Vain elämää

Se siitä

Lopuksi

Omaan ravitsemushistoriaani kuuluu neljän vuoden vegaanijakso. Veganismi ei ole ainoastaan ruokavalio vaan hyvin vahvasti ihmisen identiteettiä määrittelevä ideologia. Lopetin veganismin noin vuosi sitten. Eläinkunnan tuotteiden lisäämisen myötä koin selkeän positiivisen muutoksen niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Sittemmin olen usein pohtinut, johtuiko tämä vaikutus todellisista fysiologisista tekijöistä vaiko henkisellä tasolla tapahtuneesta vapauttavasta irtipäästämisen tunteesta. Omaan veganismiini liittyi vahvasti tuomitseminen, itsekontrolli ja hallinta sekä mustavalkoinen elämänasenne - mikään näistä piirteistä ei tue todellista henkistä kehitystä ja tasapainoa. Luultavasti positiivinen muutos pohjautui lopulta useampaan tekijään.
Meillä on olemassa lukuisia teorioita ihanteellisen terveyden saavuttamiseksi: paleodieetti, vähähiilihydraattinen ruokavalio, raakaravinto, pH-ruokavalio ja niin edelleen. Jokaiselle superterveyden säännölle löytyy kuitenkin aina poikkeus. Kun ranskalaisten ruokailutottumukset eivät sopineet virallisterveelliseen käsitykseemme, emme suinkaan myöntäneet teoriamme puutteellisuutta vaan pidimme kiinni linjauksestamme ja lanseerasimme vähättelevän termin "Ranskalainen paradoksi". Vähäliihydraattisen ruokavalion vastapainoksi voimme nostaa "Kitavalaisen paradoksin" ja sitten tulee se kuuluisa "Okinawan paradoksi". Kuinka monta paradoksia tarvitaan ennen kuin myönnämme, ettei jokin yksittäinen ruokavalio ehkä olekaan pitkän ja terveen elämän salaisuus? Ihmisellä on tyypillisesti taipumus etsiä onnea ja menestystä ulkoisista tekijöistä sen sijaan, että hakisi niitä sisältäpäin.
Näkemiäni terveitä vanhuksia ei ole yhdistänyt yhdenlainen ruokavalio tai yhdenlaiset liikuntatottumukset vaan positiivinen elämänasenne ja pieni pilke silmäkulmassa.

4

433

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siitähän se

      Valitettavasti viestisi ei mielestäni huokunut mitään positiivista henkistä kehitystä, voisitpa tarkentaa.

      Tässä minun "tuomitseva itsekontrolloiva ja mustavalkoinen" elämänasenteeni:
      En voi ajatella eläväni vain itseäni varten ja pelkästään omaa onneani ja terveyttäni tavoitellen, vaan jostain syystä ajattelen usein muitakin ihmisiä ja myös eläinten hyvinvointia ja terveyttä. Ajattelen myös koko maapalloa ja kaikesta huolimatta sen edelleen monipuolista upeaa elämää, joka omassa mielessäni on äärimmäisen vaalittava timantti universumissa. Omasta mielestäni parhaina carpe diem-hetkinäni oivallan koko asian esimerkiksi siten, että pieni hämähäkkikin tarkemmin katsoen on universumin valtava ihme. Lapsena listin hämähäkkikammoisena kaikki vastaantulleet heti, nyt en enää. Mielestäni tuo kaikki edellämainitsemani on henkistä kehitystä, mutta tuijottele sinä vain omaa napaasi - universumin ihmehän sekin on mielestäni ; ) - ja elä sitku-elämääsi mahdollista vanhuutta odotellessasi.

      • niin...

        en haluaisi pahoittaa kenenkään mieltä, mutta luojajumala oli lihansyöjä päätellen tuosta raamatun kertomuksesta.

        "Jumala katsoi Aabelin teurasuhrin puoleen, kun taas Kainin sanotaan tuoneen oman työnsä hedelmiä. Heb 11:4 kertoo Aabelin tehneen niin uskon kautta, luottaen ehkä vanhempiensa ohjeeseen veriuhrin tarpeellisuudesta peittämään ihmisen syntisyys. Jumala oli aiemmin uhrannut ensimmäisen uhrin valmistessaan Aadamille ja Eevalle vaatteet nahasta (1 Moos 3:21). "

      • A--gnostikko
        niin... kirjoitti:

        Raamatun kertomusten mukaan ihmisen antamien uhrien tarkoitus oli moninainen eli on mainittu teurasuhreja, yhteysuhreja, syntiuhreja, vikauhreja, polttouhreja, hyvitysuhreja, kiitosuhreja, juomauhreja ym. sekä myös ruokauhreja, joiden yhteydessä mainitaan esim. lestyt jauhot, öljy, suola, tulessa paahdetut tähkäpäät, survotut jyvät tuleentumattomasta viljasta ym. kasviperäiset.
        Kainin ja Abelin uhreista ei tietääkseni ole mainittu, että kyse olisi ollut syntiuhreista, eikä ainakaan ruokauhreista ja kyseisessä uhriasiassa ei kaiketi ollut merkitystä sillä, mitä uhrattiin vaan kuuliaisuudella Jumalaa kohtaan.

      • suuremmaks kunniaks
        A--gnostikko kirjoitti:

        Jerusalemin temppelissä aina 60-luvulle jKr nousi jatkuvasti savu poltetusta lihasta kuin Auschwitzissa ikään (vähän ironista). Tästä on jopa säilynyt aikalaisten silminnäkijäkuvauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      142
      1074
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      698
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      696
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      686
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      59
      527
    Aihe