Maapallon asuinalueet

Ei ihmistä ole tarkoitettu elämään näillä pohjoisilla leveysasteilla ainkaan talviaikaan.
Ihmiselle tarkoitettu elinalue on 60 asteen pohjoisen- ja eteläisen leveyspiirin sisäpuolelle jäävällä alueella, eikä sen ulkopuolella.
On aivan järjetöntä asua 60 asteen leveyspiirin ulkopuolella, ainakaan talvikuukausien aikana.
Ei ihmistä ole sinne tarkoitettu asumaan. Jos ihminen olisi tarkoitettu asumaan kylmillä alueilla, niin ihmiselle olisi kehittynyt lämmin kehoa suojaava turkki, kuten kylmiin olosuhteisiin luonnostaan tarkoitetuilla eläimillä.
No tuota joku perustelee sillä, että onhan ihminen kehittänyt sopivan vaatetuksen ja sillä, ettei ihminen olisi arktisille alueille vaeltanutkaan, jollei hänellä olisi ollut vaatetusta päällä tänne saapuessaan.

Kaikki ihmiset, jotka asuvat 60 asteen leveyspiirin ulkopuolella olisi hyvin tilaa asua etelämmässä.
Ekologisestikin se olisi parempi vaihtoehto, koska taloja ei tarvitsisi lämmittää, vaatteita tarvittaisiin vähemmän ja kun ei ole kylmä, niin ei autojakaan tarvittaisi liikkumiseen.
Ruoan tuotantokin toimisi, kun pohjoisille alueille mentäisiin vasta toukokuun jälkeen viljelemään peltoja.
Asunnotkin voisi rakentaa sellaisiksi, että niissä pärjää kesällä. Takka riittäisi hyvin lämmönlähteeksi, eikä keskulämmitystä tarvittaisi.
Kun sato on korjattu, niin se kuljetettaisiin syksyllä etelään.
Täällä pohjoisessa asuntojen ja erilaisten tilojen lämmittämiseen kuluu suuret määrät energiaa ja asunnon lämmitykseen menee paljon rahaa.
Yhdessä pienessä lämpölaitoksessa kuluu 100 kuutiota haketta päivässä näillä pakkasilla -15.
Jos pakkaset jatkuu, niin polttoaineesta tulee vielä pula.
3776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmistä ei ole tarkoitetty elämään maapallolla lainkaan. Luonnolla ei ole mitään tarkoitusta. Kaikki on vain sattumaa.

Äänestä
  • olla, järvet jäässä ja purot kans, henki höyryää

    Äänestä

ole mitään _tarkoitusta_ - kaikki on vain sattuman ja luonnonvalinnan tulosta.

Ei ole ketään, joka tarkoittaisi ihmisen asumaan tai olemaan asumatta jollain tietyllä alueella. Me vaan asutaan siellä, missä pystytään asumaan ja elämään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ydinvoima hiukkanen kirjoitti:

Ei ihmistä ole tarkoitettu elämään näillä pohjoisilla leveysasteilla ainkaan talviaikaan.
Ihmiselle tarkoitettu elinalue on 60 asteen pohjoisen- ja eteläisen leveyspiirin sisäpuolelle jäävällä alueella, eikä sen ulkopuolella.
On aivan järjetöntä asua 60 asteen leveyspiirin ulkopuolella, ainakaan talvikuukausien aikana.
Ei ihmistä ole sinne tarkoitettu asumaan. Jos ihminen olisi tarkoitettu asumaan kylmillä alueilla, niin ihmiselle olisi kehittynyt lämmin kehoa suojaava turkki, kuten kylmiin olosuhteisiin luonnostaan tarkoitetuilla eläimillä.
No tuota joku perustelee sillä, että onhan ihminen kehittänyt sopivan vaatetuksen ja sillä, ettei ihminen olisi arktisille alueille vaeltanutkaan, jollei hänellä olisi ollut vaatetusta päällä tänne saapuessaan.

Kaikki ihmiset, jotka asuvat 60 asteen leveyspiirin ulkopuolella olisi hyvin tilaa asua etelämmässä.
Ekologisestikin se olisi parempi vaihtoehto, koska taloja ei tarvitsisi lämmittää, vaatteita tarvittaisiin vähemmän ja kun ei ole kylmä, niin ei autojakaan tarvittaisi liikkumiseen.
Ruoan tuotantokin toimisi, kun pohjoisille alueille mentäisiin vasta toukokuun jälkeen viljelemään peltoja.
Asunnotkin voisi rakentaa sellaisiksi, että niissä pärjää kesällä. Takka riittäisi hyvin lämmönlähteeksi, eikä keskulämmitystä tarvittaisi.
Kun sato on korjattu, niin se kuljetettaisiin syksyllä etelään.
Täällä pohjoisessa asuntojen ja erilaisten tilojen lämmittämiseen kuluu suuret määrät energiaa ja asunnon lämmitykseen menee paljon rahaa.
Yhdessä pienessä lämpölaitoksessa kuluu 100 kuutiota haketta päivässä näillä pakkasilla -15.
Jos pakkaset jatkuu, niin polttoaineesta tulee vielä pula.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu