Akka käyttäytyy mielipuolisesti

Nyt on alkanut rauhallisenkin miehen sietokyvylle tulla rajat vastaan. Akka nimittäin riehuu, öykkäröi, valittaa ja vittuilee lähestulkoon kaikesta. Mennen jopa henkilökohtaisuuksiin... Eilenkin rikkoi paikkoja ja sitten kun vihdoin sain rauhoteltua niin, että pääsee keskusteluetäisyydelle, niin selitystä ei osannut antaa. Tätä on jo jatkunut pidemmmän aikaa ja olen alkanut tulla siihen tulokseen, että jos riidalle ei ole kunnon syytä, minun ei tarvitse sitä alkaa harrastamaankaan. Riehukoon akka itse sitten miten tahtoo.
SELVITTÄKÄÄ nyt minulle vihdoin mistä tuollainen käytös johtuu??? Pahinta tässä on se, että tämä ei ole sorttiaan edes ainut akka. Eihän hormonaaliset vaihtelut voi kestää kuukausitolkulla? Akka on kolmekymppinen.
Olisiko ihan vaan fiksuinta ilmoitaa akalle, että ero tuli?
283460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Naisesi on turhautunut ja onneton. Parempi että eroatte, niin molemmat pääsette ahdistavasta tilanteesta. Miksi jatkaa molemminpuolista kärsimystä?

Äänestä

Yksi syy voi olla se, että akkasi on käynyt vieraissa. Silloin akoilla on taipumus muuttua juuri tuollaiseksi. Yrittää vaimentaa syyllisyyttään etsimällä vikoja sinusta ja kehittämällä riitoja tyhjästä.

Nimim. Kokekusta on monesta tapauksesta!

Äänestä
  • Joo. Se minullekin tuli mieleen. Ei akka oikein hallitse menoaan ja menojaan. Minä pyytäisin/vaatisin akkaa menemään lääkäriin. Se pitäisi tarkastuttaa mahdollisten sukupuolitautejen varalta. Samaan syssyyn kannattaa tilata aika psykiatrilta. Rajut lääkkeet ja muutaman viikon laitoshoito saavat usein ihmeitä aikaan.

    Äänestä

Ero vaan raakasti. Tekee mieli vierasta. Tippuu sen jälkeen hormooniensa kanssa maan pinnalle. Otat sen takaisin tai sitten et ota.

Äänestä

kuullostaa pahalta. ero siirtää ongelmaa, ei ratkaise sitä. pahaolo purkautuu joskus asiattomana käyttäytymisenä. jos ei keskustelu suju, sujuisiko kirjoittelu. kirjoita vaimollesi rakkauskirje!

Äänestä
  • vastauksestasi jäi nyt sellainen maku, että minun pitää alkaa lepyttelemään vielä lisää rakkauskirjeillä ja muulla. Miksi ihmeessä, vaikka tässä hyökätään minua vastaan? Eikö normaalin tasapainoisen ihmisen käsitykseen kuulu se, että ymmärtää pyytää anteeksi viheensä? Olet siis vakavissasi sitä mieltä, että vaikka akka panee tavarat paskaksi, huutaa ja vittuilee (hyvä kun ei käsiksi käy) ja kaikenlisäksi minun näkökulmastani ILMAN SYYTÄ, tulee minun anella anteeksi? Sama kuin anelisin anteeksi olemassaoloani. Miksi ei kerro syytä jos sellainen kerran on???
    Sitäpaitsi tuntuupa turhalle väitellä tästä toisen naisen kanssa, joka luonollisesti suojelee lajitoveriaan, vaikka se tekisi mitä...

    Äänestä

  • Tuleva eroaja? kirjoitti:

    vastauksestasi jäi nyt sellainen maku, että minun pitää alkaa lepyttelemään vielä lisää rakkauskirjeillä ja muulla. Miksi ihmeessä, vaikka tässä hyökätään minua vastaan? Eikö normaalin tasapainoisen ihmisen käsitykseen kuulu se, että ymmärtää pyytää anteeksi viheensä? Olet siis vakavissasi sitä mieltä, että vaikka akka panee tavarat paskaksi, huutaa ja vittuilee (hyvä kun ei käsiksi käy) ja kaikenlisäksi minun näkökulmastani ILMAN SYYTÄ, tulee minun anella anteeksi? Sama kuin anelisin anteeksi olemassaoloani. Miksi ei kerro syytä jos sellainen kerran on???
    Sitäpaitsi tuntuupa turhalle väitellä tästä toisen naisen kanssa, joka luonollisesti suojelee lajitoveriaan, vaikka se tekisi mitä...

    et vastannut kysymykseen, miksi kutsut häntä akaksi. en ole puolella enkä toisella, jos vaimosi olisi palstalla kirjoituksineen, todennäköisesti kehoittaisin häntäkin kirjoittamaan rakkauskirjeen, tai ainakin luettelemaan sinun parhaat puolesi. kuvittele aikaa jolloin tapasitte. rakastit häntä niin kovin. kuinka olisit silloin ratkaisut riitanne?
    hevostyttönä olen usein kuullut: rakkaudesta se hevonenkin potkii ;)

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    et vastannut kysymykseen, miksi kutsut häntä akaksi. en ole puolella enkä toisella, jos vaimosi olisi palstalla kirjoituksineen, todennäköisesti kehoittaisin häntäkin kirjoittamaan rakkauskirjeen, tai ainakin luettelemaan sinun parhaat puolesi. kuvittele aikaa jolloin tapasitte. rakastit häntä niin kovin. kuinka olisit silloin ratkaisut riitanne?
    hevostyttönä olen usein kuullut: rakkaudesta se hevonenkin potkii ;)

    Sanon minäkin miestäni ukoksi, äijäksi jne. Ei tykkää yhtään kyttyrää enkä minä vastaavasti kun akattelee, muijittelee....

    Äänestä

että naisesi tarvitsee apua ja tukea..Eli jos rakastat yritä auttaa,vaikka olisikin rasittavaa,muuten ota ero.

Äänestä

Vedä turpaan sitä ämmää. Vai eikö sinussa ole miestä palauttamaan kuria ja järjestystä kattosi alle? Taidat olla melkoinen nynnerö, kun annat ämmän hyppiä silmille.

Äänestä

ja heti. Paskaa ei tarvitse kuunnella keneltäkään. Riitaa tulee suhteissa aina, mutta joku roti se pitää rähjäämisessäkin olla.

Jos kiukuttelu on jatkunut jo noin pitkään, niin ei ole kuin yksi vaihtoehto.

Istut naisen kanssa alas ja selität rauhalliseen keskustelusävyyn että jos silmitön ja turhanpäiväinen mesoaminen ei lopu, niin homma loppuu. Piste.

Sitten lähdet muutamaksi päiväksi reissuun jonnekin. Mökille, laivalle, mihin vaan, kunhan vain lähdet. Jos nainen ei palattuasi vieläkään löydä mitään vikaa käytöksestään, niin homma on selvä...

Sen on elämä minulle opettanut, että jos naisen päästää hyppimään silmilleen niin sehän hyppii.. Se ei siitä hyssyttelemällä lopu. Ainoastaan pahenee.

En käsitä, mistä jotkut naiset ovat saaneet päähänsä, että kiukuttelemalla ja rähjäämällä saisi mitään järkevää aikaiseksi? Miksi ei pystytä sanomaan rakentavassa hengessä mikä mättää? (jos mättää. monesti rähjätään täysin ilman syytä)

Jotkut miehet eivät suostu kuuntelemaan moista typerää älämölöä hetkeäkään, toiset kuuntelevat aikansa ja lähtevät menemään. Sitten on ryhmä munattomia rassukoita, jotka ilmeisesti haluavatkin alistua tällaiseen höykytykseen.

Ilmeisesti sinussa on kuitenkin vielä sen verran miestä jäljellä, että nk. "järkiintymisvaihe" on menossa. Mietit aktiivisesti asioita, ja että mahdatkohan olla ansainnut ihan kaikkea tätä skeidaa mitä päällesi kaadetaan? Et ole.

Naisesi on ilmeisesti jäänyt lapsen asteelle, ja ei osaa ilmaista itseään muuten kuin kiukuttelemalla kuin lapsi karkkihyllyn edessä.

Maailmassa on vielä tolkuissaankin olevia naisia. Usko pois. Ikävä kyllä ne ovat koko ajan vähenemään päin...

Äänestä
  • Kyllähän tässä tätä "järkiintymisvaihetta" on tullut jo elettyä tovi mutta aina sitä kuvittelee ja luottaa, että asiat muuttuisi. Nyt täytyy sanoa, että toivottomalta tuntuu. Akka ei omaa mitään harkintakykyä ja sekös minua rauhallisena ja harkitsevana ihmisenä suututtaa. Olisi edes järkevät syyt tuolle kohkaamiselle mutta kun ei.
    Olen ajatellut näin, että vielä viimeisen kerran aiheesta keskustelen ja katson, että muuttuuko mikään mihinkään (miksi tämä epäilyttää?) ja ellei pidempiaikaista muutosta ala syntymään, en puutu enää asiaan, vaan nostan kylmänrauhallisesti kytkintä. Nähtäväksi jää, miten käy.

    Äänestä

  • Tuleva eroaja? kirjoitti:

    Kyllähän tässä tätä "järkiintymisvaihetta" on tullut jo elettyä tovi mutta aina sitä kuvittelee ja luottaa, että asiat muuttuisi. Nyt täytyy sanoa, että toivottomalta tuntuu. Akka ei omaa mitään harkintakykyä ja sekös minua rauhallisena ja harkitsevana ihmisenä suututtaa. Olisi edes järkevät syyt tuolle kohkaamiselle mutta kun ei.
    Olen ajatellut näin, että vielä viimeisen kerran aiheesta keskustelen ja katson, että muuttuuko mikään mihinkään (miksi tämä epäilyttää?) ja ellei pidempiaikaista muutosta ala syntymään, en puutu enää asiaan, vaan nostan kylmänrauhallisesti kytkintä. Nähtäväksi jää, miten käy.

    Jos ei puheet auta,niin ei muuta kuin kannat vastakkain. Kyllähän se tietysti kirpaisee, jos on pitemmän aikaa ollut saman ihmisen kanssa, mutta kukaan ei jaksa loputtomiin olla toisen ihmisen paskaämpärinä.

    Vaikuttaa, että naisellasi voi olla jotain psyykkisiä ongelmia, ja ne eivät parane sillä rähjää ukolleen. Etkä sinä niitä pysty parantamaan ellet sitten satu olemaan psykiatri?

    Tosin siitä se varsinainen riemu sitten voi revetä jos/kun todella nostat sitä kytkintä.. Sitä kun ei tiedä miten tämä nainen siihen reagoi. Voi heittäytyä hyvinkin hankalaksi. Alkaa soittelemaan häirikkösoittoja ja tärvelemään muutenkin elämääsi.

    Toivottavasti ei kuitenkaan, mutta pidä varasi, ettei niin pääse käymään. Se voi olla vielä rankempaa. Loukattu nainen on äärimmäisen hyvä keksimään tapoja millä saa tärveltyä esim. miehen uuden suhteen. (vaikka eihän se nainen tuossa tilanteessa itseasissa se loukattu ole, vaan sinä, mutta akkojen ajatuksenjuoksu menee harvemmin sillä tavalla...)

    Äänestä

  • Tuo oli mitä järkevintä tekstiä!!!
    Naisista on tulossa entistä lapsellisempia kaikkine kiukutteluineen. Minä kyllä uskon että miehen jämäkkyys tuo suhteeseen turvallisuutta ja silloin ei naisenkaan tarvitsisi kiukutella.

    Ei sinun tarvitse muuttua hirviöksi, vaan ole edelleen se rauhallinen mies ja kerro asiat selkeästi ja rauhallisesti ni itse ainakin naisena reagoin paljon paremmin siihen ja ehkä se vähän säikäyttää sitä rähinä akkaa.
    Hirmusesti tsemppiä!!!

    Äänestä

...tosiaan ilmoitat sille, että apua on haettava tai tulee ero. Lääkäri tai perheasiain neuvottelukeskus (jälkimmäisessä osataan ehkä arvioida, voisiko kyse olla lääkärin vai minkä ammatti-ihmisen tarpeesta - voit vaikka itsekin soittaa ja kysyä) on oikea paikka.

Ja mene itse mukaan varmistamaan, että tilanne tulee kerrotuksi sellaisena kuin se on. Useimmilla nimittäin on taipumus kaunistella asioita, jos pääsevät liikkeelle yksin.

Jos kyseeseen tulee jokin pitempiaikainen hoito, parasta myös tarkkailla, että puoliskosi hoitaa oman osuutensa. Jos hän aikoo lintsata, kiinni jääminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on kaikille parasta. Jos aiot tarkkailla, tee se hänelle selväksi heti kättelyssä (vaikka et seuraisi täsmälleen joka askelta, kerro hänelle, minkä verran seuraat).

Siis tuo ehdotukseni on voimassa siinä tapauksessa, että vielä jaksat tuon ruljanssin. Jos olet jo täysin väsynyt, tuo voi olla vaikeata. Vaikka päättäisit pistää kantapäät vastakkain, vaadi häntä silti hakemaan itselleen apua - ja vaadi siihen sävyyn, että hän ymmärtää, ettet vain jauha paskaa vaan olet tosissasi, jatkat hänen kanssaan tai et.

Äänestä

Onko emäntäsi riehuminen samaa tyyliä kuin Matti Nykäsellä? Tällä mäkihyppääjäsankarillamme on diagnosoitu ADHD-oireyhtymä, josta löydät tietoa esimerkiksi sivuilta

http://adhd-aikuiset.org/

http://groups.msn.com/ADHDaikuiset

Siellä on myös yhteystietoja, joista voit kysellä tarvittaessa lääkärien nimiä tms. Molemmilta sivuilta löytyy myös testejä, joilla voi katsoa, voisiko juuri ADHD:stä olla kysymys.

Jos kyseessä on juuri tuo ilmiö (testi ei ole vielä diagnoosi, jonka voi saada lääkäriltä), siihen voi joillakin auttaa esimerkiksi lääkitys.

Siis oirekuvan ei tarvitse mennä tasan yksi yhteen Matti Nykäsen kanssa, mutta noilla sivuilla on kyllä kuvauksia, mitä asiaan voi liittyä.

Äänestä
  • AD/HD... Joo. Minusta se on enenkaikkea sellainen muotijuttu nyt. Kaikkea mahdollista pistetään sen piikkiin. Jopa "Matin" alkoholismi johtuu siitä. Minusta tässä paetaan yksilön vastuuta. Ei Matti selvinpäin riehu. Tunnen monta juomisen lopettanutta alkoholistia ja useimpien taustalta löytyy enemmän tai vähemmän traumaattinen menneisyys isompine tai pienempine psyykisine ongelmineen. Ja sitten se lääke on sopinut siihen... Mutta kyllä ihminen - ellei häntä luokitella syyntakeetomaksi - on vastuussa teoistaan on hän sitten päissään tai AD/HD tai mitä vaan. Ei kaikkea pidä hyväksyä jos ei tuomitakaan. Omaa itseään voi muuttaa ja tehdä ratkaisuja oman elämänlaatunsa kohentamiseksi.

    Äänestä

  • peetee kirjoitti:

    AD/HD... Joo. Minusta se on enenkaikkea sellainen muotijuttu nyt. Kaikkea mahdollista pistetään sen piikkiin. Jopa "Matin" alkoholismi johtuu siitä. Minusta tässä paetaan yksilön vastuuta. Ei Matti selvinpäin riehu. Tunnen monta juomisen lopettanutta alkoholistia ja useimpien taustalta löytyy enemmän tai vähemmän traumaattinen menneisyys isompine tai pienempine psyykisine ongelmineen. Ja sitten se lääke on sopinut siihen... Mutta kyllä ihminen - ellei häntä luokitella syyntakeetomaksi - on vastuussa teoistaan on hän sitten päissään tai AD/HD tai mitä vaan. Ei kaikkea pidä hyväksyä jos ei tuomitakaan. Omaa itseään voi muuttaa ja tehdä ratkaisuja oman elämänlaatunsa kohentamiseksi.

    ...juuri siksi diagnoosin voisi varmistaa (jos homma näyttäisi ADHD:ltä), että hommaa voisi yrittää hoitaa.

