NASAn löytö?

Anteeksi maalaisuuteni, mutta minulle jäi epäselväksi kuinka nämä "bakteerit" ovat syntyneet?

Eli siis kumpi näistä:

1.NÄMÄ BAKTEERIT OVAT TÄYSIN ERILAINEN ELÄMÄNMUOTO.
- Eli siis fosforin sijaan rakennuspalikkana onkin arseeni.
- Elämä syntyi siis parissa vuosimiljoonassa (minkä kyseinen supertulivuori on ollut olemassa)

2. NÄMÄ BAKTEERIT OVAT SOPEUTUNEET KÄSITTÄMÄTTÖMIIN OLOSUHTEISIINSA.
- Kyseessä on siis bakteeri jonka elimistön fosfori on korvautunut arseenilla
evoluution myötä.
23510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

"Anteeksi maalaisuuteni, mutta minulle jäi epäselväksi kuinka nämä "bakteerit" ovat syntyneet?"

syntyneet aivan samoja mekanismeja noudattaen kuin pelkästään fosforia käyttävät bakteeritkin. Arseeni on kemiallisesti samantyyppinen kuin fosfori.

Äänestä
  • Meinaatko siis, ettei meillä ole yhteisiä esi-isiä, vaan kyseinen elämänmuoto on rinnallamme
    (tosin käsittämättömän nuori) kulkeva elämän muoto?

    Äänestä

  • Hämmästynyt. kirjoitti:

    Meinaatko siis, ettei meillä ole yhteisiä esi-isiä, vaan kyseinen elämänmuoto on rinnallamme
    (tosin käsittämättömän nuori) kulkeva elämän muoto?

    Ikävä kyllä löytö ei ollut ihan noin merkittävä, vaikka moni sitä toivoi.
    Nämäkin bakteerit ovat biologisia sukulaisiamme, mutta jos todella ne ovat pystyneet korvaamaan itse DNA:sa olevan fosforin arsenilla, niin se osoittaa, että sama biologinenkin alkuperä voi johtaa hämmentävän erilaiseen biokemiaan.

    Tähän mennessä biokemian perusväite on ollut, että kaikessa elävässä tarvitaan hiiltä, typpeä, fosforia, happea ja vetyä, mutta jos tuo löytö vahvistetaan, niin tämä pitää muuttaa muotoon: kaikessa elävässä tarvitaan hiiltä, typpeä, happea ja vetyä sekä joko fosforia tai arsenia. Jos vielä joku noista muista aineista saa vaihtoehdon, niin mahdollisia elämän kaavoja onkin jo monta.

    Äänestä

  • A.E.A. kirjoitti:

    Eli löytö ei ole merkittävä, koska bakteeri on korvannut yhden "rakennuspalikoistaan" toisella?

    Nyt en oikein tiedä mitä ajatella, toistaiseksi evoluutio on kehittänyt mitä kummallisempia elämänmuotoja käytettävissä olevista "palikoista"
    Tämä on ilmeisesti ensimmäinen kerta kun yksi ainesosa onkin korvautunut toisella?
    Jos kyseessä on tällainen tapahtuma, pistää se koko evoluution uusiksi, ja on varmasti merkittävämpi tapaus, kuin konsanaan uuden elämän synty?

    Ajatus siitä, että yks´kaks´ yksi perusaineosa vaihtuukin toiseksi (evoluutiomallissahan kehitytään hiljaa olosuhteisiin sopiviksi), vaatisi siis ensin fosforin poistumista, ja korvautumista arseenilla, ilman että eliö kuolee tässä prosessissa. Lähinnä voitaisiin verrata tapahtumaa liikkuvaan autoon, jolle kesken ajon vanha diesel korvautuu sähkömoottorilla?

    Eli kuten jo kirjoitin, on jäänyt tuo koulunkäynti hiukkasen vähemälle, ja olen kiitollinen linkistä joka
    kertoo prosessin teknisen tapahtuman.

    Kiitos jo etukäteen.

    Jos koulunkäyntisi on jäänyt vähälle voi olla että tieteellinen esitys asiasta menisi yli hilseen. Niille joilla ei ole tarvittavia pohjatietoja asia selitetään juuri noin. Siis fosfori on korvautunut arseenilla. Perusteellisempi selitys menee täysin hukkaan.

    Äänestä

  • 7+17 kirjoitti:

    http://www.sciencemag.org/content/early/2010/12/01/science.1197258

    Etsi sitten vaikka F. Wolfe-Simonin julkaisuja. Nimellä GFAJ-1 löydät netistä varmaan tietoja julkaisuista jotka hankkimalla voit perehtyä tähän tapaukseen. Tarvitset lisäksi fysiikan, kemian, biologian ja biokemian tietoja ymmärtääksesi asian täysin. Listan tarvittavista opintomateriaaleista löydät vaikkapa kyseisiä oppiaineita opettavien yliopistojen opinto-oppaista.
    Tällä palstalla ei pyöri henkilöitä jotka tuntevat tuon tapauksen, joten ryhdypä itse toimeen.

    Äänestä

  • Hämmästynyt. kirjoitti:

    Eli löytö ei ole merkittävä, koska bakteeri on korvannut yhden "rakennuspalikoistaan" toisella?

    Nyt en oikein tiedä mitä ajatella, toistaiseksi evoluutio on kehittänyt mitä kummallisempia elämänmuotoja käytettävissä olevista "palikoista"
    Tämä on ilmeisesti ensimmäinen kerta kun yksi ainesosa onkin korvautunut toisella?
    Jos kyseessä on tällainen tapahtuma, pistää se koko evoluution uusiksi, ja on varmasti merkittävämpi tapaus, kuin konsanaan uuden elämän synty?

    Ajatus siitä, että yks´kaks´ yksi perusaineosa vaihtuukin toiseksi (evoluutiomallissahan kehitytään hiljaa olosuhteisiin sopiviksi), vaatisi siis ensin fosforin poistumista, ja korvautumista arseenilla, ilman että eliö kuolee tässä prosessissa. Lähinnä voitaisiin verrata tapahtumaa liikkuvaan autoon, jolle kesken ajon vanha diesel korvautuu sähkömoottorilla?

    Eli kuten jo kirjoitin, on jäänyt tuo koulunkäynti hiukkasen vähemälle, ja olen kiitollinen linkistä joka
    kertoo prosessin teknisen tapahtuman.

    Kiitos jo etukäteen.

    " Lähinnä voitaisiin verrata tapahtumaa liikkuvaan autoon, jolle kesken ajon vanha diesel korvautuu sähkömoottorilla?"

    Ei suinkaan. tapahtumaa voidaan verrata siihen että autoon asennetaan _tehtaalla_ se moottori.

    Tosin arseeni ja fosfori ovat sukulaisaineita, niiden kemialliset ominaisuudet ovat samankaltaiset ja on mahdollista että jos vaikkapa kyseisen bakteerin "rakenne" on riittävän väljä se hyväksyy arseenin siinä missä fosforinkin, ihan riippuen siitä kumpaa on tarjolla. Ei siihen tarvita yhtä mutaatiota enempää.

    Äänestä

  • 1+17 kirjoitti:

    Okei tuo selvensi, mutta kuten Homer Simpson unohtaa aina asia kun oppii uuden, niin minulla taas herää kysymys, aina kun saan vastauksen.

    Eli olen ymmärtänyt että noiden "vaikeiden" ympäristöjen eliöt on poikkeuksetta arkkieliöitä. (jotka ei ole siis bakteereita) Joilla on siis tuo mainitsemasi väljä rakenne.

    Nämä uudet löydöt vaikuttaa kuitenkin olevan tyypillisiä sauvabakteereja, tai siis tutumin basilleja, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä tuollaisissa oloissa?

    Äänestä

  • 7+17 kirjoitti:

    Jos koulunkäyntisi on jäänyt vähälle voi olla että tieteellinen esitys asiasta menisi yli hilseen. Niille joilla ei ole tarvittavia pohjatietoja asia selitetään juuri noin. Siis fosfori on korvautunut arseenilla. Perusteellisempi selitys menee täysin hukkaan.

    Minä muuten tunnen sinut, ja tiedän siitä ongelmastasi, ja voisin kertoa kuinka pääset vaivastasi, mutta koska tuskin ymmärtäisit vastausta, joten en kerro koska se olisi ajanhukkaa.

    Eikö näytä hassulta, kun joku kirjoittaa, vaikka ei itse ymmässä asiasta mitään.

    Olen aina hämmästellyt näitä valopäitä joiden on kerrottava "minä tiedän, mutta en kerro koska et kuitenkaan ymmärtäisi" kun huomaavat jossain keskustelun josta eivät itse ymmärrä mitään.

    Äänestä

  • A.E.A. kirjoitti:

    Ikävä kyllä löytö ei ollut ihan noin merkittävä, vaikka moni sitä toivoi.
    Nämäkin bakteerit ovat biologisia sukulaisiamme, mutta jos todella ne ovat pystyneet korvaamaan itse DNA:sa olevan fosforin arsenilla, niin se osoittaa, että sama biologinenkin alkuperä voi johtaa hämmentävän erilaiseen biokemiaan.

    Tähän mennessä biokemian perusväite on ollut, että kaikessa elävässä tarvitaan hiiltä, typpeä, fosforia, happea ja vetyä, mutta jos tuo löytö vahvistetaan, niin tämä pitää muuttaa muotoon: kaikessa elävässä tarvitaan hiiltä, typpeä, happea ja vetyä sekä joko fosforia tai arsenia. Jos vielä joku noista muista aineista saa vaihtoehdon, niin mahdollisia elämän kaavoja onkin jo monta.

    "Elämän syntymiseen tarvitaan hiiltä, typpeä, fosforia, happea ja vetyä mutta evoluution kautta bakteerit voivat korvata fosforin arsenilla aineenvaihdunnassaan. Kunhan ensin mainittuihin molekyyleihin rakentuva elämä on ehtinyt ensin kehittyä"

    Äänestä

  • pro gradu kirjoitti:

    Koska tämä "mainittuihin molekyyleihin rakentuva elä on ehtinyt kehittyä"?

    Eli peruskysymykseni uudelleen.

    Onko bakteerit eläneet tämän "myrkkykeiton" laidoilla, ja sopeutuneet aina vain syvemmällä fosforin pikkuhiljaa korvautuessa arseenilla, vai onko keitoksen pohjalla kehittynyt elämää, jolla yhtenä rakennuspalikkana on fosforin sijaan arseeni?

    Äänestä

  • Hämmästynyt? kirjoitti:

    Tuota arseenia sanotaan myrkylliseksi, ihan kuin se tässä asiassa olisi jotenkin merkittävää. Ei se ole. Nimittäin fosfori, se "normaali" rakennusaine, on myös myrkyllistä. muistelen lukeneeni että n. 50 mg fosforia on tappava annos.

    Äänestä

  • 4+14 kirjoitti:

    Ukkovainaalla olikin tapana sanoa "Elä sie poika ikinä syö keltasta lunta, eläkä fosforia. Nää kun muistat, etkä nuole pakkasella rautaa, niin pärjäät elämässä".

    Joten avoimeksi jää enää se alkuperäinen kysymys: Onko bakteerit syntyneet itsestään, vai sopeutuneet
    ääriolosuhteisiinsa?

    Äänestä

laumojaan manipulointiuutisoinnilla. Eli ihan ensin päästetään eetteriin shokkiuutinen joka sivuaa asiaa mutta sopii hyvin herättämään suuren yleisön huomion. Meilläkin, siis tälä palstalla mm. Apo ja Turkana hihuloivat euforisissa tunnelmissa ensimmäisten uutisten tullessa ilmoille.

Seuraavaksi sitten vähin erin paljastellaankin asian lopullista laitaa ja muutaman viikon sisällä selviääkin sitten että eipäs olisi ollut syytä yhtään minkäänlaiseen kohuun.
Niin että ihan olemassaolevasta tavallissta bakteerista ole kyse, siis kohta 2 oli näistä aihtoehdoistasi se oikea.

Mutenkin, jos tulee mieleen jotain evolutioteoriaan liittyviä kysymyksiä, niin kysy ensin minulta tällä palstalla niin saat nopeimmin sen oikean vastauksen. Sen varmasti rehellisen ja tieteessä pysyttelevän.

Äänestä
  • -Montako tuntia sinulta on kulunut tämän "trollaamisen" parissa?
    -Onko käynyt mielessä, että hakisit apua?

    Mieti ihan oikeasti, Perjantai. taskussa fyrkkaa. Kaverit. (-ja perhe?)
    Mitä jos menisit elokuviin, tai kavereiden kanssa ajamaan cartingia, entä jos ottaisit hotellihuoneen
    ja kävisit saunassa? No kunnon kostea ravintolailta aina piristää! Tai hei, mitä jos repäisit ja houkuttelisit
    jonkun kamun Amsterdamiin viikonlopuks (ei maksa paljon)?

    Ai niin, sori unohdin. Sunhan täytyy istua loppuelämäsi koneen ääressä niskat kyyryssä ja itse-
    hoitaa patoutumiasi.

    Kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä.

    Äänestä

minua kiinnostaa ensisijasa:
a. Onko muilla planeetoilla pillua
b. Jos on antavatko he minulle sitä
c. Jos antavat niin miten pääsen sinne saamaan sitä

d. Miksi oman planeettani naiset eivät anna pillua?

Äänestä
  • a. Äärettömyyden periaatteella täytyisi jossain kaukana olla sinullekin sopiva tussu. Toisaalta taas saman periaatten mukaan jossain on naisilla munat, ja ukoilla pillut, pitää vaan valita hyvin lomakohde.

    b. Samaisella periaatteella jossain voi olla hyvinkin auliita tussuja, joten älä vaivu epätoivoon.

    c.Halvin ratkaisu on tietysti ostaa puhallettava tyttöystävä ja syödä syksyllä hauskan värisiä sieniä, joiden mahdolliset hallusinaatiot tekee kokemuksesta hyvinkin jännän. Kalliimpi tapa on lentää raketilla etsimään avaruustussua. (miinuksena tietty matkan pituus.)

    d. Olet ilmeisesti nörtti tai tyhmä ja ruma. Maassa pimperoa saa vain supliikkimiehet ja komeat uima-altaan hoitajat.

    PS: Tosin voisit yritää vakituista suhdetta, mutta siinä on vaarana joutua naimisiin, jonka jälkeen pimpetti on taas "kortilla" ja lisäksi taikinahaukka vahtii, ettet vahingossakaan pääse maistamaan vieraan pimpetin iloja.

    Äänestä

Bakteerit ovat uusi sopeutuma, mutta ei "täysin erinlainen elämänmuoto".
Bakteerit eivät ole "sopeutuneet käsittämättömiin olosuhteisiin" vaan yksinkertaisesti sopeutuneet/muuttuneet, kuten monet muut eliöt maapallon historiassa.

Äänestä
  • Onko kyseessä mielipide, vai faktaa?

    Toistaiseksi "erikoisista" ympäristöistä löytyneet eliöt ovat olleet ns. arkkieliöitä, eikä siis bakteereja.
    Kuvassa on kuitenkin bakteereita jotka muotonsa puolesta ovat ns. basilleja, joilla ei pitäisi olla mitään
    asiaa noihin oloihin?

    Äänestä

  • Hämmästynyt? kirjoitti:

    Onko kyseessä mielipide, vai faktaa?

    Niin ja eiköhän nämä keskustelupalstat ole ennenkaikkea mielipiteiden vaihtoa tästäkin uudesta asiasta.
    Maapallon eläin ja kasvikunta on puutteellisesti tunnettu joten tulemme löytämään tulevaisuudessa vielä paljonkin näitä "täysin erinlaisia ja käsittämättömissä olosuhteissa eläjiä".

    Äänestä

  • Hämmästynyt? kirjoitti:

    Onko kyseessä mielipide, vai faktaa?

    Toistaiseksi "erikoisista" ympäristöistä löytyneet eliöt ovat olleet ns. arkkieliöitä, eikä siis bakteereja.
    Kuvassa on kuitenkin bakteereita jotka muotonsa puolesta ovat ns. basilleja, joilla ei pitäisi olla mitään
    asiaa noihin oloihin?

    "Onko kyseessä mielipide, vai faktaa?"

    Kyseessä on tämänhetkinen paras arvio. Havainto on biokemiallisesti niin mullistava, että sitä aivan varmasti tutkitaan ja verifioidaan ympäri pallon ja vaikka sen mahdollinen kumoaja ei saisi automaattisesti ihan yhtä suurta kuuluisuutta kun löydön tehnyt tutkija (kun havainto varmistuu), niin kyllä kumoaminenkin on houkutteleva mahdollisuus monelle kunnianhimoiselle tutkijalle. Mutta näin teide edistyy. Havainto joko varmistuu tai sitten se osoitetaan liian hätäiseksi johtopäätökseksi.

    Muutenkin kommentti tuohon "vain sopeutuma" keskusteluun: jos eliö pystyy sopeutumaan ympäristöönsä muuttamalla DNA:n kemiallista rakennetta vaihtamalla siinä olevan fosforin arseeniin, niin tämä antaa aivan uuden käsityksen siitä, miten pitkälle "soeputuminen" voi mennä. Siinä mielessä tämä löytö on Nobel-ainesta.

    Jep. siksi nuo sitaatit ympärillä. (`C´,)

    Odottelemme mielenkiinnolla tuloksia. Oli kyseessä sitten uusi elämä, tai ensimmäinen kerta kun
    itse DNA todistettavasti koostuu meistä poikkavista "palikoista", on löytö merkittävä.

    Jos satutte löytämään suomenkielisiä (tai käännettäviä) sivustoja tai keskusteluja aiheesta, pistäkääs vinkaten.

    Jokainen yhdistelmä ja rakennelma, jota on päivittämässä enkelit yms. henkiolennot on toimiva, kunhan fysikaaliset rajat vain tiedetään! Mikä tässä on niin vaikeaa???!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hämmästynyt. kirjoitti:

Anteeksi maalaisuuteni, mutta minulle jäi epäselväksi kuinka nämä "bakteerit" ovat syntyneet?

Eli siis kumpi näistä:

1.NÄMÄ BAKTEERIT OVAT TÄYSIN ERILAINEN ELÄMÄNMUOTO.
- Eli siis fosforin sijaan rakennuspalikkana onkin arseeni.
- Elämä syntyi siis parissa vuosimiljoonassa (minkä kyseinen supertulivuori on ollut olemassa)

2. NÄMÄ BAKTEERIT OVAT SOPEUTUNEET KÄSITTÄMÄTTÖMIIN OLOSUHTEISIINSA.
- Kyseessä on siis bakteeri jonka elimistön fosfori on korvautunut arseenilla
evoluution myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu