Kokeilin viettää baaritonta elämää ja keskittyä töihin ja kuntoiluun. Tänään tuli täyteen neljä kuukautta. Huomasin, että olen nykyään paljon paremmalla tuulella, kun enää mulle ei vittuilla tai esitetä olevansa kiinnostunut, mutta ei sitten ollakaan valmiita edes kaveriksi. Tänä aikana löysin itselleni yhden uuden naiskaverin ja koin toisen ihastuksen, mutta kyseinen nainen ei ollut kiinnostunut minusta.
Vaikka naisseuraa en saakaan enää kovin usein, olen tyytyväinen elämääni, sillä en tapaa enää huonostikäyttäytyviä naisia, jolloin elämänlaatuni on keskimäärin parempaa kuin ennen.
Elämää ilman baareja
4
277
Vastaukset
Hyvä asia, minä olen ollut irti alkoholisesta baarielämästä jo 8v. Vaikka käyn niissä selvinpäin aina silloin tällöin.
Ja muutenkin olen ollut jo yli 2,5v täysin ilman alkoholia, vaikka tuossa vieressä seisoo pullo 80% viinaa avaamattomana. Taidan antaa sen jollekin lahjaksi.- Ei vaib huvita
En ole enää käynyt kolmeen vuoteen baareissa, en vain jaksa sitä meteliä, kännisiä ihmisiä, iskijöitä ym. Olen myös huomannut, että olen paljon paremmalla päällä nykyään, on paljon rauhellisempi olo, nautin siitä kun tulen perjantaina kotiin, eikä tarvitse mihinkään lähteä, saa lukea, katsoa TV:tä, syödä hyvin, lenkkeillä, käydä shoppailemassa, tehdä viikonloppumatkoja ym. Minulle kyllä soittaa pari tyyppi, mutta pidän heitä etäällä, näin on hyvä, ainakin tällä hetkellä.
- kurppia
ei baarissa kyllä kaivatakaan.
- 18
kurppia kirjoitti:
ei baarissa kyllä kaivatakaan.
jep ehkä alkaa olla tota ikää tullut raitistuneille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä
Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh192028Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan
Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat351693Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?
Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli56139341000 kavallettu rahaa
uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.471317Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt
Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit281298Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan
Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar691275- 1111273
- 851144
Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä
Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi411044Fantasioista
Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai1271025