Etsin miestä ikähaarukalla 47-57 vuotta ja olen ollut monilla treffeillä.
Viimeksi eilen oli treffeillä miehen kanssa, joka väitti profiilissa iäkseen 55 v. mutta oli ainakin 60-vuotiaan näköinen. Itse asiassa pikemminkin 65- kuin 60-vuotiaan. Mietin onko hän valehdellut ikänsä profiilissa vai onko hän todellakin noin varhain vanhentunut. Aivan kuivettuneen ja rapistuneen näköinen äijäpaha. En ole noin vanhan näköistä 55-vuotiasta vielä kohdannut, naaman iho kuin rypistettyä paperia. Ja shösshötti puhuessaan kuten tekarit suussa shösshötetään, eli niin että s-kirjaimesta tulee suhuässä. Höppänä mikä höppänä.
Paitsi ettei hänellä ollut tekareita vaan uskomattoman huonot hampaat.
Olen ennenkin törmännyt tähän ilmiöön, että keski-ikäisillä ja vanhemmilla miehillä on todella huonossa kunnossa olevan purukalusto. Pelkäättekö te äijät hammaslääkäriä vai mikä on? Minua inhottaa nähdä rivi ruskeita, puolimätiä ja puuttuvia hampaita.
Exäni - nettituttavuus hänkin - halusi tässä taannoin lopettaa seurustelun ja selitti syyksi mm. sen etten pidä suutelemisesta. Hän on kuulemma niin kamalan hyvä ja innokas pussaaamaan, ettei suhde voi toimia pussaamattoman naisen kanssa. Mainosti profiilissaankin jumalaista suutelutaitoaan.
No, en todellakaan halunnut suudella, kun miehen hampaat olivat aivan ruskeat ja henki haisi. Tahdikkaana ihmisenä en seurustelumme aikana koskaan kertonut oikeaa syytä suuteluhaluttomuuteeni, vaan väitin etten ylipäänsä pidä suutelemisesta - mikä ei ole totta. Kerran hienovaraisesti johdatin keskustelun hammaslääkärissä käynteihin ja kuulin, että hän käy hammaslääkärissä "vain kun on tarve", eli kun hammasta alkaa vihloa. Ei mitään turhia vuositarkastuksia, ehei. Suussa sitten ties mitä ientulehdusta, kariesta, sammasta ja hammaskiveä, ja hengityksen haju sen mukainen, puhumattakaan siitä miltä se suu maistui. Menköön hammaslääkärille, jos tahtoo naisen jonka kanssa voi suudella aamusta iltaan.
Ja sitten ensimmäisillä treffeillä eron jälkeen - taas joku joka ei ilmeisesti ole pariin vuoteen hammasharjaa nähnytkään. Kun yhdestä törkyturvasta pääsee niin toinen tule vastaan.
Vanha huonohampainen ukko
55
1908
Vastaukset
- Nylonsäihkysääri
Etkö ole vielä huomannut että ääliö suomimies ostaa nissaniin tai tojotaan ennemmin uudet spoilerit tai aluvanteet, ennen kuin hoitaa omaa terveyttään.
- Nylonsäihkysääri
Niinhän tuo enimmäkseen näyttää olevan.
Eilinen treffikaveri vielä jaksoi hölpöttää ja kehua minua siitä miten viehättävä nainen olen, kun olen hoikka. Häntä kuulemma oikein NAURAATTAA, kun lihavat naiset etsivät netissä seuraa.
Kukin löytää lystinsä mistä löytää. Tämä mustuneita hampaitaan hymyillessään väläyttelevä ruttuinen ukkorähjä saa naurunaihetta naisten liikakiloista. Lihava nainen tyytyköön yksinäisen osaan, hänellä ei ole oikeutta haaveilla rakkaudesta, sanoi harvahammasukko. Lihavan naisen rakkaushaaveet ovat VITSIKKÄITÄ, sanoo 55-vuotias vanhus.
Minussa huonohampaiset, ikänsä valehtelevat miehet eivät herätä naurua. He ovat vain vastenmielisiä.
P.S. Olet muuten oikeassa, minulla on säihkysääret. Ainakin minun on mentävä hammaslääkäriin, kun hampaita särkee. Se on niin sietämätöntä. En ymmärrä, miten joillain voi hampaat päästä huonoksi ilman sitä sietämätöntä särkyä?
- Komeahko Mies
Niin varmaan jossain maalla missä on mukavaa ja peräkammarin tytöt papiljotit päässä.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH hah...... naiset ku rupsahtaa nykyään niin nuorina.
Onkohan syynä se biletys ja kännit joka viikonloppu ja rööki palaa.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHHHH !!!!!!!!!!!!! - Hulluyö567
M1978 kirjoitti:
Ainakin minun on mentävä hammaslääkäriin, kun hampaita särkee. Se on niin sietämätöntä. En ymmärrä, miten joillain voi hampaat päästä huonoksi ilman sitä sietämätöntä särkyä?
Niin, ja itse huollatan hampaat säännöllisesti myös sen takia, että kaikenmaailman pöpöt voi levitä verenkiertoon rikkinäisten hampaiden kautta! Puhumattakaan esteettisyydestä: ) Kivempi hymyillä,kun on ehjät hampaat.
- tekarit suuhun
Mitäs mies hampailla.
Tuossa 47-57 haarukassa tekohammasmiehiä ja myös -naisia riittää. - Hetkinen...
Mitä se kertoo sinusta, jos olet "löytänyt" tuollaisia äijiä??
- piteleenenäänsä
"Mitä se kertoo sinusta, jos olet "löytänyt" tuollaisia äijiä?? "
Ei mitään muuta kuin että olen nainen joka on käynyt treffeillä.
Joissakin tapauksissa mies ei ole sitä mitä väittää profiilissa olevansa, ja joissakin tapauksissa hänellä on jokin epämiellyttävä ominaisuus josta hän ei ole maininnut, kuten hienhaju tai likaiset vaatteet (esim. siksi että ajattelee ettei asialla ole merkitystä), ja joka selviä vasta tavatessa.
Ei profiilin perusteella voi päätellä mitään varmaa miehen ulkoisesta olemuksesta, eikä varsinkaan hampaiden kunnosta. Jos kaveri - kuten tämä eilen tapaamani herra - väittää olevansa 55 v. ja olevansa vartalomalliltaan urheilullinen, mutta näyttääkin rapistuneelta yli 60-vuotiaalta, niin miten ihmeessä sellaisen asian voisi etukäteen arvata? Jos voisi, en menisi treffeille sellaisen kanssa.
Mitä tulee exään, niin risoja hampaita lukuunottamatta hän on erittäin komea mies, suorastaan upea.
Olen tavannut treffeillä myös fiksuja ja varteenotettavia miehiä, ja kahden sellaisen kanssa on syntynyt suhde. Heidänkään profiileistaan ei voinut päätellä, että heissä olisi jotain erikoista, vaan se selvisi vasta tavatessa.
Juttu vain on, niin, ettei etukäteen voi tietää onko mies se mitä väittää olevansa. Se selviää tavatessa. Ei edes kuvallisesta profiilista voi varmasti päätellä asiaa. Kuvaa voi muokata, voi laittaa profiiliin vanhan kuvansa tai vaikka kaverinsa kuvan. Siksi en käsitä tuota kuvanarkomaniaakaan.
En myöskään käsitä miksi profiilissa pitää valehdella esim. ikänsä, kun totuus kuitenkin tulee ilmi.
Kannattaa mennä mahdollisimman pian treffeille, eikä viikkotolkulla kirjoitella. Eivät nämä asiat kirjoittelemalla selviä. - jaksat puhua
piteleenenäänsä kirjoitti:

Kannattaa mennä mahdollisimman pian treffeille, eikä viikkotolkulla kirjoitella. Eivät nämä asiat kirjoittelemalla selviä.hampaista.Onko sinulla oma hampaisto? hyväksyisitkö tekohampaita käyttävän miehen?
- Hetkinen...
piteleenenäänsä kirjoitti:
"Mitä se kertoo sinusta, jos olet "löytänyt" tuollaisia äijiä?? "
Ei mitään muuta kuin että olen nainen joka on käynyt treffeillä.
Joissakin tapauksissa mies ei ole sitä mitä väittää profiilissa olevansa, ja joissakin tapauksissa hänellä on jokin epämiellyttävä ominaisuus josta hän ei ole maininnut, kuten hienhaju tai likaiset vaatteet (esim. siksi että ajattelee ettei asialla ole merkitystä), ja joka selviä vasta tavatessa.
Ei profiilin perusteella voi päätellä mitään varmaa miehen ulkoisesta olemuksesta, eikä varsinkaan hampaiden kunnosta. Jos kaveri - kuten tämä eilen tapaamani herra - väittää olevansa 55 v. ja olevansa vartalomalliltaan urheilullinen, mutta näyttääkin rapistuneelta yli 60-vuotiaalta, niin miten ihmeessä sellaisen asian voisi etukäteen arvata? Jos voisi, en menisi treffeille sellaisen kanssa.
Mitä tulee exään, niin risoja hampaita lukuunottamatta hän on erittäin komea mies, suorastaan upea.
Olen tavannut treffeillä myös fiksuja ja varteenotettavia miehiä, ja kahden sellaisen kanssa on syntynyt suhde. Heidänkään profiileistaan ei voinut päätellä, että heissä olisi jotain erikoista, vaan se selvisi vasta tavatessa.
Juttu vain on, niin, ettei etukäteen voi tietää onko mies se mitä väittää olevansa. Se selviää tavatessa. Ei edes kuvallisesta profiilista voi varmasti päätellä asiaa. Kuvaa voi muokata, voi laittaa profiiliin vanhan kuvansa tai vaikka kaverinsa kuvan. Siksi en käsitä tuota kuvanarkomaniaakaan.
En myöskään käsitä miksi profiilissa pitää valehdella esim. ikänsä, kun totuus kuitenkin tulee ilmi.
Kannattaa mennä mahdollisimman pian treffeille, eikä viikkotolkulla kirjoitella. Eivät nämä asiat kirjoittelemalla selviä.Kyllä se on kuitenkin harvempi mies, joka tuunaa kuvaansa. Sen sijaan naiset tekevät sitä paljon!
Ilman kuvaa on aivan turha lähteä treffeille. Kuvasta voi edes hiukan arvailla esim. tyyliä. Jne. - pitelee nenäänsä
jaksat puhua kirjoitti:
hampaista.Onko sinulla oma hampaisto? hyväksyisitkö tekohampaita käyttävän miehen?
On minulla omat hampaat. En hyväksy tekarimiestä. 30 vuoden päästä varmaan hyväksyn mutta en vielä tässä iässä.
Hampaat eivät ole se parisuhteen ydinkysymys. Eikä suuteleminen - vaikka se exälleni tuntui olevan. - naiset perkeleestä
Hetkinen... kirjoitti:
Kyllä se on kuitenkin harvempi mies, joka tuunaa kuvaansa. Sen sijaan naiset tekevät sitä paljon!
Ilman kuvaa on aivan turha lähteä treffeille. Kuvasta voi edes hiukan arvailla esim. tyyliä. Jne.Ja koska naiset tuunailevat kuvansa, tästä seuraa se että naisen pitää omata selvänäkijän kykyjä että osaa etukäteen arvata kenellä hänen deiteistään hampaat ovat mustat ja hengitys haisee paskalle?
Ja jos ei sitä osaa arvata niin omapa on syysi että menit treffeille. Loppujen lopuksi naisten pitäisikin oikeastaan jättää menemättä treffeille, paitsi että jos he jättävät menemättä niin sitten tällä palstalla miehet naukuvat pitkään ja perusteellisesti siitä kuinka epäluuloisia naiset ovat kun eivät edes tapaamaan lähde. Eli taas pitäisi omata niitä selvänäkijän kykyjä että tietää kenen kanssa on ihan pakko lähteä treffeille ettei saa kuulla kunniaansa netissä...
JOS on niin pöllö että tulee tätä palstaa lueskelemaan. Mikään pakkohan se ei ole vaikka kuinka ilmoitustaan pitäisi treffiosastolla.
Olen itsekin joskus puuttunut miesten haisemiseen, ja olen saanut kuulla että en ole normaali, ja että normaali ihminen käy kerran viikossa pesulla.
- jota jään ihmettelem
Aloittaja kertoo näin..."Exäni - nettituttavuus hänkin - halusi tässä taannoin lopettaa seurustelun" ja vielä exästä näin: "No, en todellakaan halunnut suudella, kun miehen hampaat olivat aivan ruskeat ja henki haisi"
Siis WHAT??? Huononivatko exän hampaat suhteen aikana vai miten säihkysääri sitten kuitenkin päätyi monista vaihtoehdoista valitsemaan juuri tuon haisevahenkisen????
Siis halooooo.....- nevö evö ökein
Naiset joskus yrittävät sinnitellä ja sietää kumppaninsa huonoja ominaisuuksia. Onhan tässäkin voinut olla kyseessä jopa vuosikausia kestänyt suhde ja nainen ei koko sen suhteen aikana "todellakaan halunnut suudella". Mutta on silti saattanut suudella vaikka on tuntenut kuvotusta, koska halu ja teko ovat joskus eri asioita.
Itselläni oli vuosikausia mies jolla on oli tuon tuostakin hengitystieinfektioita ja henki haisi kuin ummehtunut tiskirätti. Voisin sanoa että "en todellakaan halunnut suudella". Enkä sitten myöskään suudellut. Tämä ilmeisesti oli ottanut miestä aikalailla päähän, mutta minkäs minä sille voin kun minulla on tarkka hajuaisti ja pahat hajut ällöttävät. Meillä oli lemmikkieläimiä jotka oli yhdessä hankittu, ja eron tullen kun eläimet jäivät meille, miehellä on ollut vähemmän ongelmia suunsa kanssa eli ilmeisesti jatkuvat tulehdukset ovatkin olleet allerginen reaktio. Korostan että en häntä pakottanut ja alistanut eläinten kanssa olemaan, hän itsekin niistä piti ja niitä halusi! Ja nythän hän voi sitten pussailla kenen kanssa lystää niin paljon kuin lystää. Jos vaan löytää jonkun jota pussailla.
Eli ei se aina ole siitäkään kiinni että mies ei jaksaisi hoitaa suuhygieniaansa, taustalla voi olla myös sairauksia.
Jatkossa aion kyllä deittailla vain ei-allergisia miehiä. - Samaa mieltä
nevö evö ökein kirjoitti:

Jatkossa aion kyllä deittailla vain ei-allergisia miehiä.jotkut naiset ovat perseestä!
- tri Tolonen
Samaa mieltä kirjoitti:
jotkut naiset ovat perseestä!
Luulin että ihmiset syntyvät naisen vaginasta, mutta jos niin on että jotkut naiset ovat syntyneet perseestä, niin voineeko epäillä että humanoidit ovat olleet asialla anaaliluotauksineen ja keinosiemennyksineen?
Ehkäpä sinäkin olet tuollaisen toimenpiteen tuotos eli ns. persehedelmä? - piteleenenäänsä
Täydellisiä miehiä ei ole olemassakaan. Jokaisessa on joku vika. Jokaisessa naisessa myös.
Miehellä voi huonosta hampaista huolimatta olla paljon muita hyviä ominaisuuksia. Hän voi olla komea, fiksu, hellä, älykäs, hauska, kohtelias....
Jos nainen on itse tahdikas eikä halua loukata, ja jos mies on muuten aivan ihana mutta hampaat vain ovat huonot ja henki haisee, niin ei hänelle kovin herkästi mene sanomaan että yök, älä puhaltele tännepäin kun suusi haisee. Mieluummin asian kiertää väittämällä etten muka yleensäkään ole innokas suutelemaan. Mikä ei sinänsä ole ollenkaan totta.
Mutta kun samainen mies sitten haluaa lopettaa suhteen ja kertoo syyksi mm. sen etten halunnut suudella, enkä SIINÄKÄÄN tilanteessa pysty sanomaan hänelle että en pussaa koska hänen henkensä haisee, niin... sen ainakin päätän, etten toiste rupea millekään jonkun huonohampaisen miehen kanssa.
Deittimies oli lisäksi vanhan ukon näköinen, mitä exä ei missään tapauksessa ollut. Säihkysäärellä oli suhde komean, kivan, herkän, hellän, samoista asioista kiinnostuneen miehen kanssa - jolla vain oli se vika että henki haisi. - seli, seli
piteleenenäänsä kirjoitti:
Täydellisiä miehiä ei ole olemassakaan. Jokaisessa on joku vika. Jokaisessa naisessa myös.
Miehellä voi huonosta hampaista huolimatta olla paljon muita hyviä ominaisuuksia. Hän voi olla komea, fiksu, hellä, älykäs, hauska, kohtelias....
Jos nainen on itse tahdikas eikä halua loukata, ja jos mies on muuten aivan ihana mutta hampaat vain ovat huonot ja henki haisee, niin ei hänelle kovin herkästi mene sanomaan että yök, älä puhaltele tännepäin kun suusi haisee. Mieluummin asian kiertää väittämällä etten muka yleensäkään ole innokas suutelemaan. Mikä ei sinänsä ole ollenkaan totta.
Mutta kun samainen mies sitten haluaa lopettaa suhteen ja kertoo syyksi mm. sen etten halunnut suudella, enkä SIINÄKÄÄN tilanteessa pysty sanomaan hänelle että en pussaa koska hänen henkensä haisee, niin... sen ainakin päätän, etten toiste rupea millekään jonkun huonohampaisen miehen kanssa.
Deittimies oli lisäksi vanhan ukon näköinen, mitä exä ei missään tapauksessa ollut. Säihkysäärellä oli suhde komean, kivan, herkän, hellän, samoista asioista kiinnostuneen miehen kanssa - jolla vain oli se vika että henki haisi.Kylläpäs se jaksaa hampaista jankata.Pieni on maailmasi.Minkä ikäinen olet?
- Hamptoni
Voihan vitalis! :D :D :D
Johan nauratti! - Komea mies
ole helppoa löytää prinssiä itsellesi.
- piteleenenäänsä
Täällä on nyt joku pikkupoika/äijänkäppänä, joka on keksinyt tuon prinssi-sanan ja jankuttaa sitä joka viestissä. Kaverin viestinttunnistaa juuri tuon prinssi-sanan pakkomielteenomasiesta viljelystä.
Liekö "prinssin" löytäminen hänen ikioma salainen haaveensa?
Kuules lapsukainen, jos sinä itse kaapista ulos tulleena haaveilet "prinssistä", niin ihan vapaasti.
Mutta minä en ole profiilissani enkä tällä palstalla enkä ylipäänsä missään sanonut etsiväni kuninkaalliseen perheeseen kuuluvaa miestä, en edes aristokraattia. En ole puhunut prinsseistä yhtään mitään. Minun unelmamieheni ei tarvitse kuulua hallitsijasukuun. Ei todellakaan. Kunhan on SIISTI ja FIKSU keski-ikäinen mies. Ei tyhmä harvahampainen ukko.
Toistat itseäsi, olet tylsä. Jos et halua että sinut tunnistetaan, keksipä prinssi-sanan tilalle joku uusi sana. - Kiitos.
tiedosta.
- kokokokokok
Olen tavannut treffeillä myös fiksuja ja varteenotettavia miehiä, ja kahden sellaisen kanssa on syntynyt suhde. Heidänkään profiileistaan ei voinut päätellä, että heissä olisi jotain erikoista, vaan se selvisi vasta tavatessa.
kirjoitit noin, mikäs sinä oli että suhteen kariutui, haetko vaihtelua munan saantiisi, vai loppuiko suhteet kun tutustui sinuun - Ihailen älykkyyttäsi
kokokokokok kirjoitti:
Olen tavannut treffeillä myös fiksuja ja varteenotettavia miehiä, ja kahden sellaisen kanssa on syntynyt suhde. Heidänkään profiileistaan ei voinut päätellä, että heissä olisi jotain erikoista, vaan se selvisi vasta tavatessa.
kirjoitit noin, mikäs sinä oli että suhteen kariutui, haetko vaihtelua munan saantiisi, vai loppuiko suhteet kun tutustui sinuunKuullostatpa älykkäältä, empaattiselta ja hienolta ihmiseltä.
TOTTA KAI on niin, että jos suhde ei kestäkään loppuelämää, niin naisessa - siis nimenomaan siinä naisessa - on TODISTETTAVASTI JOTAIN PAHASTI PIELESSÄ. Nykyäänhän suhteet yleensä kestävät koko elämän.
HYVÄN NAISEN kanssa suhde aina kestää kuolemaan saakka. Aina. Jos se loppuu naisen elinaikana, nainen on huono ihminen. Alkup. kirjoittaja on selvästi PAHA JA HUONO, kun on ollut joskus parisuhteessa, mutta ei ole parisuhteessa enää.
Etsii vain vaihtelua munan saantiinsa. Tai oli niin kauhea ämmä että mies lähti karkuun. Muutenhan suhde jatkuisi kunnes jompi kumpi on haudassa.
- Mies joka tietää
etsii netin kautta vakavaa suhdetta.
Lähinnä etsitään avaajan tavoin UUTTA MULKKUA/PILLUA.- puskii pöhkö
Etsi sinäkin itsellesi uusi mulkku, kun vanha selvästi on niin pieni ettei sillä tee oikein yhtään mitään. Olisikohan siitä edes hiukopalaksi koirallekaan.
Ethän sinä täällä muuten mylvisi ja määkyisi jos ei olisi miehuuden kanssa ongelmia. :)
- Häävalssi
joku 65 v. munahaukka?
Taitaa sulhot olla aika vähissä. :))- naapurisi poika
Isäs oli munahaukka kun sua teki. Äitis on vieläkin.
Laittoiko niin miehuuden päälle että joku nainen ei hyväksynyt sitä että suusi haisee paskalle että pitää täällä yrittää kiusata ketjun aloittajaa? Tuskinpa hän noista leperryksistäsi pahemmin piittaa, koska ei yleensä kukaan 8-vuotiaan pikkupojan tasolle jääneiden ininöistä pahemmin perusta.
Koska olen itse 10-vuotiaan tasolla on kiva leikkiä sun kanssas ainakin siihen asti että löytyy joku parempi leikkikaveri. Sun kanssa kun leikkii joutuu haukkomaan happea! - Hus hus!
naapurisi poika kirjoitti:
Isäs oli munahaukka kun sua teki. Äitis on vieläkin.
Laittoiko niin miehuuden päälle että joku nainen ei hyväksynyt sitä että suusi haisee paskalle että pitää täällä yrittää kiusata ketjun aloittajaa? Tuskinpa hän noista leperryksistäsi pahemmin piittaa, koska ei yleensä kukaan 8-vuotiaan pikkupojan tasolle jääneiden ininöistä pahemmin perusta.
Koska olen itse 10-vuotiaan tasolla on kiva leikkiä sun kanssas ainakin siihen asti että löytyy joku parempi leikkikaveri. Sun kanssa kun leikkii joutuu haukkomaan happea!takaisin Korkeasaaren APINAHÄKKIIN.
- herrasi ja jumalasi
Hus hus! kirjoitti:
takaisin Korkeasaaren APINAHÄKKIIN.
Minä Simppa Simpanssi olen oikein Einstein verrattuna tuollaiseen marsun ja paviaanin risteymään... Onkos Tarzan pannut sinulta perseestä pukamat puhki kun olet noin ärhäkkä aukomaan päätäsi paremmalle väelle?
Kunnon risiiniöljykuuri saattaisi tehdä sulle terää.
- Avaajalle
äitisi kanssa yhdessä persettä pultsareille?
- sossun setä
Sinulla noita fantasioita riittää. Ehkä sinulle tuli paha trauma siitä kun sukurutsaiset vanhempasi eli äitisi ja enosi joka on isäsi parittelivat avoimesti ja estoitta läheisyydessäsi aina kun väänsit potalla torttua. Mutta koeta nyt ymmärtää että sinun pitää päästä tuolta anaaliselta tasolta eteenpäin ja siirtyä elämässäsi aikuisempiin ajatuksiin.
Ota yhteyttä vaikkapa lähimpään terveyskeskukseen ja varaa aika lääkärille juttelua varten. Hän sitten päättää auttaako sinua mömmöt, tarvitaanko pidempi kontakti mielenterveystoimistoon vai olisiko syytä lähteä jäähylle peräti mielisairaalaan. - Hups!
sossun setä kirjoitti:
Sinulla noita fantasioita riittää. Ehkä sinulle tuli paha trauma siitä kun sukurutsaiset vanhempasi eli äitisi ja enosi joka on isäsi parittelivat avoimesti ja estoitta läheisyydessäsi aina kun väänsit potalla torttua. Mutta koeta nyt ymmärtää että sinun pitää päästä tuolta anaaliselta tasolta eteenpäin ja siirtyä elämässäsi aikuisempiin ajatuksiin.
Ota yhteyttä vaikkapa lähimpään terveyskeskukseen ja varaa aika lääkärille juttelua varten. Hän sitten päättää auttaako sinua mömmöt, tarvitaanko pidempi kontakti mielenterveystoimistoon vai olisiko syytä lähteä jäähylle peräti mielisairaalaan.Päästikö ne sinut 17 vuoden suljetun osaston jälkeen parin päivän lomalle Niuvanniemestä?!
Ja löysit heti jostain käteesi tietokoneen.
Aika poika! - non niin,
Hups! kirjoitti:
Päästikö ne sinut 17 vuoden suljetun osaston jälkeen parin päivän lomalle Niuvanniemestä?!
Ja löysit heti jostain käteesi tietokoneen.
Aika poika!Eiköhän tämä aihe ole jo loppuun kaluttu, on sitten omat tai tekohampaat!
- sossun Ransu-koira
non niin, kirjoitti:
Eiköhän tämä aihe ole jo loppuun kaluttu, on sitten omat tai tekohampaat!
Eräällä tässä ketjussa on varmaan torahampaat ja niissäkin kariesta niin että haisee Eestiin asti, ja olihan sellaisen epäsikiön kanssa ihan kiva leikkiä kun pitelee nenästään kiinni. Mutta ehkäpä tässä minäkin lopettelen kun ei tässä oikein enää keksi mitään uutta kivaa leikkiä. Leikkiköön siis keskenään, tai pelatkoot vaikka taskupiljardia. ;)
- Samaa mieltä
sossun Ransu-koira kirjoitti:
Eräällä tässä ketjussa on varmaan torahampaat ja niissäkin kariesta niin että haisee Eestiin asti, ja olihan sellaisen epäsikiön kanssa ihan kiva leikkiä kun pitelee nenästään kiinni. Mutta ehkäpä tässä minäkin lopettelen kun ei tässä oikein enää keksi mitään uutta kivaa leikkiä. Leikkiköön siis keskenään, tai pelatkoot vaikka taskupiljardia. ;)
avaajasta.
- eräs ex,,
Yhdellä viiskymppisellä äijällä oli niin huonot että oli kasvattanut viikset ettei tynkät näkyisi, ässä suhisi myös ja henki haisi aina. Kuulemma ollut hammaslääkärissä viimeksi kansakoulussa!
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564