Beetasäteily

Iltaa.

Mietin tässä beetasäteilyä. Beetasäteilyssä (otetaan beeta miinus) neutroni muuttuu protoniksi, elektroniksi ja antineutriinoksi. Eikö silloin itse atomista tule ioni? Järjestysluku kasvaa yhdellä, mutta elektroneja on elektronikuorilla yhtä paljon. Teen nyt labratyötä beetasäteilystä, mutta tämä asia hämää minua, sillä siihen ei mielestäni puututtu kurssilla.
2307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ydinfysiikassa ole mitään merkitystä sillä, onko joku atomi varattu vai ei. Ydintä kiertävät elektronit eivät vaikuta ytimeen ja sen toimintaan millään tavalla.

Äänestä

Toki siitä tulee ioni, mutta mitä sitten ? Vaikka olisi tuhat hajoamista sekunnissa, niin eihän se materiaalista varautunutta tee (kun ei aleta saivarrella). Yleensä nimittäin puhutaan varautuneesta kappaleesta kun elektroneja on esim. millimoolin osan verran saatu pois kappaleesta. Tosiaan, muutama tuhat elektronia nyt lähtee vaikka kun hiha osuu materiaaliin. Ei sillä ole merkitystä vaikka periaatteessa ioneja siinäkin tulee.

[Ja toki betasäteily ottaa vielä mukaansa elektroneja omalla voimallaan.]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Endorfiinijumala kirjoitti:

Iltaa.

Mietin tässä beetasäteilyä. Beetasäteilyssä (otetaan beeta miinus) neutroni muuttuu protoniksi, elektroniksi ja antineutriinoksi. Eikö silloin itse atomista tule ioni? Järjestysluku kasvaa yhdellä, mutta elektroneja on elektronikuorilla yhtä paljon. Teen nyt labratyötä beetasäteilystä, mutta tämä asia hämää minua, sillä siihen ei mielestäni puututtu kurssilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu