ihmiset? miksei myös eläimet?

Kaikille mahdollisille aiheille ei ole vielä keksitty perustaa omaa ryhmäänsä. Vähä niinku tarpeen mukaan...

En mäkään näe täällä keskustelupaikkaa, jossa vois puhua vaikkapa tuosta shakin harrastuksesta. Kun en sitä ihan urheiluksi laske... Joku voisi tosin sen luokitella urheiluksikin. Tuskin shakin pelaajat tällä jaksavat juttua heittä, kun niillä on ihan omat sivutkin sitä varten.

Joten ei siitä kannata rueta meuhkaamaan jollei sulle ja sun eläimille ole sopivaa keskustelupaikkaa...

Mulla on sellainen kissa joka osaa avata ovet kahvasta, aukoa lipaston laatikot nupista vetämällä ja avata vesihanan. Vielä kun oppisi vessanpytylle niin hyvä olisi.

Helsingin sanomat 5.1.2004
"Ihmisiä ne ovat eläimetkin

Syrjitty biologia palaa Jussi Viitalan kirjassa takaisin ihmiskäyttäytymisen tutkimukseen

Eläin on vaistojensa varassa toimiva biologinen kone, ihminen taas tietoinen järkiolento. Näin ajatellaan, vaikka eläinten kulttuurievoluutio on paljon ihmistä vanhempi keksintö.
Vaiston käsitettä ei ole pystytty määrittelemään, se on jäänyt epäselväksi geenipuheeksi, jonka taustalla on uskonnollinen jako sieluttomiin eläimiin ja sielullisiin ihmisiin.
Jako on ollut vahingollinen. Dosentti Jussi Viitalan mukaan vaisto on eräänlainen poliittinen termi, jota on käytetty oikeutuksena eläinten taloudelliseen hyväksikäyttöön ja huonoon kohteluun. Peritty vaisto ohjaa kuitenkin eläimiä paljon vähemmän kuin on luultu.
Simpanssien kulttuurievoluutio on kehittänyt yli 20 erilaista työkaluja ja luo koko ajan uutta merkkikieltä. Ihmisapinat ovat oppineet käyttämään viittomakieltä ja yli 500:aa viittomasanaa, joita ne opettavat toisilleenkin.

Nelivuotias gorillaneito Koko osaa valehdella, pilailla ja kertoa aiemmin sattuneista asioista. Älykkystestissä se saavutti pistemäärän 98 ja enemmänkin, ihmisen keskiarvo on 100.
Niinpä on Viitalan mukaan otettava huomioon sekin mahdollisuus, että kadulla kävelee hyvin toimeentulevia kansalaisia, jotka puhekyvystään huolimatta ovat testin mukaan lahjattomampia kuin gorilla, simpanssi tai delfiini.
Delfiinit juttelevat lakkaamatta. Monilla muillakin nisäkkäillä ja linnuilla on protokieli, jossa on sanoja, muttei kielioppia.
Kottaraisen hälytyshuudossa on viesti vaaran aiheuttajasta, ja korpillakin on aiheita yli 20. Hälytyshuudot ovat kenties kielen kehityksen perusta.

Afrikkalainen harmaapapukaija on oppinut sata sanaa, jotka se myös ymmärtää. Se ei siis vain matki, vaan käyttää englannin sanoja kielen tapaan, häkellyttävän hyvin.
Sen kognitiivinen käyttäytyminen on hyvin ihmismäistä, vaikka niin ei vaistoteorian mukaan pitäisi olla.
Jyväskylän yliopiston eläintieteen dosentti Jussi viitala pitääkin ilmeisenä, että ihmisten ja eläinten välillä ei ole laadullisia eroja. Erot ovat määrällisiä - eräät ominaisuudet ovat vain kehittyneet ihmisessä pitemmälle. Viitala ei kiistä ihmisen ainutlaatuisuutta, mutta jokainen muukin eläinlaji on erilainen ja ainutlaatuinen "täsmälleen samassa merkityksessä".

Siksi hän hylkää geneettisen vaiston käsitteen ja puhuu neutraalisti käyttäytymisestä, joka on reaktiota ympäristöstä saatavaan informaatioon. Eläinten käyttäytymistutkimuksen suuri aluevaltaus onkin ollut juuri vapautuminen suorasta geneettisestä kontrollista.
Silti Viitala ei kiellä geneettisesti määräytyvän käyttäytymisen olemassaoloa.
Ja miksipä kieltäisi, kun ihminenkin voi näyttää kemiallisesti ohjelmoidulta parittelurobotilta, joka geenimonisteittensa ohella tuottaa paljon myös tavaroita. Ja suunnattomasti selityksiä.
Sitä kutsutaan kulttuurievoluutioksi.
Sosiologia yhdessä eräiden muiden ihmistieteiden kanssa hyökkäsi taannoin voimakkaasti sosiobiologiaa vastaan, syyttäen sitä rasismista ja fasismista.
Vasemmmistolainen ylireagointi johti jopa ihmiskäyttäytymisen biologisen perustan kieltämiseen ja pelkän kulttuurivaikutuksen korostamiseen, sosiologismiin.
Viitala puhuu nyt käyttäytymisekologiasta ja evoluutiopsykologiasta. Ihmisen mieli on evoluution tulosta ja siksi se on välttämättä monessa suhteessa samanlainen kuin muillakin eläimillä. Hänestä on aihetta ounastella, että tietoisuus on nisäkkäillä varsin tavallinen ominaisuus.

Se on raikas näkemys, joka ohittaa ylevän ihmisyyden ja kosmisen yksinäisyyden poseeraukset. Maapallolla elää miljoonia eläinlajeja, monet kaltaisiamme, joille humanismi ja sosiologismi ovat olleet kuolemanoppeja. Jos puhutaan ihmisyydestä, puhuttakoon myös eläimyydestä.
Viitala ei etsi erilaisuutt, vaan samanlaisuutta - ihmisiä ne ovat eläimetkin, kuten leppoisasti sanotaan. Monissa nisäkäsryhmissä tavataan huomattavaa sosiaalista älykkyyttä.
On jopa mahdollista, ettei demokratiakaan ole kokonanaan ihmisen keksintöä. Kädelliset hankkivat liittolaisia ja toteuttavat pitkäjänteistä politiikkaa Machiavellin mallin tavoin.
Simpanssit ovat oivaltaneet myös vastavuoroisen altruismin perussäännön: Tee ensin muille se, minkä toivoisit tehtävän itsellesi.
Tätä kuuluisaa etiikan kultaista sääntöä ei siis keksinytkään Jeesus, eikä muu uskonnollinen nero, kuten on väitetty. Sen kehitti simpanssi.
Eläinten tit for tat - taktiikka eli samalla mitalla mittaamisen periaate avaa etiikan evoluution mittaamisen perspektiivin, joka ulottuu Viitalan mukaan miljoonia vuosia ihmislajin syntyä kauemmaksi.
Sitä voi havainnoida tänäänkin monilla lajeilla kaloista alkaen.
Biologia on elämän perustekstiä, siksi sen päivitys on tärkeää, ja Viitala on Tieto-Finlandian ehdokkuutensa hyvin ansainnut. