Olen huomannut että tässä kolmenkympin kynnyksellä on noi ympärillä olevat ihmiset vähentyneet. Tosin paljon taitaa olla silläkin tekemistä, että on tullut lennettyä tässä eri paikkakuntien välillä viime aikoina. Jotenkin vain tuntuu todella vaikealta uuden hyvän ystävyyssuhteen löytäminen. Tähän varmasti vaikuttaa ihmisen luonne. Itse olen luonteeltani hyvin rauhallinen ja en koe iteseäni hirmu sosiaaliseksi. Tykkään olla kyllä ihmisten kanssa ja viihdynkin hyvin erillaisten ihmisten seurassa. Mutta en ole se porukan äänekkäin ja puheliain kaveri. Yleensä vähän sellainen seurailija. Välillä vain ihmetyttää miten jotkut ihmiset tutustuvat ihmisiin todella nopeasti ja ympäristössä kuin ympäristössä.
Miten näin kolmekymppisenä saa luotua uuden ystävyyssuhteen?
Monella tahtoo olla jo ne omat piirit missä pyörivät ja ehkä sitä jotenkin vieroksuu sellaisia ympäristöjä.
Miten näin kolmekymppisenä saa luotua uuden ystävyyssuhteen?
Monella tahtoo olla jo ne omat piirit missä pyörivät ja ehkä sitä jotenkin vieroksuu sellaisia ympäristöjä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Saatan hakea vastauksia nyt aika kaukaa, mutta olen elellyt turvallisessa ja hiljaisessa lähiössä jonkun kymmenen vuotta ja väkisinkin tuntee samat naamat, koska asukkaat eivät erityisesti vaihdu. Ainoastaan sinun ikäpolvesi ihmiset, joista osa haluaa jäädä ja osa ei. Ihan vain tällaisena keittiöpsykologina arvelisin, että osa ikäisistäsi ihmisistä ikään kuin sopeutuvat tietynlaiseen perusperheformaattiin ja on siis asunto, auto, lapsia ja toimiva(?) parisuhdekin. Elämä on kovinkin ruuhkaisen oloista ja tuttavapiiri koostuu täsmälleen samanlaisista perhepaketeista kuin hekin. Sitten on se ahkerammin muuttava ikätovereittesi joukko, jotka tekevät paljon töitä, ovat lapsettomia ja viettävät kovinkin hiljaista, muista erillään olevaa elämää, siis lähiössä hiljaista, mutta varmasti menoja on sitäkin enemmän kodin ulkopuolella.
Omat päätelmäni johtavat siihen, että ikävaiheesi on hankala, koska jakaudutte omiin elämäntyyleihinne ja ne jotka perhettä ovat haaveilleet joutuvat tekemään viimeistään teidän ikävaiheessa ratkaisut parisuhteen jatkumisen ja perheenlisäyksen suhteen. Ja ne, jotka haluavat vielä miettiä tai panostaa työelämäänsä, tavallaan haarautuvat omaksi ihmisryhmäkseen, eikä yhteistä asiaa välttämättä perheellisten kanssa enää löydykään (tai ei kiinnosta).
Omalla kohdallani totesin samat kuviot kolmikymppisenä itsekin, koska elin yksin ja halusin tehdä töitä. Kaveripiiri tuntui muokkaantuvan osittain uusiksi, mutta nyt keski-ikäisenä olen törmännyt ns. riemukkaisiin jälleennäkemisiin, koska vanhat kaverit tuntuvat kyllästyvän äiti- ja vaimorooleihinsa ja hakevat itseään harrasteiden, ystävien sunmuun muodossa. Yhteiset tapaamiset pitävät sisällään monenlaisia aiheita ja perheasiat ovat väistyneet taaemmaksi, mitkä aikoinaan täyttivät kavereitteni elämän täysin heidän opetellessaan vastuuntuntoisiksi perheellisiksi.
Sen vuoksi en sinun sijassasi olisi niinkään huolissani ystävien puuttumisesta, vaan siitä että viihdyt myös omissa oloissasi ja otat ilon irti, mitä oma elämäsi sinulle suo. Kuuntele, mitä tahdot ja mikä kiinnostaisi ja elä sen mukaisesti. Jos et ole erityisen seurallinen, niin eihän se sitä kuitenkaan tarkoita ettetkö löytäisi ystäviä. Yleensä parasta on kun ei yritä saati odota mitään, vaan antaa asioiden joskus mennä omalla painollaan tai kuuntelee rohkeasti omaa luovaa puoltaan. Uskon, että meillä jokaisella on ratkaisut meissä jo valmiina, mutta emme uskalla luottaa niihin. Jos päässäsi vaikkapa pyörii ajatus lähteä viidakkoretkelle huitsin nevadaan, niin todennäköisesti se on juuri sitä mitä sinun vaan pitäisi tehdä ja mennä tutustumaan kohtaloosi.
Ymmärrän kyllä tuon näkökulmasi oikein hyvin. Se on osaltaa syy miksi ystävät on kadonneet. Moni perustaa perheen tässä iässä. Yleisesti ottaen ne vanhat tutut ja hyvät ystävät tahtovat pudota niin sanotusti kelkasta kun siirtyvät perhe elämää viettämään. Kaveri joka on perheellinen tai suhteessa on myös paljon vaikempi houkutella tai saada kaveriksi matkalle. Yksin matkustaminen on ihan mukavaa, mut toisinaan kavereiden kanssa se olisi vielä mukavampaa.
En ole todellakaan jäänyt paikoilleni yksin kyyhöttämään. Olen toteuttanut näitä unelmiani kyllä yksin. Maailmaa on tullut nähtyä jonkin verran ja asuttuakin ulkomailla pidemmän aikaa. Toisita ihmisistä vain huomaa kuinka helposti tutustuvat uusiin ihmisiin. Ehkä se on sitä sosiaalistalahjakkuutta, jota itse ei ole saanut niin paljon.
Pitää vissiin alkaa tästä itsekin siirtymään perhe leiriin, mut siitä tuleekin sit se seuraava ongelma... mistä sen ihanan naisen löytää ;)
se vaan pelkästään ole kolmekymppisten ongelma tämä yksinäisyys. Luulen, että yksinäisyyttä ja ystävättömyyttä löytyy paljon myös muistakin ikäryhmistä. Meitä ihmisiä kun vain on joka luokkaan ja tuntuu ettei niitä omanlaisiaan tai kaltaisiaan ystäviä vain tunnu löytävän mistään. Puhumattakaan sitten jos etsii sitä aitoa, oikeaa ja todellista ystävää.
Itse kuulun tähän nelikymppisten ikäryhmään ja poikkeuksen ainakin omalla kohdallani tekee sen etten ole perheellinen ja koskaan ole sellaista halunnut perustaakaan. Joten lukeudun siis 'poikkeavaksi' (kai) jo tämänkin puolesta, kun en halua lapsia. Parisuhteessa on tullut oltua kyllä jo pitkään.
Elämäni on kuitenkin aika ystävätöntä (ja tällä tarkoitan naispuoleisia ihmisiä). Johtuneeko se sitten enemmän siitä, että ei vain löydä niitä oikeanalaisia vai enemmänkin kaltaisiaan ihmisiä. Vai siitäkö, että asuu pienemmällä paikkakunnalla missä ei ole yhtäkään tuttua ja tunne ketään ja on huonompi mahdollisuus edes löytää tai tutustua edes ihmisiin. Tosin eihän tuonne isompaan kaupunkiin ole kovin pitkä matka ja siellä asuu edes se yksi ystävä.
Olisihan se mukavaa kun ystäviä olisi enemmän. Itse olen kuitenkin sosiaalinen tapaus vaikka tykkään ja haluan olla välillä yksinkin. Liiallinen yksinäisyys ei kuitenkaan ole hyväksi ja siksi toisaalta onkin vaikeaa tyytyä kohtaloonsa ja elää siinä tunteessa että on yksinäinen. Minkäs teet elämä kun tuo eteen välillä valintoja ja on mietittävä sitäkin, mitkä asiat merkitsee ja tekee elämästä ja ihmisenä oman itsensä enemmän onnellisemmaksi vaikka olisi luovuttavakin joistain asioista sen vuoksi.
