RAVINTOLA WANHA JUHANA PORISSA

Onko kukaan vielä käynyt paikassa, aika uus paikka.. Teemana kuulemma keskiaika. Haluaisin viedä naiseni johonkin uuteen paikkaan, muut porilaiset raflat tullut jo koluttua, kannattaako.!
61818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hommaa yritetään herätellä Olde Hansan tyyliin, mutta taitavat yrittäjien rahat olla tiukalla jo pelkän rekvisiitan hankkimiseksi!
Ruoka on sitä tavallista skeidaa, ei keskiajasta tietoakaan, käyty on ja perin kevyeksi havaittu. Porissa on jokunen tasokaskin paikka, joten vie naisesi johonkin niistä ja anna Vanhan Juhanin kehittyä muutama vuosi, jos pysyy yleensä pystyssä!

Äänestä

käytiin syömässä, eikä tarvi toista kertaa mennä. Hinta laatusuhde ihan pielessä. Kallista ja annokset olemattomia ja huonoja. myös siisteydessä parantamisen varaa. pöytämme oli likainen vaikka ei asiakkaitakaan, kuin muutama. Olisi luullut , että olisi aikaa ollut siivota. Vessassa froteepyyhkeet käsien kuivaukseen ja nekin märkiä. Henkilökunta myös liian lipeväkäytöksistä.

Äänestä

OLEN KÄYNYT MUUTAMAAN OTTEESEEN JA SYÖNYT ERILAISIA ANNOKSIA, ENKÄ OLE VIELÄ KERTAAKAAN PETTYNYT TILAAMAANI, TOTTAHAN NE OVAT ERILLAISIA KUIN "KETJU RAVINTOLOISSA" MUTTA SITÄ JUURI KAIPAANKIN JA YMPÄRISTÖ ON TODELLA VIIHTYISÄ.
KIITOS LOISTAVALLE HENKILÖKUNNALLE KEITTIÖÖN SEKÄ SALIIN!

Äänestä
  • Kävimme syömässä juuri eilen ja näiden, osin negatiivisten, kommenttien perusteella ihan odotin, että miten paikka meidän kohdalla kolahtaa. Kaikki neljä seurueestamme olivat erittäin tyytyväisiä ruokaan, paikkaan, palveluun, siisteyteen ja eritysmainintana vielä naisnäkökulmana pidimme erittäin mukavana sitä, että naistenhuoneessa käsipaperin sijasta siellä oli puhtaat ja kuivat pikkuiset froteepyyhkeet, jotka yhden käyttökerran jälkeen menivät pesuun. Ja se wc:n kruunu vasta hieno olikin.

    Suosittelen siis!

    Äänestä

  • The dinner kirjoitti:

    Kävimme syömässä juuri eilen ja näiden, osin negatiivisten, kommenttien perusteella ihan odotin, että miten paikka meidän kohdalla kolahtaa. Kaikki neljä seurueestamme olivat erittäin tyytyväisiä ruokaan, paikkaan, palveluun, siisteyteen ja eritysmainintana vielä naisnäkökulmana pidimme erittäin mukavana sitä, että naistenhuoneessa käsipaperin sijasta siellä oli puhtaat ja kuivat pikkuiset froteepyyhkeet, jotka yhden käyttökerran jälkeen menivät pesuun. Ja se wc:n kruunu vasta hieno olikin.

    Suosittelen siis!

    Käytiin ystävänpäivänä lehti-ilmoituksen innoittamina maistamassa tarjouksessa olevaa härkää ym. sisältävää grillivarrasta, "lankkua". Liha oli juuri oikein paistettu! Annos oli kahdelle ja hintaa n.30e. Yksi seurueestamme maistoi myös annosta, joka sisälsi maksaa ja uuniperunaa, ja kyllä maistui sekin. Hinnat ovat kyllä sellaisia, ettei joka päivä käydä syömässä, mutta esim. juuri kahden keskeiselle juhlavammalle illalliselle paikkaa kyllä suosittelisin. Kävimme iltapäivällä ja ravintolassa ei ollut ketään meidän lisäksemme, varattuja pöytiä oli kyllä paljon illaksi. Suosittelen paikkaa kyllä! :) 4-/5

    Äänestä

Hakusessa olisi paikka 20-30 hengen ryhmälle. Tilaisuus olisi jouluhenkinen ruokailupaikka, jossa olisi tilat vain meidän ryhmäämme varten.
Ruoka tulisi olla jouluinen, mutta ei liian runsas pöytä, mutta sekin mitä on - tulisi olla hyvää.

Olisikohan tällainen paikka naisporukallemme sopiva, en ole aikaisemmin käynyt jne. Mahtaako tämä paikka olla vielä toiminnassa nyt joulun alla 2013.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilona.peltola kirjoitti:

Onko kukaan vielä käynyt paikassa, aika uus paikka.. Teemana kuulemma keskiaika. Haluaisin viedä naiseni johonkin uuteen paikkaan, muut porilaiset raflat tullut jo koluttua, kannattaako.!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu