sekoamisen pelko

Hei, olethan käynyt jo lääkärin juttusilla oireidesi vuoksi?

Paniikkihäiriössä helposti hyperventioloi, eli hengittää pinnallisesti, joka pahentaa oireita. Kokeile paniikin iskiessä ensihoidoksi paperipussiin tai käsiin hengittämistä, jotta rajoitat liiallisen hapen saantia.

Olen kerran saanut sellaisen paniikkikohtauksen, että pelkäsin tulevani hulluksi. Oli kamala kokemus kyllä. Käy lääkärissä ja hae apua, kun sitä on saatavilla!

Voimia ja tsemppiä!!!

Olen sairastanut paniikkihäiriötä 15 vuotta ja varmaan sairastan lopun elämää. Osa paranee, osalla se on kuin alkoholismi; Sopivan tilanteen tullessa kohtauset alkavat eli elämäni on pitänyt muuttua rauhalliseksi. En käy baareissa, en katso raakoja elokuvia tai poliisi sarjoja, en juo kahvia, enkä alkoholia. Jokaisella on ne omat jutut, mitkä vaikuttavat. Itse vältän kaikkea tressiä. En voi olla hektisessä työssä. ei aspartaamilla makeutettuja... en silti anna tämän hallita tai rajoittaa normaalia kaupassa käyntiä tms. Koskaan en ole syönyt tähän lääkkeitä, vaan pyrin kohtaamaan ja tuntemaan itseni.

Kohtauksiin ei totu koskaan, mutta ne muuttuvat tutuiksi. Pystyn jo tunnistamaan eri fyysiset ja tunnepuolen vaiheet. Ensin on levoton olo.Sitten koen vetäytymisen eli tuntuu kuin kaikki sisälläni vetäytyi keskustaa kohden (kirjassa Kun tiikeri herää oli kuvattu ja selitetty tuo tunne hyvin), sitten adrenaali virtaa, kädet tärisee, sydän lyö liian lujaa ja minua palelee ihan hirveästi, eikä mikään auta. Maha tulee kipeäksi ja otan rennietä ja sitten juostaan pissalla ja mahakin menee sekaisin. Joosain välissä esitän kysymyksiä olenko tulossa hulluksi, onko minulla sydän kohtaus jne.Sitten ollaan yleensä aamuun asti ahdistuneita, kunnes tulee uusi päivä ja uudet kujeet. Aikansa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin.
Paniikilta menee pahin terä, kun luet aiheesta ja opit tunnistamaan eri vaiheet ja ymmärrät niiden tullessa mitä ja miksi tapahtuu. Esim. kun palelee hirveästi, tiedän aivojen mantelitumakkeen lähettävän virhe käskyn, että on hätä ja elimistön hermosto reagoi ja siirtää kaikki veret sisäelimille. Luin sen jostain.Voin kuitenkin vastata itselleni tunnemyrskyssä, että en ole tulossa hulluksi ja en ole saanut sydänkohtausta jne.

Älä anna paniikkihäiriön hallita sinua. Paniikkihäiriöön kuuluu alkuvaiheessa voimakas uuden kohtauksen pelko, mikä johtaa usein vättämiskäyttäytymiseen eli ei käy kaupassa, kun sai kassajonossa kohtauksen. Kaija K on kuulema joskus sairastanut niin pahasti, ettei voinut enää mennä ulos. No, itse pakotan itseni sinne, minne tuntuu vaikealta mennä. " Mene ja ole siellä niin kauan kunnes kyllästyt siellä olemaan." Tuo oli muuten Grayn anatomiassa, kun lääkäri pelkäsi mennä hissiin. Lause tuntui istuvan minun elämään kuin nenä päähän, joten jäi mieleen.
Pelkäät tulevasi hulluksi. Mitä sitten ,jos tulisit? Näitä kysymyksiä olen esittänyt itselleni omista peloistani.Skitsofreniaa sairastavat näkevät kummallisuuksia ja silti elämä jatkuu tavalla tai toisella. Aira Samulinin tytär sairastaa ilmeisesti skitsofreniaa. Äitinsä rakastama lapsi. En tiedä perhetaustaasi, mutta itseäni auttaa tieto, että siskoni ei minua jätä. Tuli mitä tuli.
Onko sittenkin kysymys hallinnan menettämisen pelosta? Ettet enää hallitse asioita? Nuo kaikki ovat itselleni niin tuttuja pelkoja. Kun sinulla on rauhallista itsesi kanssa, mieti silloin näitä asioita, sillä paniikkikohtauksen ollessa päällä voit rauhoitella itseäsi omilla vastauksillasi. Itseäni tuo on auttanut. Jokaisella on kuitenkin ne omat taustat ja syyt sairastumiselle ja ajan kanssa löytyy ne omat keinot selvitä kohtauksesta yksi kerrallaan.
Osa ihmisistä ei joudu koskaan elämänsä aikana tutustumaan itseensä. Koen, että paniikkihäiriö on pakottanut minut tutustumaan itseeni, arvottamaan asioita uudelleen, löytämään onnea, iloa pienistä asioista ja olen jollain tavalla parempi ihminen tänä päivänä.Vaikkakin jollain tavalla siipirikko. Itse aloitin aikoinani kohtauksen hallitsemisen lukemalla mitä tahansa kirjaa kohtauksen ollessa päällä.
Et ole yksin, tämä on valitettavan yleistä. Voimia sinulle tämän sairauden kanssa ja kaikkea hyvää sinulle.

hätäännys kirjoitti:

Olen sairastanut paniikkihäiriötä 15 vuotta ja varmaan sairastan lopun elämää. Osa paranee, osalla se on kuin alkoholismi; Sopivan tilanteen tullessa kohtauset alkavat eli elämäni on pitänyt muuttua rauhalliseksi. En käy baareissa, en katso raakoja elokuvia tai poliisi sarjoja, en juo kahvia, enkä alkoholia. Jokaisella on ne omat jutut, mitkä vaikuttavat. Itse vältän kaikkea tressiä. En voi olla hektisessä työssä. ei aspartaamilla makeutettuja... en silti anna tämän hallita tai rajoittaa normaalia kaupassa käyntiä tms. Koskaan en ole syönyt tähän lääkkeitä, vaan pyrin kohtaamaan ja tuntemaan itseni.

Kohtauksiin ei totu koskaan, mutta ne muuttuvat tutuiksi. Pystyn jo tunnistamaan eri fyysiset ja tunnepuolen vaiheet. Ensin on levoton olo.Sitten koen vetäytymisen eli tuntuu kuin kaikki sisälläni vetäytyi keskustaa kohden (kirjassa Kun tiikeri herää oli kuvattu ja selitetty tuo tunne hyvin), sitten adrenaali virtaa, kädet tärisee, sydän lyö liian lujaa ja minua palelee ihan hirveästi, eikä mikään auta. Maha tulee kipeäksi ja otan rennietä ja sitten juostaan pissalla ja mahakin menee sekaisin. Joosain välissä esitän kysymyksiä olenko tulossa hulluksi, onko minulla sydän kohtaus jne.Sitten ollaan yleensä aamuun asti ahdistuneita, kunnes tulee uusi päivä ja uudet kujeet. Aikansa kutakin sanoi pässi, kun päätä leikattiin.
Paniikilta menee pahin terä, kun luet aiheesta ja opit tunnistamaan eri vaiheet ja ymmärrät niiden tullessa mitä ja miksi tapahtuu. Esim. kun palelee hirveästi, tiedän aivojen mantelitumakkeen lähettävän virhe käskyn, että on hätä ja elimistön hermosto reagoi ja siirtää kaikki veret sisäelimille. Luin sen jostain.Voin kuitenkin vastata itselleni tunnemyrskyssä, että en ole tulossa hulluksi ja en ole saanut sydänkohtausta jne.

Älä anna paniikkihäiriön hallita sinua. Paniikkihäiriöön kuuluu alkuvaiheessa voimakas uuden kohtauksen pelko, mikä johtaa usein vättämiskäyttäytymiseen eli ei käy kaupassa, kun sai kassajonossa kohtauksen. Kaija K on kuulema joskus sairastanut niin pahasti, ettei voinut enää mennä ulos. No, itse pakotan itseni sinne, minne tuntuu vaikealta mennä. " Mene ja ole siellä niin kauan kunnes kyllästyt siellä olemaan." Tuo oli muuten Grayn anatomiassa, kun lääkäri pelkäsi mennä hissiin. Lause tuntui istuvan minun elämään kuin nenä päähän, joten jäi mieleen.
Pelkäät tulevasi hulluksi. Mitä sitten ,jos tulisit? Näitä kysymyksiä olen esittänyt itselleni omista peloistani.Skitsofreniaa sairastavat näkevät kummallisuuksia ja silti elämä jatkuu tavalla tai toisella. Aira Samulinin tytär sairastaa ilmeisesti skitsofreniaa. Äitinsä rakastama lapsi. En tiedä perhetaustaasi, mutta itseäni auttaa tieto, että siskoni ei minua jätä. Tuli mitä tuli.
Onko sittenkin kysymys hallinnan menettämisen pelosta? Ettet enää hallitse asioita? Nuo kaikki ovat itselleni niin tuttuja pelkoja. Kun sinulla on rauhallista itsesi kanssa, mieti silloin näitä asioita, sillä paniikkikohtauksen ollessa päällä voit rauhoitella itseäsi omilla vastauksillasi. Itseäni tuo on auttanut. Jokaisella on kuitenkin ne omat taustat ja syyt sairastumiselle ja ajan kanssa löytyy ne omat keinot selvitä kohtauksesta yksi kerrallaan.
Osa ihmisistä ei joudu koskaan elämänsä aikana tutustumaan itseensä. Koen, että paniikkihäiriö on pakottanut minut tutustumaan itseeni, arvottamaan asioita uudelleen, löytämään onnea, iloa pienistä asioista ja olen jollain tavalla parempi ihminen tänä päivänä.Vaikkakin jollain tavalla siipirikko. Itse aloitin aikoinani kohtauksen hallitsemisen lukemalla mitä tahansa kirjaa kohtauksen ollessa päällä.
Et ole yksin, tämä on valitettavan yleistä. Voimia sinulle tämän sairauden kanssa ja kaikkea hyvää sinulle.

Lue lisää

Mä niin tiedän kokemuksesta mitä tämä pahimmillaan on.

https://hypestar.blogi.net/blog/

Hei teille kaikille ja kiitos vastauksista. Aion varata itselleni ajan lääkärille. Ahdistus on jatkuvaa, mutta onneksi hyvin lievää. Olen nukkunut huonosti ja osittain ajattelen tilan johtuvan myös siitä. Pelkään kyllä vieläkin, että olen sekoamassa. Nyt minulle on tullut nukkumaan mennessä sellaisia "flasbackeja". Mieleen nousee tapahtuma tai keskustelu ilman mitään syytä ja ahdistun suunnattomasti näistä varsinkin kun niihin liittyy ääni. Kuulen siis oman pääni sisällä ajatukseni/muiston/tapahtuman puheen. Varsinkin töihin liittyvät asiat tulevat mieleen tälläisinä puhejanoina. Toinen samanlainen tilanne tapahtui kun läheinen joka vihaa lumen tuloa sanoi, pitikö tuota luntakin nyt sataa... Ajatuksissani jo kuulin kuinka seuraava lause oli ollut manaamista asian suhteen.. niinkuin hän aikaisemmin on tehnyt.. Eli käytännössä ennakoin aivoissani jo mitä hän sanoo ja kuulin tämän... En tajua kyllä mikä tässä oman äänen kuulemisessa niin ahdistaa? Tai siinä, että muistan esim. millainen ääni toisella ihmisellä on.. Huhhuh kirjoittaessa ja sitten lukiessa tulee ihan sellaisen apua noinko sekaisin olen fiilis ;)

Pelkään siis sitä, että en voi edes kontrolloida ajatuksiani vaan aivoni syöltävät pintaan menneitä asioita. Jos joku osaisi vastata tai kertoa jotain tästä niin olisin kiitollinen. Joskus kylläkin tuntuu, että tämä ph on täysin normaalia ihmisen käytöstä joka sitten ampuu kerrassaan vain ylitse aivan liikaa..

KyllästynytSekoiluu kirjoitti:

Hei teille kaikille ja kiitos vastauksista. Aion varata itselleni ajan lääkärille. Ahdistus on jatkuvaa, mutta onneksi hyvin lievää. Olen nukkunut huonosti ja osittain ajattelen tilan johtuvan myös siitä. Pelkään kyllä vieläkin, että olen sekoamassa. Nyt minulle on tullut nukkumaan mennessä sellaisia "flasbackeja". Mieleen nousee tapahtuma tai keskustelu ilman mitään syytä ja ahdistun suunnattomasti näistä varsinkin kun niihin liittyy ääni. Kuulen siis oman pääni sisällä ajatukseni/muiston/tapahtuman puheen. Varsinkin töihin liittyvät asiat tulevat mieleen tälläisinä puhejanoina. Toinen samanlainen tilanne tapahtui kun läheinen joka vihaa lumen tuloa sanoi, pitikö tuota luntakin nyt sataa... Ajatuksissani jo kuulin kuinka seuraava lause oli ollut manaamista asian suhteen.. niinkuin hän aikaisemmin on tehnyt.. Eli käytännössä ennakoin aivoissani jo mitä hän sanoo ja kuulin tämän... En tajua kyllä mikä tässä oman äänen kuulemisessa niin ahdistaa? Tai siinä, että muistan esim. millainen ääni toisella ihmisellä on.. Huhhuh kirjoittaessa ja sitten lukiessa tulee ihan sellaisen apua noinko sekaisin olen fiilis ;)

Pelkään siis sitä, että en voi edes kontrolloida ajatuksiani vaan aivoni syöltävät pintaan menneitä asioita. Jos joku osaisi vastata tai kertoa jotain tästä niin olisin kiitollinen. Joskus kylläkin tuntuu, että tämä ph on täysin normaalia ihmisen käytöstä joka sitten ampuu kerrassaan vain ylitse aivan liikaa..

