Huutaminen ja tavaroiden paiskominen

Törmäsin eronneeseen naiseen joka oli oppinut edellisen, 10-vuotiaan avioliittonsa aikana että todellakin saa tahtonsa läpi pääosin tarpeen vaatiessa nalkuttamalla, huutamalla ja särkemällä irtaimistoa. Ex-mies antoi aina lopulta periksi että saisi hiljaiseksi. Mitä arvelette, onko moinen vielä kuntoutettavissa vai lähetänkö sinne mistä tulikin?
5362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kuntoutettavissa, kun prinsessa-syndrooma on päässyt tuohon pisteeseen. Ajattele myös särkyvän irtaimiston määrää? Parempi ehkä lähettää paluupostissa takaisin.

Äänestä

Minä olen tuntenut koko elämäni aikana vain yhden jäkättävän, huutavan ja tavaroita paiskovan ihmisen. Hän oli yli viisikymppinen mies. En ole huutava enkä viskelevä ihminen, joten vastasin vaikenemalla. Lopulta lähdin. Jos ihan aikuinen ihminen käyttäytyy tuolla tavalla, ei käytöksen muuttumisesta taida olla paljon toivoa.

Äänestä

... siinä vähän päälle 20 v, sen jälkeen ns. "luonnolliset muutokset" ovat kunkin ihmisen erityispiirteiden kärjistymistä. Ihminen voi toki tietoisesti muuttaa elämäntapaans aja käytöstään mutta sen muutoksen on oltava tietoine ja se vaatii aikaa ja työtä.

Lisäksi ihmisen käytös voi muuttua dramaattisesti jostain ulkopuolisesta syystä; onnettomuus, uskoon tuleminen jokin muu ihmissuhde kriisi, mutta silloinkin käytös harvemmin muuttuu totaalisesti, vain pinnan alla kyteneet asiat nousevat pintaan, esim. lievästi arka ihminen -> kriisi -> ihminen on vieläkin arempi.

Jos akkasi on oppinut 10 vuodessa huutamaan ja paiskomaan niin eipä se hevillä siitä muutu. Ajan myötä huutaminen ehkä muuttuu hiljaisemmaksi sättimiseksi ja paiskominen voi muuttua esim. jonkun askareen raivokkaaksi toteuttamiseksi. Mutta että pitäisi turpansa kiinni ja oppisi istumana paikallaan... Ihminen on periaatteessa eläin. on ns. opettaa vanhalle koiralle uusia temppuja.

Tunsin kerran naisen (ei mun puolisko) joka oli nuorempana juuri tämmöinen paiskoja ja kiukuttelija. Vanhemmiten ei enää paisko mutta vittuilee ja piikittelee ihmisiä senkin edestä.

Samoin tunsin nuoren naisen joka oli olevinaan tosi kovaa muijaa ja katsoi nenänvartta pitkin jokaista äijää, vaikka olikin bilehile. Nyt on vanhapiika ja kokee edelleen tarvetta ilmaista mitä vikaa jokaisessa miehessä on, vaikkei edes tuntisi ihmistä. Rima on noussut jo niin korkealle että mikään MM-tason urheilijan ja James Bondin risteytystä kevyempi ukonretale ei enää kelpaa.

Sama pätee kyllä miehiinkiin, ei sen puoleen.

Äänestä

.....tuollaisen huutavan ja tavaroita paiskovan miehen kanssa. Minä sanoin yhden tuollaisen kohtauksen aikana että kutsunko poliisin, sen jälkeen ei ole tavaroita lentänyt.

Äänestä
  • jos paiskoja on nainen, niin poliisi katsoo sen tekemisiä läpi sormien.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokematonM kirjoitti:

Törmäsin eronneeseen naiseen joka oli oppinut edellisen, 10-vuotiaan avioliittonsa aikana että todellakin saa tahtonsa läpi pääosin tarpeen vaatiessa nalkuttamalla, huutamalla ja särkemällä irtaimistoa. Ex-mies antoi aina lopulta periksi että saisi hiljaiseksi. Mitä arvelette, onko moinen vielä kuntoutettavissa vai lähetänkö sinne mistä tulikin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu