Rakastetaanko salarakasta hellemmin ja huomaavaisemmin? Sanoilla ja teoilla?
Onko ukkomiehet huomaavaisia rakastajattarilleen?
sanokaahan kokeneet
5190
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
munalla : O rakkaudesta kaukana ,nuorukainen . Ei kande kokeilla
jep.
Ei, pelkkää seksiä. Villiä tosin.
Typeryyttäni kokeilin kerran.Sain kaiken mahdollisen; koruja, rahaa, matkoja, vaatteita, kodinkoneita, autonhuollot, hellyyttä, paijausta ja aina valmiin kuuntelijan. Seksi tuli ajan myötä, minun ehdoillani sekin.Olin ihanaa olla kuin prinsessa. Ja samalla lapsellista.
Typerää oli siis vain se, että häpesin toimintaani myöhemmin, ei se ole ihmisarvoista olla kirjaimellisesti toisana naisena yhdelle miehelle. Mieshän on kuin kukko tunkiolla. Yöks.
Miestä en osaa arvostaa vieläkään. Hän aikoi erota, mutta kauhistuin ajatusta; en olisi jaksanut olla aina kaunis ja palvottu. Tosin, näki hän minut oksennustaudissakin.Lisäksi vielä vastuu hänen onnestaan; entäs jos olisinkin päättänyt suhteemme heti hänen erottuaan ? Dynamiikkahan olisi muuttunut heti "saatuani" hänet eromaan. En voinut tehdä sitä hänelle, joten jätin hänet ja hän toivottavasti elää onnellisena liitossaan.
Itseni kanssa alan jo olemaan väleissä.
ajattelin tätä niin, että ehkä naimisissa olevalla miehellä ei ole mitään hävittävää tunteitaan ja ihailuaan ilmaistessaan, hänellähän on jo vakituinen ihmissuhde ja hän etsii jotain ylimääräistä kivaa. Ja tietenkin niiden tunteiden aitous on vähän sitä ja tätä. Kun taas joku vakavaa suhdetta yrittävä sinkkumies ei ehkä niin uskaltaisi välttämättä ilmaista tunteitaan, koska hänellä on pelissä se ainoa ja oikea tuleva mahdollinen ihmissuhde. Ja nainen, joka kaipaisi erityisesti suhteessaan läheisyyttä ja hellyyttä ja tunnetta rakastettuna olemisesta tekee valintansa... väärin.
Tai sitten se vain on ihan persoonakohtaista miten tuntee ja tunteitaan ilmaisee. Toiset vain ovat jäyhempiä ja toiset lipeväkielisiä.