kun "kritisoidaan" tiedettä. Kun lässytetään jotain alatyylistä epätiedettä, olisi hyvä olla alla ainakin akateeminen tutkinto kyseiseltä tieteenalalta, koska vain sillä edellytyksellä voi jonkin tieteenalan kysymyksistä olla alkeet jotenkuten hallussa.
Varsinaista "kritiikkiä" tosin jostain tieteenalasta, esimerkiksi klimatologiasta, voi esittää joutumatta naurunalaiseksi, jos on runsas tieteellinen tutkimustoiminta kyseiseltä alalta maailman kyseisen alan kolmen tärkeimmän julkaisun sivuilla. Kas klimatologiassa nämä viimemainitut kriteerit täyttävistä 97% allekirjoittavat AGW:n ihmiskunnan suurimmaksi vaaraksi.
Jos putkimies, parturi tai lehdenjakaja ovat päteviä totta kai omassa arvokkaassa toimessaan, täyttyy huipputukijan silmät naurunkyynelistä ja säälistä, kun tuo kadunimmeinen alkaa paasata tieteestä. Niin hupaisaa, mutta säälittävää tuollainen mesominen on.
Varsinaista "kritiikkiä" tosin jostain tieteenalasta, esimerkiksi klimatologiasta, voi esittää joutumatta naurunalaiseksi, jos on runsas tieteellinen tutkimustoiminta kyseiseltä alalta maailman kyseisen alan kolmen tärkeimmän julkaisun sivuilla. Kas klimatologiassa nämä viimemainitut kriteerit täyttävistä 97% allekirjoittavat AGW:n ihmiskunnan suurimmaksi vaaraksi.
Jos putkimies, parturi tai lehdenjakaja ovat päteviä totta kai omassa arvokkaassa toimessaan, täyttyy huipputukijan silmät naurunkyynelistä ja säälistä, kun tuo kadunimmeinen alkaa paasata tieteestä. Niin hupaisaa, mutta säälittävää tuollainen mesominen on.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Suoritin diplomiklimatologin tutkinnon Itä-Anglian yliopistossa. Pääaineenani olivat sähköpostiviestien tuhoaminen, lätkamailojen kopiointi ja tiedejulkaisujen päätoimittajien uhkailu.
Klimatologian kärkihahmot näyttävät olevan aika sekalaista seurakuntaa: arkkitehtejä, media-alan asiantuntjoita, rautatievirkamiehiä, insinöörejä, muusikoita, ohjelmoijia, luontokuvaajia ja keskiasteen opettajia.
Lehdenjakajalla on paikallinen lyhyen aikavälin empiirinen tutkimusaineisto käytettävissään, kuten on putkimiehelläkin joka on sulatellut parhaassa tapauksessa vesijohtoja vuosikymmeniä.
Sen sijaan studiossaan istuvalla akateemikolla on vain toisten keräämää toisenkäden tietoa, joka on kerätty eri lähteistä.
Eikös se ollut peräti tohtorismies sekin joka nielaisi ns. iridiamant- eli Micmac-, myöh. elämäntapaintiaanien tarun siimoineen koukkuineen. Ja toinen tri loihe TV:n suorassa lähetyksessä lausumaan Uri Gellerin lusikantaivutus-silmänkääntöshowta vierestä katsottuaan että on vielä paljon asioita joita tiede ei kykene selittämään...
Juuri tästä on AGWssäkin kyse: niin moni tohtorismies meni lankaan eikä nyt kehtaa sanoa, ettei keisarilla olekaan vaatteita. Fyyskot ovat olleet hissukseen sivummalla ja odotelleet, että tämä hulluus tulee päätöspisteeseensä ja palataan taas oikeiden tieteitten pariin.
Eipä irtoa titteleitä paskiaisilta. Tai onhan se paskiainenkin titteli.
Mitenkäs se autoilu paskiaiselta sujuu? Kun on koko henki kiinni tiedemiesinsinöörien hölmöilystä?
Menettekö tosiaan lääkärien kynsiin kun alkaa rinnasta rutistaa ja olo käy sekavaksi? Tai tuskat vatsassa käyvät sietämättömiksi? Ettepä niin: soitatte lähimmälle taksikuskille ja kysytte, mikäs mulla nyt on vikana.
Lääkärihuijarit kun ovat perehtyneet liikaa "lääketieteeseen", mikä on pelkkää huijausta, kuten jokainen alkoholistityötön luuseri tietää.
Ylempi korkeakoulututkinto. Mikäs sinulla on? Oletko kenties klimatologi, meteorologi, metronomi vai merkantti?
ja sitten on säveltäjiä ja metasäveltäjiä. Kaikkea saatanaa sitä onkin.......
...jotain alatyylistä epätiedettä, olisi hyvä olla alla ainakin akateeminen tutkinto kyseiseltä tieteenalalta"
Missä laitoksessa voisi pätevöityä alatyylisen epätieteen maisteriksi ?
Kun limatolookit mestaroivat ilmastotiedettä ja mediaa, lopputulos on edessänne
mutta kaikki eivät näe.
AGW uskonnon kaatamiseen tarvittiin alunperin vain yhtä kaivosmiestä, ja homma oli selvä.
Amispojat yrittivät vähän säestää.
"Ilmasto on niin tärkeä asia, ettei sitä saa jättää yksin limatolookeille".
Jonkuin piti kattoo vähän päälle, ettei ne vallan villiinny houreissaan.
semmoisen alatyylisen epätieteen oppituolin ole perustaneet. Toisaalta kyllä Suomessakin tiedetään olevan ainakin yksi ns. Amerikan tohtori ja Uppsalan ekonomeja.
kirjoittaminen roskaväeltä ei varmaan onnistu koskaan.
agu pani luun kurkkuun kakkiaisilta!
Vai eikö suutarin lapsella ole kenkiä?
Klimatologin lapsilla ei varmasti ole suksia :D
titteleitä, luu on nyt monen pölkkypään kurkussa. Hyvä näin.
Lettutieteen Vihtori, ja joskus heivaan kuppia.
Tittelillä ei ole mitään merkitystä.
Sillä on merkitystä että osaa vääntää sanottavansa ymmärrettäväksi. Jos paavilla on isoin titteli niin onko hän aina oikeassa?
Paavi on katolisen kirkon kaanonin mukaan erehtymätön, aivan kuten Hansen on AGW kirkon mukaan. Sillä ei ole mitään merkitystä, ettei yksikään, ei siis ainoakaan, miehen ennustuksista ole tullut todeksi. Eivät ne 80-luvulla tehdyt, eivätkä ne 90-luvulla tehdyt, 2000-luvun alun julistuksista puhumattakaan.
Jotta insinööritkin hoksaisi lopettaa nytkyttelyn.
paskiaiset rypee vähä-älyisyydessään, tiede etenee.
jatkakaa! Tiede rules!
Ilmatieteen Laitoksellakin on varmasti tohtoreita vaikka muille jakaa, mutta niin vain tulee silkkaa paskaa joka tuutista.
Hallituksen ilmastopoliittisen neuvonantajan oppiarvo on...?
Taivaalta sataa kaikille tasapuolisesti.
Tekö sieltä, Toveri, niitä jakelette kuten silloin hyvinä aikoin ,kaikkea...
Hauskaa kun tuli tämä 97% nyt esille. Sehän on itse asiassa vain syvään juurtunut myytti jolla ei ole todellisuuspohjaa.
Vuonna 2008 opiskelijatyttö Maggie Kendall Zimmermann teki lopputyötään opettajansa Peter Doranin (UIH)avustuksella.Heillä oli 10257 vastanneen tiedemiehen otanta.Näistä valittiin 77 "soveltuvaa" tiedemiestä.
Näistä 75 oli sitä mieltä että ihmisen toimilla on vaikutusta maapallon lämpötilaan.
Siis kokeeseen hyväksytyistä tiedemiehistä 97 % oli AGW:n kannalla.Mutta ei ihan luku jota kannattaa mainita uskon tukena.......
Naurunkyyneleet on siis kyllä jo varattu hieman muille.
Putkimies ,parturi ja lehdenjakaja ovat todennäköisemmin rehellisempiä ihmisiä kuin esille pääsevät ilmastotieteilijät.Climategate paljasti miten pihalla nämä akateemiset ihmiset ovat ilmastoasioissa.Turha väittää muuta(kannattaa lukea itse jos ei usko).Meillä epätieteen tekijöitä löytyy Ilmatieteenlaitokselta, Briteillä on MET-Office ja East Anglian yliopisto, Jenkeillä NASA:n GISS sekä NOAA:n jotkin osastot.Kaikista edellämainituista löytyy henkilöitä jotka ovat tarkoituksellisesti vääristelleet tilastoja ja tutkimuksia.Osittain siksi ettei vieläkään voida tunnustaa ettei oltukaan oikeassa, osittain rahoituksen varmistamisen vuoksi, ja pahimmillaan jonkinlaisen "tarkoitus pyhittää keinot"-uskon vuoksi luonnon puolesta.
Nyt ollaan jo siinä pisteessä ettei kannata julkisesti mainita olevansa ilmastotieteilijä joutumatta häpeään.
sanat
Samat!
siitä vaan, hörhöt nielee tyhjää.
niinpä, ei voi mittään.
on yes
Tietysti on paremmat edellytykset kun on koulutusta ja ympäristö jossa voi suorittaa tutkimusta.
Svensmakk tutki ja julkaisi, kauhiaa kitinää, sitten kun hän sai tutkimukselleen leiman missä lukee CERN, vikinä loppui mutta tulokset eivät muuttuneet pahemmin.
Surkein esimerkki on että hyvän koulutuksen ja oppiarvot saaneet ihmiset alkavat käyttää
tiedettä hyväkseen, tajuamatta sitä että sitten ne jäävät toiseksi "Römpän Ukolle".
Hän oli äärimmäisen kiusallnen aihe natseille, jotka eivät kehdanneet kiistää hänen
teorioitaan kun käyttivät itse sitä kehitellessään ydinasetta.
Muistaakseni natsien luonnehdinta suhteellisuusteoriasta oli "sen olisi
voinut keksiä joku muukin kuin juutalainen".
Uraanit vei Japaniin saksalainen sukellusvene, sitten kun kaikki oli menetetty.
Historian salaisuuksia lahjaksi kaikille, kiistäkää jos haluatte.
Varsin yleinen havainto on, että eilispäivän tiede on ollut erehtyväistä, enempi ja vähempi. Edelleen varsin yleinen havainto on, että nykypäivän tiedettä pidetään totuuden tai faktan synonyyminä. Nämä kaksi havaintoa herättävät varmaankin joitakin ajatuksia.
Toinen kysymys on sitten tieteen soveltaminen. Kohtuullisen monet ovat kaiketi sitä mieltä, että Einstein toimi oikein soveltaessaan tieteellistä tietoa atomipommin kehittämiseen ja Truman (oliko?) presidenttinä toimi oikein soveltaessaan tätä fysiikan saavutusta japanilaisiin. Nykyään tosin aika monet ovat tästä eri mieltäkin. Hitler kansanomaisti ja sovelsi poliittisesti Darwinin biologista suotuisimpien rotujen menestykseen perustuvaa teoriaa. Tästä ovat miltei kaikki biologit nykyään sitä mieltä, että väärin sovellettu. Voihan se noin ollakin, vaikka toisaalta saksalaiset eivät vain osoittautuneet siksi suotuisimmaksi roduksi? Vai mitä luulette koulun biologiassa darwinismista nyt opetettavan, jos Hitler olisikin voittanut?
Trumanin tapauksessa kansalaisia ei kaiketi tarvinnut erityisesti suostutella hyväksymään tieteen tuloksia, koska asia hoidettiin salassa sota-aikana. Hitlerin aatteen suosioon vetoaminen tieteeseen saattoikin vaikuttaa. Jos vastustat Hitleriä, olet tieteenvastainen!
Aloitusviestissä esitetty vaatimus tieteen kritiikin sallimisesta vain tieteeseen vihkiytyneille on siis monella tavalla ongelmallinen. Aiheen laajuuden vuoksi en käsittele yleistä tieteenkritiikkiä tätä enempää.
Demokratia on kuitenkin eri asia kuin asiantuntijavalta. Vaikka vaaleissa harvemmin on teemana jonkin tietyn tieteenalan rahoituksen lisääminen tai vähentäminen, niin esim. ilmastokriittisiä ehdokkaita äänestämällä voi ilmastotieteellisen tutkimuksen rahoituksesta tullakin samalla säästökohde. Veturimiesehdokas voikin toimia toisin kuin IPCC:n "veturimies" suosittaa. Ja äänestäjissä on kuitenkin enemmän lehdenjakajia kuin ilmastotieteilijöitä. Edelliset sitä paitsi kärsivät huonosta säästä enemmän työssään.