Tämä nappaa

vertti-eetu

8

306

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hieno juttu, mutta miksihän tämäkin miinustettiin? Kumosin pois omalla plussallani.

      Jälkiviisaana on helppo sanoa, mutta neurologilla käyntikin olisi pitänyt nauhoittaa hänen väitettyä muun muassa näin: "Potilaalla ei nähdä kliinisen tutkimuksen aikana minkäänlaista vapinaa missään. Oireissa on vahva psyykkinen leima."

      Miten joku kehtaa puhua mistään kliinisestä tutkimuksesta, jos ei koske edes pikkusormellaankaan potilaaseen, vaan istuu koko ajan kuin tatti pöytänsä ääressä? Pahempaa sanoilla valehtelua ei voi olla, mutta nähtävästi todellisuus onkin tarua ihmeellisempää.

      En olisi voinut ikinä uskoa saavani jotain lääkäriä noin valheista kiinni. Tosin olen saanut jo tiedon, että neurologin merkinnät eivät olleet hyvän kirjaamistavan mukaisia eikä lääkäreiden toiminta kyseisellä lääkäriasemalla tuonkaltaista.

      • Ei ole muka vapinaa, mutta vapisen koko ajan.

        Onneksi sain sentään viime yönä nukuttua. Lääkäri määräsi melatoniinia, vaikka loppuun uupuneena nukahdin ilmankin. Jo monena yönä tärinä on häirinnyt nukahtamista. En minä tätä tärinää pelkää, häiritsee vaan nukkumista.


      • sanasinko kirjoitti:

        Ei ole muka vapinaa, mutta vapisen koko ajan.

        Onneksi sain sentään viime yönä nukuttua. Lääkäri määräsi melatoniinia, vaikka loppuun uupuneena nukahdin ilmankin. Jo monena yönä tärinä on häirinnyt nukahtamista. En minä tätä tärinää pelkää, häiritsee vaan nukkumista.

        "Lääkäri määräsi melatoniinia, vaikka loppuun uupuneena nukahdin ilmankin."

        - Toinen lääkäri siis. En minä sen neurologiakan luokse mene enää ikinä.


      • sanasinko kirjoitti:

        Ei ole muka vapinaa, mutta vapisen koko ajan.

        Onneksi sain sentään viime yönä nukuttua. Lääkäri määräsi melatoniinia, vaikka loppuun uupuneena nukahdin ilmankin. Jo monena yönä tärinä on häirinnyt nukahtamista. En minä tätä tärinää pelkää, häiritsee vaan nukkumista.

        Yötä kohti tärinä ts. luulotauti yltyy. Kuvittelin kyllä, että rollaattoria käyttävä akka olisi myötäelänyt toista sairasta, mutta väärä luulo. Aattelin, että kun on niin vanhakin, on jo fiksu. Poikkeus vahvistaa vaan säännön, ei voi mitään.


      • sanasinko kirjoitti:

        Yötä kohti tärinä ts. luulotauti yltyy. Kuvittelin kyllä, että rollaattoria käyttävä akka olisi myötäelänyt toista sairasta, mutta väärä luulo. Aattelin, että kun on niin vanhakin, on jo fiksu. Poikkeus vahvistaa vaan säännön, ei voi mitään.

        "Yötä kohti tärinä ts. luulotauti yltyy."

        - Siihen malliin tytisyttää, etten meinannut saada unta. Nukahdin kai joskus kahden paikkeilla ja heräilin tärinään aina välillä. Neljän aikaan olin jo kokonaan hereillä eikä uni tärinän takia enää tullut.

        Viimeaikainen kuvio toistuu sitten kai, että valvon muutaman yön taas, kunnes olen niin loppuunnääntynyt, ettei tärinä haittaa töpselin lähtiessä kokonaan irti.

        - Mutta joo, mukava luulotauti varmaan jonkun muun mielestä, jonka ei tarvitse näitä oireita kokea. Voi olla, että sen akankin ongelma oli vaan ne läskit, joita oli syötetty niin erinomaisen hyvin, että jouluna riittäisi vaan pelkkä ruho, anteeksi ruoho...

        Taidan olla aika pahalla tuulella, mutta niin väsyneet ihmiset usein ovatkin. Menin sitä paitsi neurologille juuri näiden oireiden takia, eikä hän viitsinyt edes tutkia.

        Mainittuani keskiviikkona korvalääkärille tärinästä, hän sanoi, että se olisi oikeastaan neurologin asia. Meinasi mennä vaan murot väärään kurkkuun, kun olin just käynyt neurologilla... Mutten viitsinyt sanoa mitään kirjoitettuani asiasta jo.


    • vaan rehdisti

      Kai tuolla jotain käyttöä voi olla. Kunhan vaan pitää kirkkaana mielessä, että kaikkien läsnäolevien on tiedettävä tallennuksesta, eikä puhelujenkaan tallentamista sovi puhekumppaniltaan salata.

      • "Kunhan vaan pitää kirkkaana mielessä, että kaikkien läsnäolevien on tiedettävä tallennuksesta, eikä puhelujenkaan tallentamista sovi puhekumppaniltaan salata."

        - Ei pidä paikkaansa. Kunhan vain itse on mukana, niin salakuuntelusta ei voi syyttää. Omiin tarpeisiin voi nauhoitella.


      • sanasinko kirjoitti:

        "Kunhan vaan pitää kirkkaana mielessä, että kaikkien läsnäolevien on tiedettävä tallennuksesta, eikä puhelujenkaan tallentamista sovi puhekumppaniltaan salata."

        - Ei pidä paikkaansa. Kunhan vain itse on mukana, niin salakuuntelusta ei voi syyttää. Omiin tarpeisiin voi nauhoitella.

        Jos olisin tiennyt, että akka puhuu "kliinisestä tutkimuksesta" nostamatta persettäkään tuolista, olisin videoinut koko istunnon.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      751
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      742
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      201
      532
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      50
      494
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      484
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      453
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      450
    Aihe