Siitä puhe mistä puute

Hullu nainen

Ahdistaa, ahdistaa, välillä menee kovaa ja välillä liiankin kovaa. Olen 25-vuotias nainen ja erosin (omasta tahdostani) keväällä miehestä jonka kanssa olin seurustellut 16-vuotiaasta saakka. Erosta lähtien elämäni on ollut yhtä vuoristorataa. Viikonloput on mennyt siitä lähtien enemmän tai vähemmän viihteellä, kun aiemmin ryyppäsin muutaman kerran vuodessa. Aloitin taas satunnaisen tupakoinnin viiden savuttoman vuoden jälkeen.

Kesällä hyppäsin benjin ja olen harrastanut muutenkin extremeä lähes kaikessa. Mitä kovempaa sen parempi. Tuntuu, että koko ajan pitää mennä kovaa, koska jos joutuu pysähtymään niin alkaa murehtimaan omaa yksinäisyyttä. Koko ajan järkyttävä kaipuu toisen ihmisen lähelle! Seksi on mielessä jatkuvasti.. Jollei mitään muuta niin edes yhden illan juttuja.. Ketä tahansa en ole kuitenkaan kelpuuttanut, mutta rikkonut tahtomattani viattomien sydämiä oman läheisyyskaipuuni vuoksi.

Välillä tuntuu, että olen tulossa hulluksi. Olen riippuvainen seksistä, huomiosta, viinasta, tupakasta, sosiaalisista medioista.. mitähän vielä??! Sinkkuna olen myös huono ystävä, koska ajattelen koko ajan itseäni. Onko kellään samanlaisia kokemuksia???

13

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • m30.

      Jatka vaan valitsemallasi tiellä, kun on alkuun päästy. Susta ei tule kenellekään enää kunnollista vaimoa, johon voisi luottaa.

      • kaksinaismoralisti-

        Eikä susta tule enää kenellekään kunnollista miestä johon voisi luottaa. Onhan sullakin samanlaisia juttuja ainakin omien kirjoitustesi mukaan ollut.


      • m30.
        kaksinaismoralisti- kirjoitti:

        Eikä susta tule enää kenellekään kunnollista miestä johon voisi luottaa. Onhan sullakin samanlaisia juttuja ainakin omien kirjoitustesi mukaan ollut.

        Ei ole tuollaista menoa ollut minulla. Pari kertaa olen nuorempana päätynyt sänkyyn jonkun satunnaisen naisen kanssa, mutta muuten olen harrastanut seksiä vain sellaisten naisten kanssa, jotka olen halunnut ihan oikeaan suhteeseen kanssani. Sille en sitten mitään voi, jos jutut ovat päättyneet nopsaan kun nainen on pettänyt tai jättänyt.


    • "Onko kellään samanlaisia kokemuksia???"
      Jaa ei ole minulla, mutta tällä samalla paikkakunnalla missä asun niin tuntuu olevan samanlainen nainen joka on myös riippuvainen noista asioista.

      Ai niin kysymän pitää missäs päin suomea asuskelet, ettet vaan ole sama?

      • Hullu nainen

        Asun Helsingissä =)


      • Hullu nainen kirjoitti:

        Asun Helsingissä =)

        Ok, et siis ole sama. Vajaa 500km matkaa välissä eli 8 tunnin ajomatka. Tuntui vaan kuvaus passaavan niin hyvin tähän toiseen.


    • pakkohan se on kokoajan mennä koska jos pysähtyy niin maailma kaatuu ko on läheisyyttä niin ikävä.. itse oon purkanu pahaa oloa työnteol ja nyt rupeaa olemaan niin väsyksis ettei jaksa kiinnostaa mikään enään..

    • Itsekin sekaisin

      Tuntuu siltä, että sinulle on jäänyt käsittelemättömiä asioita, joita et halua, tai et pysty kohtaamaan? Et sinä viinalla ja biletyksellä asioita muuta.

      Oletko ajatellut puhua asioistasi psykologille tms? Voisit saada asiat käsiteltyä ja oman elämäsi taas haltuusi. Oma "hulluus" ei muuten ole mikään tekosyy kohdella muita huonosti, eikä myöskään känni. Älä siis yritä kuitata tekosiasi marttyyriasenteella, koska olet edelleen niistä ihan itse vastuussa.

      • Hullu nainen

        Olen yrittänyt miettiä mitä ihmettä tässä on nyt jäänyt käsittelemättä, mutta en ole keksinyt vastausta. En ole kohdellut ketään huonosti, mutta en voi sille mitään jos miehet ihastuu eikä tunne ole ollut molemminpuolinen.


    • Hullu mies

      No sinkkuna on toki koko ajan järkyttävä kaipuu toisen ihmisen lähelle. Sen sijaan ryyppäys ja tupakka nyt varsinkaan ei houkuta.

    • 17+2

      eroahdistus ja elämä kriisissä, koska muutokset elämässäsi ovat olleet niin suuria. veikkaan että tuota kestää jonkin aikaa, töpeksit ja sitten toivottavasti jossain välissä heräät. sitten tuntuu ettei juhliminen ja jatkuva meno ole enää hauskaa. kaduttaa jotkut teot ja hävettää. alkaa kaivata elämään rauhoittumista ja vakautta.

      tn. löydät jossain vaiheessa uuden kaverin jonka kanssa elämä asettuu uomiinsa. niin ne menee, ne tavalliset tarivat.

      • Ei se satu

        Anna palaa mutta älä tee mitään, mistä jää pysyvät muistot (hanki tautia, tatuointia tai tapaturmaa). Sen jälkeen olet saanut elää ja kokea ne asiat, mitkä nuorena jäivät tekemättä, ja jonakin päivänä kohdallesi osuu se ihminen jonka kanssa olet valmis perustamaan perheen.


    • Ei noin

      Mania. Mulla on samantyyppistä käytöstä maniassa. Röökiä nyt ei enää mene, mutta meni parhaimmillaan kaksi askia päivässä, viinaa saattoi upota, rauhoittavia, panin ihan mitä vaan ja vaikka montaa eri naista päivässä ja koko ajan jotenkin mystisesti tapahtui jotain.

      Mutta maniassa en pahemmin kaipaa seurustelua. Seksiä senkin edestä. On vaan niin helvetin hyvä olla ettei kaipaa ketään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      618
      2561
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      416
      2033
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1960
    4. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1556
    5. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      67
      1489
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1488
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      124
      1243
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      1050
    9. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      18
      1002
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      978
    Aihe