Ehkä minä lukeudun enemmän ihmisenä niihin joille elämäntapa ja -tyyli elää ja poikkeaa myös eritavalla muiden tavasta. Tai sitten kuulun tai lukeudun vain niihin harvoihin ihmisiin joille ei vain löydy ystäviä tai on niin vaikeaa löytää vain niitä samankaltaisempia. Uskon kuitenkin enemmän siihen totuuteen, että samantyyppiset tai -oloiset ihmiset kohdatessaan tuntevat enemmän myös aidomman ja syvemmän kiinnostuksen toisiinsa ja tällöin vahvemmin myös ne samankaltaiset kemiat ja/tai ajatusmaailmat kohtaavat löytäen toisensa. Ehkä sitten vain tällaiseen samanlaiseen totuuteen uskovia piilee vain harvassa ihmisessä. Tai että niitä olisi jossain ja löytäisi myös ihka oikeasta elämästä jostain.
-Uskon kuitenkin enemmän siihen totuuteen, että samantyyppiset tai -oloiset ihmiset kohdatessaan tuntevat enemmän myös aidomman ja syvemmän kiinnostuksen toisiinsa ja tällöin vahvemmin myös ne saankaltaiset kemiat ja/tai ajatusmaailmat kohtaavat löytäen toisensa-
Varmasti näinkin, mutta mitä olen päätellyt niin nykyään ihmiset tuntevat ja tutustuvat ihmisiin pintapuolisesti.
Jos ei tule toista vastaan eikä yritä löytää edes mitään yhteistä niin miten edes tunnistaa toisen samankaltaisen pitemmällä tähtäimellä?
Tämä sitten tarkoittaa sitä että toiseen on väkisin tutustuttava jossakin siten että toista on nähtävä jatkuvasti pakosta jolloin tutustuu hiljalleen toiseen.
Kun taas jos tutustutaan vaikkapa netin kautta yms. niin toiseen ei haluta edes tutustua enempää vaikka saatettaisiin ollaan samankaltaisia kun ei "kemiat kohtaa".
Ihmettelen miten osa näistä ihmisistä valittaa sitten seuran puutetta jos he hylkäävät kaikki kandidaatit suoralta kädeltä eivätkä itse yritä oikeasti tutustua kehenkään.
Vähän sama kuin parinvalinnassa etsitään jotain täydellistä naista tai miestä jota ei ole olemassa ja jos sitä ei nähdä heti siinä toisessa niin sitten todetaan että "ei ollut kemioita".
Sielunkumppanuutta ei rakenneta päivässä ja siihen tarvitaan myös molemmilta sitoutumista sekä aktiivisuutta / aloitekykyä varsinkin alussa.
Joistakin ihmisistä kuten myös itsestäni voi tulla todella erilainen kuva tietyissä tapauksissa ulospäin kuin mitä olen sisäisesti. Pitäisi siis näyttää juuri siltä oikealta tyypiltä sille toiselle ja sen pitäisi heti näkyä olemuksessa kun toisella ihmisellä ei ole halua tutustua sisimpään vaan tehdä omat päätelmät ensikontaktien perusteella.
Jokainen tietysti toimikoon miten tahtoo mutta turha sitten valittaa ettei löydy samanhenkisiä ihmisiä jos itse ajattelee olevansa niin erikoinen ja täydellinen sekä selvännäkijä että osaa lukea toisesta heti onko samantyyppinen ihminen vai ei.
Avointa mieltä siis tarvitaan.
Miettiessäni ystävyyssuhdetta ja ihmistä johon tututustuin reilu vuosi sitten on se hyvä esim. siitä millaiseksi ystävyys voi tulla. Tämä tutustuminen alkoi ensi tapaamisesta ja tästä kehkeytyi ystävyys edeten ja syntyen pikkuhiljaa. Kyseisen ihmisen tapasin netin kautta ja muutaman kerran kirjoitimme ja tapasimme sitten toisemme. Jotain 'ilmassa oli' sillä kemiat kolahtivat ja kumpikin myönsi tunteneensa heti aitoa kiinnostusta ja halua tutustua enemmänkin heti tuon ensi tapaamisen jälkeen. Tuon ihmisen kanssa tunsin heti välittömästi että hänen seurassaan viihdyn ja oli helppoa olla ja että hän oli myös sellainen ihminen kuin mitä hän kirjoittamisensa ja kertomisensa perusteella itsestään ensin oli kertonut.
Riippuu varmaan niin paljon ihmisestä ja jos tutustuu esim. netin kautta ensin johonkin voi se olla myös aika arveluttavaa. Siksi itse mielelläni aika pian tapaan ihmisen kuin alan kirjoittamaan viikkoja, kuukausia vain ensin pelkästään siten tutustuen. Kuitenkin on eri asia tavata ja nähdä ensin ihminen kasvotusten puhuen kuin kirjoitella vain pelkästään 'kasvottomana' hänen kanssaan. Mikäli sitten kumpikin haluaa tavata toisensa ja on tosissaan kiinnostunut myös tutustumaan kertoo se jo varmaan jotain ja sen että ollaan ihan tosissaan liikkeellä.
Eihän ihmisestä kuitenkaan pelkästään kirjoittamalla tutustuen voi saada selvää kuvaa ja totuutta siitä millainen ihminen oikeasti sitten on. Kyllä hänet täytyy tavata kasvotusten ensin nähdäkseen sitten millainen tuo ihminen oikeasti on ja saadakseen selville myös sen, onko kiinnostusta aidosti tutustua ja kyseessä sellainen ihminen jonka kanssa kolahtaa ne kemiat. Jotain täytyy kuitenkin ensin toisessa ihmisessä olla ja löytyä tunteakseen sitten enemmän häneen kiinnostusta ja että tuo kiinnostus aidosti ja oikeasti myös herää.
Se että ystävyyteen asti päästään jonkun ihmisen kanssa vaatii paljon aikaa ja tutustumista. Jos kysymyksessä ei ole aito kiinnostus ja halu tutustua ihmiseen, ei se myöskään mihinkään johda. Siihen kuitenkin tarvitaan kaksi samanlaisesti tuntevaa ja ajattelevaa ihmistä. Emme myöskään voi pakottaa ketään ystäväksi ja kaikista ihmisistä ei voi tulla edes ystäviä keskenään. Ystävyys syntyy kahden ihmisen välille, jotka etsivät tai kaipaavat jotain samaa kuin tunnetta jonka vain toinen samankaltainen ihminen voi toiselle antaa. Tunne, kosketus ihmiseen, joka on samanlainen.
Olen törmännyt samaan ongelmaan.
Paljon pystyy tekemään yksinkin ja toki muutama kaveri löytyy, mutta alkaa olla niin että kaikki ovat enemmän tai vähemmän varattuja perheidensä taholta.
Takana ovat nuoruuden päivät jolloin porukkaa sai kasaan tuosta vain sormia napsauttamalla ja oli aina joku puhelimen soiton päässä lähdöstä vaikka yhdelle.
Mistä päin muuten oot?
Pääkaupunkiseudulta olen. Se tuntuu ympäristönä vähän kylmältä. Ihmiset ei juurikaan tunne toisiaan. Ja kaikilla on se oma suuntansa mihin menevät. Naapureita ei juurikaan tunne eikä näe :) Jokunen sentään saattaa moikata, mut siinä se melkein onkin. Tälläisen ison kaupungin betoniviidakkoon on helppo soluttautua ja olla omissa oloissaan.
Niin eihän tämä ole tiettyyn ikäluokkaan sidottu juttu. Varmasti monessa ikäluokassa esiintyy yksinäisyyttä. Ehkä syyt voi olla pikkusen erillaisia. Kun miettii esimerkiksi kouluaikaa, niin silloin se oma lokero löytyi kohtuu kivuttomasti ja kavereita ympärille. Silloin kun aloitti vaikka uuden koulun, niin moni taisi olla samassa tilanteessa ja sinällään se varmasti helpotti kavereiden löytämistä. Nyt jos miettii vaikka työpaikan vaihtamista. Tulet jo valmiiksi ympäristöön joissa useimmilla on omat kuvionsa ja sinällään tutustuminen voi olla hankalampaa. Toki siinäkin pikku hiljaa saattaa syntyä hyviä ystävyyssuhteita.
Kuten jo todettu, niin syvälliset hyvät ihmissuhteet eivät hetkessä synny. Mut jostain sekin pitää alkaa. Ja jotenkin edes siihen pisteeseen että voi sanoa että olemme ystäviä on hankala päästä.
Harrastukset taitaa olla yksi hyvä tapa tutustua ihmisiin. Siinä kuitenkin on joku yhteinen juttu. Hankala kuvitella, että kaksi täysin erillaista ihmistä viihtyy yhdessä. Täytyy olla jotain josta molemmat tykkää. Omat harrastukset ei ole olleet kovin pysyviä tällä hetkellä tai ainakin sellainen pysyvä paikka missä saattaisi tavata uusia ihmisiä usemman kerran, että sattuisi vaikka vahingossa tutustumaan :)