    Kaikissa vaivoissahan ihmisellä on myös oma vastuunsa hoidoista. Jos diabeetikko tai syöpäsairas lintsaa hoidoista (ja vetäytyy tautinsa taakse), se on hengelle hupaa. Yleensä niiden hoito otetaan itsestään selvänä asiana, mutta yhtä lailla hoito on siinäkin sairaiden omalla vastuulla (itse pistettävä jokapäiväiset piikit tai mentävä sädehoitoon. Ei niitä kukaan tee sairaan puolesta, jos on aikuisesta kyse - erittäin huono kunto on asia erikseen).

    Sama koskee ADHD:tä. (Eivät kaikki sitä potevat rähjää selvin päinkään). Mutta jos oireita helpottaa jokin lääkitys tai kuntoutus, miksi niitä ei käytettäisi? Ei ADHD poista ihmisen omaa vastuuta sen enempää kuin "mikä tahansa" vaiva (siitä olemme täysin samaa mieltä). Sen kohdalla lääkitys/kuntoutus voi kuitenkin auttaa elämänlaadun kohentamiseen ja olla osa itsensä muuttamista.

    Äänestä

  • ADHD? kirjoitti:

    ...juuri siksi diagnoosin voisi varmistaa (jos homma näyttäisi ADHD:ltä), että hommaa voisi yrittää hoitaa.

    Kaikissa vaivoissahan ihmisellä on myös oma vastuunsa hoidoista. Jos diabeetikko tai syöpäsairas lintsaa hoidoista (ja vetäytyy tautinsa taakse), se on hengelle hupaa. Yleensä niiden hoito otetaan itsestään selvänä asiana, mutta yhtä lailla hoito on siinäkin sairaiden omalla vastuulla (itse pistettävä jokapäiväiset piikit tai mentävä sädehoitoon. Ei niitä kukaan tee sairaan puolesta, jos on aikuisesta kyse - erittäin huono kunto on asia erikseen).

    Sama koskee ADHD:tä. (Eivät kaikki sitä potevat rähjää selvin päinkään). Mutta jos oireita helpottaa jokin lääkitys tai kuntoutus, miksi niitä ei käytettäisi? Ei ADHD poista ihmisen omaa vastuuta sen enempää kuin "mikä tahansa" vaiva (siitä olemme täysin samaa mieltä). Sen kohdalla lääkitys/kuntoutus voi kuitenkin auttaa elämänlaadun kohentamiseen ja olla osa itsensä muuttamista.

    On se niinkin. Menin hiukan sivuraiteelle "Matin" maininnan jälkeen. Siinä tapauksessa jepen juominen on joissakin medioissa pistetty AD/HD:n seuraukseksi. Minusta AD/HD ja alkoholismi ovat kaksi erillistä sairautta joihin ei ole samaa hoitoa. Itse kahden sairauden miestä tälläinen "hämäys" ei auta ts. jos alkoholin väärinkäyttöä hoidetaan ADHD:nä niin katastrofi on varma.

    Äänestä

  • peetee kirjoitti:

    On se niinkin. Menin hiukan sivuraiteelle "Matin" maininnan jälkeen. Siinä tapauksessa jepen juominen on joissakin medioissa pistetty AD/HD:n seuraukseksi. Minusta AD/HD ja alkoholismi ovat kaksi erillistä sairautta joihin ei ole samaa hoitoa. Itse kahden sairauden miestä tälläinen "hämäys" ei auta ts. jos alkoholin väärinkäyttöä hoidetaan ADHD:nä niin katastrofi on varma.

    ADHD vain altistaa helposti kaikennäköisille riippuvuuksille, kuten esim diabetes altistaa monenlaisille muille vaivoille. Totta puhut siltä osin, että pitäisi varmaankin aloittaa alkoholismista. Kaikki holistit eivät todellakaan ole ADHD-tapauksia eivätkä kaikki ADHD:t alkoholisteja, ja ensin pitää katsoa, missä järjestyksessä hommat hoidetaan. Niinhän tehdään esim onnettomuuspaikoillakin.

    Mutta esim. alkoholistin on ensin itse myönnettävä olevansa alkoholisti, ennen kuin hän pystyy ottamaan vastuun hoidostaan, oli hänellä sitten ADHD tai ei. Ja alkoholisti tai ADHD, kummankin on otettava se vastuu itse (siis puhumme aikuisista). Muut voivat olla tukena, kunhan hän ensin on _itse_ ottanut päävastuun. Sama koskee alkuperäisen kirjoittajan emäntää. Jos emäntä ei itse ota päävastuuta omasta toipumisestaan (jos joku vika löytyy)/muuttumisestaan, on parempi, että se "terveempi" puoliso tekee asiasta omat johtopäätöksensä eli vaikka lähtee itse tai nostaa toisen ulkoruokintaan.

    Äänestä

Onko kuitenkin jokin syy josta raivarit alkaa? esim. miten teillä jakautuu kotityöt? Oletteko molemmat työssä käyviä? Onko taloudellisesti tiukkaa vai ei? Onko vaimollasi ystäviä? Onko elämässä ollut viimeaikoina suuria muutoksia, joita vaikea hyväksyä tai käsitellä?

Nämä eivät tietenkään selitä syytä raivareihin, mutta voi hyvin olla, että vaimollasi on jokin todellinen ongelma, ristiriita, jonka selvittämiseen hän ei kanssasi pysty. Puhutteko koskaan ongelmista, vai onko kaikki hyvin räjähdysten välillä?

Monilla naisilla pms (premenstruaalinen oireyhtymä)(hormonaalinen häiriö ennen menkkoja)on todellinen ongelma? Monille voi myös e-pillerit aiheuttaa jatkuvan pms:n. Suosittelen kokeilemaan pilleri merkin vaihtoa tai ehkäisyn vaihtoa.

Luonnossa Pms:n tarkoitus on antaa naaraalle naarastiikerin voimat suojella pesää poikasiaan varten. Monet eläinlajit karkottavat koiraan, jolleivat tapa, parittelun jälkeen, jonka jälkeen naaras keskittyy pesän valmisteluun jälkeläisiä varten.

En puolustele naisesi käytöstä. Ymmärrän vaan naisena ja joskus pms raivareita saavana. Itse ainakin kadun ja häpeän sitä hirveästi. Mutta en voi sille mitään. Helokkiöljykapseleilla tai rasvaisen hemmotteluruuan syömisellä ja ristiriitojen välttelyllä ennen menkkoja on pärjännyt usein.

Äänestä
  • ne on naisia. siinä se syy.
    oireet viittaa siihen yliaktiivisuushäiriöön.

    Äänestä

  • Nuo naisten tekosyyt, joilla omaa huonoa käytöstä puolustellaan "en voi sille mitään"
    Ei edes tunnu olevan missään yhteydessä menkkoihin. Vaikkei pillereitä söisikään, voi naisen mieliala vaihdella aika oudosti myös esim. heti menkkojen jälkeen. Kokemusta on. Siksi epäilen tuota pms selitystä. Jos taas tarjotaan lisäselityksenä että on myös kuukautisten jälkeinen mielialahäiriö niin mennään jo naurettavuuden puolelle.

    Äänestä

Se,että vatvot täällä julkisella palstalla tällaisia ongelmia,osoittaa vain sen että olet itse melko kypsymätön.On se vaan kumma että teille miehille elämä pitäisi olla vaan yhtä ruusuilla tanssimista ja jos joku konflikti kohtaa,ette voi/halua selvittää sitä ihmisen kanssa kanssa,jonka kanssa elätte vaan vatvotte niitä täällä-tai pahimmassa tapauksessa-vieraan naisen kanssa!!
Tuo tuollainen akoittelu osoittaa sen että ette ole hoitaneet suhdettanne kuten aikuisten ihmisten kuuluu tehdä vaan nyt tiukan paikan tultua olette jääneet paikoilleen jumiin..oletteko edes koettaneet keksiä keinoa selviytyä tai edes kokeilleet puhua asiasta?
Tiesitkö,muuten,että yleensä tuo rauhallisuus ÄRSYTTÄÄ.Mä olen mieheeni verrattuna melko visuaalinen tyyppi-saatan räjähtää pienestä,mutta lepyn yhtä nopeasti-mies taas on kuin viilipytty:ihmettelee,mikä pyörremyrsky meillä kävi.Mua ärsyttää toisinaan suunnattomasti ja jos ei jotain asiaa olla vatvottu loppuun saakka niin sitte räjähtää-jossain toisessa tilanteessa.No,olen kyllä pikkuhiljaa oppinut ettei ihan kaikesta kannata räyhätä,voi hiljaa mielessäänkin miettiä asioita jne.En nyt sentään läheskään ole samanlainen kuin tuo mainitsemasi naikkonen :)
Kerro mulle,millainen muuten oot luonteeltasi?Otatko asiat ns.hoitaaksesi vai odotatko että nainen tekee kaikki sun puolestas?Olis ihan hyvä saada tietää MYÖS TOISEN OSAPUOLEN NÄKEMYS ASIOISTA,koskapa yksipuolinen kuva johtaa todennäköisesti väärään lopputulokseen...

Äänestä

Joku syy vaimollasi on rähjäämiselleen. Se voi olla niin syvällä alitajunnassa, ettei hän osaa sitä heti itsekään kertoa. Suosittelisin keskustelua asiasta. Olisit ymmärtäväinen ja vaimosi saisi kertoa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan. Jos kotitaustassa on väkivaltaa tms. silloin ammattiauttajan apu voi olla tarpeen. Uskon kuitenkin, että kun asian selvittää ja käy läpi, nainen oppii hillitsemään raivoamistaan ja pääsette molemmat lähemmäs toisianne. Tsemppiä!

Äänestä

Kuule mun yxs ystävätär käyttäytyy just noin. Juteltiin sen kanssa ja valitti että pinna on kireellä kun ukko ei usko että naisillakin on orgaismi. Sitä otti niin hermoon kun naimisiin mennessä kuvitteli että kyllä se mies sen oppii huomaamaan vaan ei, väitti vaan kuulemma että naisilla ei oo orgaismia. Että oisko teilläkin tää ongelma. Miehet käyttäytyy vastaavassa tilanteessa mielipuolisesti, saattaa
vieraissakin käydä jos kotona ei oikein onnaa.
Lue jostain kirjasta tai juttele muitten miesten kanssa ja kysele. Luulen että vaimo muuten alkaa etsiä uutta miestä tai ainakin irtonumeroita..

Äänestä
  • Niin piti vielä sanomani että vaimon kanssahan tosta tietenkin pitäis jutella mutta kun joillekin miehille se on vähä vaikeeta kun ne tykkää että kun akalle sanotaan jotain niin se on niin. Vois olla helpompaa jutella enstex vähän poikien kanssa ja sitten vaimon kanssa, jos ehtii,
    sennenkun se akka karkaa.

    Äänestä

  • Minulla yksi tuttavanainen. Se on ihan oikeasti raivo? Saa kauheita kohtauksia ihan mistä vaan. Kaiken lisäksi hän on luulosairas. Koko ajan joku tauti päällä ja se pitää vaikka kaivaa itsestänsä. Jos totta puhutaan niin kaikki jotka hänet tuntevat niin liukenevat hyvin äkkiä paikalta kun kyseinen lyöttäytyy seuraan. Seurustelee kyllä tämän tuosta mutta suhde loppuu koska hän on niin ailahteleva. Jää melko varmasti tuota menoa vanhaksi piiaksi vaikka kuori kaunis onkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva eroaja? kirjoitti:

Nyt on alkanut rauhallisenkin miehen sietokyvylle tulla rajat vastaan. Akka nimittäin riehuu, öykkäröi, valittaa ja vittuilee lähestulkoon kaikesta. Mennen jopa henkilökohtaisuuksiin... Eilenkin rikkoi paikkoja ja sitten kun vihdoin sain rauhoteltua niin, että pääsee keskusteluetäisyydelle, niin selitystä ei osannut antaa. Tätä on jo jatkunut pidemmmän aikaa ja olen alkanut tulla siihen tulokseen, että jos riidalle ei ole kunnon syytä, minun ei tarvitse sitä alkaa harrastamaankaan. Riehukoon akka itse sitten miten tahtoo.
SELVITTÄKÄÄ nyt minulle vihdoin mistä tuollainen käytös johtuu??? Pahinta tässä on se, että tämä ei ole sorttiaan edes ainut akka. Eihän hormonaaliset vaihtelut voi kestää kuukausitolkulla? Akka on kolmekymppinen.
Olisiko ihan vaan fiksuinta ilmoitaa akalle, että ero tuli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu