Mitä eroa lopulta on, kun molemmat näyttävät uskovan, että maailmankaikkeus syntyi tyhjästä? Tulkoon valkeus -vähän taikasauvan heilutusta hokkuspokkukset ja se on siinä. Ettei vain uskonnolliset arvot vaikuttasi siellä taustalla, kun teorioita kehitellään?
Tiede & Uskonto
lkjhgfas
4253
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
että sitä vettä sitä on melottava mitä sattuu kanootin alla lipumaan.
Luulenpa että kysymyksenasettelusi on poskellaan.
Ennen vanhaan (ihmiset olivat yhtä älykkäitä) pohdittiin nuotiolla asiat loppuun, nykyään ne pohdinnat vahvistetaan tekniikan suomilla havainnoilla, tai ollaan vahvistamatta.
Sitten ovat erikseen lukuisat teoreettiset mallit universumista, ja niissä mielestäni jo löytyykin usein yhtymäkohtia taikasauva-ajatteluun. Kunnes ehkä tekniikka joskus havaintoineen pystyy taas vahvistamaan jonkun mallin oikeaksi, tai on usein myös vahvistamatta.
Tässä vaativassa ja paljon tietoa ja älyä vaativassa työssä on lisäksi se jännä puoli, että yksi varma vastaus luo mukanaan sata epävarmaa kysymystä. Aivan kuin siis myös tiedon horisontti karkaisi samoin, kuin karkasi ylinopeaan leviävän universumin horisontti, havaitsijoilta. Mutta siellä se kuitenkin on, näin me USKOMME ;D
täh?
Ovat samaa uskoa, eroaa vain siinä, että uskonto ei pysty todistamaan mitään, mutta tiede hankkii uskomuslleen
Mteriaalisia todisteita ja sen seurauksena, tietämyksemme on lisääntynyt.
Uskonto sen sijaan uskoo sen mitä sanassa on sanottu, kammoksuu tietoa joka voi viedä uskonnolta perustaat
http://www.youtube.com/watch?v=QT2uPNn4D28
Toinen niistä on vapaa-ajattelija ja toinen ns uskovainen.