Raskaana ja ero

Niin, kyllä sinä selviät! Ei yhden lapsen kanssa eläminen ole loppujen lopuksi vaikeaa, vaikka toki se varmasti aluksi pelottaa ja alku voi olla rankkaakin. Mutta rankkaa se voi olla suhteessakin.
Ajattele että eipähän sinun tarvitse kiistellä kasvatusasioista ym. kenenkään kanssa.
Itse elän huonossa suhteessa, suurinpiirtein yksin olen joutunut kuitenkin lapset kasvattamaan ja hoitamaan, miten vain kykenen, ja jos lapset vähänkin kiukuttelee on mieskin siihen päälle valittamassa...

Mieleeni tuli ehkei exmiehesi halua kohdata ongelmaansa jos käy ilkeämmäksi, kun sanot siitä? Mielestäni se on hänen "oma mokansa" sitten..

Voimia sinulle! ja yritä nauttia raskaudestasi :) kyllä kaikki on vielä paremmin! Sinulla on kuitenkin "apujoukotkin" olemassa

"Vaan mieheni erittäin pahaan päihdeongelmaan. Olen pyytänyt lopettamaan/edes vähentämään lapsen takia ja tämänpä takia(?) minua on kohdeltu erittäin loukkaavasti parin kuukauden ajan. Tai loukkaavammin kuin yleensä"
Jos miehellä on yhtään arvostusta sinua kohtaan niin kyllä pitäisi suostua tuohon. Sitä minä taas en voi käsittää miksi sinua kohdellaan loukkaavasti?
Itselleni ei tulisi mieleenkään, se on pelkästään iloinen asia ainakin jos omalle kohdalle ajattelee. Tosin tämä on vain minun mielipide.

"Minun pitäisi saada nauttia raskaudestani ja suunnitella yhdessä miehen kanssa tulevaisuutta."
Kyllä näin juuri sen pitäisi olla. Kyllä miehen pitää tällöin osallistua arkisten asioiden hoitoon hyvin paljon enemmän, näin ainakin itse tekisin. Ja muutenkin olla auttamassa.

Tosin itsellä on sopiva vielä hakusessa, josko joskus löytyisi. Mutta jaksamista sulle ja onnea.

Minä kävin raskauden yksin kaukana kotoa ja sukulaisten luota. Minä ja mieheni erosimme kun tajusin että olin raskaana samaan aikaan tuli selville että mies oli toisessa suhteessa ja aina ollutkin monen naisen kanssa. Raskaus oli karmein aika ikinä. Paniikki kohtauksia, itsemurhaakin yritin mutta en tosissani halunnut kuolla, halusin apua. Vanhempani kuolivat onnettomuudessa kun olin 7 kuukautta raskaana enkä heitä ollut nähnyt pariin vuoteen kunnolla, viimeinen sana heille oli että ero tulossa ja myös vauva.
Mutta kun lapseni syntyi se oli maailman ihanin asia mulle ja minut pelasti. Menin takaisin työhön vuoden päästä hänen syntymän jälkeen ja siitä lähtien on yhdessä taisteltu ja voin sanoa että on ollut maailman parhain ratkaisu minkä tein että pidin hänet. Siitä nyt 8 vuotta. Alussa tilasin ajat jo aborttiin ja join kännitkin ja olin ihan sekasin mutta hän on erittäin fiksu tyttö.

En voisi ikinä kuvitella tuovani isää mukaan kuvioon jos hän käyttää huumeita tai on alkoholisti koska enää et voi ajatella itseäsi vaan lapsesi parasta ja jos hän haluaa noin käyttäytyä niin on parasta että otat etäisyyttä ja pitkää ja jos hän haluaa muuttua niin tekee sen yksin ilman sua ei sun kanssa. Kun on raskaana niin kaikki tunteet on huipussa ja on vaikeeta käydä läpi mitään ongelmia koska ne tuntuu 100 kertaa vaikeemmilta ja varsinkin kun ei voi juoda suruunsa tai muutakaan. Ei raskaus ole aina onnellista aikaa. Mulla on nyt 3 lasta ja 2 niistä raskaudesta on ollu ihan ok aikaa.
Sulla on hienosti sen takia että on äitejä auttamassa ja tukemassa anna heidän olla mukana koska tarvitset apua. On parempi antaa miehes mennä vähän ja kauas ja unohtaa se vaikka kuinka se ei olis niin kun haluaisit, kun asiat on menny niin huonoks kun teillä ja tämmöseen aikaan niin on parasta ottaa etäisyyttä. Toivotan sulle paljon tsemppiä ja jaksamista ja raskaus ajassa mun mielestä on romantiikka kaukana niin älä luule että menetät mitään siinä.

Itse olin vielä alkuvuodesta samassa tilanteessa muuten paitsi että odotin neljättä lastani...ja olin yksin heidän kanssaan!
Niin, rankkaa on ollut mutta hei,itse erosin narsistisesta miehestä joka ei edes arvostanut minua eikä koskaan ollut avuksi missään asiassa...yksin tein kaikki työt ja hoidin lapset. Joten ota järki käteen ja ajattele..jos miehesi käyttäytyi sinua kohtaan vielä loukkaavammin niin sitä suuremmalla syyllä olet järkevä ja kasvatat lapsen yksin. Exälläni on myös paha a-ongelma..itsehän hän toki ei sitä myönnä...en uskalla edes ajatella että lapsista olisi menijäksi isälleen viikonloppuisin...
Tulevaisuus näyttää miten tapaamisten käy...mutta nyt olen onnelinen että tein tämän vaikean ratkaisun ja lähdin kun omat hermot olivat jo mennä.
Tsemppiä sulle kovasti. Usko itseesi,me naiset ollaan luotuja selviytymään! : ))

Itsekin olen juuri eronnut entisestä avomiehestäni, ja tarkoitan että nimenomaan ihan juuri. Ei siitä ole kolmea päivääkään. Mies on ollut vanhempiensa tai kavereidensa luona viime yöt, hänen tavaransa odottavat häntä vieläkin eteisessä. Asunto on minun joten luonnollisestikin minä jään tähän asumaan. Olimme vajaa kolme vuotta yhdessä, suhteemme on ollut vuoristorataa jo pidemmän aikaa ja mietin eroa joka päivä. Sitten tulin raskaaksi ehkäisyn (Implanon kapseli) petettyä, mietimme aluksi raskaudenkeskeytystä mutta päätimme pitää lapsen, se taisi olla suuri virhe, mutta luulimme varmaankin molemmat että kyllä tämä tästä kun hyviäkin hetkiä oli kuitenkin paljon. Nyt olen viikolla 10.
Eroaminen on ollut ja tulee olemaan todella rankkaa, varsinkin kun hormoonit ovat aivan bileissä koko ajan. Olen itkenyt kaiket päivät ja yöt nämä viimeiset kolme päivää. Mies ei ole ottanut minuun mitään yhteyttä, minä olen ollut meistä se joka on soitellut. Olen jopa miettinyt aborttia, mutta tuskin sitä teen.

Sinulle haluan kuitenkin vain sanoa, että kaikesta selviää eikä se yksinhuoltajana oleminen nyt niin rankkaa ole mitä kaikki luulevat. Minulla on monia ystäviä jotka ovat yksin lastensa kanssa ja kaikilla heistä menee tosi hyvin. Ja niinhän se menee, että parempi olla yksin kuin huonossa parisuhteessa. Eroprosessi tulee olemaan rankkaa ehkä vielä pitkäänkin, mutta kaikesta selvitään.
Tsemppiä ja voimia sinulle