Olisiko halukkaita porukkaan, jossa jokainen laihduttaa itsekseen ja vaihdamme kokemuksia täällä palstalla. Onhan täällä näitä ketjuja, mutta kaikki on jo menossa pitkällä tai sitten eivät ole aloittaneetkaan.
Kerron omat mittani ja aion aloittaa hitaasti mutta vakaasti. Elikkä siis painan 103,5 kg ja pituus on 175cm. Painoindeksi huitelee siis reilusti yli 30:n. Tarkoitus olisi päästä takaisin 'omaksi itsekseni', jolloin painoin 75 kg. Reilut kolme vuotta sitten. Olen syönyt normaalia kotiruokaa mutta ilmeisesn suuria annoskokoja ja pahin 'syntini' on ollut iltaisin makean syönti. Kismettiä, suklaata ja jäätelöä on kulunut.
Ajattelin, että ensin välitavoite olisi alittaa 90 kg.
Toivon mukaan niitä, joilla pudotettavaa myös tällain reilummin.
Kerron omat mittani ja aion aloittaa hitaasti mutta vakaasti. Elikkä siis painan 103,5 kg ja pituus on 175cm. Painoindeksi huitelee siis reilusti yli 30:n. Tarkoitus olisi päästä takaisin 'omaksi itsekseni', jolloin painoin 75 kg. Reilut kolme vuotta sitten. Olen syönyt normaalia kotiruokaa mutta ilmeisesn suuria annoskokoja ja pahin 'syntini' on ollut iltaisin makean syönti. Kismettiä, suklaata ja jäätelöä on kulunut.
Ajattelin, että ensin välitavoite olisi alittaa 90 kg.
Toivon mukaan niitä, joilla pudotettavaa myös tällain reilummin.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Oma painoni on nyt 105 kg, pari viikkoa sitten alimmillaan kilon vähemmän. Mutta tosiaan olen myös pitkä 175,5 cm eli samoissa lukemissa aikalailla huidellaan ! Olen kolme vuotta sitten painanut itse 83 kg ja tosiaan roskaruokaa sekä makeaa on kulunut lähes laittomat määrät. Yritän laihduttaa kevääseen mennessä noin 15 kiloa, mutta olisi nyt kiva päästä pitkilleen alle satasen (viime keväänä painoin hetkellisesti alle.)
Mukava, että olet tulossa mukaan. Meillä on aikas samanmoiset lukemat. Eiköhän yritetä tosissaan! Kerran viikossa punnitus ja tsempataan toisiamme. Tämä vuodenvaihde juhlineen on toki haastava, mutta voisi keskittyä vaikka siihen, että pysyy noin suunnilleen lihomatta lisää. Ja juhlien jälkeen sitten tosissaan.
Olen itse kyllä ajatellut, että söisin kerrankin jouluruokia vähemmän ja suklaata minimaalisesti.
Olen muuten viiskymppinen naisihminen, jouluruokia tuossa juuri laittelin, tein lanttulaatikoita pakkaseen. Perhettä on miehen verran.
Ajattelin punnitus-aamuksi sunnuntaita, mutta eilen otin varaslähdön (lauantai), että sain alkupainon. Olin niin suivaantunut peilikuvaani...
Mukaan mahtuu vielä muitakin
Tsemppiä tiftaf!
Jos ei muita ilmaannu,niin meitä on nyt sitten kaksi täällä, ja molemmilla (tiftaf jaminä) suunnilleen samat kilot.
Käydään ainakin kerran viikossa ilmoittamassa täällä lukemat, niin pysyy asia esillä. Toki tavoite on koko ajan, että paino alaspäin, vaikka vähänkin.
Olen tsempannut itseäni joulua varten, että söisin pienempiä määriä ja suklaata kartan kokonaa. Suon itselleni yhden herkuttelupäivän, eli jouluaaton.
Tapaninpäivänä on minulla sitten aamulla jo punnitus, koska päätin sunnuntai-aamut siihen tarkoitukseen varata.
Tervetuloa vaan mukaan, jos joku vielä innostuu. Itse olen nyt tosissani. Siksi haluan pitää sitä esillä täälläkin. Laihdutustapa on vapaa, jokainen valitkoon mieleisensä. Itselläni se on normaali kotiruoka, mutta herkut ja vaaleat vehnäjauhot minimiin. ja ruokien aanoskoot pienemmiksi, lautasmallin mukaan.
Itse olen nyt vähentänyt paljon hiilihydraattien määrää. Kiloklubi kertoo niiden määräksi päivittäin 70g-100g eli menisi "hyväkarppi" osastoon. Aamupuuron olen syönyt, mutten leipää. Yritän myös lisätä omaa proteiinin saantiani, joka on hieman heikko ollut. Aion kyllä syödä tulevaisuudessa leipäpalan jos toisenkin päivään, mutta nyt kokeilen tälläistä radikaalia hetken.
Toinen asia mikä minun pitäisi oppia on, ruokailurytmi ja pois iltasyömisestä. Kiloklubi huutaa minun syövän liikaa iltapalalla, mutta se on minun tapani ollut pitkään ja siitä olisi hieman päästävä eroon.
Nesteitä on minulta on lähtenyt parina päivänä, painoa aamulla oli 103,2kg. Aion olla nyt ennen joulua 1200kcal:n "dieetillä", mutta joulunakaan ei aio mässäillä sillä en (onneksi) ole mikään jouluruuan ylin ystävä-
En sitten rohjennut tänä aamuna astella vaakaan päinkään. Sen verran tuli syötyä suolaisia ja makeita herkkuja. Siirrän punnitusta nyt ainakin muutaman päivän. Viimeistään se on edessä ensi sunnuntaina. Aloitus oli siis 175cm / 103,5 kg.
Tsemppiä muille!
Painoin ennen joulun pyhiä 102,3 kg ja äsken kävin vaa'alla 102,9kg. Eli hieman tullut, vaikka eilen tosiaan laskin pyhien kalorit ja mikään ei mennyt päivä kulutuksen yli. Vajettakin tuntui olevan joinain päivinä. No eipähän paljon päässyt lipsumaan!
Nyt aion jatkaa hiilihydraattien vähennystä alle 100 grammaan päivässä. Saas nähä kuinka käy.
Täällä olisi uusi jäsen laihdutuskerhoon! Strategiset numerot 167cm ja paino 94,3 kg. Ja ikä 50v. Nyt vasta olen havahtunut tähän ylipainon määrään, olen kuvitellut vuosikausia olevani se sopusuhtainen naishenkilö, joka vain tilapäisesti on hieman pyöreämmässä kunnossa. Pakkohan se on tunnustaa, olemus muistuttaa hyljettä. Vaan nyt siihen tulee muutos, tuntuu ji hiukan paremmalta, kun tämä koitos todella alkaa!! Mukavaa painonpudotusviikkoa teille!
Tervetuloa mukaan oink.oink! Salakavalasti kilot on kertyneet minullekin, ja tiedän, että vaikeata on niitä pois saada, mutta nyt koitan tosissani, vaikka hitaasti sitten.
Tuossa aiemmin kirjoitin, että pelotti joulun jälkeen mennä vaakaa lähelle. No nyt sen tein:
aloitus oli siis 175cm/103,5 kg ja joulu toi pikkasen lisää, eli nyt oli aamulla 103,6 kg. Olen kyllä tyytyväinen, että joulu meni noinkin vähällä nousulla.
Tsemppiä teille muillekin!
Miten laskit päiväkulutuksen?
On se kumma ettei itse huomaa kuinka lihoo. Valokuvat todella pysäyttävät tajuamaan oman kokonsa.
Pysyvää muutosta olen hakemassa. Pituuteni on 157cm ja painoa tänään 85.5 ikää 53 vuotta.
Kesän aikana sain viitisen kiloa pois, mutta nyt se on hiipinyt lisäkilon kanssa takaisin.
Ei auta kun alkaa tosi mielessä katsomaan mitä syö ja aloittaa taas sauvakävelyt. Mun suurin pahe on siinä, että en syö kunnolla vaan napstelen kaikkea mitä jääkaapista löytyy.
Nyt tuntusi, että motivaatio on löytymässä ja ryhmän tuki tulisi tosi tarpeeseen.
Tervetuloa mukan MP !
Itse taistelen makeanhimoa vastaan ja yritän pienentää ruoka-annoksiani. Ilmeisesti syön jotenkin lounas-painotteisesti, kun illalla aina on nälkä ja siihen nälkään syön (huomaamattani) makeata ja varsinkin jäätelöä. Selvittelin ravinto-asioita ja jäätelähän on varsinainen kaloripommi. Rasvaa ja sokeria samassa paketissa!
Nyt en osta kotiin enää suklaata, enkä jäätelöäkään. Jos vaan pystyn, usein kaupassa vaan jotenkin niitä ilmestyy ostoskärryihin...
Just luin Me naisista Päivi Palosaaren 40kg painonpudotuksesta, aikaa tuohon kulunut 1 vuosi.Kyllä mekin onnistutaan! Itselleni ruuasta on muodostunut jopa rentoutumiskeino, pitäisi keksiä joku muu tilalle. Näin pulleana on vaan jotenkin noloa mennä jumpparyhmiin! Sauvakävely ei ole minun lajini, liikunnassa olen ryhmähenkinen. Kaipa se vaan olis mentävä! Muuten, se Palosaari oli alkanut laihiksensa keittoruuilla, minä ajattelin samaa.
Jos anaali kysyi minulta, niin käytän Kiloklubiohjelmaa, joka minulle laskee suuntaa antavat peruskulutuksen, ravinnosta saadun energian ja energiavajeen. Joo, tiedän ne ovat hyvinkin suuntaa antavia. Mutta aktiivisuustasoni olen säätänyt ykköseen, joten ei ainakaan pitäisi huijata väärään suuntaan. Ja ei kai se huijaakaan, kun paino putoaa.
Itse olen kokenut vähähiilihydraattisuuden itselle hyväksi, keveämpi olo jotenkin. Ei turhaa pöhötystä. Toki syön aamupuuroni ja joskus tummaa leipää, mutta tämä tuntuu nyt minun jutulta. En ole mikään fundamentalisti ja yritänkin suosia "rentoa painonhallintaa" niin tästä voisi jäädä käteen jotain loppuelämällekin. Kalorien laskeminen periaatteessa on turhaa, jos osaisi rajoittaa syömistään tai käsittämään millaisia määriä oikeasti syö. Tämän seikan takia myös tarvitsen ainakin itse ruokapäiväkirjaa avuksi. Ja jos oikein järkevä olisi niin eläisi mittanauhan (tai vaatekokojen) mukaan, eikä vaakalukemien.
Olen laihduttanut koko pienen ikäni ja kuitenkin paino on päässyt aina nousemaan. Normaalipainoisena sairastin bulimiaa, joten sellaista elämää en halua takaisin. Ja tosiaan olen parikymppinen.
Täytän ensi kesänä 40 vee. Painoa on reilut 90 kg, pituutta 170 cm. Olisi ihanaa päästä vanhoihin mittoihin takaisin (56/170), mutta jos nyt saisin edes 15 kg pudotettua ennen synttäreitä. Pakko olla realisti, ettei tulisi taas pettymystä!
Vuoden vaihteeseen olen aatellut elämäntapojen muutosta = liikunnan lisäämistä ja syömisten seurailua. Nyt en liiku mitenkään, ja syön vain leipää ja herkkuja, niin luulisi alun olevan helppo, jatko se on mikä huolettaa.
Työnantaja aloittaa tammikuussa painonhallintaryhmän, jossa tutustutaan uusiin liikuntamuotoihin ja opetellaan ruokailutapojen muutosta. Kiva sekin, mutten varmaan uskalla siellä kovin avoimesti tuntemuksistani kertoa, siksi tällainen anonyymiryhmä olisi kiva!
Tsemppiä kaikille!!!
Tervetuloa mukaan siivoushullu!
Muuten minäkin luin sen Me naiset-lehden jutun Päivikki Palosaaresta. Hänhän näytti tosi hyvältä nyt laihtuneena. Aika sinnikäs nainen!
Itse ostin noita Allevon keittoja, suunnittelen, että jotkut iltaruoat korvaan sellaisella. Pari-kolme kertaa viikossa kokeilen syädä illalla vain sen keiton. Testasin yhden ennen joulua ja aika täyttävä se oli. Vettä vielä runsaasti päälle niin pärjäsin illan. Mutta muuten kannatan normaaleja kotiruokia, annoskokoa yritän pienentää ja edelleen kasviksia lisätä. Kaloreita en jaksa ruveta laskemaan, olisi vain muuten saatava ruoan määrä pienemmäksi, ja kaikki makeat herkut pois. Liikuntaa sitten lisäksi: minä pidän sauvakävelystä, mutta noilla pakkasilla se on jäänyt. Jatkan, kunhan tarkenee.
Tsemppiä kaikille ja hyvää Uutta vuotta!
Eilen mulla oli mässypäivä. Söin illalla pitsaa, päivällä kahvin kanssa jäätelöä ja subinkin. Eikä mennyt sen "peruskulutuksen energian" yli minkä kiloklubi antaa. No aamulla hiippailin sit vaa'alle vähän mietiskellen, että miten paljon ois nestettä taas kroppaan kertyny lähinnä suolan takia. Ei yhtään! Alaspäin mennään, vaaka näytti 101,7 kg (Alkupainohan 18.12 105 kg.) Toki nesteethän tässä vaan lähtee jylläämään ja poistuu, että tuskinpa läskiä vielä on hävinnyt.
Liikuntaa olen tällä viikolla kiitettävästi harrastanut (vesijuoksu ja ihan kävely), mutta melkein pitäisi ruveta lihaksiakin huoltamaan.
Käväisin tänään puntarissa ja miinusta tullut 1300g. Ruokailtu on kohtuudella, olen keittänyt itselle vihanneskeittoa jota olen syönyt hapankorppujen kanssa.
Kirjastosta lainasin pari jumppaohjelmaa ja jumpannut niiden tahdissa kotona. Sauvakävelyä myös tunnin verran päivittäin.
Alku on ollut todella upeeta. Perjantaina lähdemme laivalle vähän juhlimaan. Koitan syödä kohtuudella,juhlia kohtuudella. Laivalla tulee onneksi aina paljon käveltyä. Toivottavasti ei tulisi takapakkia kovin paljon.
Joten Hyvää Uutta Vuotta Kaikille ja kirjoittelen taas ensi vuonna!
Vielä ei ole tämä minun laihdutukseni saanut tuulta purjeisiinsa, muutama satagrammaa lähtenyt. Vaan en kuitenkaan lyhytpinnaisuuttaaniajattele, että no olkoon sitten. Olen vakaasti päättänyt, että nyt hanska pitää! Sitä jotenkin alitajuisesti varmaan toivoo, että löytäisi tekosyyn alkaa taas mässäämään. Kilot ovat tulleet 10 v aikana, joten ei kai ne viikoissa poistu, vaikka kuinka silmät sulksi ja oikein kovaa toivoisi...
On sunnuntai 2.1.2011 ja aamulla punnitsin itseni. Alaspäin on paino mennyt, mutta en oikein osaa vielä riemuita asiasta, kun jouluruoka on kaikenlaista suolasta ja kehon nesteet heittelee. Siitä syystä ei oikein tiedä mikä on se varsinainen paino. Oikein odotan, että Loppiaisen jälkeen alkaa arki ja arkiset ruokailut!
Mutta painotilanne on siis seuraava: viimeksi oli 103,6 kg ja tänään 102,6 kg. Eli näyttää kiloa vähemmän, mutta kuten sanoin, vähän arveluttaa nuo suolakalat yms, jotta odottelen arkiviikkojen lukemia.
Kevyempää tämän vuoden jatkoa kaikille porukkalaisille!
Hei!
Vieläkö pääsee porukkaan mukaan?
Ylipainoa itselläni on kertynyt paljon enemmän kun teillä muilla, mutta omaa tahtiani aion siitä nyt eroon päästä! Monta epäonnistunutta yritystä on takana, mutta nyt aion päätöksessäni pysyä ja tehdä aiempia kertoja järkevämpiä päätöksiä ja muutoksia, joista oikeasti pystyn pitämään kiinni!
Pituutta on vaivaset 165cm ja painoa n. 127kg tällä hetkellä. Iältäni olen vielä suht nuori, noin kolmekymppinen. Nyt on aika päästä näistä muutamassa vuodessa kertyneistä liikakiloista, jotka vaikeuttavat jo normiarjen askareita. Syyt painonnousuun ovat ne tavalliset: liikaa ruokaa(itselläni oikeastaan liian vähän normaalia ruokaa ja liikaa kaikkia makeita herkkuja) ja olematon määrä liikuntaa. Liikuntakärpänen on iskenyt välillä, mutta into loppunut ja paino vaan jatkanut nousua. Nyt kun kauheat 130kg lähestyy, on aika kääntää kelkka toiseen suuntaan. Alkuun aion painonvartijoiden pistelaskun avulla, minulla on syö ja nauti ohjelma koneellani. Ohjelman avulla sain muutama vuosi sitten reilusti kiloja pois ja pääsin 9 alkavaan lukuun, sittemmin on mennyt huonompaan suuntaan.
Intoa riittää ja päätöksessäni aion pysyä, pitkälti terveydellisistä syistäkin. Olisi kiva päästä porukkaan mukaan, jotta voisi lukea muiden mietteitä ja kirjoitella omia kuulumisia.
tolta toisesta ketjusta, minkä itse aloitin, mutta mukava tulla tänne samankokoisten naisten seuraan.
Eli olen siis 103kg ja pituutta 167cm.
Millä systeemillä te laihdutatte?
Hei! Ihanaa löytää ketju, jossa muitakin pitkiä naisia. Minä olen 176 ja painon just punnitsin. 104 kiloa. Eli tavoite olis näin aluksi alle sadan ja sitten alle 90 jne. Ja tavoitepaino olis 68. Mahdunko mukaan? Mun laihdutusmetodi on runsaasti protskuja, vähän hiilareita ja herkut minimiin. Käytän myös nutriletin ateriakorvikkeita.
Tervetuloa mukaan Maisskiss ja tellukka67 !
Tässä porukassa on kaikilla oma tapansa laihduttaa. Aloitin tämän ketjun 18.joulukuuta viime vuonna ja toivoin mukaan tällaisia itseni kaltaisia, joilla on vähän enemmän kuin pari kiloa laihdutettavaa. Kokemuksia vaihdellaan ja annetaan kannustusta. Itselleni olen asettanut sunnuntain punnituspäiväksi, eli käyn kerran viikossa vaa'alla. Jokainen raportoi oman punnituksensa mukaan ja kertoilee kuulumisiaan. Joulu ja muut pyhät tässä aloitusta vähän sotkee, mutta eiköhän Loppiaisen jälkeen päästä arkirutiineihin.
Täällä on antaa hyviä vinkkejä purkaa mieltään meille saman asian kanssa painiskeleville.
Mites MP:n laivareissu meni? Mitenkäs muilla on vuosi alkanut? Kertokaa muutkin kuinka usein käytte vaa'alla!
Hyvää tämän kevyemmän vuoden jatkoa koko porukalle!
Hemuliinullekin, tervetuloa!
Ollaan aika lailla samankokoisia! Kerkisin juuri laittaa tuon ed viestin ja vasta sitten huomasin sinun viestisi. Sinulla on aika samantapainen menetelmä kuin itselläni.
Miten noita ateriakorvikkeita olet ajatellut käyttää? Itselläni on noita Allevon pusseja ja pyrin silloin tälöin korvaamaan niillä päivällisen. Mutta muuten syön kyllä mielummin normaalia ruokaa, ajattelin noiden pussien olevan käteviä silloin kun on kiire ja kova nälkä.
Mä olen suklaa-addikti mutta nyt en ole syönyt suklaata yli 3 kuukauteen (en edes jouluna) eli kun oikein kovasti tekee suklaata mieli, niin syön nutrilet, allevo tai naturdiet patukan. Keittoja ja pirtelöitä en käytä. Olin kerran 5 päivän kuurin ja se oli ihan ok mutta haluan syödä mieluummin normaali ruokaa. Ajattelen, että tämä on elämäntapa muutos ei dieetti. Ja yksi tärkein pointti on pienemmät annoskoot. Punnituspäiväksi otan maanantain eli 104 on aloituspaino ja pudotusvauhtina toivoisin puolesta kilosta kiloon per viikko.
Hei!
Varmaan vielä mahtunee joukkoon! Ajattelin itsekkin näin vuodenvaihteen jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä nimeltään pois roskaruoka ja tervetuloaa terveellisempi :)
Pituutta löytyy 177cm ja painoa 95kiloa, Että jos kesäksi nyt ainakin se 10kg lähtisi ja vanhat housut menisi jalkaan niin onnellinen olisin!
Uskon, että on paljon helmpompaa onnistua kun on kannustusporukkaa ja porukkaa, jotka tuntee ja tietää samoin :)
Nii, tervetuloa mukaan Kaisake!
Ja kiitos Hemuliinulle vinkistä! Hommaan heti niitä Nutrilett tai vastaavia patukoita, jospa sillä lailla suklaan himon saa rauhotettua ilman Fazerin sinistä tai Kismettiä!
Terveiset kaikille kylpylästä. Reissu oli oikein onnistunut. Omasta mielestä sain pidettyä ruokailut kurissa. Suolan käyttä on Virossa kyllä huimaa. Pizaankin laittavat suolakurkkuja, että suolaa pisaa.
Puntarissa en ole käynyt vielä.
Normaalilla ruokailulla ajattelin painoa hallita. Oikeasti syödä pieni annos ruokaa eikä ahmia mitä mieli tekee. Sauvakävelyä kolme kertaa viikossa ja pari jumppaa.
Nythän meitä on iso joukko jo koossa, mukavaa.Tervetuloa vaan kaikki minunkin puolesta joukkoon tummaan.
Tästä on hyvä jatkaa. Jussina ollaan jo paljon kökäsempiä.