Katselin äsken jonkin veran uintikilpailuja FST5-kanavalta. Täytyy kyllä sanoa että keiden on oikeasti ajateltu katsovan noita lähetyksiä enemmänkin? Uimareita ei esitellä mitenkään, vain pikaisesti näytetään nimilista ruudussa. Eikä kilpailusta saa mitään irti, kun altaassa näkyy vain kahdeksan epämääräistä hahmoa vieretysten uimassa. Tuosta lähetyksestä ei saa mitään irti kukaan muu kuin sellainen todellinen uintikatsoja, joka jo ennestään tuntee kaikki uimarit, ja voi heitä sen mukaan seurata.
Yleensähän urheilulähetykset antavat jotakin satunnaiskatsojille tai lajin uusille seuraajille tietyn jännityksen kautta. Valitaan joka erässä oma suosikki, millä tahansa henkilökohtaisella perusteella, ja sitten jännitetään pärjääkö hän. Näissä lähetyksissä ei sellaista mahdollisuutta ole. Onko oikeasti tarpeellista käyttää lupamaksurahoja tuollaisiin televisiolähetyksiin, joissa ei anneta edes mahdollisuutta saada lähetyksestä jotakin katsomisen arvoista kenellekään muille kuin jollekin marginaaliselle uintiharrastajien piirille.
Huono ohjelma
2
595
Vastaukset 2
- 34
miten noita nyt kukin katsoo. Minä taas olen aina inhonnut niitä urheilijahaastatteluja yms. "taustajuttuja". Haluan nähdä varsinaisen matsin (kuten huomaat, en katso oikeastaan muita kuin erilaisia pallopelejä, yksilölajien kilpailuissa ei ole mitään minua kiinnostavaa katsottavaa; vaikkapa tennis määritellään tässä pallopeliksi eikä yksilölajiksi :))
- Juho Ratava
Uinnilla lajina ei ole kovinkaan paljon näkyvyyttä mediassa, joten jonkin verran kokemattomuuttakin on varmasti paitsi median, myös kilpailunjärjestäjien taholta. Silloin, kuin kyseessä ei ole kooste, niin kilpailuissa kyllä esitellään uimarit, jolloin yleensä kamerakin ehtii heidät kuvata. Finaaleissa esim. mainituissa Eindhovenin lyhyen radan EM-kisoissa uimarit tulivat radan päätyyn yksi kerrallaan esiteltynä. Ainakaan suomenkielisen ääniraidan selostaja ei tosin mitenkään säväyttänyt asiantuntemuksellaan. Voi toki olla, että selostaja ei vain saanut sitä tuotua esille. TV-näkyvyyttä ei helpota, että itse urheilija on puoliksi veden alla.
"Livenä" seurattuna Suomessa on ainakin vielä tapana jakaa tai myydä lähtöluetteloita katsojille, jolloin erien osallistujat ovat jo etukäteen yleisön tiedossa. Joissakin isommissa kisoissa (tosin harvemmin, mutta kuitenkin) voidaan myös etukäteen kysyä uimareiden saavutuksia, jolloin kuulluttaja osaa esitellä vähän tuntemattomammatkin uimarit. TV-lähetyksessä vastaavaan ei päästä muuten, kuin panostamalla vaikkapa verkkomedian käyttöön (linkit sivuille, joilla lähtöluettelot ovat nähtävissä) ja asiantuntevan kommentaattorin käyttö.
Monet maajoukkueuimarit ovat vielä nuoria, joten heidän taustojensa tuntemiseksi pitäisi seurata SM tai Nuorten SM -kilpailuja tai muuten tuntea lajia. Toisaalta, uintia tuntevan toimittajan löytäminen voi olla vaikeaa. Yksi toimiva ratkaisu voisi olla vaikkapa YLE:n ja Uimaliiton yhteistyö, jolla etsittäisiin joku sopiva "alan harrastaja" selostajan aisapariksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531076- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728