Lue lisää

Noi sun pelot ja ajatuskuviot on niin perushuttua ja vaarattomia,että voit ihan huoletta jatkaa niiden funtsimisia tai olla välittämättä niistä.Et tule sairastumaan mihinkään hulluuteen tai vakavaan mielenterveyshäiriöön........ja tämä on tilastollinen fakta.Pitkään jatkuva stressi ja pelko on ajanu sulla vähä yli ja olet kääntynyt itseesi voimakkaasti,mikä pahentaa oireita ja saa lopulta paniikkikohtaukset aikaan.Luet noi kirjat mitkä postasin tossa yhessä viestissä,ni eiköhän se rupee helpottaa.Maailman sivu on ollu pullollaan panikoitsijoita ja ahdistuneita ja yhestäkään ei ole tullut hullua tai panikoija ei ole kuollu paniikkikohtaukseen.

Tosiaan noissa ahdistusmekanismeissa on tietyt kuviot ja ne oppii havaitsemaan noiden kirjojen avulla,mitä postasin tohon alas.

kirjoja minäkin lueskelin ja voin suositella. On jo aikaa, kävin Lukasin logoterapia seminaariakin hänen ollessaan Suomessa.
Olikos se juuri noissa tämä paradoksaalinen ilmiö:
toivo että paniikkikohtaus tulee niin se ei tulekaan. Vaatii tahdonlujuutta mutta noin harjoittelin. Tulos oli yllättävä. :) Eli ei tullut sitä oikein pahaa kohtausta jota toivoin. Heittäydyin oikein odottamaan.

quuni kirjoitti:

kirjoja minäkin lueskelin ja voin suositella. On jo aikaa, kävin Lukasin logoterapia seminaariakin hänen ollessaan Suomessa.
Olikos se juuri noissa tämä paradoksaalinen ilmiö:
toivo että paniikkikohtaus tulee niin se ei tulekaan. Vaatii tahdonlujuutta mutta noin harjoittelin. Tulos oli yllättävä. :) Eli ei tullut sitä oikein pahaa kohtausta jota toivoin. Heittäydyin oikein odottamaan.

Lue lisää

Hei taas kaikille. Varasin ajan itselleni lääkärille (yksityiselle psykiatrille) ja menen vielä hänen kanssaan keskustelemaan asiasta. Haluan saada ikäänkuin asioita itseni kannalta selvemmäksi ja miettiä mikä olisi paras ratkaisu tilanteeseen.

Haluan kiittää teitä kaikkia tähän viestiin vastanneita

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Hei taas kaikille. Varasin ajan itselleni lääkärille (yksityiselle psykiatrille) ja menen vielä hänen kanssaan keskustelemaan asiasta. Haluan saada ikäänkuin asioita itseni kannalta selvemmäksi ja miettiä mikä olisi paras ratkaisu tilanteeseen.

Haluan kiittää teitä kaikkia tähän viestiin vastanneita

Lue lisää

Muista aina että ei kannata "hautoa" ongelmii,aina kannattaa yrittää hoitaa niitä,saa mielenrauhan sekä yleensä tarvittavan hoidon :)

Janskuuuliuu kirjoitti:

Muista aina että ei kannata "hautoa" ongelmii,aina kannattaa yrittää hoitaa niitä,saa mielenrauhan sekä yleensä tarvittavan hoidon :)

Hei kaikille! Lääkärissä on nyt käyty ja ensi alkuun sain sairaslomaa. Olin ajatellut aikaa varatessani, että haluan lääkityksen, mutta tulinkin sitten toisiin ajatuksiin "jos nyt vielä kokeilen vaan ja koitan oppia elämään tämän kanssa". Sairasloman ajan käski tuo lääkäri syödä, nukkua ja liikkua hyvin.. ja tietenkin tämän saman tulisi jatkua koko loppu elämän. Stressitasoa pitäisi pystyä laskemaan niin, että pääsen töihin takaisin ainakin hetkeksi aikaa. Olen vakavasti alkanut miettimään työpaikan vaihtoa/uutta uraa, sillä jostain näidenkin pelkojen on noustava/johduttava. Toiveena olisi ainakin vuorotyöstä irtaantuminen seuraavan puolen vuoden aikana.

Itse keskusteluun lääkärin kanssa kyllä hieman petyin. En saanut oikein kysyttyä mistään näistä oireistani häneltä. Hän ikäänkuin johdatti keskustelua ja pääpainopiste pyöri työssäni ja elämäntilanteessani. Tilasinkin itselleni nyt suomalaisesta kirjakaupasta tuon franklin logoterapian, jos siitä vaikka aloittaisin lukemisen näihin pelkoihin liittyen.

Vielä jos täältä löytyisi vastaus yhteen "pulmaan" tai paniikin aiheuttajaan. Eli minulle jää erittäin helposti päähän soimaan kappaleet, esim. viimeiseksi autossa kuultu. Tämän jälkeen kun huomaan, että päässäni soi tietty kappale ahdistun koska en saa sitä pois. Kappale ikäänkuin voimistuu ja ahdistaa enemmän ja enemmän. Muutaman kerran tämä kappale on soinut "taustalla" vaikka olen joutunut työssäni keskustelemaan asiakkaan kanssa. Lopulta menisin varmasti paniikkiin jos en saisi itseäni rauhoitettua. Lähinnä olen miettinyt, että onko tämä jo jotain pakkoilua vai taasko jokin uusi paniikin oire? Tuntuu, että aina kun selviän jostakin oireesta keksin uuden mielenterveyden menettämiseen pelkoon liittyvän oireen ja vola siinä sitä taas ollaan panikoimassa.

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Hei kaikille! Lääkärissä on nyt käyty ja ensi alkuun sain sairaslomaa. Olin ajatellut aikaa varatessani, että haluan lääkityksen, mutta tulinkin sitten toisiin ajatuksiin "jos nyt vielä kokeilen vaan ja koitan oppia elämään tämän kanssa". Sairasloman ajan käski tuo lääkäri syödä, nukkua ja liikkua hyvin.. ja tietenkin tämän saman tulisi jatkua koko loppu elämän. Stressitasoa pitäisi pystyä laskemaan niin, että pääsen töihin takaisin ainakin hetkeksi aikaa. Olen vakavasti alkanut miettimään työpaikan vaihtoa/uutta uraa, sillä jostain näidenkin pelkojen on noustava/johduttava. Toiveena olisi ainakin vuorotyöstä irtaantuminen seuraavan puolen vuoden aikana.

Itse keskusteluun lääkärin kanssa kyllä hieman petyin. En saanut oikein kysyttyä mistään näistä oireistani häneltä. Hän ikäänkuin johdatti keskustelua ja pääpainopiste pyöri työssäni ja elämäntilanteessani. Tilasinkin itselleni nyt suomalaisesta kirjakaupasta tuon franklin logoterapian, jos siitä vaikka aloittaisin lukemisen näihin pelkoihin liittyen.

Vielä jos täältä löytyisi vastaus yhteen "pulmaan" tai paniikin aiheuttajaan. Eli minulle jää erittäin helposti päähän soimaan kappaleet, esim. viimeiseksi autossa kuultu. Tämän jälkeen kun huomaan, että päässäni soi tietty kappale ahdistun koska en saa sitä pois. Kappale ikäänkuin voimistuu ja ahdistaa enemmän ja enemmän. Muutaman kerran tämä kappale on soinut "taustalla" vaikka olen joutunut työssäni keskustelemaan asiakkaan kanssa. Lopulta menisin varmasti paniikkiin jos en saisi itseäni rauhoitettua. Lähinnä olen miettinyt, että onko tämä jo jotain pakkoilua vai taasko jokin uusi paniikin oire? Tuntuu, että aina kun selviän jostakin oireesta keksin uuden mielenterveyden menettämiseen pelkoon liittyvän oireen ja vola siinä sitä taas ollaan panikoimassa.

Lue lisää

Kyllä mullakin jostain syystä esim aamusin herätessä pyörii joku biisi pääsä.Sulla on vaan toi itseensi kääntyminen hieman ottanu valtaa.Kun tarkkailet vaikka,että lyökö sydämmesi ja onkohan sydänvika tulossa,niin tarpeeksi kauan kun sitä teet,niin rupee kuvitelmat lentämään,ahdistut ja tilanne vaan pahenee ja voimistuu.Sitten,jos ahdistut ja yritätä olla ajattelematta koko asiaa,niin se vaan voimistuu ja sittenpä kierre on valmis.

Voit kokeilla olla ajattelemtta vaikka 5min kamelia oikein kovasti,niin todennäköisesti et pysty ajattelemaan mitään muuta ku kamelia.Valitettavasti ihmisen pää vaan toimii näin ja toi liika itsetarkkailu ruokkii kierrettä.On sanonta että ihminen on psyykkisesti terve kun se unohtaa itsensä.

Edelleenkin toi sun sekoaminen ei tule tapahtumaan,se nyt vaan kuuluu kuvioihin.Samalla tavalla monet korkean paikan kammoiset pelkää,että saavat hulluuskohtauksen ja hyppää korkealta.No,mehän tiedetään,ettei ne hypi mistään......jos hyppis niin kysehän olisi vakavasta psyykkisestä sairaudesta.

Paradoksaalista intentiota voidaan käytää just tohon paniikkihäiriöön.Toisin sanoen enakkopelko vaidetaan toiveeseen saada mahdollisimman paha paniikkikohtaus jossain tulevassa tilanteessa.Ei voi pelätä ja toivoa samalla.Tarkottaa sitä,että rupeaa hakeutumaan tietoisesti paikkoihin ja toivovansa saavan mahdollisimman paha paniikkikohtaus,pyörtyminen,sekoaminen jne......jos netukäteispelko puutuu,niin se jo keventää oloa.

Muista myös,että pelon mekanismi toimii niin,että se pelon määrä ei voi kasvaa rajattomasti.Jossain kohtaa on piste,jolloin se ei lisäänny vaan se rupeaa laskemaan,kun potilasta altistetaan tilanteisiin.Sama koskee ahdistusta.Jos ihmisellä on hissipelko,niin vuoden hississä asumisen jälkeen pelko on varmasti pois,mutta yhden matkustuskerran jälkeen ahdistus voi olla vielä suuri.Harva peloista kärsivä ymmärtää,että peloilla on kattonsa,josta ne lähtevät laskemaan,jos asiat kohdataan riittävän usein.Jos taas ei koskaan kohdata,niin enakkopelko on aina taustalla tiettyjä asioita kohtaan.Ja pelko itsessään on aina suurin pelko.

Jos satuit ostamaan Franklinin,jossa ei mielestäsi riittävästi käsitellä asiaa,niin tuo Lukaksen kirja on todella tyhjentävä kaikkine potilaskertomuksineen.

ukkopukkokukko kirjoitti:

Kyllä mullakin jostain syystä esim aamusin herätessä pyörii joku biisi pääsä.Sulla on vaan toi itseensi kääntyminen hieman ottanu valtaa.Kun tarkkailet vaikka,että lyökö sydämmesi ja onkohan sydänvika tulossa,niin tarpeeksi kauan kun sitä teet,niin rupee kuvitelmat lentämään,ahdistut ja tilanne vaan pahenee ja voimistuu.Sitten,jos ahdistut ja yritätä olla ajattelematta koko asiaa,niin se vaan voimistuu ja sittenpä kierre on valmis.

Voit kokeilla olla ajattelemtta vaikka 5min kamelia oikein kovasti,niin todennäköisesti et pysty ajattelemaan mitään muuta ku kamelia.Valitettavasti ihmisen pää vaan toimii näin ja toi liika itsetarkkailu ruokkii kierrettä.On sanonta että ihminen on psyykkisesti terve kun se unohtaa itsensä.

Edelleenkin toi sun sekoaminen ei tule tapahtumaan,se nyt vaan kuuluu kuvioihin.Samalla tavalla monet korkean paikan kammoiset pelkää,että saavat hulluuskohtauksen ja hyppää korkealta.No,mehän tiedetään,ettei ne hypi mistään......jos hyppis niin kysehän olisi vakavasta psyykkisestä sairaudesta.

Paradoksaalista intentiota voidaan käytää just tohon paniikkihäiriöön.Toisin sanoen enakkopelko vaidetaan toiveeseen saada mahdollisimman paha paniikkikohtaus jossain tulevassa tilanteessa.Ei voi pelätä ja toivoa samalla.Tarkottaa sitä,että rupeaa hakeutumaan tietoisesti paikkoihin ja toivovansa saavan mahdollisimman paha paniikkikohtaus,pyörtyminen,sekoaminen jne......jos netukäteispelko puutuu,niin se jo keventää oloa.

Muista myös,että pelon mekanismi toimii niin,että se pelon määrä ei voi kasvaa rajattomasti.Jossain kohtaa on piste,jolloin se ei lisäänny vaan se rupeaa laskemaan,kun potilasta altistetaan tilanteisiin.Sama koskee ahdistusta.Jos ihmisellä on hissipelko,niin vuoden hississä asumisen jälkeen pelko on varmasti pois,mutta yhden matkustuskerran jälkeen ahdistus voi olla vielä suuri.Harva peloista kärsivä ymmärtää,että peloilla on kattonsa,josta ne lähtevät laskemaan,jos asiat kohdataan riittävän usein.Jos taas ei koskaan kohdata,niin enakkopelko on aina taustalla tiettyjä asioita kohtaan.Ja pelko itsessään on aina suurin pelko.

Jos satuit ostamaan Franklinin,jossa ei mielestäsi riittävästi käsitellä asiaa,niin tuo Lukaksen kirja on todella tyhjentävä kaikkine potilaskertomuksineen.

Lue lisää

Kiitos jälleen vastauksestasi ukkopukkokukko. Vastauksillasi on iso merkitys minulle. Näistä asioista kun ei ole mitenkään helppo lähteä keskustelemaan ihmisten kanssa, varsinkaan sellaisten jotka eivät ole niitä kokeneet. Huhhuh, ajattelin sen sairaslomalapun saadessani, että nyt tämä stressi helpottaisi ja asiat korjaantuisivat kuin itsestään. Ihanaa kuvitelmaahan tuokin :) Ensimmäiset päivät menivät kuin sumussa. En tiedä miksi, mutta nyt lähinnä surettaa tämä koko sairaus todella paljon. Olen palannut kuin siihen lähtöpisteeseen mistä lähdin muutama vuosi sitten kysymyksineni "miksi juuri minä sairastuin tähän tautiin".

Helpottavaa kuulla tuosta musiikin päälle soimisestakin muilta. Huh luulin jo senkin suhteen tulevani hulluksi. Tämän viestiketjun lukeminenkin auttaa jotenkin jäsentämään näitä pelkojani ja ottamaan niihin pientä etäisyyttä. Koitan lähteä kokeilemaan tuota toivomista tilanteiseen joissa saan herkimmin kohtauksia. Loistavimpia tuollaisia tilanteita on ovat sellaiset kun jään yksin kotiin. Ehkäpä vielä jonain päivänä pääsen irti peloistani, olette ainakin siihen antaneet jo eväitä ja mahdollisuuksia.

Koitan katsoa sitä Lukasin kirjaa vielä muista kirjakaupoista kuin suomalaisesta jos sen löytäisin. Nyt en laitta pahaksi ollenkaan rahojeni tuhlausta kirjallisuuteen jos siitä saan apua toipumiseeni.

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Kiitos jälleen vastauksestasi ukkopukkokukko. Vastauksillasi on iso merkitys minulle. Näistä asioista kun ei ole mitenkään helppo lähteä keskustelemaan ihmisten kanssa, varsinkaan sellaisten jotka eivät ole niitä kokeneet. Huhhuh, ajattelin sen sairaslomalapun saadessani, että nyt tämä stressi helpottaisi ja asiat korjaantuisivat kuin itsestään. Ihanaa kuvitelmaahan tuokin :) Ensimmäiset päivät menivät kuin sumussa. En tiedä miksi, mutta nyt lähinnä surettaa tämä koko sairaus todella paljon. Olen palannut kuin siihen lähtöpisteeseen mistä lähdin muutama vuosi sitten kysymyksineni "miksi juuri minä sairastuin tähän tautiin".

Helpottavaa kuulla tuosta musiikin päälle soimisestakin muilta. Huh luulin jo senkin suhteen tulevani hulluksi. Tämän viestiketjun lukeminenkin auttaa jotenkin jäsentämään näitä pelkojani ja ottamaan niihin pientä etäisyyttä. Koitan lähteä kokeilemaan tuota toivomista tilanteiseen joissa saan herkimmin kohtauksia. Loistavimpia tuollaisia tilanteita on ovat sellaiset kun jään yksin kotiin. Ehkäpä vielä jonain päivänä pääsen irti peloistani, olette ainakin siihen antaneet jo eväitä ja mahdollisuuksia.

Koitan katsoa sitä Lukasin kirjaa vielä muista kirjakaupoista kuin suomalaisesta jos sen löytäisin. Nyt en laitta pahaksi ollenkaan rahojeni tuhlausta kirjallisuuteen jos siitä saan apua toipumiseeni.

Lue lisää

Terve vaan! Paniikkihäiriöinen mies tässä, juuri vietin häiriöni nelivuotissynttäreitä. Kippis sille, muttei kuohuvaa, alkoholi ja paniikkii, tiedättehän.
Et ole tulossa hulluksi. Epätodelliselle ja sille kummalle hieman leijuvalle ololle on ihan fysiologiset selitykset, liittyy hengitykseen, vaikkei sitä itse tiedostakaan. Myös tuolle musiikin soimiselle päässä voisin kehitellä selityksen: teet sen ihan itse. Elä ajattele hevosta. Elä ajattele hevosta. Elä ajattele hevosta. Mitä ajattelet? Hevosta.
Tarkkailet itseäsi liikaa. Niin me kaikki muutkin häiriöiset tarkkailemme, olet siis hyvässä seurassa. Jokaisen pitäisi löytää itselleen se keino, millä ajatukset saa kääntymään muualle, pois itsestä. Onko sinulla sellaista keinoa? Liikunta, neulonta, laulu, sumopainin katsominen? Yritä löytää oma juttusi.
Mitäs muuta. Psykologini mukaan paniikki ehkä peittää joitain tunteita, tiedäthän, vihaa, kiukkua tai sen sellaista, mitä et pysty/kykene purkamaan, vaikkapa työsi luonteen tai oman luonteesi vuoksi. Sitäkin kannattaa miettiä, voisiko näin olla. Paniikkihäiriötähän kuvataan tunnollisten ja kilttien taudiksi, itse olen ammatiltani hoitaja. Tai no, entinen hoitaja. Ehkäpä hektinen työ paineineen ja epäsäännöllisine työaikoineen yhdistettynä hieman estyneeseen ja hyväntahtoiseen luonteeseen oli liikaan ja paine purkautui ahdistuksena ja lopulta paniikkikohtauksina. Ken tietää. Ja ehkä Barbie.
Eipä tässä kummempia.

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Kiitos jälleen vastauksestasi ukkopukkokukko. Vastauksillasi on iso merkitys minulle. Näistä asioista kun ei ole mitenkään helppo lähteä keskustelemaan ihmisten kanssa, varsinkaan sellaisten jotka eivät ole niitä kokeneet. Huhhuh, ajattelin sen sairaslomalapun saadessani, että nyt tämä stressi helpottaisi ja asiat korjaantuisivat kuin itsestään. Ihanaa kuvitelmaahan tuokin :) Ensimmäiset päivät menivät kuin sumussa. En tiedä miksi, mutta nyt lähinnä surettaa tämä koko sairaus todella paljon. Olen palannut kuin siihen lähtöpisteeseen mistä lähdin muutama vuosi sitten kysymyksineni "miksi juuri minä sairastuin tähän tautiin".

Helpottavaa kuulla tuosta musiikin päälle soimisestakin muilta. Huh luulin jo senkin suhteen tulevani hulluksi. Tämän viestiketjun lukeminenkin auttaa jotenkin jäsentämään näitä pelkojani ja ottamaan niihin pientä etäisyyttä. Koitan lähteä kokeilemaan tuota toivomista tilanteiseen joissa saan herkimmin kohtauksia. Loistavimpia tuollaisia tilanteita on ovat sellaiset kun jään yksin kotiin. Ehkäpä vielä jonain päivänä pääsen irti peloistani, olette ainakin siihen antaneet jo eväitä ja mahdollisuuksia.

Koitan katsoa sitä Lukasin kirjaa vielä muista kirjakaupoista kuin suomalaisesta jos sen löytäisin. Nyt en laitta pahaksi ollenkaan rahojeni tuhlausta kirjallisuuteen jos siitä saan apua toipumiseeni.

Lue lisää

Mulla kans soi musiikki päässää, mut oon oppinu sen et, oli se hyvä tai huono biisi ni joraa vaan (siis ajatuksissa) ja yht`äkkiä se onki pois. Sama juttu on kans unien, etenki ahdistavien painajaisten kanssa. Tulee sellanen olo, et mitähän sitä tänä yönä näkee... No mitä vielä, ilmasta leffaa :D Pahimpaan alkuaikaan tuli pakko ajatuksia, mutta nekin on vähentynyt ajan kanssa, kun tiedostaa, etteivät ne tee hulluksi, tai tapa.. Itse olen oppinut (jo 12 vuotta kärsinyt) ottamaan "sairauden" positiiviselta kannalta, et mussa on jotain erilaista ja tavallaan, että tää on hyvä juttu, ei paha.. Saan lääkityksestä ja muustakin (itsetutkiskelu, tiedostaminen, yms..)huolimatta vielä kohtauksia, mutta aika lieviä. Ja melkein tuntuu jo et kaipaan välillä niitä. On vaan opittava elämään asian kanssa. yst. terv. Tero :)

Panic! at your head: Voisin hyvin kuvitella, että osittain yritän peittää jotain tunteitani. Se mikä minulla on itselläni ollut usein mielessä on hylätyksi tulemisen pelko. Saan lähes aina paniikkikohtaukseni ollessani yksin. Lisäksi ajoittain pelko pyörii yksin jäämisessä: mm. kaikki rakkaani kuolevat tai jättävät minut. Ehkä sitten toisaalta jotain myös itsestäni: Olen reipas, aktiivinen, innokas, oikea ylisuorittaja. Nyt kun oikein mietin niin mikään ei koskaan riitä, pitää aina tehdä paremmin josta sitten johtunee varmasti väsyminen -> paniikki. Johtuneeko tämä sitten siitä, että en koe riittäväni tälläisena ja osittain huonosta itsetunnosta. Otan myös liian henkilökohtaisesti muiden ongelmat, mielipiteet (vaikka niitä itsekin jaan ajoittain) ja kannan toistenkin murheita suren muiden suruja. Ehkä olen sitten liian herkkä sisimmiltäni ja peitän tätä kaikkea kovalla ulkokuorella.
Tuosta omasta jutusta ja itsetarkkailusta. Pyrin jatkossa liikkumaan enemmän ja mietteissä on myös aloittaa jokin harrastus. Toivottavasti pääsisin hiljalleen eroon tuosta vaivasta, nyt kun sitä itse alan tiedostamaan vielä paremmin.

Rajamailla: mukaan vaan keskusteluun ja kannattaa lukea nuo aikaisemmat vastaukset, sieltä löytyy paljon varmasti sinullekin sopivia neuvoja. Missä sinä saat kohtauksiasi?

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Panic! at your head: Voisin hyvin kuvitella, että osittain yritän peittää jotain tunteitani. Se mikä minulla on itselläni ollut usein mielessä on hylätyksi tulemisen pelko. Saan lähes aina paniikkikohtaukseni ollessani yksin. Lisäksi ajoittain pelko pyörii yksin jäämisessä: mm. kaikki rakkaani kuolevat tai jättävät minut. Ehkä sitten toisaalta jotain myös itsestäni: Olen reipas, aktiivinen, innokas, oikea ylisuorittaja. Nyt kun oikein mietin niin mikään ei koskaan riitä, pitää aina tehdä paremmin josta sitten johtunee varmasti väsyminen -> paniikki. Johtuneeko tämä sitten siitä, että en koe riittäväni tälläisena ja osittain huonosta itsetunnosta. Otan myös liian henkilökohtaisesti muiden ongelmat, mielipiteet (vaikka niitä itsekin jaan ajoittain) ja kannan toistenkin murheita suren muiden suruja. Ehkä olen sitten liian herkkä sisimmiltäni ja peitän tätä kaikkea kovalla ulkokuorella.
Tuosta omasta jutusta ja itsetarkkailusta. Pyrin jatkossa liikkumaan enemmän ja mietteissä on myös aloittaa jokin harrastus. Toivottavasti pääsisin hiljalleen eroon tuosta vaivasta, nyt kun sitä itse alan tiedostamaan vielä paremmin.

Rajamailla: mukaan vaan keskusteluun ja kannattaa lukea nuo aikaisemmat vastaukset, sieltä löytyy paljon varmasti sinullekin sopivia neuvoja. Missä sinä saat kohtauksiasi?

Lue lisää

Täälläkin yksi panikoija.. Minulla tämä oli parempana vuosia kunnes taas alkoi n.kuukausi sitten uudelleen:( Pahinta on tämä epätodellinen olo ja ahdistus, miten teidän epätodellinen olo ilmenee?

Kreisikö kirjoitti:

Täälläkin yksi panikoija.. Minulla tämä oli parempana vuosia kunnes taas alkoi n.kuukausi sitten uudelleen:( Pahinta on tämä epätodellinen olo ja ahdistus, miten teidän epätodellinen olo ilmenee?

Lue lisää

Luin aikaisemmat kirjoutkset ja sain sieltä tosiaan hyviä vinkkejä elämän helpottamiseen.

Minulle kohtaukset tulevat useimmiten väsyneenä, missä vain: linja-autossa, koulussa, nukkumaan mentäessä.. Tunnistan kun ne ovat tuloillaan, jolloin pystyn alkaa rauhoitella itseäni ja estää pahan kohtauksen.
Myös minua vaivaa ylisuorittaminen ja riittämättömyyden tunne. Minulla on tunne, että täytyy kokoajan pyrkiä johonkin jota en ole vielä saavuttanut. Tämä riittämättömyyden tunne vaivaa myös parisuhteitani. Pari viikkoa sitten jätin poikakaverini, vaikka kaikki sujui hyvin enkä löytänyt poikakaverista mitään vikaa. Se vain ei riittänyt minulle. Olen luonteeltani tunnollinen ja kiltti, muut huomioiva. Ehkäpä tämä tosiaan on kilttien ihmisten vaiva.
Kreisikö: Minulla epätodellinen olo tulee siitä, kun tunnen menettäväni mieleni hallinan. Itken ja tuskastun, vaikka haluaisin lopettaa, pelkään mahdottomasti vaikka tiedän että se on "turhaa" tms. Tuntuu, ettei hallitse mieltään, ja se saa minut panikoimaan.

Rajamailla kirjoitti:

Luin aikaisemmat kirjoutkset ja sain sieltä tosiaan hyviä vinkkejä elämän helpottamiseen.

Minulle kohtaukset tulevat useimmiten väsyneenä, missä vain: linja-autossa, koulussa, nukkumaan mentäessä.. Tunnistan kun ne ovat tuloillaan, jolloin pystyn alkaa rauhoitella itseäni ja estää pahan kohtauksen.
Myös minua vaivaa ylisuorittaminen ja riittämättömyyden tunne. Minulla on tunne, että täytyy kokoajan pyrkiä johonkin jota en ole vielä saavuttanut. Tämä riittämättömyyden tunne vaivaa myös parisuhteitani. Pari viikkoa sitten jätin poikakaverini, vaikka kaikki sujui hyvin enkä löytänyt poikakaverista mitään vikaa. Se vain ei riittänyt minulle. Olen luonteeltani tunnollinen ja kiltti, muut huomioiva. Ehkäpä tämä tosiaan on kilttien ihmisten vaiva.
Kreisikö: Minulla epätodellinen olo tulee siitä, kun tunnen menettäväni mieleni hallinan. Itken ja tuskastun, vaikka haluaisin lopettaa, pelkään mahdottomasti vaikka tiedän että se on "turhaa" tms. Tuntuu, ettei hallitse mieltään, ja se saa minut panikoimaan.

Lue lisää

Rajamailla: Juuri tuollaista minunkin elämäni on ollut. Aina pitäisi saada ja saavuttaa jotain mitä jo ei ole. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen nyt päättänyt vain olla. Ehkä saan sen hyvän koulutuksen ja työn jos niin on tarkoitettu, mutta en nyt. Ehkä löydän paremman asunnon tai saan lapsen, kun sen aika on. Nyt ajattelin siis antaa vain olla ja katsoa mihin tämä elämä kuljettaa. Aikaa kun on.

Omat kohtaukseni ovat hieman samantyylisiä kuin sinun Rajamailla. Tuskastun jostakin itsetarkkailuni oireesta (pieniin ääniin takertuminen, omiin ajatuksiin/ääniin ahdistuminen [olen sekoamassa jne.], sivusilmällä nähtyihin vilahduksiin esim. hetken näyttäisi siltä kun jokin seisoisi pimeässä ennen kuin tajuan sen olevan vain puu, epätodellinen olo tai kipu -> sekoaminen). Tämän jälkeen alan vatvomaan ja spekuloimaan ajatuksiani, olen varma, että sekoan, ahdistun äärimmäisen kovaa ja lopulta tulee itku. Vielä jos oikein tarkennan tuota epätodellista oloa (kreisikö) niin olo on kuin aivot olisivat sumussa. En saa mitään tehtyä, kaikki jää, olen hidas. Paras asia minkä itse olen tuohon keksinyt on rentoutuminen, esim. pienet päikkärit auttavat.

Jos sitten jotain positiivistäkin. Olen ollut ilman kunnon kohtauksia jo muutaman päivän ja uskon vakaasti tämän kirjoittamisen, vertaistuen olevan päätekijä siihen. Kiitos teille!

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Rajamailla: Juuri tuollaista minunkin elämäni on ollut. Aina pitäisi saada ja saavuttaa jotain mitä jo ei ole. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen nyt päättänyt vain olla. Ehkä saan sen hyvän koulutuksen ja työn jos niin on tarkoitettu, mutta en nyt. Ehkä löydän paremman asunnon tai saan lapsen, kun sen aika on. Nyt ajattelin siis antaa vain olla ja katsoa mihin tämä elämä kuljettaa. Aikaa kun on.

Omat kohtaukseni ovat hieman samantyylisiä kuin sinun Rajamailla. Tuskastun jostakin itsetarkkailuni oireesta (pieniin ääniin takertuminen, omiin ajatuksiin/ääniin ahdistuminen [olen sekoamassa jne.], sivusilmällä nähtyihin vilahduksiin esim. hetken näyttäisi siltä kun jokin seisoisi pimeässä ennen kuin tajuan sen olevan vain puu, epätodellinen olo tai kipu -> sekoaminen). Tämän jälkeen alan vatvomaan ja spekuloimaan ajatuksiani, olen varma, että sekoan, ahdistun äärimmäisen kovaa ja lopulta tulee itku. Vielä jos oikein tarkennan tuota epätodellista oloa (kreisikö) niin olo on kuin aivot olisivat sumussa. En saa mitään tehtyä, kaikki jää, olen hidas. Paras asia minkä itse olen tuohon keksinyt on rentoutuminen, esim. pienet päikkärit auttavat.

Jos sitten jotain positiivistäkin. Olen ollut ilman kunnon kohtauksia jo muutaman päivän ja uskon vakaasti tämän kirjoittamisen, vertaistuen olevan päätekijä siihen. Kiitos teille!

Lue lisää

Hajamietelmiä...

Tulipa tässä mieleen eräs ohje jostain ahdistusta ja paniikkihäiriötä käsittelevästä kirjasta. Eräs ohje oli yksinkertainen: sisäistä rennompi elämänasenne. Kuulostaa helpolta, mutta kuinka moni meistä oikeasti pystyy siihen? Yhteiskunta asettaa erinäisiä ihanteita mihin mukamas kaikkien pitäisi pyrkiä, pitäisi olla menestynyt, nuori, kaunis, koulutettu ja omistaa hienoja vempeleitä, kuluttaa ja suoriutua. Pyrkiessään tätä yhteiskunnan ihannetta kohti ja sitä kautta yhteiskunnan hyväksymäksi jäseneksi moni huomaa, että päämäärä on saavuttamattomissa. Joillakin tästä johtuva turhautuminen ja paine purkautuu kapinointina, joillakin rikollisuutena, joillakin......ahdistuksena ja paniikkihäiriönä.

Mitäpä, jos opettelisimme ottamaan rennommin?

TJEU: Kaarina Davisin kirjat.

Panic! at your head kirjoitti:

Hajamietelmiä...

Tulipa tässä mieleen eräs ohje jostain ahdistusta ja paniikkihäiriötä käsittelevästä kirjasta. Eräs ohje oli yksinkertainen: sisäistä rennompi elämänasenne. Kuulostaa helpolta, mutta kuinka moni meistä oikeasti pystyy siihen? Yhteiskunta asettaa erinäisiä ihanteita mihin mukamas kaikkien pitäisi pyrkiä, pitäisi olla menestynyt, nuori, kaunis, koulutettu ja omistaa hienoja vempeleitä, kuluttaa ja suoriutua. Pyrkiessään tätä yhteiskunnan ihannetta kohti ja sitä kautta yhteiskunnan hyväksymäksi jäseneksi moni huomaa, että päämäärä on saavuttamattomissa. Joillakin tästä johtuva turhautuminen ja paine purkautuu kapinointina, joillakin rikollisuutena, joillakin......ahdistuksena ja paniikkihäiriönä.

Mitäpä, jos opettelisimme ottamaan rennommin?

TJEU: Kaarina Davisin kirjat.

Lue lisää

Kävipä niin että ajatusvirta ei suostu lakkaamaan vaikka kello käy mitä. (yksi ongelmani on se, että stressitilassa ei ajatteluni pysähdy illalla ollenkaan, se vaan yltyy, mistä seuraa unettomutta)

Tässä hieman ajatuksia mitä heräsi kirjoituksestasi Panic! at your head:
Oot juuri oikeassa, ja luultavasti koko tän paniikkihäiriön syyn ytimessä. Rennomman elämäntavan omaksuminen olisi se kaikkein paras lääke tähän vaivaan. Ympärillä vallitseviin ihanteisiin ei ihminen pysty vastaamaan. Koska täydellisyyteen ei kukaan pysty, ei siihen kannattaisi edes pyrkiä. Tähän ajattelutapaan oon yrittäny nyt opetella, mutta se ei kyllä ole helppoa. Myös tietoinen ajattelu "pyrin stressittömään" elämään aiheuttaa stressiä. Ja mielestäni jossain lehdessä oli hyvä kirjoitus aiheesta. Jutussa otettiin esille se, että itse "stressitön elämä" ei voi olla itse elämän tarkoitus. Silloinhan ajatus kääntyy itseään vastaan. Pitäisi varmaan vain löytää se tie, mihin itse on tyytyväinen. Oman tien löytäminen taas vaatii melkoista itsetutkiskelua: mikä on juuri minulle tärkeää ja miksi ja mitkä ovat arvoni?

Mukava kuulla KyllästynytSekoiluun, että kohtauksia on tullut vähemmän.
Ja vielä oireista ja tuntemuksista. Minun kohtaukseni on noudattanut suunnilleen seuraavanlaista kaavaa: Ensin on väsynyt mielentila --> pieni vastoinkäyminen--> ahdistuminen--->rintakipu(kuviteltu?) tai muu kipu---> omien tuntemuksien spekuloiminen ja kuvittelu "kuolen pian" ---> paniikkikohtaus. Minä myös kuvittelen joskus ahdistuneessa tilassa näkeväni vaikka mitä. Kuuntelen myös tarkkaan ääniä, joiden sitten kuvittelen enteilevän jotain pahaa. Onneksi minusta tuntuu, että pahin vaihe tästä alkaa olla jo takana päin, tai ainakin hallitsen sitä. Kiitosta vertaistuelle, on jotenkin tukea antavaa kuulla, että ei ole ainoa, jonka pääkoppa toimii niin kuin toimii.

Rajamailla kirjoitti:

Kävipä niin että ajatusvirta ei suostu lakkaamaan vaikka kello käy mitä. (yksi ongelmani on se, että stressitilassa ei ajatteluni pysähdy illalla ollenkaan, se vaan yltyy, mistä seuraa unettomutta)

Tässä hieman ajatuksia mitä heräsi kirjoituksestasi Panic! at your head:
Oot juuri oikeassa, ja luultavasti koko tän paniikkihäiriön syyn ytimessä. Rennomman elämäntavan omaksuminen olisi se kaikkein paras lääke tähän vaivaan. Ympärillä vallitseviin ihanteisiin ei ihminen pysty vastaamaan. Koska täydellisyyteen ei kukaan pysty, ei siihen kannattaisi edes pyrkiä. Tähän ajattelutapaan oon yrittäny nyt opetella, mutta se ei kyllä ole helppoa. Myös tietoinen ajattelu "pyrin stressittömään" elämään aiheuttaa stressiä. Ja mielestäni jossain lehdessä oli hyvä kirjoitus aiheesta. Jutussa otettiin esille se, että itse "stressitön elämä" ei voi olla itse elämän tarkoitus. Silloinhan ajatus kääntyy itseään vastaan. Pitäisi varmaan vain löytää se tie, mihin itse on tyytyväinen. Oman tien löytäminen taas vaatii melkoista itsetutkiskelua: mikä on juuri minulle tärkeää ja miksi ja mitkä ovat arvoni?

Mukava kuulla KyllästynytSekoiluun, että kohtauksia on tullut vähemmän.
Ja vielä oireista ja tuntemuksista. Minun kohtaukseni on noudattanut suunnilleen seuraavanlaista kaavaa: Ensin on väsynyt mielentila --> pieni vastoinkäyminen--> ahdistuminen--->rintakipu(kuviteltu?) tai muu kipu---> omien tuntemuksien spekuloiminen ja kuvittelu "kuolen pian" ---> paniikkikohtaus. Minä myös kuvittelen joskus ahdistuneessa tilassa näkeväni vaikka mitä. Kuuntelen myös tarkkaan ääniä, joiden sitten kuvittelen enteilevän jotain pahaa. Onneksi minusta tuntuu, että pahin vaihe tästä alkaa olla jo takana päin, tai ainakin hallitsen sitä. Kiitosta vertaistuelle, on jotenkin tukea antavaa kuulla, että ei ole ainoa, jonka pääkoppa toimii niin kuin toimii.

