Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 11 vuotta ja tästä takana 5 vuotta avioliitossa. Olemme saaneet yhdessä kauniin lapsen. Elämä ulkopuolelle näyttänee ruusuiselta, mutta sisälläni kuohuu ja tunnen henkistä pahaaoloa suhteessamme. Mieheni tekee paljon töitä eri aikaan vuorokaudesta kuin minä ja sen lisäksi harrastaa paljon. Yhteinenaika on todella vähissä meidän perheellämme. Vapaalla ollessaan mies lähtee ryyppäämään ja kertoo tarvitsevansa nollausta. Niin sitä varmasti jokainen sillointällöin tarvitsee ja kukin tavallaan. Nollausta tapahtuu viikoittain ja välillä yötyönkin jälkeen jäädään vielä kavereiden kanssa kaljoittelemaan. Olen puhunut useasti kuinka minua loukkaa ettei hän useammin halua olla kotona perheensä kanssa. Ulkomaan matkatkin tämä mies tekee ilman perhettään, koska perheen rahat eivät riitä yhteiseen lomaan.
Rahasta on tullut selvästi vallankäyttöväline kodissamme. Itse olen ollut pitkään sairaslomalla, äitiyslomalla ja opiskellut ja omat tulot ovat olleet välillä vähissä. Tällöin mieheni on maksanut suurimman osan kuluistamme ja ei ole tätä koskaan muistanut jättää mainitsematta. Toki olen kiitollinen tilanteesta, mutta toisaalta oletan näin olevankin silloin kun kasvatetaan yhteistä lasta tai äkillinen sairaus yllättää toisen puolisoista.
Keskustelutasolla olemme tällähetkellä umpikujassa, vaikka tunteelliseen tyylini haluan puhua asioista ja tunteitani toiselle rehellisesti. Mies kuuntelee, muttei ole kuitenkaan valmis minkäänlaisiin muutoksiin yhteisenaikamme lisäämisen suhteen tai oman elämän "asioiden tärkeyden" priorisoinnin suhteen. Tällähetkellä minulla on olo, että liian hyväuskoinen ja kiltti ihminen joka odottaa lapsen kanssa kanssa kotona silloin kun herralle se sattuu sopimaan. Mistään ei ole tarvinnut luopua perheeen/lapsen myötä vaan mies on saanut jatkoaikaa leikkiä poikasta joka on vailla avioliiton/ lapsen mukanaan tuomia velvoitteita.
Olen näemmä jo tullut aika katkeraksi ja olen siis tuuminut eroakin yhtenä vaihtoehtona. Jatkakoon mies sitten elämäänsä ja omia huvejaan niinkuin tahtoo. Keskustelut eivät varmaankaan enää tässä vaiheessa auta, kun sitä olen yrittänyt jo niin monesti. Itseänikin on vaikea mennä muuttamaan ja olla välittämättä vaikka mies mennä luuraa ties missä muualla kuin meidän kanssamme. Se vaan tuntuu ihan järjettömän pahalta. Onkohan se ihan väärin, näin 30-vuotiaana toivoa jo rauhallisia koti-iltoja kullan kainalossa tai yhteisiä pulkkareissuja perheen kanssa. (Termarissa kuumaa kaakaota :0)
Rahasta on tullut selvästi vallankäyttöväline kodissamme. Itse olen ollut pitkään sairaslomalla, äitiyslomalla ja opiskellut ja omat tulot ovat olleet välillä vähissä. Tällöin mieheni on maksanut suurimman osan kuluistamme ja ei ole tätä koskaan muistanut jättää mainitsematta. Toki olen kiitollinen tilanteesta, mutta toisaalta oletan näin olevankin silloin kun kasvatetaan yhteistä lasta tai äkillinen sairaus yllättää toisen puolisoista.
Keskustelutasolla olemme tällähetkellä umpikujassa, vaikka tunteelliseen tyylini haluan puhua asioista ja tunteitani toiselle rehellisesti. Mies kuuntelee, muttei ole kuitenkaan valmis minkäänlaisiin muutoksiin yhteisenaikamme lisäämisen suhteen tai oman elämän "asioiden tärkeyden" priorisoinnin suhteen. Tällähetkellä minulla on olo, että liian hyväuskoinen ja kiltti ihminen joka odottaa lapsen kanssa kanssa kotona silloin kun herralle se sattuu sopimaan. Mistään ei ole tarvinnut luopua perheeen/lapsen myötä vaan mies on saanut jatkoaikaa leikkiä poikasta joka on vailla avioliiton/ lapsen mukanaan tuomia velvoitteita.
Olen näemmä jo tullut aika katkeraksi ja olen siis tuuminut eroakin yhtenä vaihtoehtona. Jatkakoon mies sitten elämäänsä ja omia huvejaan niinkuin tahtoo. Keskustelut eivät varmaankaan enää tässä vaiheessa auta, kun sitä olen yrittänyt jo niin monesti. Itseänikin on vaikea mennä muuttamaan ja olla välittämättä vaikka mies mennä luuraa ties missä muualla kuin meidän kanssamme. Se vaan tuntuu ihan järjettömän pahalta. Onkohan se ihan väärin, näin 30-vuotiaana toivoa jo rauhallisia koti-iltoja kullan kainalossa tai yhteisiä pulkkareissuja perheen kanssa. (Termarissa kuumaa kaakaota :0)
Vastaukset 4
Vanhimmat
että mies tekee ilman perhettään, koska perheen rahat eivät riitä yhteiseen lomaan? Mies on joko aivan täydellinen kusipää tai sillä on toinen nainen. Jätä se.
No huh!!! Taidat olla melkoisessa altavastaaja tilanteessa. Jos perustetaan yhdessä osakekeyhtiö nimeltä avioliitto/avoliitto ja hankitaan yhdessä lapsia niin mielestäni siinä vaiheessa ei aleta miettimään kenen rahoja ja mihin tarkotukseen vaan kaikki on yhteistä. Miehelläsi on varmasti ihanat oltavat! Saa tehdä mitä haluaa ja milloin haluaa..Onkohan hänellä hukassa vastuun tunteminen ja hän todellakin haluaa olla ja mennä miten tykkää?? Muista myös että sinulla on elämä eikä se varmasti ole sitä että hoidat yksin yhteistä lastanne ja katsot kun mies nauttii elämästä! Ajattele myös itseäsi !!! Tsemmpiä sulle ; )
Poika jo 16v ja avomies henkiseltä tasoltaan varmaan ainakin 10 vuotta alempana. Alun alkaen sanoi, että maksa ruoat ja lapsen vaatteet, hän maksaa asumisen. Ongelmana oli vaan se, että vanhempiensa kanssa asuessaan vanhemmat maksoi muun asumisen ja mies itse maksoi vaan lainan lyhennyksiä, ja kun se oli kuulemma hyvä systeemi, niin sitä piti toistaiseksi jatkaa. Ja siihen kun suostui, niin siitä tavasta ei tänä päivänäkään ole eroon päässyt. Itse menee miten huvittaa sen kummemmin kyselemättä ja kertomatta, rahat kun riittää mukaviin "poikien kalastusviikonloppujen" ja muiden mukavien harrastusten ylläpitoon. Henkistä väkivaltaahan rahankäytöllä sääteleminen on, mutta menköön nyt, kun ei poika vielä ole pois kotoa. Eikä siitä ole muutakaan iloa, viimeksi saanut siltä yli 10 vuotta sitten. No, sitä niittää mitä kylvää... Sen vaan sanon, että ei kenenkään pidä samaan alistua, varsinkin kun lapsi vielä noin pieni. Tulee pitkä aika, jos luulee toista muuttavansa. Eihän tuollaisesta perhe-elämästä mukavuuksilla ja ilman velvollisuuksia kukaan nyt halua luopua...
Enpä ole tullut ajatelleeksi että tuo rahan kanssa hallitseminen on myös henkistä väkivaltaa. Näinhän se osaltaan on, kun kaikki kääntyy aina siihen, että kuka maksaa ja kuka tekee työt. Itse siis olen myös päivätyössä, mutta kaupunginpalkat :0)) Valitettavasti mies myös kuuluu siihen kastikuntaan, joka ei arvosta niin suuresti lapsen kasvatusta ja kotitöitä, koska niistä kun ei tule rahaa. Itse taas arvostan kotielämää ja lapsen kasvatusta ja en ole valmis ylitöihin/ toiseen työhön jotta rahamme olisivat edes suht samalla viivalla.
Toista ei tosiaan voi muuttaa, mutta lapsemmekin vuoksi niin toivoisin että mies jonain kauniina päivänä saisi herätyksen ja tajuaisi ruveta miettimään onko valmis tulemaan vastaan menoissaan/rahoissaan vai kuljemmeko sitten eri matkaa... Pitääkin olla näin kiltti ja liian ymmärtäväinen, varsinkin kun se tapahtuu aina omalla kustannuksella. Mutta niinhän se on, aina löytyy ihmisistä niitä antajia ja sitten ottajia.