Aihe

Voiko mielenterveytongelmat "tarttua"?

xxxrrrrtttt

Heissan. Siksi aloitin aiheen tänne koska asiani koskee Bipoa. Eli olen ollut 3 vuotta suhteessa naisen kanssa joka sairastaa Bipoa. Elämä on ylämäkee ja alamäkee.... enempi alamäkee. Itselläni diagnosoitiin vaikea masennus vajaa 2 vuotta sitten. Koskaan ennen minulla ei ole ollut mitään ongelmia. Nyt kuitenkin tämän suhteen myötä olen väsynyt, stressaantunut, en jaksa tehdä yhtään mitään. Töissä käyn jotenkuten... itse pelkään eniten sitä että tämä masennus pahenee tai että se ei parane koskaan ainakaan tämän suhteen aikana. Olen aivan rikki. Rakastan häntä mutta en vaan tahdo enää jaksaa.....

59

1966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ####

      Seurustelin bibon kaa ja kyllä se oli tosi stressaavaa, kun ei voinut koskaan tietää, mitä olisi edessä. Elämä kulki sykleissä...erostamme on jo yli vuosi ja jouduin menemään psykiatrille v.vuosi sitten, kun olin niin loppu kaikesta. Sain keskivaikea masennus diagnoosin ja masennuslääkityksen, mikä jatkuu yhä varmuuden vuoksi.
      Olin ennen positiivinen ja paljon pirteämpi. Nykyään käyn töissä ja vapaa-aika on lähes pelkkää huilaamista.
      Ei kiinnosta juuri mikään ja uuteen suhteeseen en pystyisi vielä.

    • Tirlittanlei

      Minullakin samanlaisia kokemuksia. Olen suhteessa miehen kanssa, jolla epäilen olevan bipo. Olemme jutelleet aisasta, mutta hän ei tahdo lääkäriin. Ristiriitoja on paljon, ja olen lopen uupunut hänen mielialan vaihteluihin. Ongelmat näyttävät kumpuavan lapsuudesta ja periytyvän jälkipolville. Diagnosoitu lähisuvussa.
      Rakastan miestäni todella paljon, mutta en tiedä koska voimani lopuvat. Tuntuu kuin olisin uppoavassa laivassa, välillä toivo valtaa, väillä epätoivo. En tiedä koska vene kaatuu. Voimia ja rakkautta teille kaikille samassa tilanteessa oleville.

      • ####

        Exäni lapsuudessa oli ollut vähättelyä yms.häntä kohtaan, mistä edelleen tosi katkera. Hänen isällään oli luultavasti myös bipo, joten perhe-elämä ollut sen mukaista? Tuntui ettei exäni päässyt terapian avullakaan ylitse ikävien muistojen. Hän oli/on hyvin mustavalkoinen mielipiteissään ja suhtautui moniin asioihin kuin pikkulapsi. Rakastan häntä yhä, mutta en voi olla tekemisissä. Yritän toipua ja siksi suojelen itseäni. Hän tahtoisi olla tekemisissä, vaikka on uudessa suhteessa...


      • taika1965
        #### kirjoitti:

        Exäni lapsuudessa oli ollut vähättelyä yms.häntä kohtaan, mistä edelleen tosi katkera. Hänen isällään oli luultavasti myös bipo, joten perhe-elämä ollut sen mukaista? Tuntui ettei exäni päässyt terapian avullakaan ylitse ikävien muistojen. Hän oli/on hyvin mustavalkoinen mielipiteissään ja suhtautui moniin asioihin kuin pikkulapsi. Rakastan häntä yhä, mutta en voi olla tekemisissä. Yritän toipua ja siksi suojelen itseäni. Hän tahtoisi olla tekemisissä, vaikka on uudessa suhteessa...

        Minä en uskoisi mitään toisten syyllistämistarinoita, joita biposairas kertoo. Maanisessa mielessä normaalikin hyvällä tarkoitettu kritiikki muuttuu vähättelyksi, rajoittamiseksi ja ties miksi. Kaikki vääristyy, itse hän on hyvä ihminen ja oikeassa ja toiset ovat pahoja ... Katkeruus on osa samaa juttua, kuuluu taudin kuvaan.

        Biposairas exäsi syyttää nyt varmasti sinua samalla tavalla kuin sinulle syytti ja syyllisti muita.


      • n p h
        taika1965 kirjoitti:

        Minä en uskoisi mitään toisten syyllistämistarinoita, joita biposairas kertoo. Maanisessa mielessä normaalikin hyvällä tarkoitettu kritiikki muuttuu vähättelyksi, rajoittamiseksi ja ties miksi. Kaikki vääristyy, itse hän on hyvä ihminen ja oikeassa ja toiset ovat pahoja ... Katkeruus on osa samaa juttua, kuuluu taudin kuvaan.

        Biposairas exäsi syyttää nyt varmasti sinua samalla tavalla kuin sinulle syytti ja syyllisti muita.

        taika1965, kuvailet NPH:ta


    • Väsynyt äiti

      Meille on järjestetty parisuhdeterapiaa, mieheni (jolla siis sairaus on) käy nyt taas viikottain psykologilla (kesän olimme "aivan heitteillä" kesälomien ja virkavapaiden vuoksi) lisäksi käyn itse noin 2 kertaa kuussa juttelemassa mielenterveys sairaanhoitajan kanssa. Silti tuntuu etten jaksa. Tuntuu, ettei oikeita lääkkeitä löydy. Meillä on 4 lasta (kaksi edellisestä liitostani) ja käyn töissä, mieheni on ollut sairaslomalla jo tosi pitkään. Rahatilanne ahdistaa, väsymys painaa ja lisäksi saan p***aa niskaani harva se päivä, juurikin syyllistämistä, itsetuntoni nujertamista, syyttelyä ja syyllisyyttä... Silti rakastan miestäni,mutta epäilen vahvasti, että kun olemme tavanneet, mieheni esitti minulle jotain aivan muuta henkilöä. Sairaus todettiin vasta reilu vuosi sitten ja sen jälkeen mieheni on aivan kuin käyttänyt hyväkseen sairautta joka käänteessä ja minun pitää vain ymmärtää ja saan haukut kun en ymmärrä, mutta kun EI VAIN JAKSA AINA YMMÄRTÄÄ :(
      Välillä on aivan mahtavia hetkiä, mutta sitten on näitä jaksoja,että turpiin tulee niin fyysisesti kun henkisestikin, seksielämää ei ole ollenkaan, meillä ei puhuta mistään, toinen vaan istuu sohvalla pipo päässä ja kiukuttelee kaikille :( En minäkään tiedä mitä tekisin? En jättäisi miestäni silloinkaan jos hän joutuisi esim. pyörätuoliin, niin en kai tämänkään sairauden vuoksi. Välillä kyllä tulee minullekin masennuskausia,kun mikään ei riitä. Vaivun useasti itsesääliin,että tässäkö elämäni nyt todella oli :( Jaksamistahan se vaatii, mutta mistä niitä voimia sitten saa? Vai olenko maailman kauhein ihminen,jos jättäisin mieheni?

    • bibobää

      Tämä oli huono ketju lukea ihmisen, jolla epäillään vahvasti II-tyypin biboa... Eksyin siis tähän keskusteluun ihan sattumalta ja nyt iski pienimuotoinen ahdistus: Miten mieheni jaksaakaan minua? Kokeeko ja tunteeko hän samoin, kuin tähän keskusteluun osaa ottaneet? Haluaako hän erota? Rakastaako vielä minua?

      En syytä teitä mistään! Tulin vain kertomaan, että minun ei olisi pitänyt lukea tätä, koska nyt alan "pelätä", miten mieheni jaksaa parisuhteessamme tai ylipäänsä minua/sairauttani. Mukavaa päivänjatkoa kaikille.

      • taika1965

        bibobää, ehkä se on sinunkin vaan ihan hyvä lukea näitä bipojen kumppaneiden kokemuksia, ei asiat kieltämällä ainakaan parane. Jos tiedät, mitä kaikkea kurjaa tauti voi tuoda tullessaan, niin ehkä osaat välttää monta ongelmaa ja ehkä voit selittää miehellesi asiat paremmin häntä syyllistämättä. II-tyypin bipo ei nyt ole kuitenkaan aivan yhtä paha kuin 1-tyypin bipo. Ja kyllähän kaikesta tautiin liittyvästä kurjuudesta huolimatta monet bipot elää aika normaalia elämää suurimman osan ajasta.


      • taika1965
        taika1965 kirjoitti:

        bibobää, ehkä se on sinunkin vaan ihan hyvä lukea näitä bipojen kumppaneiden kokemuksia, ei asiat kieltämällä ainakaan parane. Jos tiedät, mitä kaikkea kurjaa tauti voi tuoda tullessaan, niin ehkä osaat välttää monta ongelmaa ja ehkä voit selittää miehellesi asiat paremmin häntä syyllistämättä. II-tyypin bipo ei nyt ole kuitenkaan aivan yhtä paha kuin 1-tyypin bipo. Ja kyllähän kaikesta tautiin liittyvästä kurjuudesta huolimatta monet bipot elää aika normaalia elämää suurimman osan ajasta.

        NPH, en kuvaile narsismia vaan bipoa kaikessa pahuudessaan. Kyllä maaninen ihminen on vielä narsistiakin hirveämpi otus. Maanikkoa on usein psykiatrinkin vaikea erottaa biposta, joka on maaninen. Jos mania ei ole aivan selkeän psykoottista, niin ihan narsismilta se vaikuttaa, tai siis samanlaistahan se on.


      • ####
        taika1965 kirjoitti:

        NPH, en kuvaile narsismia vaan bipoa kaikessa pahuudessaan. Kyllä maaninen ihminen on vielä narsistiakin hirveämpi otus. Maanikkoa on usein psykiatrinkin vaikea erottaa biposta, joka on maaninen. Jos mania ei ole aivan selkeän psykoottista, niin ihan narsismilta se vaikuttaa, tai siis samanlaistahan se on.

        Toden totta bipo muistuttaa todella paljon narsistia, kun on maaninen ja terveempinäkin kausinaan itsekkyys on liiallista. Exä sai tehdä mitä vaan, mutta mun olisi pitänyt elää melkein ilman muita ihmissuhteita ja mustasukkaisuus meni välillä täysin överiksi.


      • 2+1
        #### kirjoitti:

        Toden totta bipo muistuttaa todella paljon narsistia, kun on maaninen ja terveempinäkin kausinaan itsekkyys on liiallista. Exä sai tehdä mitä vaan, mutta mun olisi pitänyt elää melkein ilman muita ihmissuhteita ja mustasukkaisuus meni välillä täysin överiksi.

        Olen bipo ja aika rankaksi on puolison elämä osoittanut, nyt syksyllä hän sitten lähti, päivittäinen rasitus tempoauksistani kasvoi liian suureksi.
        En yhtään ihmettele, että muillakin on vaikeaa parisuhteessa. Ei sitä voi kokonaan sairauden taakse piiloutua. Pöyrätuolissa olevaa harvemmin syyllistetään vaivastaan, ellei sitten rattijuoppona tappanut paria ihmistä ja päätyi itse tuoliin.
        Mutta tämä tauti ei näy päälle ainakaan kokoajan


      • taika1965
        2+1 kirjoitti:

        Olen bipo ja aika rankaksi on puolison elämä osoittanut, nyt syksyllä hän sitten lähti, päivittäinen rasitus tempoauksistani kasvoi liian suureksi.
        En yhtään ihmettele, että muillakin on vaikeaa parisuhteessa. Ei sitä voi kokonaan sairauden taakse piiloutua. Pöyrätuolissa olevaa harvemmin syyllistetään vaivastaan, ellei sitten rattijuoppona tappanut paria ihmistä ja päätyi itse tuoliin.
        Mutta tämä tauti ei näy päälle ainakaan kokoajan

        2 1, Niinpä, mutta aika usein se taitaa olla se biposairas ihan itse, joka jättää puolisonsa, ja vieläpä säännöllisin väliajoin. Maniapäissään sitä rakastutaan miloin kehenkin ja vanha tylsä puoliso potkaistaan pellolle ... Jossain vaiheessa sitten sitä "rakastan sinua/en rakasta sinua - enkä ole koskaan rakastanutkaan" touhua vain ei enää jaksa, ei jaksa uskoa, että mikään on totta.


      • ####
        taika1965 kirjoitti:

        2 1, Niinpä, mutta aika usein se taitaa olla se biposairas ihan itse, joka jättää puolisonsa, ja vieläpä säännöllisin väliajoin. Maniapäissään sitä rakastutaan miloin kehenkin ja vanha tylsä puoliso potkaistaan pellolle ... Jossain vaiheessa sitten sitä "rakastan sinua/en rakasta sinua - enkä ole koskaan rakastanutkaan" touhua vain ei enää jaksa, ei jaksa uskoa, että mikään on totta.

        Kuulostaa tutulta! Bipo-exäni kanssa viimeiset vuodet olivat on/offia. Hän halusi aina välillä "taukoja", että sai tehdä, mitä lystäsi tai juoda rauhassa. Vieläkin tekstaa mulle, että rakastaa ja ikävöi mua, vaikka on toisen kanssa...henkisesti raskasta, kun yrittää toipua kaikesta.


      • niimpä,,,

        jokaisen suhde on erilainen,ei sitä tarvitse pelätä miten miehesi jaksaa sinua,elämä on elämää ,kaikilla erilaista..


      • Se mikä ei tapa...

        Tää tuntuu olevan myös yhteinen tekijä bipoille, ajatellaan et miten toinen jaksaa ja kestää... Jopa niin paljon et pitää erota toisesta, vaikka puoliso sanoisikin että ei halua erota ja jaksaa olla mukana. Tulee vaan itselle hyödytön olo, kun yrittää selittää bipolle, että toisen EI TARVITSE miettiä mun jaksamistani, mutta silti ei tunnu menevän asia perille... Ihan kiva, että huomioidaan, mutta tapa ei ehkä ole oikea :) Tuntuu et on voimaton bipon pelkojen edessä.


      • suomi2345

        Ota huomioon että ne joilla menee hyvin ei itke siitä Suomi24 palstalla. Ainoastaan ne joilla on jotain valittamista.


    • Se mikä ei tapa...

      Tiedetään, vanhahko ketju, mut mun mielestä aika hyvä sellainen, kun läheisten asioita käsitteleviä ketjuja ei kovin paljoa löytynyt :/

      Ihan ekana, voimia ja jaksamista kaikille bipon läheisille. Ei oo helppoa, mut ennen kaikkea uskokaa itseenne (vaikka välillä saattaakin tuntua jopa omat ajatukset ja käsitteet oudoilta, kun bipo on ne kyseenalaistanut). Omaa kokemusta on bipon avopuolisona nyt 6 vuotta, ja tää helvetti tuntuu vaan pahenevan kerta kerralta. Sitä vaan uskoo, et tää(kin) on vaan ohimenevä jakso ja ennemmin tai myöhemmin rinnalla on taas se toinen, johon aikoinaan iski silmänsä. Näitä jaksoja tulee ja onneksi myös menee, tosin meillä on nyt kestänyt jo muutaman kuukauden kun on raju lääkkeidenvaihtoralli päällä. Silti aina satunnaisesti toiseltakin saa pieniä asioita ja tekoja, jotka tuo vähän valoa eteenpäin jaksamiseen, vaikka usein tuntuukin siltä, että yrittää yksin ylläpitää parisuhdetta.

      Pidetään läheiset lippu korkeella, mä oon ainaki huomannu et oon oppinu itsestänikin uusia hyviä puolia bipon läheisenä. Ja haluan edelleenkin uskoa, että se on se sairaus, joka aiheuttaa ristiriitatilanteita, eikä se aito ihminen... Ja tää siks, että jokaisessa tänkin ketjun viestissä on paljon yhtäläisyyksiä tähän meidänkin nykytilanteeseen. Kääntäkää tilanne voitoksenne! :)

      • ...vahvistaa! :)

        Ja ketjun aloittajalle: Ei tartu niinkuin joku flunssa, mut ilmapiiri saman katon alla voi olla kyllä aika painostava, tunkkainen ja masentava. Siksi saattaa tuntua, että "tauti" on tarttuvaa sorttia, kun oma mieliala laskee. Eli lääkkeeksi rutkasti sellaista, mistä tulee itselle hyvä olo, on hyvä olla välillä myös itsekäs ja tehdä itselle mieluisia asioita, jotta jaksaa taas elää bipon rinnalla, jos sen tien on valinnut.


    • .,.,.

      Sama homma, masennus iski ensimmäisen kerran elämässäni päälle,kun bibon kanssa olin ,ja eron jälkeen aivan hirveä olo... rasittavaa nuo ylä -ja alamäet,tekisi mieli mennä puhumaan asioista jonnekkin,mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa.....

    • rouko

      Minusta tuntuu niin pahalta. Mieheni tekee huippu vaativaa työtä ja on aivan lopussa. Minulla on ollut debis jo joulusta lähtien (bibo2) . On hyvä lääkäri, hyvät lääkkeet ja niitä fiksataan koko ajan, mutta olen silti surkeaa seuraa. Mieheni on vahva henkisesti, varmasti te kaikki bibojen puolisot olette, sillä muuten emme olisi teitä valinneet. Joskus olen miehelleni niin kateellinen, hänellä on aina hyvä aina sama kausi. Rakastan miestäni, antakaa neuvoja miten meidän kanssa jaksaa elää...kun itseäänkään ei meinaa kestää.

      • Se mikä ei tapa...

        Reilusti positiivisuutta huonoilla hetkillä ja välillä omaa aikaa ja kavereiden seuraa... Siinä mun resepti vaikeiden aikojen ylitykseen :)


      • jepajepa
        Se mikä ei tapa... kirjoitti:

        Reilusti positiivisuutta huonoilla hetkillä ja välillä omaa aikaa ja kavereiden seuraa... Siinä mun resepti vaikeiden aikojen ylitykseen :)

        Itse olin bipon kanssa muutaman vuoden ja suhde oli juuri ylä- ja alamäkiä.
        Hyvät hetket olivat suorastaan loistavia ja huonot hetket olivat erittäin huonoja ja masentavia. Mietin juuri tuota "tarttumista" itsekseni. Olen aina ollut avoin ja sosiaalinen, mutta suhteen loppuvaiheessa minusta tuli sulkeutunut, masentunut ja lopulta lopetin jopa työnteon, koska oli niin vaikeaa. Nyt erosta noin puolivuotta ja kävin psykologilla keskustelemassa useampaan otteeseen. Tuntuu että en ole päässyt suhteesta vieläkään yli, osittain syynä varmasti ne hyvät hetket, joita myös oli niin paljon.


    • Nosto

      Hyvä ketju puolisoille

    • ksajhdia

      Eksyin tänne lukemaan vahingossa.Miten helpottavaa lukea etten ole ainoa.Kumppani jättim minut äskettäin, tarvitsee kuulemma toisenlaista suhdetta yhtäkkiä.Hyvät ajat tosin hienoja,sitten on ollut huonoja aikoja, enkä ole käsittänyt mistä voisi olla edes kysymys, eli biposta.Kirjoitetut tarinat ovat kuin omastani,vaikka en ole psykiatri niin kokemuksella voisi sanoa että se se on.
      Olen tällä hetkellä ihan rikki, tunteet on ihan sekaisin vaikka tietää että toinen on hirviö.En meinaa millään lakata suremasta ja mielestäni olen ihan masentunutkin,töihin ei meinaa jaksaa.Miten bipot tämän ymmärtää,koskettaako tämä yhtään,miksi bopot on lähimmille niin hirviöitä mutta näyttelevät muille?Kertokaa kokemuksistanne.

      • bibon puoliso

        "Kaksisuuntainen ja parisuhde"-ketjussa on paljon kokemuksia.


    • taika1965

      ksajhdia, olen pahoillani, että sinäkin olet joutunut tuohon tilanteeseen. Siitä, kun maaninen puolisoni jätti minut lopullisesti on jo pian 3 vuotta. Aika ei ole parantanut haavoja, mutta oppiihan tässä tämän kaiken kanssa elämää jatkamaan.

      Hirviö sanaa olen myös itse paljon käyttänyt, enkä mielestäni turhaan. Minun todella hyvä aviomies muuttui sieluttomaksi hirviöksi maniassa. Se oli erittäin uskomaton ja traumatisoiva kokemus. Sen nähtyään ja koettuaan on kuin kaikki mihin elämässä olin uskonut olisi pyyhitty pois. En olisi ikinä uskonut, että kukaan voi olla niin itsekäs ja tunnekylmä, saati että se oli oma mieheni.

      Mä en oikein usko, että yksikään bipo selittää sinulle, miksi he maanisina kohtelevat lähimpiään kuin roskaa ja mistä se pahuus tulee. Tämä on asia, minkä minun kokemuksellani he yrittävät laittaa kaiken muun kuin biponhäiriön tiliin. Niin kuin että, "se ihminen oli muutenkin ihan renttu" tai "sillä täytyi olla myös persoonallisuushäiriö" tai "ei kaikki bipot ole edes maanisina tuollaisia" (eivät ole olleet vielä, sanon minä) jne. Totuus kuitenkin lienee, että moni bipo muuttuu maniassa sellaiseksi, että läheiset saavat osakseen mitä julminta ja kylmintä kohtelua. En usko, että koskaan saamme kuulla totuutta siitä, miksi.

    • ksajhdia

      Saanko kysyä,otitko itse eron vai jättikö hän sinut taika1965. Millaista teillä oli,jättikö useasti ja taas halusi takaisin,pettikö,olitko kaiken pahan alku ja juuri kuten minulle sanottiin?
      Minussa ei lopulta ollut mitään hyvää,eikä koskaan ole ollutkaan.Lopulta kun halusin selvitellä välejämme,sain uhkailuja etten saa pitää yhteyksiä ja jopa poliisilla uhkaili.Olen ihan sokissa vieläkin ,miten voi joku muuttua ihan muuksi! Kamalat itse syytökset jäi,olen ihan tavallinen ja tasapainoinen ihminen,nyt olen loppu.

    • 373

      En usko, en osaa kuvitella, että kukaan bipo tietää itsekään, miksi kohtelee maniassa läheisiään niin kuin kohtelee. Jos sen tietäisi niin ei kai sitä tekisi, kun kuitenkin hyvinä ja normaaleina kausina arvostaa ja rakastaa? Pystyykö bipo edes kauheasti vaikuttamaan käytökseensä maniassa? Ainakaan tyyppi 1?

      Kysyn siis, koska en tiedä. Häviääkö ihmiseltä täysin kontrolli, koko oma itsensä maniassa?

      Haluaisin vain ymmärtää tätä sairautta ja täällä eri ketjujen lukeminen on avannut silmät ihan apposelleen. Olen elänyt koko lapsuuteni tyypin 1 bipon (iskän) vaikutuksessa, ja yhtä helvettiä se oli jos suoraan saan sanoa. En tajua, miten äiti jaksoi sitä kuunnella, kun ne mania-kaudet olivat aivan hirveän rankkoja. Itse toivoin vain eroa ja muutin pois heti kun pääsin.. Nyt olen tajunnut, että ei se raivohullu, julma mies oikeasti ollutkaan iskä, että ei hän ollutkaan mikään hullu, meitä vihaava sekopää. Ne kaikki asiat johtuivat tästä taudista. Miun on ollut jotenkin tosi helpottava tajuta se, nyt pystyn ymmärtämään ja antamaan lopultakin anteeksi ihan kaiken, aiemmin se ei onnistunut täysin mitenkään.

      Minulla epäillään nyt tyyppiä 2 ittellä, luojan kiitos vain kakkosta.. Olo on toisaalta helpottunut, nyt sairauteen tutustuessa on kaikki asiat, teot ja tunteet saanut selityksen. Toisaalta pelottaa ja pahasti. Pystynkö ikinä elämään normaalia elämää? Haluanko ikinä edes kokeilla seurustelua, etten vain aiheuta vahinkoa lähimmäisille?

      Olen aina pitänyt kaikkea vain osana itteäni, en ole edes ajatellut, että minussa olisi jotakin "vikaa". Vaikka olen tehnyt paljon asioita, joita "normaalit" eivät tekisi, kärsinyt vuoristorata-meiningistä, korkeiden kausien aiheuttamista hölmöilyistä yms, en ole edes ajatellut, että minulla saattaisi olla tämä tauti.

      Liittyen vähän kaltoin kohteluun; minä ihastun nopeasti ja täysillä, olen tyyliin haaveilemassa häistä heti tapaamisen jälkeen. Olen varma, että siinä on se oikea, vihdoin. Sitten kuluu jonkin aikaa, ja kuin sormien näpsäytyksestä, plim, tunteet, kaikki, ovat mennyttä. Olen ihan tyhjä, kylmä. En voi sietää miestä enää lähelläni. Suorastaan vihaan häntä, haluan hänet kauas minusta. Eikä aavistustakaan miksi. Olen aina ajatellut, että olen tunnekylmä, että minussa on jotain pahasti pielessä, että en osaa rakastaa. Nyt tajuan, että ehkä se onkin johtunut biposta.. Ja se on toisaalta helpottavaa, toisaalta taas pelkään, opinko koskaan pääsemään eroon siitä, kyllä minä oikeasti haluaisin hyvän ja tasaveroisen parisuhteen. Helpottaa jotenkin, että asiaan on syy, jolle ehkä, toivottavasti, pystyn tekemään jotain. Ennen olin vain pakotettu ajattelemaan, että ehkä minä en sitten vain ole sellainen kiva ihminen, joka kykenee seurustelemaan toisen kanssa.

      Anteeksi, tämä venähti ja tekstissä ei ehkä ole tolkkua, aluillaan oleva hypotys sai aloittamaan polttamisen ja kahvin juomisen (touhuja, joita en ole koskaan ole halunnut harrastaa) ja pää tuntuu hieman hassulta :)

    • taika1965

      ksajhdia, mieheni jätti minut ja korvasi minut samantien toisella naisella. Hän jatkoi tästä hetkestä elämäänsä juuri niin kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Edes avioeroon liittyviä asioita ei keskusteltu, ei lapsista ei mistään. Minut oli vain silmänräpäyksessä deletoitu hänen elämästään. Siinä meni sitten omakotitalo, mökki, 2 autoa kaikki säästömme ja vieläpä paljon paljon muutakin maanisiin sijoituksiin ja sitä myötä taivaan tuuliin.

      Tätä lopullista eroa ennen: Kyllä, jätti ja halusi takaisin, petti ja syytti minua kaikesta pahasta elämässään. Olimme olleet todella pitkään naimisissa mutta tässä vaiheessaan hän muisti minut vain huonona eikä ollut kuulemma koskaan rakastanut minua. Ja sitten kun se lopullinen ero tuli, ja piti selvittää taloudellisia asioita, lasten asioita ja olisi pitänyt selvittää yhteisiä asioitamme ja elämäämme (yhdessä yli 20-vuotta), niin uhkasi poliisilla ja muullakin ja luuri napsahti korvaan, viesteihin ei vastannut. Meillä tähän liittyi paljon todella kauheita ja pelottavia asioita, hän yritti tuhota minut täydellisesti, petti ja valehteli kaikessa.

      373, antoi meille jonkinlaisen vastauksen. Luulen, että juuri noin se menee. He vain lakkaavat rakastamasta tai tuntemasta meitä kohtaan mitään positiivista. Tuo tuollainen on mielestäni aivan hirveän sairasta, ei mahdo tervejärkisen päähän. Tuommoinen tunteiden kuoleminen noin vain on täysin epänormaalia, en ymmärrä miksi te bipot itse reagoitte tuollaisiin tunteisiin. Kai te sentään muistatte, miten toisia ihmisä tulisi kohdella, vaikka ette mitään tuntisikaan. Eihän kaikkien tunteiden mukana tarvitse mennä, voi käyttää järkeäkin, vai eikö sitä järkeä sitten todellakaan enää ole. Mihin katoaa kaikki vastuu ja välittäminen siitä, miten niiden entisten rakkaiden käy?

    • ksajhdia

      Taika1965, kiitos että valaiset ajatuksiani ja varmasti muidenkin lukijoiden.Samalla kun olo helpottaa niin mieltä painaa, nämä kokemukset on niin kovia ettei niistä meinaa päästä yli.Suhteeni kesti melkein 4 vuotta, sinulla yli 20-vuotta,tajusitko missä vaiheessa että tämä on bipoa? Olen vuosia syyllistänyt itseäni kaikesta,niin ovelasti on toinen pystynyt saamaan minut tähän mukaan.Olen uskonut toiseen täysillä ja elänyt mukana,oli huono päivä tai hyvä päivä,ilman sen enempää miettimättä.Nyt kun mukaan tuli pettämistä ja tätä jättämistä ja lopulta lopullinen jättäminen,aloin todella etsimään vastauksia kaikkeen,en voinut uskoa että olisin ihan mahdoton kumppani,vaikka eihän kukaan täysellinen olekaan.Edelleenkin tulee epäilys itsestä,johtuu varmaan siitä kun on vuosia kokenut tätä hirviömäistä kohtelua.Its eolsin halunut että yhdessä haettaisiin apua,mutta toinen ilmoitti vain että on "kauan miettinyt ja tehnyt päätöksen,tämä ei riitä".Olin yhdessä hetkessä ilmaa.Ihan kuin toinen olisi kuollut,ei minkäänlaista empatian tunnetta.Tulipa tekstiä ja varmaan hieman sekavasti selitetty.

    • taika1965

      No, aluksi en ymmärtänyt niitä outoja juttuja ollenkaan, sitten rupesin ajattelemaan, että "tässä on jotain sairasta nyt". Mun mies oli kuitenkin kaikenkaikkiaan minua kohtaan yleensä hyvä mies. Olihan niitä kiukkukohtauksia, älytöntä mustasukkaisuutta ja sellaista. Kaikkia ylilyöntejäkin, mutta ne "kohtaukset" aina menivät ohi. Mulla on - tai oli - kai aika hyvä itsetunto, en vain niin kauheesti välittänyt hänen oikuistaan, tein omia juttujani tykkäsipä hän siitä tai ei. En koskaan kuitenkaan tajunnut kuinka vaarallinen todellinen mania voi olla.

      No, tämä "pohjimmiltaan kuitenkin hyvä mies", muuttui sitten viimeisessä ja hyvin selkeässä maniassa täysin. Siinä jäi perhe ja lapset, omaisuus meni eikä merkkiäkään minkään sortin katumuksesta tai vastuuntunnosta. Tuo mania myös jotenkin jäi päälle, maaninen käytös on jatkunut jo yli 3 vuotta. Ehkä sekaan on mahtunut lyhyitä masennuksia tai tämä on sitä sekamuotoista maniaa. Rahaa palaa edelleen, veloissa on korviaan myöten, ja tuhonkierre vain jatkuu.

      Mä luulen, että ei bipoilla ole mitään ovelaa suunnitelmaa. He vain seuraavat tunteitaan ja toimivat impulsiivisesti. Teit niin tai näin puolisona, olit aina väärässä. Itseään voi toki myös syyttää monesta asiasta. Minäkään en ole ollut ollenkaan täydellinen puoliso ja partneri. Jos olisn silloin tiennyt ja ymmärtänyt sen, mitä tiedän ja ymmärrän nyt, niin olisin tehnyt monta asiaa toisin.

      Mutta kyllä se oli hänen persoonallisuutensa joka totaalisesti muuttui, ei minun. Syyllistämällä ei voi muuttaa faktoja. Minä niinä heikkoina hetkinä, jolloin taas mietin, mitä tein väärin, olen ruvennut muistelemaan faktoja joita hän teki. Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Ei me mahdeta tälle kaikelle yhtään mitään. He voivat lopulta vain itse muuttaa itseään, jos sekään aina onnistuu.

    • liian kiltti

      Kiitos kertomuksistanne, ne vähän lohduttaa tässä tuskan hetkellä, kun kannetaan vaimon tavaroita takaisin kotiimme. Hän kun sai helmikuussa yllättäin päähänsä, että hän ei enää rakastakkaan minua ja haluaa muuttaa omaan kotiin ja jättää lapset minun kanssa asumaan. No myöhemmin syyksi paljastui uusi ihastus, jonka sain selville ja jolle itse soitin ja kerroin vaimoni sairaudesta ja hän ilmeisesti perääntyi. Tämä "renttu" oli itsekin useamman kerran eronnut ja lapsia hänellä on 2 eri äidin kanssa. Nyt vaimo on muuttamassa takaisin, minä kun olen liian kiltti vai olenko?

      • ahdistus-65

        Ymmärrän tunteesi,rakastat vaimoasi ja on hyvin vaikea tehdä päätöksiä tuossa tilanteessa.Sinulla on 2 vaihtoehtoa, joko alat elämään omaa arvokasta elämääsi tai jatkat siinä samassa sumussa ja ahdistuksessa kuin aiemmin.Minut juuri bibo jätti taas toisen takia,haukkui kaiken eikä halua enää olla missään tekemisissä kanssani.Uhkaili vaikka millä jos otan yhteyttä mitenkään.Onko ihan tervettä puhetta sinusta?Vaikka itseeni koskee ihan mielettömästi niin tiedän etten voisi elää koko elämääni ainaisessa pelossa,jokin täytyisi muuttua ihan todella.Oletko oppinut mitään?Tsemppiä kuitenkin.


    • 373

      En osaa vastata, en itsekään ymmärrä tai hyväksy läheisten huonoa kohtelua. Siksi miuta pelottaa jo ajatus alkaa kunnon seurustelusuhteeseen, mitä jos miustakin tulee samanlainen hirviö kaikista hyvistä ajatuksista huolimatta? En tiijä, miusta bipon pitäisi pystyä jossain määrin kuitenkin säilyttämään järki siinä, ettei satuta lähimmäisiä. Tosin kokemuksesta tiijän, ettei se niin mene, aika monet syytökset, haukkumiset ja tapolla uhkailut tulivat lapsena tutuiksi. Silloin se tuntui tosi pahalta, olin ihan rikki vuosia jälkeenpäinkin. Vasta nyt olen tajunnut, että se johtuikin sairaudesta, että se ei ollut se oikea, rakas ihminen, joka halusi tappaa minut.

      Miulla on tosiaan aika lieviä nää oireilut, pystyn pitämään mielessä kunnioituksen toisia kohtaan. Ennen sairauden tiedostamista olen lopettanut suhteet ottamalla syyt niskoilleni; kertonut että toinen on aivan mahtava (vaikka en sillä hetkellä tosiaan ehkä ole ajattellut niin), mutta miulla on jotain ongelmia, en osaa seurustella tms. Tämä siitä huolimatta, että oikeati olen jo alkanut halveksia ja vihata. Tosin tiedän kyllä yrityksestä huolimatta loukanneeni ihmisiä, yleensä juuri niitä lähimmäisiä. En pahasti, mutta pienistä tiuskahduksistakin on jälkeenpäin paha mieli.

      Olen lukenut hyviä parisuhde-ketjuja netissä, jossain oli hyvä tarina, kuinka on/off-suhteesta ja sairauden hyväksymisessä oli päästy siihen, että näistä kylmistä kausista huolimatta pystyttiin elämään yhdessä, ilman suhteen lopettamista, olemaan jopa vierekkäin sohvalla, kaikki pysyi hallinnassa kunhan ei vain alkanut puhua. Että kai jotkut pystyvät pitämään tolkun päässään, kunhan hyväksyvät sairautensa, ottavat lääkkeensä ja yrittävät. Tiedä sitten, kai se riippuu ihmisestäkin..

      Luin myös, että nämä viha-kaudet ovat osalla johtuneet siitä, että se raivo vain tulee, tuntuu, että kumppani on pilannut koko elämän, että hän on syypää ihan kaikkeen mikä on huonosti. Ja alkaa liikkua niitä vainoharhaisia ajatuksia pettämisistä, petoksista yms. Itselläni taas hypomaniat ovat olleet hyviä kausia, jolloin elämä on kaunista, ja jos tunnekylmyys iskee silloin, niin se johtuu jotenkin siitä, että ahdistaa toisen vaatimukset, läheisyys, oman itteni rajoittaminen. En halua, että kukaan tulee lähelle ja joutuisin ottamaan hänet huomioon. Haluan vain hiihdellä omassa erinomaisessa maailmassani. Ehkä näin, olen tosiaan vasta ihan alussa tämän tiedostamisen kanssa.. Joten anteeksi, että puutun näihin, ehkä en edes osaa sanoa mitään järkevää :)

    • taika1965

      Minunkin exän hypomaniat olivat ihan hyviä kausia, meille molemmille. En tiedä, kamppailiko exäni joidenkin halveksunta-/vihantunteiden kanssa minun tietämättäni jo ennen sitä viimeistä hirveää maniaa. Luulen, että hän pystyi hallitsemaan ja peittämään vaikeitakin tunteita monien vuosien ajan.

      Yksi kunnon mania hänellä oli jo ennenkin, silloin hän joutui vaikeuksiin työssään, minua hän ei vihannut silloinkaan. Se viha ja jättäminen ja syyttely alkoikin sitten aivan puuntakaa. Luulen, että se mania mikä rikkoi perheemme oli oikein kunnollinen psykoottinen mania, jossa oli mukana paljon vainoharhaisuutta, mikä voisi selittää hänen vihansa ja halveksuntansa minua kohtaan. Minähän en ollut muuttunut miksikään siitä, kun hän vielä rakasti minua, jotain naksahti hänen päässään ja pahasti.

      Voimaton tunne läheiselle, kun näkee kaiken hajoavan, eikä millekään mahda mitään.

    • ksajhdia

      Kamalaa tämä ristiriita itsessäkin,välillä mietin jo että itsessäni jokin "vialla".Mutta en ole muuttunut miksikään siitä mikä olen ollutkaan,tehnyt kaikki voitavani,paha todella katsoa kaiken menevän kaatopaikalle,kaiken mihin on uskonut.Ehkä tämä on sitä suurta pettymystä kun on odotuksia elämälle ja vuodet menee pilalle jos nain voisi sanoa.Miten vastuutonta toiselta käyttäytyä näin (vaikka ei sille voi mitään) Silti..olen katkera ja kestää varmaan pitkään kunnes selviän.Taika1965..miten olet selvinnyt kaikesta tästä?

    • taika1965

      Kiitos kysymästä. Meillä oli mieheni kanssa koko elämä yhteistä, omaisuus, työ - kaikki. Ja kaikkihan siinä sitten menikin. Koko elämä niin sanotusti mitätöitiin. Mä en ole selvinnyt mitenkään erityisen hyvin, tai ehkäpä olosuhteisiin nähden olen selvinnyt yllättävänkin hyvin.

      Mä jouduin muuttamaan. Mulla on nyt uusi koti ja sain töitäkin täältä uudelta paikkakunnalta. On kuin olisi ollut jotain johdatusta, jotkut asiat ovat vain järjestyneet kuin ihmeen kautta. Niistä ihmeistä olen kiitollinen.

      Exäni lähdöstä on nyt ihan kohta kulunut 3 vuotta. Hän ei koskaan palannut entisekseen, en ole puhunut sen "entisen mieheni" kanssa erosta enkä mistään yhtään kertaa - hän vain lakkasi olemasta ja tilalla oli kylmä ja häijy hirviö. Eniten ehkä vaivaa juuri se, että meidän avioliitolle ei ainakaan minun kannalta saatu minkäänlaista päätöstä. Minut vain vaihdettiin toiseen naiseen lennossa, ja mieheni jatkoi elämäänsä, niin kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Puhui (silloin kun vielä oli yhteydessä lapsiimme) lapsillemmekin asioista niin kuin minua ei olisi eikä minulla tai mielipiteilläni olisi mitään väliä. Sanoi myös heille, kun lapset puhuivat äidistä, että ei yhtään enää ajattele äitiä. Uskon sen. Oli kuulemma onnellinen nyt kun sai toteuttaa itseään ja tehdä mitä haluaa ...

      Mä en oikein tiedä, kuin tällasesta voi selvitä. Exäni on yrittänyt mitätöidä minut täysin ja olo onkin usein aika olematon. Mä en seurustele, en vain voi vakavissani ajatellakaan, että luottaisin johonkin uuteen ihmiseen. Se on niin käsittämätöntä, että minun mieheni vain muuttui toiseksi henkilöksi, sellaiseksi joka sitten erosi minusta. Sitä entistä miestäni ei enää ole, ja sitä asiaa on aika vaikea käsittää. Lapsetkin huomasivat, että isä ei enää ole se sama iskä ja hänen omat vanhempansakin sanoivat, että poika on muuttunut niin, ettei samaksi tunnista.

      Mä vieläkin odotan jotain loogista selitystä tai anteeksipyyntöä tai edes vain jotain siltä entiseltä mieheltäni, en siltä maaniselta hirviöltä, joka hänestä tuli. Mä en tiennyt, että mitään tällaista voi edes olla olemassa.

    • ksjhdia

      Sydämestäni toivon että jokin selitys löytyisi,karmivaa lukea tarinaasi,kun itsekin on joutunut samantapaisten asioiden lyömäksi,ymmärtää.Tätä ei voi selittää kenelle tahansa,en tiedä ymmärtääkö joku terapeuttikaan,olen sitäkin miettinyt. Odotan sitä selitystä itsekin ja etsin tietoa joka paikasta, lähinnä se kiinnostaa mistä tämä viha kumpuaa bipoillea ja miten he itse kokevat. Uskoisin että selitys ja puhuminen tai täällä ajatusten vaihtaminen auttaa varmasti,olen jo saanut paljon tukea ja apua. Kumma kun bipot ei tajua tätä anteeksipyyntöä esittää ei katumusta tai ajatusta omasta huonosta käytöksestä ja vallankäytöstä?!

    • taika1965

      Olen kanssasi hyvin samaa mieltä. Ymmärretyksi tuleminen on ehkä kaikkein tärkeintä tällaisessa tilanteessa. Luulen, että moni terapeuttikaan ei ymmärrä. He lukevat teoriansa, he eivät tiedä miltä tuntuu tulla totaalisesti mitätöidyksi ja ilman mitään selkeää syytä vihatuksi ja halveksituks. Ja kun kaikki tämä tapahtuu täysin ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta ja kun kaikki on tuhottu, et saa minkäälaista anteeksipyyntöä tai ymmärrystä osaksesi. Meiltä meni myös taloudellisesti kaikki, mitä parissakymmenessä vuodessa oli säästetty ja yhdessä rakennettu. Ja koska bipo-exäni muistaa myös menneisyytemme nyt väärin - katsoo sitä vääristyneen bipo-linssin läpi, niin myös menneisyys tuntuu menetetyltä. Lapsiltakin meni muistot kodista ja perheestä, onhan isä vääristänyt ja syytöksillään "liannut" kaiken.

      Just nyt musta tuntuu siltä, että jos en saa aitoa anteeksipyyntöä, niin toivottavasti saan edes nähdä, että exäni joutuu maksamaan jokaisesta teostaan (sairas tai ei) ja toivottavasti hän saa kärsiä ja menettää yhtä paljon (jos ei enemmänkin) kuin minä ja lapset. Toivon, että hänen maaninen itseriittoisuutensa päättyy. Ja todellakin, jos hän ei muuten ymmärrä ottaa minkäänlaista vastuuta teoistaan ja sanoistaan, niin toivon että hän saa tuntea kaiken tämän helvetin vielä kerran täysissä järjissä ollessaan omassa nahassaan. Toivon, että hän ei pääse silloin pakenemaan omaan harhaiseen satumaahansa, aivan niin kuin en ole pakoon tätä helvettiä päässyt minäkään.

      Aito katumus, ymmärrys ja anteeksipyyntö olisivat se toinen vaihtoehto.

      • liian kiltti

        taika1965 ja ksjhdia kiitos viesteistänne.
        Olen samaa mieltä että kukaan terapeutti, joka ei ole itse elänyt bibon kanssa ei ymmärrä minkälaista se on.
        Toinen asia mitä minäkään en ymmärrä on tuo, että minkäänlaista anteeksipyyntöä ei biboilta tule vaikka olisi kuinka kohdelllut puolisoa väärin.
        Nyt on vaimon tavarat kannettu takaisin ja tarkoitus aloittaa alusta, saa nähdä kuinka käy. Tällä hetkellä kaikki on ok, mutta edelleenkään hän ei myönnä, että tuo muutto johtui hänen sairaudestaan vaan siitä että meillä "meni huonosti" vaikka siitä ei ollut mitään puhetta vielä kuukautta ennen muuttoa.


      • ksaj...
        liian kiltti kirjoitti:

        taika1965 ja ksjhdia kiitos viesteistänne.
        Olen samaa mieltä että kukaan terapeutti, joka ei ole itse elänyt bibon kanssa ei ymmärrä minkälaista se on.
        Toinen asia mitä minäkään en ymmärrä on tuo, että minkäänlaista anteeksipyyntöä ei biboilta tule vaikka olisi kuinka kohdelllut puolisoa väärin.
        Nyt on vaimon tavarat kannettu takaisin ja tarkoitus aloittaa alusta, saa nähdä kuinka käy. Tällä hetkellä kaikki on ok, mutta edelleenkään hän ei myönnä, että tuo muutto johtui hänen sairaudestaan vaan siitä että meillä "meni huonosti" vaikka siitä ei ollut mitään puhetta vielä kuukautta ennen muuttoa.

        Kiitos "liian kiltti".Tulipa vaan mieleen että onko liian kiltit helppoja uhreja bipo-häiriöisille?Itsekin olen ns kiltti,huolehtivainen ja ymmärtäväinen,helppoa saalis bipolle.
        Tietenkin toivon parasta sinulle,ja tsemppiä uudelle alulle.
        Ymmärrän taika1965 tunteesi,ajattelen itsekin samoin.Niin paljon henkistä kärsimystä on tullut,ettei ymmärrystä enää tule mihinkään.Nämä syyttelyt ja kaikki paha mitä on saanut vuosia osakseen,ei koskaan unohdu.Olisi bipojen hyvä muistaa tämä,että anteeksipyyntö on välttämätöntä.Mutta ymmärtääkö bipo,tajuaako hän mitä on tehnytkään,millaisen helvetin jollekin on järjestänyt?
        Miten ihmeessä tästä tunteesta voi päästä eroon,ahdistaa ja on koko ajan paha olla, eikä tätä ymmärrä terapeutitkaan?Ainoa apu mitä on tullut,on tämä foorumi ja ihmiset jotka ovat kokeneet saman.Me emme ole sairaita mutta joku tekee meistä pian sairaan.


      • joku roti tähän

        Just nyt musta tuntuu siltä, että jos en saa aitoa anteeksipyyntöä, niin toivottavasti saan edes nähdä, että exäni joutuu maksamaan jokaisesta teostaan (sairas tai ei) ja toivottavasti hän saa kärsiä ja menettää yhtä paljon (jos ei enemmänkin) kuin minä ja lapset. Toivon, että hänen maaninen itseriittoisuutensa päättyy. Ja todellakin, jos hän ei muuten ymmärrä ottaa minkäänlaista vastuuta teoistaan ja sanoistaan, niin toivon että hän saa tuntea kaiken tämän helvetin vielä kerran täysissä järjissä ollessaan omassa nahassaan. Toivon, että hän ei pääse silloin pakenemaan omaan harhaiseen satumaahansa, aivan niin kuin en ole pakoon tätä helvettiä päässyt minäkään.

        Aito katumus, ymmärrys ja anteeksipyyntö olisivat se toinen vaihtoehto.

        >> no jopas oli vuodatus. Ei psyykkisesti terveen tekstiä tämäkään. Katkeruus ei auta, ja todella naiivia olla kuin kateellinen siitä, että maanisella bipolla virtaa riittää. Miten ihmeessä sinun kalloosi ei mene se fakta, että maaninen bipo ei ole 'hirviö'. Minusta bipous on eräänlaista tahatonta lapsellisuutta, siis kirjaimellisesti: uhmaikäisen mielestä äiti on välillä ihan tyhmä ja paska, välillä taas maailman ihanin. Yhtä vähän bipo todella 'suunnittelee häijyyksiä' (mitä soopaa tuokin!) kuin uhma- tai murrosikäinen.

        Yleisemmin näitä bipon puolisoiden tekstejä lukiessa herää väistämättä ajatus, että monet vaikuttavat riippuvaisilta persoonilta eivätkä kestä menetyksiä. Ei-diagnosoidutkin ihmiset pettävät ja jättävät, avioeroja tapahtuu, ja muidenkin on vain jatkettava elämäänsä eikä jäädä märehtimään miten se oma hyvä elämä nyt meni pilalle tuommoisen kauhean bipon takia.. Kyseessä on kuitenkin ihmisen tahdosta riippumaton sairaus eikä paska luonne tms.


      • turhake10
        joku roti tähän kirjoitti:

        Just nyt musta tuntuu siltä, että jos en saa aitoa anteeksipyyntöä, niin toivottavasti saan edes nähdä, että exäni joutuu maksamaan jokaisesta teostaan (sairas tai ei) ja toivottavasti hän saa kärsiä ja menettää yhtä paljon (jos ei enemmänkin) kuin minä ja lapset. Toivon, että hänen maaninen itseriittoisuutensa päättyy. Ja todellakin, jos hän ei muuten ymmärrä ottaa minkäänlaista vastuuta teoistaan ja sanoistaan, niin toivon että hän saa tuntea kaiken tämän helvetin vielä kerran täysissä järjissä ollessaan omassa nahassaan. Toivon, että hän ei pääse silloin pakenemaan omaan harhaiseen satumaahansa, aivan niin kuin en ole pakoon tätä helvettiä päässyt minäkään.

        Aito katumus, ymmärrys ja anteeksipyyntö olisivat se toinen vaihtoehto.

        >> no jopas oli vuodatus. Ei psyykkisesti terveen tekstiä tämäkään. Katkeruus ei auta, ja todella naiivia olla kuin kateellinen siitä, että maanisella bipolla virtaa riittää. Miten ihmeessä sinun kalloosi ei mene se fakta, että maaninen bipo ei ole 'hirviö'. Minusta bipous on eräänlaista tahatonta lapsellisuutta, siis kirjaimellisesti: uhmaikäisen mielestä äiti on välillä ihan tyhmä ja paska, välillä taas maailman ihanin. Yhtä vähän bipo todella 'suunnittelee häijyyksiä' (mitä soopaa tuokin!) kuin uhma- tai murrosikäinen.

        Yleisemmin näitä bipon puolisoiden tekstejä lukiessa herää väistämättä ajatus, että monet vaikuttavat riippuvaisilta persoonilta eivätkä kestä menetyksiä. Ei-diagnosoidutkin ihmiset pettävät ja jättävät, avioeroja tapahtuu, ja muidenkin on vain jatkettava elämäänsä eikä jäädä märehtimään miten se oma hyvä elämä nyt meni pilalle tuommoisen kauhean bipon takia.. Kyseessä on kuitenkin ihmisen tahdosta riippumaton sairaus eikä paska luonne tms.

        Kyllä siitä on lapsellisuus kaukana, kun tällaisen ihmisen agressioiden kohteeksi joutuu. Ne uskomattoman hurjat mielenliikkeet, ääretön minä-keskeisyys, toisten halveksunta ja kuuntelemattomuus ovat niin omaa luokkaansa, että oli sitten riippuvainen tai ei, niin ne syövät vahvaakin lähimmäistä. Syyt vastoinkäymisiin tai epäonnistumisiin löytyvät aina toisista, itse on tehnyt kaiken oikein ja osaa kaiken, mutta toiset paskat tekevät kaikkensa hankaloittaakseen hänen elämäänsä. Sellaista se on!


      • Puukko selässä
        turhake10 kirjoitti:

        Kyllä siitä on lapsellisuus kaukana, kun tällaisen ihmisen agressioiden kohteeksi joutuu. Ne uskomattoman hurjat mielenliikkeet, ääretön minä-keskeisyys, toisten halveksunta ja kuuntelemattomuus ovat niin omaa luokkaansa, että oli sitten riippuvainen tai ei, niin ne syövät vahvaakin lähimmäistä. Syyt vastoinkäymisiin tai epäonnistumisiin löytyvät aina toisista, itse on tehnyt kaiken oikein ja osaa kaiken, mutta toiset paskat tekevät kaikkensa hankaloittaakseen hänen elämäänsä. Sellaista se on!

        Ne jotka tuollaisia ihmisiä kestää ja jaksaa, ovat kultaakin kalliimpia.
        Vaatii niin suurta mielen lujuutta pysyä rauhallisena ja vahvana, että siihen ei helposti pysty.

        Juuri noin: "Sellaista se on!"

        Ei vaan voi ymmärtää ellei ole itse joutunut kokemaan...
        Kun joutuu henkisesti täysin nujerretuksi kerta toisensa jälkeen.


    • Puukko selässä

      "Ainoa apu mitä on tullut,on tämä foorumi ja ihmiset jotka ovat kokeneet saman"

      Olen niin samaa mieltä! Tämä foorumi todellakin on auttanut.
      Tää on viime päivinä ollut suorastaan pelastusrengas mulle...

      On niin lohdullista tajuta että hei, ei se oikeasti olekaan mun vikani, vaan se toinen ihminen on sairas. Vaikeaa, todella vaikeaa on, mutta ne hetket jotka olen tällä foorumilla viettänyt, ovat todella arvokkaita, näinä hetkinä on edes jonkinlaista helpotusta saanut.

    • turhake10

      Olen nyt lähes kaksi vuotta seurustellut miehen kanssa, joka koko tämän ajan on elänyt elämässään todella vaikeaa aikaa. Vastoinkäymiset kaikenlaiset ovat kasaantuneet ja hänen reaktionsa tai paremminkin käytöksensä ovat niiden myötä voimistuneet niin pahoin, että minulle on varmistunut, että ei voi olla kyseessä kuin tämä kahdensuuntainen mielialahäiriö. Vuosi sitten hän oli kaksikin kertaa tekemässä itsemurhaa, oli jo välillä hakeutumassa hoitoonkin, mutta ei lopulta taloudellisista syistä siihen taipunut.

      Nyt tilanne on muuttunut niin pahasti, että en enää itse tiedä miten jaksan edes viikon, pari. Edes siihen hetkeen kun olen itselleni sitoutunut olemaan hänen tukenaan. Raivokohtaukset sananpuolikkaista syntyvät päivittäin, minä olen välillä ihminen jota maailmassa eniten vihaa, minä olen syypää kaikkiin epäonnistumisen ja uskonpuutteen hetkiin bisneksessä, minä hankaan ja väilttelen kaikesta, kun kysyn loogisia kysymyksiä, miten on tehty ja mitä on tapahtunut... Anteeksipyyntöjä sentään tulee tämän tästä, vaikka ei ihan päivittäin. Joka tapauksessa hän haluaa ohittaa nämä raivonpurkaukset niin etteivät ne ole mitään.

      Seksistä tai lämmöstä ei ole tietoakaan. Ennen oli selitys jatkuva mahakipu, on vanha vaiva silloin kun on todella rakastunut, nyt pientä lähestymistä on ollut enää vain kovan humalan hetkellä. Ryyppääminen on ollutkin välillä reipasta ja jatkuvaa.

      Tiedän että takana on mm. väkivaltainen lapsuus, hirveä trauma kodin lämmön puutteesta. Hän on aina tottunut suureen rahaan ja nyt taloudellisissa vaikeuksissa on jouduttu tilaan, että hän ei enää näytä edes kiusaantuvan siitä, miten paljon on minulle velkaa kaikesta tuesta.
      Tai voi olla että tämäkin lisää vihantunteita minua kohtaan, riippuvaisuus.

      Tiedän että hänelle useimmat kaveritkin ovat kavereita vain silloin kun niistä on hyötyä. Raha vain on suuri rakkaus. Nyt monet hetket kuitenkin tunnen itseni lähinnä vanhaksi hölmöksi, jota kusetetaan viimeisen päälle. Varovaisesti aikanaan lähdin mukaan tähän rakkauteen, mutta tunne vei sitten mukanaan. Ja vieläkin näissä pienissä tasavaiheissa tunnen häntä kohtaan suurta kiintymystä, en tiedä sanonko sitä itsekään rakkaudeksi.

      Väsymys valtaa. Niin kaipaisin vastapainoksi välillä suuria karhunhalauksia, lämpöä, kosketusta... Ja soisin, että hänen elämänsä helpottuisi

    • ksaj...

      Niin on minuakin, sain vahvistuksen kaikesta siitä mitä olen todella kauan miettinyt.Vasta nyt kun taika1965 ja puukko selässä kirjoittivat.Kummallista!
      Joku roti tähän: sinä et selvästikään tiedä mitä väität, et tiedä toisten elämästä ja perhehelveteistä yhtään mitään. Tämä ei ole sama asia kuin ns normaalit eroamiset.Kannattaa lukea näitä ihmisten kokemuksia tarkemmin ennenkuin aloittaa oman arvostelun.

    • taika1965

      Joku roti tähän, bipojen äkkilähdöt suhteista ja avioliitoista ovat aivan jotain muuta kuin normaalit erot. Se tässä niin traumaattista onkin. En ole tippaakaan kateellinen maaniselle exälleni, mutta haluan, että hän ottaa vihdoin vastuuta teoistaan ja se vaatii sitä, että hän ymmärtää mitä on tehnyt ja aihteuttanut. Luulen, että hän kykenee myötätuntoon vain ehkä sen kautta, että joutuu itse kokemaan samaa, mitä on toisille aiheuttanut.

      Sinulle, joku roti tähän, toivon, että löydät itsellesi bipo-kumppanin ja saat sitten sitä kautta kokea, mistä minä kirjoitan.

      • ksaj...

        Noniin, se on sitten loppu lopullisesti. Mies ilmoitti että on jo toinen löytynyt.Eipä oltu erossa kovin kauaa ja heti toista seuraa:(Kuten aiemmin kerroin, yhtäkkinen suhteen jättö, ilma mitään syitä. Ihmiset, miettikää tarkkaan ennekuin alatte suhteeseen bipon kanssa, tämä on niin rankkaa etten tiedä miten selviän tästä. Mnkäänlaista möytätuntoa tai ymmärrystä ei tullut,ei selityskiä tai muita vastuunottoa,siitä vain vanha kumppani pois tieltä.
        .....:(((((


      • liian kiltti
        ksaj... kirjoitti:

        Noniin, se on sitten loppu lopullisesti. Mies ilmoitti että on jo toinen löytynyt.Eipä oltu erossa kovin kauaa ja heti toista seuraa:(Kuten aiemmin kerroin, yhtäkkinen suhteen jättö, ilma mitään syitä. Ihmiset, miettikää tarkkaan ennekuin alatte suhteeseen bipon kanssa, tämä on niin rankkaa etten tiedä miten selviän tästä. Mnkäänlaista möytätuntoa tai ymmärrystä ei tullut,ei selityskiä tai muita vastuunottoa,siitä vain vanha kumppani pois tieltä.
        .....:(((((

        Olen myös pahoillani ksaj...
        Meillä tällä hetkellä kaikki hyvin, mutta en silti pysty olemaan onnellinen, kun pelkään että milloin taas puolisolla hypomania/mania alkaa, vaikka lääkitys onkin.
        Itselle raskasta, kun täytyy elää koko ajan niin että ei vain mitään ns. olematontakaan syytä eroon olisi ja puoliso asiasta stressaannu.
        Puolisoni sai diagnoosin vasta kun olimme jo naimisissa ja hankittu lapsia, joten perääntyä ei enää voinut.
        Voimia sinulle.


      • Parempi tulevaisuus
        ksaj... kirjoitti:

        Noniin, se on sitten loppu lopullisesti. Mies ilmoitti että on jo toinen löytynyt.Eipä oltu erossa kovin kauaa ja heti toista seuraa:(Kuten aiemmin kerroin, yhtäkkinen suhteen jättö, ilma mitään syitä. Ihmiset, miettikää tarkkaan ennekuin alatte suhteeseen bipon kanssa, tämä on niin rankkaa etten tiedä miten selviän tästä. Mnkäänlaista möytätuntoa tai ymmärrystä ei tullut,ei selityskiä tai muita vastuunottoa,siitä vain vanha kumppani pois tieltä.
        .....:(((((

        Jaksamisia sinulle! Samassa jamassa ollaan täälläkin. Viikko sitten sain kuulla, että ei ole tunteita tarpeeksi jatkaa suhdetta, vaikka edellisenä päivänä oli miettinyt häitä. Etsii kuulemma täydellistä kumppania ja minusta ei siihen kuulemma ole. Hankalintahan tässä on, kun et itse pysy ollenkaan perässä näissä tuntemuksista etkä ennätä kokea tuntemuksia loppuun. Itse kun vielä leijut pilvissä häitä suunnitellen, niin toinen onkin jo ihan muissa ajatuksissa. Kyllä se on vaan niin, että vaikka julmalta tuntuu ja monet itkut pitää vielä itkeä, niin parempi on hypätä syrjään, ennen kun itsekkin sairastuu. Itse tulen olemaan hänen tukenaan aina, jos hän nyt ikinä enää tulee yhteyttä pitämään, mutta suhteeseen en enää lähde. Vaikka kuinka toista rakastankin, niin enemmän rakastan itseäni.


    • nainenaallokossa

      Olen vast ikään eronnut biposta, miehestä. Olen liian ymmärtäväinen, siis sopiva uhri bipolle. Tämä on hirveintä mitä olen elämässäni kokenut. Muutamassa vuodessa viisi eroa, jos olen pysynyt laskuissa edes enää. Toiset isompia toiset pienempiä eroja, mutta aina ne ovat olleet tuskaa täynnä.

      Persoonallisuuden muutos on hänellä ollut täydellinen, kun masennus on ohi ja samalla jostain "löytyy" uusi rakas. On niin uskomatonta, että ihmistä ei sen jälkeen edes tunnista samaksi, niin täysin erilaiselta hän vaikuttaa. Tuskasta kertoessani tässä kriisissä ei ole saanut hänessä aikaan minkäänlaista reaktiota. Tunnekylmyys on täydellinen. Nämä vaikeat kaudet on aiemmin tilanteen sauhoituttua ohitettu lähes keskustelematta asioista tai oikeastaan hän ei halua niistä puhua.

      En ole tiennyt, että elämässä voi olla jotain näin hirveää. Ihmettelen miksi juuri minulle kävi näin. Säälin hänen seuraavaa uhriakin, joka ei taida ymmärtää tilannetta lainkaan.

      Valehtelu liittyy tähän sairauteen voimakkaasti ja on helppoa jättää kertomatta uudelle ihmiselle omat vakavat ongelmansa. Itse en enää luota sanaankaan häneltä.

      Tästä sairaudesta pitäisi puhua enemmän julkisuudessa, että mitä se käytännössä tarkoittaa. Kuinka monta bipoa touhuaakaan pahaa aiheuttaen lukemattomille ihmisille, perheitä hajoittaen koko elämänsä. Miten tältä voi suojautua tulevaisuudessa, sillä se ei välttämättä näy vielä parinkaan vuoden suhteessa selvästi, jollei ole tietoa tälläisesta sairaudesta etukäteen.

      Taika 1965, kuvaat niin hyvin tuota, että heitettiin kuin roska pois, siltä se juuri tuntuu. Miten tästä voi selvitä, itse olen luhistumisen partaalla.

      • #=#=

        Tsemppiä! Samaa painajaista takana ja erostamme on jo lähes 2v, mutta en ole päässyt yli. Ja edelleen hän pitää musta kiinni, vaikka on kihloissa toisen kanssa! Kammottavaa...


    • taika1965

      Minusta on hyvä, että me ei vähätellä omaa kärsimystämme eikä silotella bipopuolisojimme tekoja. Tuttavat ja sukulaiset eivät ymmärrä mitä ihan oikeasti tapahtui. Ei kukaan ymmärrä, joka ei itse ole kohdannut sitä täydellistä tunnekylmyyttä. Se, että oma mieheni pystyi muuttumaan täysin tunteettomaksi, on aivan sama, kuin että piru olisi vallannut hänen sielunsa. Ei siinä ole mitään vähäteltävää. Tuollaiset ihmiset, "vailla omaatuntoa," ovat todella vaarallisia. Ei ole kyse mistään harmittomasta pikku ongelmasta. En minäkään voinut aikaisemmin edes kuvitella, että jotain noin kauheaa voi olla edes olemassa.

      Toivon, että me kaikki tämän kokeneet, olemme oppineet pitämään puoliamme paremmin. Olisi tietysti kiva, jos joksus edes jollain tavalla pystyisi taas luottamaankin ihmisiin. Minulla lähtee "bipotutka" toimimaan heti, jos juku ihminen lähipiirissäni osoittaa vähääkään impulssiivista käytöstä. En päästä lähelleni ketään, jolla niitä piirteitä on.

      Kaksisuuntainen mielialahäiriö on ainakin joiltainosin perinnöllinen sairaus. Minulla ja miehelläni on yhteisiä lapsia, tottakai arvelluttaa myös tulevaisuus - eihän sitä tiedä, missä ja milloin se tauti taas puhkeaa.

      Voimia ja jaksamisia!

    • ei tartu

      Ei voi mutta läheisen sairaus voi olla niin stresssaava tilanne että itselläkin laukeaa jokin mielisairaus johon jo on olemassa geneettinen heikkous.

    • bipon exä

      Jollain lailla bipon voimakkaat tunteet tuntuivat tarttuvan ainakin minuun. Itsellä oli usein lyhyt pinna, pelkotiloja, ahdistusta jne. asuessani mieheni kanssa. Kun muutin yksin asumaan, olo tasaantui ja vakiintui. Kun tunteet jatkuvasti muuttuvat niin se vaikuttaa lähipiiriinkin. Jotenkin bipous vähän kuin tarttuu, ehkä seura tekee kaltaisekseen.

    • hiiohei

      Minulta meni kaikki voimat siihen, että joutui aina pelkäämään milloin taas erotaan. Pettääkö hän nyt, huomenna vai ensi viikolla. No ero tuli ja matkalla toipumiseen ollaan, mutta se on hirveän pitkä. Kosto ja kaikenlaiset ajatuksen pyörivät mielessä edelleen päivittäin. Tässä ei ole mikään normaalia, ei alussa eikä nyt. Raivostuttaa se ajatus, että hän on nauttinut kaikista näistä kuukausista tuoreessa suhteessa kenties onnellisena ja autuaan välinpitämättömänä minun voinnista.

      Jonkinlainen aktiivisuus tarttui suhteessa ollessa, mutta ehkä se oli vain keino purkaa stressiä ja ahdistusta. En haluaisi entistä elämää enää, mutta miksi tästä tuskasta ei pääse eroon. Miksi en pysty katsomaan eteenpäin vaan ryven menneessä. Aaarrrgghh.

      Nyt voin olla oma itseni ja oikein hyvä sellaisenaan. Voin olla kaunis ja muutenkin sopiva. Ihana ajatus. Eikä tarvitse pelätä mitä tulossa on.

    • roimaristo

      Niin, terveet ihmiset eivät petä tietenkään koskaan. :D Paremminkin kannattaa kysyä, että kuinka moni on uskollinen enää nykyisin. Eipä kovinkaan moni.

    • Anonyymi

      Vanha ketju mutta niin terapeuttinen. Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt mieheni käytöstä ja etsinyt netistä vertaistukea, koska tuntuu että mieheni ei voi olla normaali. Ja siiten päädyin tähän ketjuun. On kuin te tuntisitte mieheni ja kirjoittaisitte mieheni ja minun elämästä!

      Meilläkin 20 vuoden liitto ja lapsia. Nyt 45v molemmat. Noin 8v sitten mieheni mielialat alkoivat heitellä. Ei paljon, mutta rupesi tulemaan outoja suuttumisia mitättömistä asioista (ilmeeni näytti oudolta hänen mielestään, jos kurtistin kulmia miettiessäni) ja äkkipikaisuutta (osteli autoja, matkoja, kalliita harrastuvälineitä vaikka ei harrasta mitään). Laitoin silloin stressin ja keski-iän kriisin piikkiin ja ajattelin, että eiköhän se tuosta tokene.

      Nykyään ja viimeset 4v mies on ollut aivan mahdoton. Voi olla useamman kuukauden mittainen tasainen jakso jolloin tulee pienempiä raivokohtauksia (kysyn haluaisiko lähteä kanssani elokuviin ja mies raivoaa yhtäkkiä takaisin, että haluaa lähteä mutta ei tykkää elokuvista ja minu tulisi tietää se kysymättäkin). Ja sitten tulee master-raivo. Nyt on taas vaikea hetki. Mies räjähti uutena vuotena ja kertoi että tunteet on sammuneet. Kuulemma koko viime syksy on ollut kamalaa ja minä olen ollut kamala ja hän haluaa muuttaa omaan asuntoon. Kysyin, miksi viime syksy on ollut kamala kun en muista että meillä olisi ollut mitään riitoja. Yksi syy kamaluuteen on se, että kun hän oli käynyt muutaman kaverinsa kanssa ravintolassa syömässä ja en kysynyt mitä hän siellä söi niin se oli selvä merkki että en rakasta häntä, koska minua ei kiinnosta mitä hän syö ravintolassa. Mies ei ole muuttanut pois mutta on pitänyt minulle jäätävää mykkäköulua koko kevään. Mies on kuin jääkalikka, pirun valtaama ja kodin kylmyys on kauheaa.

      Mies saa myös outoja kohtauksia, puhuu niin outoja ja tätä outojen puhumista on tapahtunut nyt 1-2v. Esimerkiksi sanoi, että mökkinaapuri pitäisi köyttää laiturin alle ja hukuttaa. Ja tämä siksi, että miehen mielestä mökkinaapuri rakensi saunan väärään kohtaan tonttiaan. Eräästä henkilöstä mies sanoi, että se pitäisi lahdata. Ruokakaupassa käydessämme hän alkoi kassajonossa tuijottamaan lasittuneella ilmeellä edellämme kulkenutta nuorta tuntematonta naista. Tuijotti koko ajan naista lähietäisyydeltä kun pakkasimme ostoksia, siis oikein tuijottamalla tuijotti naista silmiin ja kääntyi mukana jos nainen kiusaantuneena käänsi päätään. Minua hävetti. Kysyin kotona, että miksi mies tuijotti pistävästi tuota naista ja mies sanoi, että 'etkö nähnyt , sillä oli silmät ihan hirveät, jotain tekoripsiä täynnä'. Sanoin, että monillakin naisilla on nykyään tekoripsiä.

      Tyypillisesti mies saa kohtauksia siitä, että arvotelee kykyäni osoittaa hänelle rakkautta. Kuulemma mikään ei osoita että rakastaisin häntä. Katseeni ei osoita että rakastan, tekoni eivät viesti rakkaudesta. Kuulemma jos rakastaisin niin suoristaisin aamuisin hänen täkkinsä suoraksi eikä hänen tarvitsisi itse pedata omaa peittoaan.

      Hän sai myös jokin aika sitten kauhean raivokohtauksen, jolloin meinasin jo lähteä turvakotiin lasten kanssa. Mies kysyi tavallisena arkiaamuna rauhallisesti, että muistinko varata lapsen hammaslääkäriajan. Sanoin nätistä, että unohdin mutta varaan huomenna. Mies räjähti hirvittävään huutoon, huusi lasittuneella ilmeellä ja katseella kurkku suorana lasten kuullen, että 'sinä jätit tahallaan varaamatta ajan, minä hoidan kun sinä et välitä'. Se oli valtavan pelottavaa. Ja minä olin oikeasti vain unohtanut varaamisen eikä kenenkään elämä vaarantunut siitä. Miten tällaisesta asiasta voi raivota näin paljon?

      Mies on lopettanut vastaamasta viesteihini. Sanoi, että jättää tahallaan vastaamatta niihin. Ja viestini hänelle koskevat lasten asioiden hoitamista. Eli henkistä väkivaltaa minua kohtaan.

      Miehellä ei ole diagnosoitu mitään sairauksia. Hän käy normaalisti töissä ja on kaiken lisäksi johtavassa asemassa erittäin suuressa yrityksessä. Käsittääkseni hoitaa työnsä moitteettomasti. Kyselin jokin aika sitten mieheltä, että huomaako hän kuinka ailahtelevaa ja epävakaata hänen käytöksensä on. Mies sanoi, että ei hän ole ailahteleva. Kuulemma jos joskus ailahtelee niin se on minun tekojen ja sanojen syytä ja siksi välillä pääsee vähän kiehumaan.

      Miehen vanhemmat asuvat kaukana ja näemme heitä tosi harvoin, joten he eivät tiedä miehen luonteesta. Töistä ei ole ohjattu mihinkään lääkäriin.

      Olen itse jo henkisesti loppu. Lapsetkin ihmettelevät miksi isä välillä huutaa. Kerran mies käskytti minua tuomaan olutta hänelle, koska se on merkki rakkaudesta. Lapseni sanoi isälleen silloin, että hae itse omat oluesi.

      Minä olen liian kiltti ja rauhallinen luonteeltani. En koskaan provosoidu miehen hullutuksista vaan sanon, että vedäpä nyt hetki henkeä ja rauhoitu.

      Miten miehen voi saada tutkimuksiin jos hän tuntee itse olevansa normaali? En voi väkisin viedä häntä sairaalaan. Ja voiko Bipo puhjeta 4-kymppisenä? Miehen suvussa ei ole bipo- tautia, Sen tiedän varmaksi 2 sukupolvea taaksepäin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      608
      29537
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      288
      20807
    3. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      14057
    4. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      352
      10847
    5. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      77
      7984