Lue lisää

Minulla on ollut jo jonkin aikaa aika samanlaisia oireita, oikeastaan olen aina ollut jännittäjä -tyyppi. Koulussa oli hirveintä pitää esitelmiä paperit kädessä täristen jne.
Nyt vanhempana oireet ovat osittain helpottaneet, mutta nyt stressaavan elämäntilanteeni takia olen joutunut kokemaan kaiken uudestaan.
Varsinkin ryhmätilanteissa käteni tärisevät ja ovat jännittyneet, ja saatan suojata itseni sillä että en ryhmätilanteissa ota kontaktia muihin.Se on todella kiusallista kun muut huomaavat sen,se kun vain yleensä pahentaa oireita.Joskus on pakko lähteä hetkeksi muualla,vessassa tms. käymään,tavallaan tankkaamasssa turvaa muualta.Haluaisin oikeasti hoitaa tärkeitä asioita,ja saada asiat sanotuksi/tehdyksi,mutta tämä ongelma estää sen.
Olen saanut helpotusta säännöllisestä liikkumisesta ja kahvin juonnin vähentämisestä. Olen yleensä lääkkeitä vastaan,mielestäni "luomukeinot" ovat parempi ratkaisu ongelmaan. Mutta kuitenkin paniikkikohtauksen oireet ovat sen verta rajoittavia että olen ottanut yhtä jännitysoireisiin tarkoitettua lääkettä,silloin kun tiedän ennakkoon jostakin ahdistavasta tilanteesta.Lääkkeillä on haittavaikutuksensa, esim.niistä tulee riippuvaiseksi,ne saattavat pahentaa oireita,mutta samalla ne mahdollistavat sosiaalisissa tilanteissa olemisen ja lisäävät onnistumisen kokemuksia itselle.

Rajamailla kirjoitti:

Kävipä niin että ajatusvirta ei suostu lakkaamaan vaikka kello käy mitä. (yksi ongelmani on se, että stressitilassa ei ajatteluni pysähdy illalla ollenkaan, se vaan yltyy, mistä seuraa unettomutta)

Tässä hieman ajatuksia mitä heräsi kirjoituksestasi Panic! at your head:
Oot juuri oikeassa, ja luultavasti koko tän paniikkihäiriön syyn ytimessä. Rennomman elämäntavan omaksuminen olisi se kaikkein paras lääke tähän vaivaan. Ympärillä vallitseviin ihanteisiin ei ihminen pysty vastaamaan. Koska täydellisyyteen ei kukaan pysty, ei siihen kannattaisi edes pyrkiä. Tähän ajattelutapaan oon yrittäny nyt opetella, mutta se ei kyllä ole helppoa. Myös tietoinen ajattelu "pyrin stressittömään" elämään aiheuttaa stressiä. Ja mielestäni jossain lehdessä oli hyvä kirjoitus aiheesta. Jutussa otettiin esille se, että itse "stressitön elämä" ei voi olla itse elämän tarkoitus. Silloinhan ajatus kääntyy itseään vastaan. Pitäisi varmaan vain löytää se tie, mihin itse on tyytyväinen. Oman tien löytäminen taas vaatii melkoista itsetutkiskelua: mikä on juuri minulle tärkeää ja miksi ja mitkä ovat arvoni?

Mukava kuulla KyllästynytSekoiluun, että kohtauksia on tullut vähemmän.
Ja vielä oireista ja tuntemuksista. Minun kohtaukseni on noudattanut suunnilleen seuraavanlaista kaavaa: Ensin on väsynyt mielentila --> pieni vastoinkäyminen--> ahdistuminen--->rintakipu(kuviteltu?) tai muu kipu---> omien tuntemuksien spekuloiminen ja kuvittelu "kuolen pian" ---> paniikkikohtaus. Minä myös kuvittelen joskus ahdistuneessa tilassa näkeväni vaikka mitä. Kuuntelen myös tarkkaan ääniä, joiden sitten kuvittelen enteilevän jotain pahaa. Onneksi minusta tuntuu, että pahin vaihe tästä alkaa olla jo takana päin, tai ainakin hallitsen sitä. Kiitosta vertaistuelle, on jotenkin tukea antavaa kuulla, että ei ole ainoa, jonka pääkoppa toimii niin kuin toimii.

Lue lisää

Moikka taas kaikille!
Avasin tv:n ja joku rohkea nuori nainen kertoi omasta sairaudestaan skitsofreniasta. Hän oli kertomaisillaan omista äänistään jolloin minulle tapahtui taas jotain. En kestä mitään tietoa tästä pelostani. Sain siis heti paniikkikohtauksen, tosin hyvin lyhyen sellaisen. Omat ajatukset kääntyivät siihen jos minä kuulisin jotain ja tietysti silloin kuulinkin omissa ajatuksissani/pelkäsin näin tapahtuvan. Kohtaus meni kuin nollasta sataan ja siitä heti alas. Noh nyt helpottaa vaikka jäin miettimään tätä omaa sairautta ja sitä pitäisikö tähän oikeasta hakea lääkitystä. Tulisi edes se kirja postiin. Tuota Davisia olen myös miettinyt lukevani..

Tuosta stressittömästä elämästä. Itse allekirjoitan teidän mietteenne täysin. Juuri näihin ihanteisiin: omiin tai yhteiskunnan aiheuttavat ainakin minulle ahdista. Tai yleensä kuvio menee näin: toivon saavani lähes kaiken, kohta huomaan jo haluavani talon, auton, lapsen, vakituisen työn, matkan jonnekin. Hetken ajan jaksan jopa tavoitella näitä kaikkia kunnes ahdistun ja lähes luovun kaikesta oman heikkouteni edessä. Nyt lapsi ajatus lähes ahdistaa. Pitäisi (ei siis olla hankkimassa) hankkia oma esikoinen kun kaikilla muillakin on, mutta mitä jos en jaksa, jos sairastun pahemmin, jos lapsi sairastuu, lopulta pitäisi kai vain olla miettimättä noita asioita. Olen päättänytkin, että mitä jos vain annan olla. Elän kesään asti hyvin rauhallista elämää ja mietin sitten lisää mitä tässä elämässä tekisi.

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Moikka taas kaikille!
Avasin tv:n ja joku rohkea nuori nainen kertoi omasta sairaudestaan skitsofreniasta. Hän oli kertomaisillaan omista äänistään jolloin minulle tapahtui taas jotain. En kestä mitään tietoa tästä pelostani. Sain siis heti paniikkikohtauksen, tosin hyvin lyhyen sellaisen. Omat ajatukset kääntyivät siihen jos minä kuulisin jotain ja tietysti silloin kuulinkin omissa ajatuksissani/pelkäsin näin tapahtuvan. Kohtaus meni kuin nollasta sataan ja siitä heti alas. Noh nyt helpottaa vaikka jäin miettimään tätä omaa sairautta ja sitä pitäisikö tähän oikeasta hakea lääkitystä. Tulisi edes se kirja postiin. Tuota Davisia olen myös miettinyt lukevani..

Tuosta stressittömästä elämästä. Itse allekirjoitan teidän mietteenne täysin. Juuri näihin ihanteisiin: omiin tai yhteiskunnan aiheuttavat ainakin minulle ahdista. Tai yleensä kuvio menee näin: toivon saavani lähes kaiken, kohta huomaan jo haluavani talon, auton, lapsen, vakituisen työn, matkan jonnekin. Hetken ajan jaksan jopa tavoitella näitä kaikkia kunnes ahdistun ja lähes luovun kaikesta oman heikkouteni edessä. Nyt lapsi ajatus lähes ahdistaa. Pitäisi (ei siis olla hankkimassa) hankkia oma esikoinen kun kaikilla muillakin on, mutta mitä jos en jaksa, jos sairastun pahemmin, jos lapsi sairastuu, lopulta pitäisi kai vain olla miettimättä noita asioita. Olen päättänytkin, että mitä jos vain annan olla. Elän kesään asti hyvin rauhallista elämää ja mietin sitten lisää mitä tässä elämässä tekisi.

Lue lisää

Selviytymistarina-sarjaa voi katsoa uusintana netistä YLE Teemalta, kuusiosainen sarja.

- kirjoitti:

Selviytymistarina-sarjaa voi katsoa uusintana netistä YLE Teemalta, kuusiosainen sarja.

Hei taas täältäkin.
Minäkin tänään taas mietin, pitäisikö tähän oloon hakea apua. Kun minulla menee hyvin, eli jaksan innostua elämästä, koulusta yms. alan heti käydä ylikierroksilla. Alan taas pyrkiä täydellisyyteen, ja aivoni käyvät kokoajan. Sen seurauksena tänään oli hyperventilointi lähellä kesken luennon. Ärsyttävää. Myös minulla on sama juttu kuin sinulla, KyllästynytSekoiluun. Välillä haluan kaiken, joita jaksan hetken tavoitella. Sitten iskeekin epätoivo - ei minusta ole tähän, maailma on liian kova paikka -ajattelu. Haluaisin vain vältellä maailmaa ja käpertyä omiin oloihin.

Rajamailla kirjoitti:

Hei taas täältäkin.
Minäkin tänään taas mietin, pitäisikö tähän oloon hakea apua. Kun minulla menee hyvin, eli jaksan innostua elämästä, koulusta yms. alan heti käydä ylikierroksilla. Alan taas pyrkiä täydellisyyteen, ja aivoni käyvät kokoajan. Sen seurauksena tänään oli hyperventilointi lähellä kesken luennon. Ärsyttävää. Myös minulla on sama juttu kuin sinulla, KyllästynytSekoiluun. Välillä haluan kaiken, joita jaksan hetken tavoitella. Sitten iskeekin epätoivo - ei minusta ole tähän, maailma on liian kova paikka -ajattelu. Haluaisin vain vältellä maailmaa ja käpertyä omiin oloihin.

Lue lisää

Mistä Rajamailla se sun paniikki lähti liikkeelle siellä luokassa? Oliko jotain tiettyä ajatusta/itsetarkkailua? Selvisit kuitenkin (hienoa!! :)) tai ymmärtäisin, että hyperventilointi jäi vain lähelle piti tilannetta!!

Välillä tuntuu tosiaan, että maailma on kova paikka varsinkin itseni kaltaiselle nuorelle joka hakee vielä paikkaansa. Esimerkiksi työ joka ei ole vakituinen aiheuttaa jatkuvaa painetta: sopimuksen jatko, hierarkia töissä vakkarit-sijaiset, mitä voit tehdä ja mitä et. Eikä sekään riitä, että hakee paikkaa tässä maailmassa kun samalla hakee vielä sitä mitä itse on. Heikko itsetunto ja epätietous elämästä... ehkä elämä sitten opettaa ja kuljettaa jos siihen jaksaa vain luottaa. Vaikka noita päiviä on myös mullakin, että tekis mieli pysyä peiton alla.. Tosin itsensä kannalta parempi nousta ylös ja tehdä jotain mukavaa vaikka se ei aina siltä tuntuisi. Periksi ei anneta!!

Noiden asioiden tavoitteluun olen itse ajatellut panostaa rauhoittumalla. ;) Katsotaan jos tämä vähän vähemman tavoitteleva elämänasenne rajoittaisi noita paniikkeja ja paineita. Joskus joku sanoi minulle, että kun elän jo huomisessa en elä edes tätä päivää. Joten nyt ajattelin panostaa itseeni. Urheilemalla, lepäämällä ja kaunistautumalla. :) Olen myös miettinyt sitä, että onko tämä tauti osittain nuoruuden epävarmuutta omasta itsestään? Jonkinlaista kasvukipua aikuisuuteen? Ja miksi sitten jotkut muut saavat kaiken niin helposti? Paljonkos tähän muuta voi todeta kuin elämä on.

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Mistä Rajamailla se sun paniikki lähti liikkeelle siellä luokassa? Oliko jotain tiettyä ajatusta/itsetarkkailua? Selvisit kuitenkin (hienoa!! :)) tai ymmärtäisin, että hyperventilointi jäi vain lähelle piti tilannetta!!

Välillä tuntuu tosiaan, että maailma on kova paikka varsinkin itseni kaltaiselle nuorelle joka hakee vielä paikkaansa. Esimerkiksi työ joka ei ole vakituinen aiheuttaa jatkuvaa painetta: sopimuksen jatko, hierarkia töissä vakkarit-sijaiset, mitä voit tehdä ja mitä et. Eikä sekään riitä, että hakee paikkaa tässä maailmassa kun samalla hakee vielä sitä mitä itse on. Heikko itsetunto ja epätietous elämästä... ehkä elämä sitten opettaa ja kuljettaa jos siihen jaksaa vain luottaa. Vaikka noita päiviä on myös mullakin, että tekis mieli pysyä peiton alla.. Tosin itsensä kannalta parempi nousta ylös ja tehdä jotain mukavaa vaikka se ei aina siltä tuntuisi. Periksi ei anneta!!

Noiden asioiden tavoitteluun olen itse ajatellut panostaa rauhoittumalla. ;) Katsotaan jos tämä vähän vähemman tavoitteleva elämänasenne rajoittaisi noita paniikkeja ja paineita. Joskus joku sanoi minulle, että kun elän jo huomisessa en elä edes tätä päivää. Joten nyt ajattelin panostaa itseeni. Urheilemalla, lepäämällä ja kaunistautumalla. :) Olen myös miettinyt sitä, että onko tämä tauti osittain nuoruuden epävarmuutta omasta itsestään? Jonkinlaista kasvukipua aikuisuuteen? Ja miksi sitten jotkut muut saavat kaiken niin helposti? Paljonkos tähän muuta voi todeta kuin elämä on.

Lue lisää

If you could choose between two paths, which would you choose? The Left - where nothing goes right, or the Right - Where there's nothing left?

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Mistä Rajamailla se sun paniikki lähti liikkeelle siellä luokassa? Oliko jotain tiettyä ajatusta/itsetarkkailua? Selvisit kuitenkin (hienoa!! :)) tai ymmärtäisin, että hyperventilointi jäi vain lähelle piti tilannetta!!

Välillä tuntuu tosiaan, että maailma on kova paikka varsinkin itseni kaltaiselle nuorelle joka hakee vielä paikkaansa. Esimerkiksi työ joka ei ole vakituinen aiheuttaa jatkuvaa painetta: sopimuksen jatko, hierarkia töissä vakkarit-sijaiset, mitä voit tehdä ja mitä et. Eikä sekään riitä, että hakee paikkaa tässä maailmassa kun samalla hakee vielä sitä mitä itse on. Heikko itsetunto ja epätietous elämästä... ehkä elämä sitten opettaa ja kuljettaa jos siihen jaksaa vain luottaa. Vaikka noita päiviä on myös mullakin, että tekis mieli pysyä peiton alla.. Tosin itsensä kannalta parempi nousta ylös ja tehdä jotain mukavaa vaikka se ei aina siltä tuntuisi. Periksi ei anneta!!

Noiden asioiden tavoitteluun olen itse ajatellut panostaa rauhoittumalla. ;) Katsotaan jos tämä vähän vähemman tavoitteleva elämänasenne rajoittaisi noita paniikkeja ja paineita. Joskus joku sanoi minulle, että kun elän jo huomisessa en elä edes tätä päivää. Joten nyt ajattelin panostaa itseeni. Urheilemalla, lepäämällä ja kaunistautumalla. :) Olen myös miettinyt sitä, että onko tämä tauti osittain nuoruuden epävarmuutta omasta itsestään? Jonkinlaista kasvukipua aikuisuuteen? Ja miksi sitten jotkut muut saavat kaiken niin helposti? Paljonkos tähän muuta voi todeta kuin elämä on.

Lue lisää

Mun kohtaus meinasi tulla suunnilleen näin: Olin ensinnäkin tosi väsynyt. Siitä huolimatta yritin tsempata; kuunnella ja ehkä jopa oppia luennolla jotain. Sitten aloin miettiä samaan aikaan jotain toista asiaa, eli yritin keskittyä moneen asiaan yhtäaikaa. No, siitä seuras huippausta, hengenahdistusta, ja olo, että en oo enää luentosalissa. Aloin hengitellä rauhassa suljin korvani luennoitsijalta, näin tilanne sitte rauhottu pikkuhiljaa. Tiiän et tän tyyppiset ahdistuskohtaukset johtuu mulla stressistä ja liiasta väsymyksestä, ja ne on mulla yleensä hallinnassa.

Mullakin on jonkinlainen itseni etsimisvaihe menossa. Oon myös miettiny, että olisko tää jonkinlainen myöhänen murkkuikä, tai kapinointi vaihe. En nimittäin hakenut yläasteikäsenä rajojani ollenkaan. En juossu kylillä, ryypänny tms. Pinnan alla kuohu mutta en tohtinu etsiä rajojani. En päästäny irti lapsuudestani. Elämä oli mulle muutenkin suht helppoa pitkään. Hyvä koulumenestys (pidin myös koulusta), hyvät kaverit, hyvät perhesuhteet, ei sydänsuruja tms. Oon eläny pitkään siinä ajatuksessa että maailma on vaan hyvä paikka jos sen sellaseks itelleen tekee. No, nyt kun tiiän et näin ei oo niin ehkä sen tajuaminen on ottanu sitten lujille. On ollu vaikea hyväksyä että miten kova tää maailma oikeasti on. Ihmiset on pohjimiltaan itsekkäitä, kaikki ajattelee lopulta omaa etuaan. Kasvukipuja nää mullakin pitkälle on. Toiset käy näitä asioita läpi 15-vuotiaana, minä käyn 20-vuotiaana. Kukin ajallaan.

Tuo rauhoittuminen on taatusti hyväks. :) Ite yritän joka päivä varata itelle aikaa johonkin sellaseen, mistä pidän. Urheilen, kahvittelen kavereiden kanss, kuuntelen musiikkia, luen, nautin luonnosta, leivon... On tosiaan taito elää tätä päivää!

Rajamailla kirjoitti:

Mun kohtaus meinasi tulla suunnilleen näin: Olin ensinnäkin tosi väsynyt. Siitä huolimatta yritin tsempata; kuunnella ja ehkä jopa oppia luennolla jotain. Sitten aloin miettiä samaan aikaan jotain toista asiaa, eli yritin keskittyä moneen asiaan yhtäaikaa. No, siitä seuras huippausta, hengenahdistusta, ja olo, että en oo enää luentosalissa. Aloin hengitellä rauhassa suljin korvani luennoitsijalta, näin tilanne sitte rauhottu pikkuhiljaa. Tiiän et tän tyyppiset ahdistuskohtaukset johtuu mulla stressistä ja liiasta väsymyksestä, ja ne on mulla yleensä hallinnassa.

Mullakin on jonkinlainen itseni etsimisvaihe menossa. Oon myös miettiny, että olisko tää jonkinlainen myöhänen murkkuikä, tai kapinointi vaihe. En nimittäin hakenut yläasteikäsenä rajojani ollenkaan. En juossu kylillä, ryypänny tms. Pinnan alla kuohu mutta en tohtinu etsiä rajojani. En päästäny irti lapsuudestani. Elämä oli mulle muutenkin suht helppoa pitkään. Hyvä koulumenestys (pidin myös koulusta), hyvät kaverit, hyvät perhesuhteet, ei sydänsuruja tms. Oon eläny pitkään siinä ajatuksessa että maailma on vaan hyvä paikka jos sen sellaseks itelleen tekee. No, nyt kun tiiän et näin ei oo niin ehkä sen tajuaminen on ottanu sitten lujille. On ollu vaikea hyväksyä että miten kova tää maailma oikeasti on. Ihmiset on pohjimiltaan itsekkäitä, kaikki ajattelee lopulta omaa etuaan. Kasvukipuja nää mullakin pitkälle on. Toiset käy näitä asioita läpi 15-vuotiaana, minä käyn 20-vuotiaana. Kukin ajallaan.

Tuo rauhoittuminen on taatusti hyväks. :) Ite yritän joka päivä varata itelle aikaa johonkin sellaseen, mistä pidän. Urheilen, kahvittelen kavereiden kanss, kuuntelen musiikkia, luen, nautin luonnosta, leivon... On tosiaan taito elää tätä päivää!

Lue lisää

Alkoi jo hymyilyttämään tekstisi lukeminen, koska tunnistin siitä varsin hyvin itseni. Oma murrosikäni oli myös erittäin helppo. En kapinoinut, kokeillut alkoholia tai tehnyt muutenkaan mitään väärää. Vasta myöhemmin omille muutettuani piti sitten kokeilla kaikkea ja vähän rajojen ylikin. Muutama vuosi tässä onkin sitten jo rauhoiteltu omaa menoa paniikkihäiriön myötä ja toivottavasti ainakin oman viisauden myötä ;) Voisin hyvin kuvitella itsekin jättäväni lapsuuttani taakseni.

Pakko kirjoittaa kiireen takia vain lyhykäisesti, mutta palaillaan.

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Alkoi jo hymyilyttämään tekstisi lukeminen, koska tunnistin siitä varsin hyvin itseni. Oma murrosikäni oli myös erittäin helppo. En kapinoinut, kokeillut alkoholia tai tehnyt muutenkaan mitään väärää. Vasta myöhemmin omille muutettuani piti sitten kokeilla kaikkea ja vähän rajojen ylikin. Muutama vuosi tässä onkin sitten jo rauhoiteltu omaa menoa paniikkihäiriön myötä ja toivottavasti ainakin oman viisauden myötä ;) Voisin hyvin kuvitella itsekin jättäväni lapsuuttani taakseni.

Pakko kirjoittaa kiireen takia vain lyhykäisesti, mutta palaillaan.

Lue lisää

Hei!

Täällä nuori naisenalku joka myös kärsii paniikkioireista!! Olen kärsinyt jo 3 vuotta :( nyt alkaa jo kyllästyttämään, sillä rakastan liikuntaa ja saan aina lenkille lähtiessäni paniikkikohtauksen! Kohtaus on sellainen, että tuntuu kuin kaikki alkaisi pyörimään ja minua alkaa huimaamaan ja yritän päästä pois tilanteesta. Joskus jopa juoksen takaisin kotiin vaikka olisikin pitkä matka, koska en tunne huimauksen tunnetta juostessani ja olo vähän helpottuu, mutta jos pysähdyn niin huimauskin tuntuu voimakkaammalta! Saan myös kohtauksen jos menen yksin kauppaan ja tuntuu kuin olisin yksin maailmassa ja että pian pyörryn ja joku näkee ja pitää minua hulluna. Kaikki alkoi siitä kun olin kerran yksin kotona ja minulta melkein lähti taju. Sen jälkeen pelkäsin aluksi olla yksin kotona, mutta kun muutin poikakaverini kanssa yhteen asumaan ja jouduin väkisin jäämään yksin kotiin useasti kun poikaystäväni kävi töissä niin kohtaukset loppuivat kotona ollessani, toki saan vielä joskus niitä mutta kotona harvoin! En esimerkiksi usalla yksin seistä esim. pellonkeskellä koska ei ole seiniä ympärillä mistä pitää tukea jotta en kaatuisi koska huimaus alkaa heti, tai kuvittelen niin. Minulla on ollut räväkkä ja hieman ikäväkin lapsuus ja uskon, että siksi nyt minulla on tämä. Kärsin 2 vuotta sitten kovasta ahdistuksesta ja olin jo melkein valmis sanomaan kaikille, että viekää minut hullujenhuoneelle että saisin apua, mutta jotenkin aloin etsimään ilon aiheita elämääni ja ahdistuneisuus helpotti. En tykkää katsoa kauhuelokuvia, koska pelkään niitä suunnattomasti ja alan heti kuvittelemaan, että kämpässäni liikkuu joku :( inhottavaa. Kärsin myös unihalvauksesta joka alkoi myös n. 3 vuotta sitten...

Elämä on kirjoitti:

Hei!

Täällä nuori naisenalku joka myös kärsii paniikkioireista!! Olen kärsinyt jo 3 vuotta :( nyt alkaa jo kyllästyttämään, sillä rakastan liikuntaa ja saan aina lenkille lähtiessäni paniikkikohtauksen! Kohtaus on sellainen, että tuntuu kuin kaikki alkaisi pyörimään ja minua alkaa huimaamaan ja yritän päästä pois tilanteesta. Joskus jopa juoksen takaisin kotiin vaikka olisikin pitkä matka, koska en tunne huimauksen tunnetta juostessani ja olo vähän helpottuu, mutta jos pysähdyn niin huimauskin tuntuu voimakkaammalta! Saan myös kohtauksen jos menen yksin kauppaan ja tuntuu kuin olisin yksin maailmassa ja että pian pyörryn ja joku näkee ja pitää minua hulluna. Kaikki alkoi siitä kun olin kerran yksin kotona ja minulta melkein lähti taju. Sen jälkeen pelkäsin aluksi olla yksin kotona, mutta kun muutin poikakaverini kanssa yhteen asumaan ja jouduin väkisin jäämään yksin kotiin useasti kun poikaystäväni kävi töissä niin kohtaukset loppuivat kotona ollessani, toki saan vielä joskus niitä mutta kotona harvoin! En esimerkiksi usalla yksin seistä esim. pellonkeskellä koska ei ole seiniä ympärillä mistä pitää tukea jotta en kaatuisi koska huimaus alkaa heti, tai kuvittelen niin. Minulla on ollut räväkkä ja hieman ikäväkin lapsuus ja uskon, että siksi nyt minulla on tämä. Kärsin 2 vuotta sitten kovasta ahdistuksesta ja olin jo melkein valmis sanomaan kaikille, että viekää minut hullujenhuoneelle että saisin apua, mutta jotenkin aloin etsimään ilon aiheita elämääni ja ahdistuneisuus helpotti. En tykkää katsoa kauhuelokuvia, koska pelkään niitä suunnattomasti ja alan heti kuvittelemaan, että kämpässäni liikkuu joku :( inhottavaa. Kärsin myös unihalvauksesta joka alkoi myös n. 3 vuotta sitten...

Lue lisää

Moi 19. Mulla pääsääntöisin paikka saada kohtaus on kotona. Ehkä en ole vielä niin varma yksin olemisesta kotona tai sitten olen kehittänyt itselleni jonkun läheisriippuvuuden :) Mites se lenkille lähtö? Mietit lyhyen lenkin ja painat sen läpi. Nimimerkillä ukkopukkokukko kirjoittaa omassa aiheessaan (jokin tuolla etusivulla) pelosta kuinka sitä pitäisi lähes lähteä toivomaan. Näin olen itse muutaman päivän tehnyt ja on auttanut ainakin jonkin verran. Kun alkaa ahdistamaan, omat ajatukset "kaikumaan" päässä/ahdistaa kuulla omat ajatukset tai oma ääni pään sisällä niin paniikin sijaan tai entisen voivottelun nyt sekoan josta olen saanut paniikin niin olen lähtenytkin toivomaan sitä. Tule päälle stana, sekoa akka ;) Varmasti näyttäisi aika hassulta ulkopuoliselta koska ajoittain tekisi mieli kiljua ja kun sitä en ole tehnyt niin naaman mutristelut ovat varmasti hassuja. Näin ainakin olen saanut nuo omat käsistä karanneet juoksevat ajatukset pois tai jos vastaavasti jokin biisi on jäänyt päähän soimaan ja kun siitä olen ahdistunut niin sama juttu: soi stana. Liikuntaa olen myös lisännyt paljon ja se auttaa. Toivottavasti sinäkin pääsisit takaisin liikunnan pariin.

KyllästynytSekoiluun kirjoitti:

Moi 19. Mulla pääsääntöisin paikka saada kohtaus on kotona. Ehkä en ole vielä niin varma yksin olemisesta kotona tai sitten olen kehittänyt itselleni jonkun läheisriippuvuuden :) Mites se lenkille lähtö? Mietit lyhyen lenkin ja painat sen läpi. Nimimerkillä ukkopukkokukko kirjoittaa omassa aiheessaan (jokin tuolla etusivulla) pelosta kuinka sitä pitäisi lähes lähteä toivomaan. Näin olen itse muutaman päivän tehnyt ja on auttanut ainakin jonkin verran. Kun alkaa ahdistamaan, omat ajatukset "kaikumaan" päässä/ahdistaa kuulla omat ajatukset tai oma ääni pään sisällä niin paniikin sijaan tai entisen voivottelun nyt sekoan josta olen saanut paniikin niin olen lähtenytkin toivomaan sitä. Tule päälle stana, sekoa akka ;) Varmasti näyttäisi aika hassulta ulkopuoliselta koska ajoittain tekisi mieli kiljua ja kun sitä en ole tehnyt niin naaman mutristelut ovat varmasti hassuja. Näin ainakin olen saanut nuo omat käsistä karanneet juoksevat ajatukset pois tai jos vastaavasti jokin biisi on jäänyt päähän soimaan ja kun siitä olen ahdistunut niin sama juttu: soi stana. Liikuntaa olen myös lisännyt paljon ja se auttaa. Toivottavasti sinäkin pääsisit takaisin liikunnan pariin.

Lue lisää

Tänään tein pienen lenkin koirani kanssa!! Kun minua taas kerran alkoi hieman huimata niin hoin mielessäni itselleni, että ei sinua huimaa oikeasti, ei huimaa! Ja jos vaikka huimaisikin ja pyörtyisit niin varmasti joku auttaisi sinua hyvin pian.. :) Se vähän helpotti, mutta hieman kyllä keikutti kävellessä. Onneksi löysin tämän keskustelupalstan ja sain oikeasti nähdä, että en ole tässä maailmassa ainut joka ei pysty täysin normaalia elämää elämään. En pidä itseäni oikeastaan sairaana, ehkä hieman omalaatuisena :D mutta välillä houkuttaisi saada kyllä rauhoittavia.. Tuntuu, kun lukee muiden tekstejä, että ne todella ovat pelastus jos tästä kärsii. Minulla on ehkä se, että jos nyt menisin lääkärin vastaanotolle niin pitäisin itseäni terveenä enkä tiedä miten selittäisin tästä..tämä on minulle enemmänkin ongelma josta pitäisi vaan jollain muulla konstilla selvitä..vaikka sitten kohdata pelot ja tehdä juuri niin että lähteä sinne lenkille vaikka koko kaupunki pyörisi ympäriämpäri!!! :)

19 v kirjoitti:

Tänään tein pienen lenkin koirani kanssa!! Kun minua taas kerran alkoi hieman huimata niin hoin mielessäni itselleni, että ei sinua huimaa oikeasti, ei huimaa! Ja jos vaikka huimaisikin ja pyörtyisit niin varmasti joku auttaisi sinua hyvin pian.. :) Se vähän helpotti, mutta hieman kyllä keikutti kävellessä. Onneksi löysin tämän keskustelupalstan ja sain oikeasti nähdä, että en ole tässä maailmassa ainut joka ei pysty täysin normaalia elämää elämään. En pidä itseäni oikeastaan sairaana, ehkä hieman omalaatuisena :D mutta välillä houkuttaisi saada kyllä rauhoittavia.. Tuntuu, kun lukee muiden tekstejä, että ne todella ovat pelastus jos tästä kärsii. Minulla on ehkä se, että jos nyt menisin lääkärin vastaanotolle niin pitäisin itseäni terveenä enkä tiedä miten selittäisin tästä..tämä on minulle enemmänkin ongelma josta pitäisi vaan jollain muulla konstilla selvitä..vaikka sitten kohdata pelot ja tehdä juuri niin että lähteä sinne lenkille vaikka koko kaupunki pyörisi ympäriämpäri!!! :)

Lue lisää

http://areena.yle.fi/video/1618771

19 v kirjoitti:

Tänään tein pienen lenkin koirani kanssa!! Kun minua taas kerran alkoi hieman huimata niin hoin mielessäni itselleni, että ei sinua huimaa oikeasti, ei huimaa! Ja jos vaikka huimaisikin ja pyörtyisit niin varmasti joku auttaisi sinua hyvin pian.. :) Se vähän helpotti, mutta hieman kyllä keikutti kävellessä. Onneksi löysin tämän keskustelupalstan ja sain oikeasti nähdä, että en ole tässä maailmassa ainut joka ei pysty täysin normaalia elämää elämään. En pidä itseäni oikeastaan sairaana, ehkä hieman omalaatuisena :D mutta välillä houkuttaisi saada kyllä rauhoittavia.. Tuntuu, kun lukee muiden tekstejä, että ne todella ovat pelastus jos tästä kärsii. Minulla on ehkä se, että jos nyt menisin lääkärin vastaanotolle niin pitäisin itseäni terveenä enkä tiedä miten selittäisin tästä..tämä on minulle enemmänkin ongelma josta pitäisi vaan jollain muulla konstilla selvitä..vaikka sitten kohdata pelot ja tehdä juuri niin että lähteä sinne lenkille vaikka koko kaupunki pyörisi ympäriämpäri!!! :)

Lue lisää

Moi taas.
Tartuin 19v. tuohon sinunu kommenttiisi, että pidät itseäsi terveenä, etkä tiedä miten selittäisit oireesi tai ongelmasi, jos menisit lääkäriin. Mietin vain tuota terveys käsitettä. Eihän avun hakeminen tee kenestäkään sairasta. Kukaan ei elä elämäänsä täysin terveenä superihmisenä. Toisista ongelmista selviää omin voimin, toisista ystävien avulla, ja joissain ongelmissa on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen. Pointtini oli, että ei sinun tarvitse tuntea oloasi erityisen sairaaksi, että voit mennä lääkärin tai jonkun muun juttusille. :)

Rajamailla kirjoitti:

Moi taas.
Tartuin 19v. tuohon sinunu kommenttiisi, että pidät itseäsi terveenä, etkä tiedä miten selittäisit oireesi tai ongelmasi, jos menisit lääkäriin. Mietin vain tuota terveys käsitettä. Eihän avun hakeminen tee kenestäkään sairasta. Kukaan ei elä elämäänsä täysin terveenä superihmisenä. Toisista ongelmista selviää omin voimin, toisista ystävien avulla, ja joissain ongelmissa on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen. Pointtini oli, että ei sinun tarvitse tuntea oloasi erityisen sairaaksi, että voit mennä lääkärin tai jonkun muun juttusille. :)

Lue lisää

Rajamailla:

Ei ehkä tarvitse tunteakkaan, mutta jotenkin avun hakeminen on vaikeampaa kun on keholtaan muuten terve ja tulee vain vainoharhainen olo. Itseasiassa olen nyt kirjoitellut paljon päiväkirjaan mieltäni painamista asioista ja olen huomannut sen auttavan! Itseasiassa kävin yksi päivä lenkillä koirani kanssa enkä saanut minkäänlaista paniikkikohtausta!!! =)

Toivottavasti joskus ei tarvitse enään edes ajatella paniikkihäiriötä :)

pakko lisätä :) kirjoitti:

If you could choose between two paths, which would you choose? The Left - where nothing goes right, or the Right - Where there's nothing left?

Täytyy sanoa, että tästä ketjusta on ollut nyt yön aikana iso apu! Mulla meinas pää mennä ihan tukkoon kaikista ajatuksista. En ole koskaan ollut niin omien ajatusteni vanki kuin nyt elämässäni ja varsinkin tänä yönä.

Haluan kiittää kaikkia osallistuneita, ketkä ovat jaksaneet jakaa kokemuksiaan.

Ja tämä on mahtavinta, mitä olen vähään aikaan lukenut: "If you could choose between two paths, which would you choose? The Left - where nothing goes right, or the Right - Where there's nothing left?"

edellinen viestini on minun...kirjoitin vain ajatuksissani 10 :D

miten onnistuit siinä ? ite en tunnu en sit milläään pääsevän eroon näistä oireista :(

Ne "merkit" voi olla vaikka just joku sivusilmällä vilahtava tumma hahmo -> ahaa! näköharha! ->ahaa! Hulluus-> paniikki: ahistaa, sydän hakkaa yms. Tosiasiassa se on kissani tai tuuli heiluttaa verhoa tai jotain vastaavaa.

Tai se "merkki" voi olla puheen sorinaa-> apua, kuulenko ääniä, vai mistä tuo ääni kuuluu? tai väkijoukossa jos joku huutaa minun nimeä, tai pienemmässä tilassa joku oikeesti kuiskaa mun nimeä ja käännyn katsomaan kuka mua kysyy ja en saa tietää heti, mistä ääni tuli -> apua, mä kuulen ääniä ja nyt käyttäydyn kummallisesti, -> paniikki.

Pahimmillaan sitä just on koko ajan ahistunut jo valmiiksi ja odottaa päivästä toiseen sitä hulluksi tulemista ja kaikkiin kadulta tai naapurista kantautuviin ääniin reagoi paniikilla. Viime keväänä kirjoitin päiväkirjaani: Niin kauan kuin kissani reagoi kuulemiini ääniin, ei minulla ole mitään hätää." :D Nyt voin jo vähän nauraakkin asialle, mutta tuolloin se ei ollut yhtään hauskaa.

Joskus jos lukee vain skitsofreeniasta tai psyykosista,tai joku puhuu niistä tai kun nyt kirjoitan sen sanankin niin ahdistus iskee ja kädet hikoo. Huokaisen syvään ja sanon itselleni että kyllä mä olisin jo hulluksi tullut jos olisin tullut.

Nykyään kun ei ole koko ajan ahdistunut, niin ihan rennossa mielen tilassakin saatan salamannopeasti REAGOIDA tuollaiseen merkkiin toisinaan. Kaikki tapahtuu niin nopeasti että on vaikea sanoa. Ehkä se menee jotensakin näin että tunne on ensin: säpsähdys,pelko, keho reagoi siihen ja sitten vasta seuraa mieli, joka tulkitsee tilanteen vanhalla väärällä kaavalla: harha! hullu! :D heh, ei oikeesti tosi tilanteessa paljon naurata...Tai itseasiassa oon mä siinäkin onnistunut: nauramaan samaan aikaan täys paniikkikohtaus päällä...

pelko vs. rakkaus kirjoitti:

Ne "merkit" voi olla vaikka just joku sivusilmällä vilahtava tumma hahmo -> ahaa! näköharha! ->ahaa! Hulluus-> paniikki: ahistaa, sydän hakkaa yms. Tosiasiassa se on kissani tai tuuli heiluttaa verhoa tai jotain vastaavaa.

Tai se "merkki" voi olla puheen sorinaa-> apua, kuulenko ääniä, vai mistä tuo ääni kuuluu? tai väkijoukossa jos joku huutaa minun nimeä, tai pienemmässä tilassa joku oikeesti kuiskaa mun nimeä ja käännyn katsomaan kuka mua kysyy ja en saa tietää heti, mistä ääni tuli -> apua, mä kuulen ääniä ja nyt käyttäydyn kummallisesti, -> paniikki.

Pahimmillaan sitä just on koko ajan ahistunut jo valmiiksi ja odottaa päivästä toiseen sitä hulluksi tulemista ja kaikkiin kadulta tai naapurista kantautuviin ääniin reagoi paniikilla. Viime keväänä kirjoitin päiväkirjaani: Niin kauan kuin kissani reagoi kuulemiini ääniin, ei minulla ole mitään hätää." :D Nyt voin jo vähän nauraakkin asialle, mutta tuolloin se ei ollut yhtään hauskaa.

Joskus jos lukee vain skitsofreeniasta tai psyykosista,tai joku puhuu niistä tai kun nyt kirjoitan sen sanankin niin ahdistus iskee ja kädet hikoo. Huokaisen syvään ja sanon itselleni että kyllä mä olisin jo hulluksi tullut jos olisin tullut.

Nykyään kun ei ole koko ajan ahdistunut, niin ihan rennossa mielen tilassakin saatan salamannopeasti REAGOIDA tuollaiseen merkkiin toisinaan. Kaikki tapahtuu niin nopeasti että on vaikea sanoa. Ehkä se menee jotensakin näin että tunne on ensin: säpsähdys,pelko, keho reagoi siihen ja sitten vasta seuraa mieli, joka tulkitsee tilanteen vanhalla väärällä kaavalla: harha! hullu! :D heh, ei oikeesti tosi tilanteessa paljon naurata...Tai itseasiassa oon mä siinäkin onnistunut: nauramaan samaan aikaan täys paniikkikohtaus päällä...

Lue lisää

....täytyy vielä lisätä että jonkin verran mullakin joskus jää kaikumaan jonkun toisen ääni mieleeni. Yleensä se on ollut jotenkin erikoisen ihanaa tai kamalaa. Sitten on ollut tilanteita, jotka ovat osoittautuneet jälkeenpäin telepatiaksi, olen hyvin elävästi tuntenut toisen ihmisen läsnäolon ja puhuvan minulle rohkaisevasti ja hän on tosiaan ajatellut minua tuolloin paljon ja kannustavasti, toivoen parastani. :)
Mutta näihin en ole osannut reagoida ahdistuneesti, paitsi juuri noihin ilkeisiin muistoihin, joita olen sitten joutunut prosessoimaan..
Alat nyt vain vakuuttelemaan itsellesi että kaikki ok. :)
Joskus paniikkikohtauksen aikana tai sitä pelätessä minäkin koen että en pysty kontrolloimaan ajatuksiani ja pelko vain väkisin ottaa ohjakset, mutta sekin on normaalia! Mutta sen kanssa voi oppia elämään, ihmisen kasvun edellytys on ristiriidat ja ristiaallokossa oppii soutamaan eteenpäin, tsemppiä!

p vs. r kirjoitti:

....täytyy vielä lisätä että jonkin verran mullakin joskus jää kaikumaan jonkun toisen ääni mieleeni. Yleensä se on ollut jotenkin erikoisen ihanaa tai kamalaa. Sitten on ollut tilanteita, jotka ovat osoittautuneet jälkeenpäin telepatiaksi, olen hyvin elävästi tuntenut toisen ihmisen läsnäolon ja puhuvan minulle rohkaisevasti ja hän on tosiaan ajatellut minua tuolloin paljon ja kannustavasti, toivoen parastani. :)
Mutta näihin en ole osannut reagoida ahdistuneesti, paitsi juuri noihin ilkeisiin muistoihin, joita olen sitten joutunut prosessoimaan..
Alat nyt vain vakuuttelemaan itsellesi että kaikki ok. :)
Joskus paniikkikohtauksen aikana tai sitä pelätessä minäkin koen että en pysty kontrolloimaan ajatuksiani ja pelko vain väkisin ottaa ohjakset, mutta sekin on normaalia! Mutta sen kanssa voi oppia elämään, ihmisen kasvun edellytys on ristiriidat ja ristiaallokossa oppii soutamaan eteenpäin, tsemppiä!

Lue lisää

kirjoitit ensimmäisessä viestissä nähneesi sivusilmällä tummia hahmoja, minäkin näin kerran viime syksynä ja säikähdin tietty ihan satasella. Onneksi niitä ei alkanut vilahtelemaan useammin, olisin muuten tilannut jonkun manaajan paikalle. En olisi silti huolissani!

Hei, tosi kiva kuulla! Tuntuu jotenkin hienolle, että mun helvetillisillä kokemuksilla ois joku positiivinenkin merkitys. Vertaistukea paljon hehkutetaan, mut ei mun oloa ole useinkaan ratkaisevasti helpottanut paniikkihäiriöisten ystävieni kanssa jutustelu, usein kun mulle on jäänyt fiilis että oon sittenkin se kaikista hulluin ;)
Mut ehkä täällä netissä just uskaltaa puhua auki ne kaikista salatuimmat ja pelottavimmatkin juttunsa, niin ne voi aueata ja kadottaa voimansa. Laita vaan yhteystietosi. Voisin sen tehdä itekkin, mut oon niin laiska etten jaksa nyt avata tätä varten uutta s.p.osotetta...

Hei taas. Listaanpa tähän mitkä mulla aiheuttaa tätä ahdistusta: stressi, pienet ja positiivisetkin elämänmuutokset normaalista arjesta(esim. ulkomaanmatkan suunnittelut, jonka pitäisi päin vastoin tuottaa ilon tunnetta, niin mulla tulee jumalaton ahdistus et mitä jos sekoan siellä vieraassa maassa), kun muistelen vanhoja ahdistuskohtauksia, muistelen menneisyydestä jotain noloja tilanteita, ehkä hormoonitkin jossain määrin(kk epäsäännölliset), yksinolemisen pelko(siis kun joutuu koko viikon oleen yksin kotona töiden jälkeen), väsymys, synkät uutiset näistä ampumisjutuista.

Mulla ei tule yleensä kliseisiä paniikkikohtauksia esim. kaupassa. Joskus kun niitä "oikeita" paniikkikohtauksia on tullut, se on päättynyt itkukohtaukseen ja sen jälkeen on olo ollut jotenkin rauhallinen ja seesteinen :o samoin kuin KyllästynytSekoiluun kertoi niin jotenkin "puhdistunut olo", kuin ne pelot ja ahdistus valuis kyyneleiden mukana ulos =D

Mutta enemmän muakin vaivaa tää jatkuva ja suhteellisen tasainen ahdistus ja panikointi. Töissä ei kerkee juurikaan aattella tätä asiaa, mut kun kotiin pääsee niin taas ollaan tulossa hulluksi. Vaikka kuinka yritän vakuutella itselle et nää hullut ajatukset ei oo totta niin silti tulee et MITÄ JOS joskus kuitenki alan niihin uskomaan!!! Jotenkin tää pelko hallitsee niin vahvasti et mun on melkein "pakko" ajatella näitä hulluja asioita, koska pelkään niitä.. Eli kärsin hyvin luultavasti pakkoajatuksista, koska ne tunkevat väkisin mieleen(ihan ykskaks tai stressi tms. tekijä laukaisee) enkä osaa vain olla ajattelematta niitä, koska ne ovat niin hirveitä ja pelottavia ajatuksia. Juu kierrehän tämmösestä tulee. Puuh.
Taas tuli ehkä hieman parempi mieli kun sai purkaa ajatuksia tänne. Kyllä tämmönen avautuminen auttaa. Nää ajatukset on niiin hirveitä että en viitsi niistä läheisille oikein kertoa, koska eivät ymmärrä mua :( ehkä senkin takia on ahdistusta kun tuntuu että sitä on niin yksinäinen näiden ongelmien kanssa. Oon siis joskus yrittänyt mutta mulle vaan sanotaan et "no älä ajattele" tai "sullahan on kaikki hyvin".. Joopajoo siitä näkee et se, joka ei tätä oo ite kokenut ei voi käsittää että ahdistus ja paniikki ei todellakaan lopu ku nappia painamalla! Suvussamme ei ole minkäälaisisia mielenterveysongelmia, joten siitä johtuu varmaan ymmärtämättömyys.

KyllästynytSekoiluun, mitkä asiat sulla aiheuttaa tätä ahdistusta ja paniikkia? Ja ootko keksiny keinoja miten päästä ahdistuksesta ja pelosta eroon
?

Aurinkoisia päiviä teille kaikille =)

Heippa,
onhan tämä ketju jo vanha, mutta olisi kiva tietää mitä teille kaikille kuuluu. Erityisesti KyllästynytSekoiluun, samaistun sinuun ihan täysin, olisi kiva vaihtaa ajatuksia! Olen ihan loppu tähän ahdistukseen ja sekoamisen pelkoon. .Olisi kiva saada täältä vähän vertaistukea ja neuvoja. :)

Eipäku 2,5t.
Auttoi siihen et unohdin hetkeksi uskomukseni et kuolo varmaan koht korjaa ku kaikenlaista oiretta pukannu muutamana pv taas

Eikö sinun kannattaisi puhua jollekin aikuiselle tuosta asiasta? Vanhemmillesi, terveydenhoitajalle yms...

Hei sinä 15v tyttö ❤️
Kirjoitin tuon äskeisen viestin lukematta viestiketjua ensin. Nyt luin loppuun saakka ja haluan vastata sinulle.

Olet selvästi tosi peloissasi ja ahdistunut, mutta muista että se ei tarkoita sekoamista. Tuossa sinun viestissä ei ollut mitään, mistä olisin sen suhteen huolissani.

Sekoamisen pelko on niin voimakas, että kaikista pikku ”merkeistä” säikähtää. Tuo sinun unettomuus johtuu ahdistuksesta, ja et ole ainoa. Jos pikku stressikin vaikuttaa nukkumiseen, niin sitä suuremmin voimakas ahdistus ja pelot. Mutta se EI tarkoita että olisit sekoamassa. Mulle aina terapeutti sanoo, että niin kauan kun sitä edes osaan pelätä, en varmasti sekoa. Ja tiedän että tästäkin pelokkaimmat säikähtää, että no mitä jos en juuri nyt pelkää, sekoanko. Mulla on ollut nyt jo pidempään hyvä kausi, ja on mennyt kuukausia ettei se oo pelottanut ollenkaan. Välillä saattaa tulla takapakkia, mutta sekin on normaalia. Se ei silti tarkoita että tästä kärsisi koko loppu elämän.

Nuo perheen sanat varmasti ahdistaa, ahdistaisi minuakin. Jos ei ole itse käynyt tällaista läpi, ei oikein osaa auttaa. Vanhempasi ovat varmasti huolissaan, koska toivoisivat että voisit hyvin. Siksi saattavat turhautuessaan sanoa noin. Vaikka oikeasti et ole sekoamassa. Enkä usko että he niin uskovat, mutta ovat neuvottomia kun eivät osaa auttaa sinua ahdistuksen kanssa❤️

Olen ollut itse tosi ahdistunut, muista illan kun kaikki tuntui ihan vieraalta. Koin olevani täysin irti omasta ruumiistani (dissosiaatio) ja en tuntenut omaa kehoani. Maailma tuntui ihan vieraalta ja ajattelin että nyt olen seonnut. Enpä ole vieläkään seonnut, enkä sekoa. Terapeutilleni olen kertonut kaikki ahdistavimmatkin ajatukset, eikä hän kertaakaan ole epäillyt että sekoan. Päinvastoin, hän sanoo aina että olen TODELLA tietoinen kaikesta ympärilläni 😄 Liittyy omaan herkkyyteen ja siihen että havainnoin koko ajan ja kaikkea.

Sen kanssa oppii elämään. Ja elämästä tulee jossain vaiheessa siedettävää, sitten jopa ihanaa ja onnellista. Kannattaa hakeutua terapiaan, se on paras asia mitä minulle on tapahtunut. Ja lääkitys (escitalopram) minulla on myös ollut, josta on ollut iso apu. Senkin aloittamista pelkäsin (yllätys yllätys, tulenko hulluksi), mutta kaikki on mennyt hyvin ja se on ollut isona tukena toipumisessa.

Toivottavasti tästä oli edes vähän apua. Kovasti tsemppiä ja voimia❤️ Selviät ihan varmasti!

Ap:n ei tarvinnu kaukaa lähtä penkomaan ketjun jatkoa kun hänellä on talletettuna lähes kaikki aloittamansa ketjut 20 vuoden ajalta.
Niinpä...kenellä dementia mitenkin etenee?

Anonyymi kirjoitti:

Ap:n ei tarvinnu kaukaa lähtä penkomaan ketjun jatkoa kun hänellä on talletettuna lähes kaikki aloittamansa ketjut 20 vuoden ajalta.
Niinpä...kenellä dementia mitenkin etenee?

Lue lisää

Kirjoitin tuon viestin johon vastasit, mutta en siis ole ap, vaan etsin vain jonkun keskustelun joka kertaa epätodellisesta olosta. Halusin jakaa oman tarinani, jos siitä olisi apua muille. 😊

Anonyymi kirjoitti:

Kirjoitin tuon viestin johon vastasit, mutta en siis ole ap, vaan etsin vain jonkun keskustelun joka kertaa epätodellisesta olosta. Halusin jakaa oman tarinani, jos siitä olisi apua muille. 😊

Lue lisää

*kertoo