Suomi on täynnä feministimiehiä

Aina puhutaan siitä, kuinka suomalaiset naiset ovat feministejä ja haluavat tasa-arvoa, eivät pidä huolta ylkonäöstään vaan ovat miesmäisiä urhaohjuksia, jotka eivät millään hinnalla jää kotiin, haluavat säilyttää oman asemansa ja "alistavat" miestään.

Olen itse 23- vuotias sairaanhoitaja, näen vaivaa ulkonäköni ja ulkomuotoni suhteen. Yritän aktiivisesti sivistää itseäni ja olen lähdössä edelleen lukemaan kätilöksi. Olen sydämellinen ja mukava. En kannata tasa-arvoa, mikä ajaa miehet pois. Suomalaiset miehet mielellään sekä söisivät että säästäisivät kakkua. He haluaisivat kauniin naisen, joka pitää kodin siistinä ja puhtaana, mutta joka tuo saman verran rahaa pöytään kuin he itse. Minä en haluaisi työskennellä lapsieni lapsuuden aikana tai raskausaikanani. Olisin valmis pitämään huolta talosta ja jäämään kotiäidiksi. Jossain vaiheessa voisin palata työeälämään. Haluan, että mies maksaa treffeillä. Jos olemme todella kalliissa ravintolassa, maksan puolet mielelläni, mutta esim. leffassa olisi hyvin tärkeää että mies maksaa. Haluaisin miehen, joka tiedostaa olevansa mies ja huomaa/antaa minun olla nainen suhteessa. Nainen, joka huolehtii hänestä, kodista ja perheestä sekä omasta ulkonäöstään mutta ei ole silti aivan pöllö.

En huutele tätä suoraan, mutta kysynyt mielipiteistä olen. En ole törmännyt yhteenkään mieheen, joka olisi kiinnostunut tai valmis tällaiseen asetelmaan, joka muissa maissa toimii miljoonien ihmisten kohdalla. Siksi, onneksi minulla on hyvin kansainvälinen ammatti. Uskon, että kun työllistyn Espanjaan, Italiaan tai Englantiin, on minulla mahdollisuus löytää tällainen suhde. Kirjoituksen pointti oli, että ei aina syy ole naisissa. Ja miehet ovat saaneet mitä ovat ajaneetkin takaa, monet suomalaisetkin naiset varmasti tekisivät mielellään kuten ulkomailla.
19737
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Pahoittelen kirjoitusvirheitä :_)

Äänestä

saattaisi olla suorempi nimitys.

Äänestä
  • jos ovat koulutettuja tuskin huolivat Suomen akkamaisia, huonotapaisia haisevia viinasieniukkoja.

    Äänestä

  • Vaikka homot onkin ihan ok, ei voi olla hämmästelemättä, miksi niitä on noin paljon ja niihin törmää jo kaikkialla. Eilen oltiin kavereiden kanssa ulkona syömässä ja kummassakin vieruspöydässä istui homopari.
    Eihän sitä puheista olisi huomannut mutta kyllä sellaisen toisen käden hivelemisen ym. touhun huomaa.

    Äänestä

  • huolestuttavaa kirjoitti:

    Vaikka homot onkin ihan ok, ei voi olla hämmästelemättä, miksi niitä on noin paljon ja niihin törmää jo kaikkialla. Eilen oltiin kavereiden kanssa ulkona syömässä ja kummassakin vieruspöydässä istui homopari.
    Eihän sitä puheista olisi huomannut mutta kyllä sellaisen toisen käden hivelemisen ym. touhun huomaa.

    Joo,samaa mieltä.Suomalaisethan ovat vittuilleet aina ruotsalaisissa olevan paljon homoja mutta kyllä nyt alkaa olla jo korkea aika kuopata homovittuilut sveduista.Suomihan alkaa olla viittä vaille hinttilä, setalainen pressa ja gaypride kulkueineen.

    Äänestä

  • 13 kirjoitti:

    Kun salkkareiden kirjoittaja siirtyi Kotikatuun, välittömästi Kotikatuunkin piti saada ainakin yksi lesbopari ! Tässä on menty kyllä liian pitkälle.

    Äänestä

  • kaikelle kansalle kirjoitti:

    Kun salkkareiden kirjoittaja siirtyi Kotikatuun, välittömästi Kotikatuunkin piti saada ainakin yksi lesbopari ! Tässä on menty kyllä liian pitkälle.

    Suomi kun "muuttui" suvaitsevammiksi niin homot tulivat kaapeista ulos väellä ja voimalla.Ja maahan saapui kulttuuria kehitysmaista oikein tulvimalla.
    City-lehdessä oli hiljattain maininta helsingillä on erittäin hyvä maine kansainvälisissä gay-piireissä.
    Parempi siltikin maine gay-paratiisina kuin kaupungin muuttuminen ghetoksi.
    Valitettavasti saamme molemmat:(

    Äänestä

  • huolestuttavaa kirjoitti:

    Vaikka homot onkin ihan ok, ei voi olla hämmästelemättä, miksi niitä on noin paljon ja niihin törmää jo kaikkialla. Eilen oltiin kavereiden kanssa ulkona syömässä ja kummassakin vieruspöydässä istui homopari.
    Eihän sitä puheista olisi huomannut mutta kyllä sellaisen toisen käden hivelemisen ym. touhun huomaa.

    mitä huolestuttavaa siinä on vaikka puolet miehistä olisi homoja ja puolet naisista lesboja?
    Ei se oo keneltäkään pois. Ihme vitun pelkureita monet heterot. Ja tiedoksi vaan että itse olen myös HETERO 100% voisinpa olla jonkun aikaa homo niin sais kapinoida kunnolla.

    Äänestä

hellariseurakuntaan? Sieltä varmasti löytäisit halajamasi miehen!

Äänestä

Minusta taas se, etta nainen jaa kotiin lasten kanssa joksikin aikaa, ei ole mitenkaan tas-arvon vastainen toimintamalli. Jos nainen ja mies yhdessa niin paattavat ja haluavat. Kyse on siita, etta naisella tulisi olla mahdollisuus (lupa) tehda toisinkin.

Eika tasa-arvo minusta tarkoita sitakaan, etta ulkonaosta ei enaa huolehdita. Nama on vaan naita ihmisille mielekkaita tai vaihtoehtoisesti pelottavia stereotypioita.

Siita olen samaa mielta, etta suomalaiset miehet eivat tunnu kovin mielellaan alkavan ainoaksi perheen ansiotyontekijaksi ja viimeisimmat suomi miekkoseni (2 kappaletta) ei kumpikaan kuulemma alunnut lapsia koskaan...

Äänestä
  • Minun lähipiirissäni kyllä löytyy pilvin pimein esimerkkejä siitä, että mies elättää perheen. Sekä vanhemmissa että nuoremmissa ikäpolvissa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Tietty jos tutkailee jotain humanistisen tiedekunnan fuksipoikia, niin tulos voi olla toisenlainen.
    Enkä minä ymmärrä noita yksinkertaistuksia tyyliin: naisen kotiinjääminen on tasa-arvon vastaista. Tai että nainen on todellinen nainen vasta peittäessään naamansa pakkelilla ja käyttäessään korkokenkiä. Tai että mies on mies vasta kun maksaa elokuvaliput. Kyllä hukassa pitää ihmisen olla, ettei tunnista parisuhteessa itseään mieheksi tai naiseksi ilman näitä tunnusmerkkejä. Ehkä sukupuoli-identiteetistään epävarmimpia ovatkin ne, joiden pitää sitä näillä tunnusmerkeillä korostaa. Ja kailottaa kovaan ääneen määritelmäänsä OIKEASTA naisesta / miehestä (ja kas kummaa, sattumoisin itse sopien tunnusmerkkeihin). Kyllä hyvällä itsetunnolla varustettu mies ja nainen tunnustavat itsestään poikkeavatkin ihmiset aivan yhtä lailla miehiksi ja naisiksi.

    Äänestä

Konservatiiveja löytyy tietenkin aina uskonnollisista piireistä.

Myös vähemmän koulutetut tuppaavat olemaan konservatiivisempia kuin yliopistoihmiset ja koulutetuissa konservatiiveja löytyy eniten teknisen, kauppatieteellisen tai oikeustieteellisen suuntauksen valinneista.

Vasemmistolaiset eivät ole konservatiiveja, joten jos haluat kalastella yhdistystoiminnasta niin jonkun porvaripuolueen (keskusta, kokoomus, ja tietenkin kristillisten KD) nuorten porukoista voisi löytyä samanhenkistä sakkia.

Äänestä

Kyllähän se kuitenkin niin on, että jos jaksaa odottaa niin jokaiselle löytyy se sopiva kumppani. Ei kannata tarttua ensimmäiseen tai toiseenkaan oljenkorteen, jos elämän arvot ja elämisentavat eivät kohtaa.

Itsekin ihmettelen tuota, että toisaalla miehet kuuluttavat sen perään, että haluavat olla suhteessa miehiä, mutta sitten eivät kuitenkaan sitä roolia osaa ottaa. Ja tässä on kysymys paljon muustakin kuin kuka maksaa leffaliput.

Itse olen törmännyt sekä huonoihin että hyviin suomalaisiin miehiin. Pahin (ja ehkä yleisin) miestyyppi on se, joka vahtaa joka senttiä ja pelkää tulevansa hyväksikäytetyksi suhteessa. Tiedän suomalaisia parisuhteita joissa miehen pyynnöstä kaikki maksetaan puoliksi, lähtien ruokakaupan laskusta ja saatetaan jopa pummata naisilta rahaa.

Mulle itselle raha on rahaa ja keino hankkia hyödykkeitä, ei sen enempää. Voin mielellään maksaa toisen ravintolalaskun, jos kumppani/ystävä on itse vähissä rahoissa. Ei se mua haittaa, koska ei minulla koskaan ole ollut viimeiset puurorahat lompakossa.

Mutta tämä joidenkin miesten valitus ja vikinä on todella ärsyttävää. Täälläkin puhutaan paljon kuinka "lähden hakemaan hyvän naisen sieltä ja sieltä". Mutta tapahtuuko sitä koskaan näiden vikisijöiden kohdalla, taitaa olla pelkkää haavemaailmaa. Minusta on hienoa, että ihminen on onnellinen parisuhteessaan, olkoon se parisuhde minkä maalaisen kanssa tahansa. Sehän on ihan faktaa, että nykymaailmassa naidaan paljon muualtakin kuin Suomen maan rajojen sisältä. Mutta onneksi on vielä olemassa hyviäkin ja kunnollisia suomalaisia miehiä, muutenhan tämä maa kaatuisi alta aikayksikön!

Äänestä

Kirjoituksesi on täyttää roskaa tai sitten olet näitä palstan kuuluja yksittäistapauksia, joista kukaan ei ole reaalimaailmassa tavannut. Minun koulu- ja tuttavapiiristäni jokaikinen on hankkinut lapsia ennemmin tai myöhemmin ja moni nainen on jäänyt x vuodeksi kotiin lapsia hoitamaan. Täysin toinen asia on selvä elintason lasku, mutta osaahan täysjärkinen ihminen priorisoida nämä asiat. Tuttavapiiristäni tason yksi on miljonääri, jonka vaimon ei töissä tarvitse käydä, lääkäripariskunnatkin tuntuvat haluavan molemmat töissä käyvän, vaikka ihan pakko ei olisikaan.

Äänestä

Tosi hyvä kirjoitus, kiitos siitä Cinderella. Olen ulkomaalainen nainen.Oma kokemukseni suomalaisesta miehestä : paljon kateellisempi kuin nainen, pahansuopa,rasistinen, juoruileva, naismainen. En yhtään ihmettele, että suomalaiset naiset ottavat miehen ulkomailta.En voisi esim kuvitellakaan jonkun saksalaisen miehen juoruilevan naisten kanssa kahvihuoneessa, niin kuin olen nähnyt suomalaismiehen tekevän.

Äänestä

Asun ulkomailla ja kuvailemasi ihanteellinen tilanne on täällä arkipivää ja mahdollista. Yhteiskunta ja verottaja suosivat kotiäiti-systeemiä ilman, että perheen elintaso kärsii.

Suomessa se ei ole mahdollista, yhteiskunta pakottaa pienten lasten äidin melko nopeasti takaisin työelämään, harva suomalainen mies on niin varakas, että pystyy yksin kustantamaan perheelleen mukavan elintason, kakkosauton, lasten harrastukset, perheen ulkomaanlomat....

Kun vertaan Suomessa asuvan siskoni tilannetta omaani, niin en kyllä vaihtaisi. Siskoni myös tekee paljon ns. miesten töitä, tekee lumityöt, nikkaroi, vaihtaa autoon talvirenkaat.... hänen miehensä pitää itsestäänselvänä ettei vaimo ole ihan "uusavuton". Minun mieheni pitää näitä kaikkia miesten töinä. Mieheni vie aina jopa roskat, sillä naisen ei tule tehdä sellaista paskahommaa.

Siskoni on minua nuorempi, mutta nykyään minua lullaan hänen pikkusiskokseen. Siskoni on aina uupunut, eikä hänellä riitä aika itsensä hoitamiseen. Hän ryntää töistä kaupan ja päiväkodin kautta kotiin laittamaan ruokaa ja siivoaman. Minä taas vien lapset puoleksi päiväksi hoitoon ja käyn kauneushoitolassa ja kampaajalla rentoutumassa. Ei ihme, että olen siskooni verrattuna levännyt ja huoliteltu! Niin, ja suomalaisia olemme molemmat, minä vain elän etuoikeutetumpaa elämää samoista lähtökohdista.

Minun isäni vaati, että ajan kuorma-autokortin sillä veljenikin hankki sen. Ulkomaalaisen mieheni mielestä oli ihan tyrmistyttävää, että osaan ajaa rekkaa ja korjata itse keittiön vuotavan vesihanan. Hänelle riittäisi hyvin, että osaan hoitaa kodin, kasvattaa lapset ja laittaa hyvää ruokaa.

Ulkomaillemuutto on suuri päätös, mutta jos on luonteeltaan enemmän kodinhengetär kuin uraohjus, niin kannattaa harkita, Eurooppa riittää, ei tarvitse lähteä sen kauemmaksi.

Äänestä
  • No en tiedä että kuinka paljon sun mielestäs perheellä pitäs varallisuutta olla ennenkuin vaimo voi jäädä kotiin mutta tässä todellinen tilanne Suomesta:

    "Naiset:
    Yli 15 vuotiaat: 2 291 000
    Jatkuva kokoaikatyö: 746 000
    Jatkuva osa-aikatyö: 147 000
    Jatkuva työ yhteensä: 893 000

    Määräaikainen kokoaikatyö: 146 000
    Määräaikainen osa-aikatyö: 55 000
    Määräaikainen työ yhteensä: 201 000"

    Eli Suomessa VAIN 32,6% naisista on vakituisessa kokopäivätyössä ja kun lasketaan mukaan myös osa-aikaiset ja määräaikaisessa työssä olevat niin edelleenkin ollaan alle 50%ssa (47,7%).
    Eli aika moni perhe kuitenkin katsoo että riittää jos pelkästään mies käy töissä.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    No en tiedä että kuinka paljon sun mielestäs perheellä pitäs varallisuutta olla ennenkuin vaimo voi jäädä kotiin mutta tässä todellinen tilanne Suomesta:

    "Naiset:
    Yli 15 vuotiaat: 2 291 000
    Jatkuva kokoaikatyö: 746 000
    Jatkuva osa-aikatyö: 147 000
    Jatkuva työ yhteensä: 893 000

    Määräaikainen kokoaikatyö: 146 000
    Määräaikainen osa-aikatyö: 55 000
    Määräaikainen työ yhteensä: 201 000"

    Eli Suomessa VAIN 32,6% naisista on vakituisessa kokopäivätyössä ja kun lasketaan mukaan myös osa-aikaiset ja määräaikaisessa työssä olevat niin edelleenkin ollaan alle 50%ssa (47,7%).
    Eli aika moni perhe kuitenkin katsoo että riittää jos pelkästään mies käy töissä.

    Tuosta määrästä pitää muistaa vähentää vielä eläkeläisten osuus!

    Kyllä yksi ihminen Suomessa perheensä elättää perusduunarinakin, mutta mikäli mielii omistusasuntoa pääkaupunkiseudulta, pitää jo kummankin käydä sorvinääressä pyörähtämässä.

    Kotiäidille ulkomailla:
    "Asun ulkomailla ja kuvailemasi ihanteellinen tilanne on täällä arkipivää ja mahdollista. Yhteiskunta ja verottaja suosivat kotiäiti-systeemiä ilman, että perheen elintaso kärsii. "

    Mistä maasta sinä puhut? Kyllä Suomessakin pärjää. Pitää vaan tienata tarpeeksi :)

    Äänestä

Kyllähän niitä pehmomiehiä on nykyään aika paljon. Tämä liittyy nykyisin niin muodikkaaseen kaiken (ja varsinkin muiden kulttuurien) suvaitsemisen teemaan. Pehmomieshän nimittäin suvaitsee kaikkea. Hän suhtautuu itseensä ja omaan kulttuuriinsa matelevan alentuvasti ja on valmis vaivojaan säästämättä ylistämään ja mielistelemään kaikkea vierasta. Machomiehet kautta maailman sen sijaan pitävät yleensä omaa kulttuuriaan avoimesti muita parempana. Se on itsestäänselvyys. Jännä juttu on, että machoa kaipaavat suomalaisnaiset eivät kuitenkaan ole valmiita ottamaan koko pakettia, jos mies on suomalainen. Yksissä asioissa pitää olla macho ja toisissa nössö. Ulkkismiehien machoilu otetaan karvoineen kaikkineen ihastuksesta kiljuen. Kun ulkomaalainen pitää omaa kulttuuriaan muita parempana, se on vain tervettä ylpeyttä. Suomalaisten kohdalla kyse onkin jo impivaaralaisuudesta, junttiudesta ja kulttuurirasismista. Luulenpa, että kyse ei siten ole lopultakaan mistään muusta kuin miehen oikeasta (ulkomaalainen) tai väärästä (suomi) kansallisuudesta : ruoho vaikuttaa vihreämmältä aidan toisella puolen. Mitä useamman aidan toisella puolella ruoho sijaitsee, sen vihreämpää se on.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

cinderella_87 kirjoitti:

Aina puhutaan siitä, kuinka suomalaiset naiset ovat feministejä ja haluavat tasa-arvoa, eivät pidä huolta ylkonäöstään vaan ovat miesmäisiä urhaohjuksia, jotka eivät millään hinnalla jää kotiin, haluavat säilyttää oman asemansa ja "alistavat" miestään.

Olen itse 23- vuotias sairaanhoitaja, näen vaivaa ulkonäköni ja ulkomuotoni suhteen. Yritän aktiivisesti sivistää itseäni ja olen lähdössä edelleen lukemaan kätilöksi. Olen sydämellinen ja mukava. En kannata tasa-arvoa, mikä ajaa miehet pois. Suomalaiset miehet mielellään sekä söisivät että säästäisivät kakkua. He haluaisivat kauniin naisen, joka pitää kodin siistinä ja puhtaana, mutta joka tuo saman verran rahaa pöytään kuin he itse. Minä en haluaisi työskennellä lapsieni lapsuuden aikana tai raskausaikanani. Olisin valmis pitämään huolta talosta ja jäämään kotiäidiksi. Jossain vaiheessa voisin palata työeälämään. Haluan, että mies maksaa treffeillä. Jos olemme todella kalliissa ravintolassa, maksan puolet mielelläni, mutta esim. leffassa olisi hyvin tärkeää että mies maksaa. Haluaisin miehen, joka tiedostaa olevansa mies ja huomaa/antaa minun olla nainen suhteessa. Nainen, joka huolehtii hänestä, kodista ja perheestä sekä omasta ulkonäöstään mutta ei ole silti aivan pöllö.

En huutele tätä suoraan, mutta kysynyt mielipiteistä olen. En ole törmännyt yhteenkään mieheen, joka olisi kiinnostunut tai valmis tällaiseen asetelmaan, joka muissa maissa toimii miljoonien ihmisten kohdalla. Siksi, onneksi minulla on hyvin kansainvälinen ammatti. Uskon, että kun työllistyn Espanjaan, Italiaan tai Englantiin, on minulla mahdollisuus löytää tällainen suhde. Kirjoituksen pointti oli, että ei aina syy ole naisissa. Ja miehet ovat saaneet mitä ovat ajaneetkin takaa, monet suomalaisetkin naiset varmasti tekisivät mielellään kuten ulkomailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu