YLE harhauttaa taas

HS. Viher-uutisia.
YLE,n kettutyttötoimittakja uutisoi Kalifornian mennen mukaan päästötauppaan.
Mihin mukaan kun päästökauppa ei mennyt läpi US hallinto-elimissä.
Miten sellaiseen voi mennä mukaan, jota ei ole.
Sitten seuraa ilmasto agendaa.
Kalifornia on osavaltioista edelläkävijä ilmastonmuutoksen hillisemisessä, minkä muutoksen.
Kyseessähän on ilmastonsuojelu, koska US,sa ei ole lakia joka koskisi ilmastonmuutosta.
Siinä on vankka perä Että Arnie Boy on ympäristöaktivisti, ja Kalifornia edelläkävijä aiheessa,
mikä näkyy siten että siellä on teollisuuden joukkopako alkanut korkean energian hinnan vuoksi.
Sekä osavaltioista ennätystyöttömyys.
Kyllä Taalaksen haluatko ilmastonmuutostoimittajaksi koulutus näkyy toimivan, kun törkeästi
vääristellään uutisia, ja kukaan ei välitä paskan vertaa.
12162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tyypilliseen suomalaisen nuoremman polven toimittajien tapaan, ei tämäkään tajua mistään mitään. Yhdysvalloissa kuka tahansa voi ryhtyä päästökauppaan (Al Gore et kumpp), koska siellä saa vapaasti ryhtyä yrittämään. Minäkin voisin perustaa päästöbisneksen aivan mainiosti. Ei se ole sen kummempaa kuin mikä tahansa muukaan bisnes. Eri asia on sitten se, millaiset vaikutukset sillä on ympäristöön.

Äänestä
  • Joka oli hyvinkin iso asia maailmanlaajuisesti, kun media oli hypettänyt sitä vuosikaudet, ostattiin
    jättää uutisoimatta. Ei ylittänyt uutiskynnystä
    Nyt jonkuin kaukaisen osavaltion päätös alkaa verottamaan päästöjä, ylittää uustiskynnyksen
    ja tarjoillaan ilmastovoittona kultalautasella.
    Sanoisinko kovinkin väärin, jos kuvailisin mediaa vihreäsilmäiseksi, tai käyttävän tietynvärisiä
    suodattavia laseja.
    http://climatechangedispatch.com/home/8288-carbon-trading-schemes-in-trouble-and-ignored

    Äänestä

  • Sähköteurastaja kirjoitti:

    Joka oli hyvinkin iso asia maailmanlaajuisesti, kun media oli hypettänyt sitä vuosikaudet, ostattiin
    jättää uutisoimatta. Ei ylittänyt uutiskynnystä
    Nyt jonkuin kaukaisen osavaltion päätös alkaa verottamaan päästöjä, ylittää uustiskynnyksen
    ja tarjoillaan ilmastovoittona kultalautasella.
    Sanoisinko kovinkin väärin, jos kuvailisin mediaa vihreäsilmäiseksi, tai käyttävän tietynvärisiä
    suodattavia laseja.
    http://climatechangedispatch.com/home/8288-carbon-trading-schemes-in-trouble-and-ignored

    Swartsenegger kuvittellee siirtävänsä omin nokkineen johonkin päästöpörssiin tai kehitysmaihin niin häkki heilahtaa kuvernöörille kuin FBI lyö hilut kinttuihin.

    Verottaa kyllä voi mutta varat on käytettävä kaliforniassa kansan hyväksi ja voimassa olevien lakien mukaan.

    Äänestä

  • amsifyysikko kirjoitti:

    ja aikoo kuulemma ryhtyä pelastamaan ilmastoa luennoimalla kehonrakennuksesta.

    Äänestä

  • kuvernöörinhommasta kirjoitti:

    ja aikoo kuulemma ryhtyä pelastamaan ilmastoa luennoimalla kehonrakennuksesta.

    Ei HS väittänyt Kalifornian menneen mukaan päästökkauppaan, kuten YLE,n tekstitv uutinen.
    Olivat vain hyväksyneet päästökaupan.
    Siinä taas HS, kettutyttötoimittajan ympäritöuutista siteerasi YLE,n kettutyttötoimittaja.
    Eli uutinen on jo maalattu vihreäksi kaksi kertaa.
    HS, sai päätöksen näyttämään ruusunpunaiselta työttömyyden riivamassa Kaliforniassa.
    Kovin on värikästä, tai ainakin vihreää.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kalifornia hyväksyi päästökauppajärjestelmän/1135262456572

    päästökauppaan olisikin tietänyt pitkää linnatuomiota liittovaltion vankilassa.

    Äänestä

  • amisfyysikko kirjoitti:

    National security agency lyö raudat ranteisiis, eli luultavasti koko juttu on valetta alusta loppuun.

    Äänestä

  • Sähköteurastaja kirjoitti:

    Ei HS väittänyt Kalifornian menneen mukaan päästökkauppaan, kuten YLE,n tekstitv uutinen.
    Olivat vain hyväksyneet päästökaupan.
    Siinä taas HS, kettutyttötoimittajan ympäritöuutista siteerasi YLE,n kettutyttötoimittaja.
    Eli uutinen on jo maalattu vihreäksi kaksi kertaa.
    HS, sai päätöksen näyttämään ruusunpunaiselta työttömyyden riivamassa Kaliforniassa.
    Kovin on värikästä, tai ainakin vihreää.
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Kalifornia hyväksyi päästökauppajärjestelmän/1135262456572

    Ihme uutinen kun sai rähisevät sosiaalipummit ja juopot noinkin pois tolaltaan...? Vaahto suupielissä ja pää punaisena?

    Täytytypä lukaista tarkkaan, kaikki mikä roskaväen saa kimeästi rääkymään on todennäköisesti varteen otettavaa tiedotusta.

    Äänestä

  • $€7 kirjoitti:

    muutenkin kannattaisi vähän perehtyä millainen systeemi Yhdysvalloissa on. Poikkeaa aika paljon Eurooppalaisesta.

    Äänestä

  • amisfyysikko kirjoitti:

    National security agency lyö raudat ranteisiis, eli luultavasti koko juttu on valetta alusta loppuun.

    Lakiesitys vain eteni pykälän lainnsäädäntötyössä.
    Kylläpäs täällä toisella puolella maapalloa seurataan tarkkaan lainsäädäntötyötä jossain
    kaukomailla olevassa kunnanvirastossa, ja aikaansaadaan riemuvoitto taistelussa ilmaston lämpenemistä vastaan.
    Mustamulkku itse sanoo ettei kyse ole ilmaston lämpenemisestä, vaan ilmanlaadusta.
    Kyse on paremminkin, että missä on moinen propaganda ja sensuurivirasto joka valmisteli moisen valheellisen uutisen meille tarjoiltavaksi, näkyy olevan väärennettynä joka medeassa Suomessa.
    Alkoikin aamulla häiritsemään, mistä moinen uutinen on peräisin, ovatkin täällä päässä keksineet itse.
    Sorry kun meni jankutukseksi! http://www.google.com/hostednews/ap/article/ALeqM5iEheH7i-aOISdEStgTBkAXkkQfyg?docId=4f2d21ae205b4cd2ac0e5dfcb3c4710c

    Äänestä

  • $€7 kirjoitti:

    Ihme uutinen kun sai rähisevät sosiaalipummit ja juopot noinkin pois tolaltaan...? Vaahto suupielissä ja pää punaisena?

    Täytytypä lukaista tarkkaan, kaikki mikä roskaväen saa kimeästi rääkymään on todennäköisesti varteen otettavaa tiedotusta.

    Mukavaa, että täällä kirjoittelee oikein sivistyneistön edustaja. Valitettavasti kirjoituksesi perusteella et juuri eroitu roskaväestä. Roolinvaihto ei nyt oikein perusjuntilta onnistunut.

    Äänestä

  • ££$$€€ kirjoitti:

    Mukavaa, että täällä kirjoittelee oikein sivistyneistön edustaja. Valitettavasti kirjoituksesi perusteella et juuri eroitu roskaväestä. Roolinvaihto ei nyt oikein perusjuntilta onnistunut.

    Tuskin, koska siihen ei ilmastonmuutoslähettilään apukoululaisen taitosi riitä.
    Taaskaan sulla ei ollut mitään sanottavaa itse aiheesta, eli uutisesta.
    Aihe lienee liian vaikea käsitettäväksesi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sähköteurastaja kirjoitti:

HS. Viher-uutisia.
YLE,n kettutyttötoimittakja uutisoi Kalifornian mennen mukaan päästötauppaan.
Mihin mukaan kun päästökauppa ei mennyt läpi US hallinto-elimissä.
Miten sellaiseen voi mennä mukaan, jota ei ole.
Sitten seuraa ilmasto agendaa.
Kalifornia on osavaltioista edelläkävijä ilmastonmuutoksen hillisemisessä, minkä muutoksen.
Kyseessähän on ilmastonsuojelu, koska US,sa ei ole lakia joka koskisi ilmastonmuutosta.
Siinä on vankka perä Että Arnie Boy on ympäristöaktivisti, ja Kalifornia edelläkävijä aiheessa,
mikä näkyy siten että siellä on teollisuuden joukkopako alkanut korkean energian hinnan vuoksi.
Sekä osavaltioista ennätystyöttömyys.
Kyllä Taalaksen haluatko ilmastonmuutostoimittajaksi koulutus näkyy toimivan, kun törkeästi
vääristellään uutisia, ja kukaan ei välitä paskan vertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu