Huolestuttavaa

Koskaan ennen mittaushistorian aikana ei ole ollut kahta kovaa pakkastalvea peräkkäin. Nyt näyttää siltä että näin voi käydä ensimmäisen kerran.

Jos normaalit talvitulvat jäävät pois ensi tammikuussa -toisen kerran peräkkäin- niin on pelättävissä että ilmastonmuutos on ylittänyt jonkin raja-arvon jonka jälkeen paluuta ei enää ole.

Viimevuonna talvi tuli keskelle kesäisiä säitä kuin kytkimestä napsauttaen joulukuun puolivälissä, tänä vuonna samalla tavalla kuukautta aikaisemmin. Onko ilmasto suistunut raiteiltaan?

Entä sitten jos tammikuussa kuitenkin tulee normaalit talvitulvat? Ei sekään tämän pakkasjakson jälkeen kovin normaalia olisi.

Ilmakehään ei pitäisi päästellä enempää kasvihuonekaasuja, ettei se villiinny aivan mahdottomaksi mutta minkäs teet kun talouskasvu on välttämätöntä.
10134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vastakava hättäänny, hourimon juttujahan nuo.
Kutaset vaan turkkis kirreemmälle, itse juon lämmikkeeksi lippuviinaa, ite taiat olla enemmin
rommiviinamiähiä.
Kysymys on paljolti siintä että "pato on murtunut".
Se on vain talvi, lapsetkin näkevät, ainakin kiljunnasta päätellen!

Äänestä

Huvittavaa minustakin tämä hihhulin "mittaushistoria".

Sitä suurennuslasilla tutkimalla saadaan mitä ihmeellisempiä ennätyksiä aikaiseksi.

Osasit taas ottaa erään AGW"tieteen" hihhuliälämölön hienosti esiin keskustelun aiheeksi.

Loistavaa huomiota.

Äänestä
  • Totta, ei hurrata vielä. Ei talvi vielä ole ohi.

    Äänestä


Ettei vaan kävisi niin, että talvista tulee hyvin kylmät ja kesistä hyvin kuumat, jokin käännepiste olisi ylitetty ja ilmakehän kiertoliikkeet muuttuneet pysyvästi toisenlaisiksi. Tätähän eräässä iltalehdessä jo hieman väläyteltiin, ja syyksi esitettiin pohjoisen merijään sulamista.

Äänestä
  • Normaali ja luonnollinen ilmastosykli on vain kääntymässä nyt viileneväksi, ja nyt palataan 1950-70 -luvuilla vallinneisiin kesiin ja talviin. Mistään sen ihmeellisemmästä ei ole kyse.

    Äänestä

  • ihan luonnollista kirjoitti:

    Normaali ja luonnollinen ilmastosykli on vain kääntymässä nyt viileneväksi, ja nyt palataan 1950-70 -luvuilla vallinneisiin kesiin ja talviin. Mistään sen ihmeellisemmästä ei ole kyse.

    Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

    Ei tähän ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen enää voi mitenkään vaikuttaa, systeemi on tyrkätty pois tasapainosta ja nyt sitten mennään.

    Ahneudella on paskainen loppu, aina.

    Äänestä

  • Aloittaja

    wmwnwmwnwmwn kirjoitti:

    Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

    Ei tähän ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen enää voi mitenkään vaikuttaa, systeemi on tyrkätty pois tasapainosta ja nyt sitten mennään.

    Ahneudella on paskainen loppu, aina.

    Kirjoitin tuon aloituksen vähän kieli poskessa koska tiesin että denialistit riemastuu ja oikeassa olin, taas.
    Juttu on silti lähes täyttä asiaa.

    Äänestä

Ei hätää, harrastat vain anaalihomoseksiä niin olosi paranee, maikkarin teksti-TV:n sivulta 897 löydät panohaluisia miehiä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


o.j.a kirjoitti:

Koskaan ennen mittaushistorian aikana ei ole ollut kahta kovaa pakkastalvea peräkkäin. Nyt näyttää siltä että näin voi käydä ensimmäisen kerran.

Jos normaalit talvitulvat jäävät pois ensi tammikuussa -toisen kerran peräkkäin- niin on pelättävissä että ilmastonmuutos on ylittänyt jonkin raja-arvon jonka jälkeen paluuta ei enää ole.

Viimevuonna talvi tuli keskelle kesäisiä säitä kuin kytkimestä napsauttaen joulukuun puolivälissä, tänä vuonna samalla tavalla kuukautta aikaisemmin. Onko ilmasto suistunut raiteiltaan?

Entä sitten jos tammikuussa kuitenkin tulee normaalit talvitulvat? Ei sekään tämän pakkasjakson jälkeen kovin normaalia olisi.

Ilmakehään ei pitäisi päästellä enempää kasvihuonekaasuja, ettei se villiinny aivan mahdottomaksi mutta minkäs teet kun talouskasvu on välttämätöntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu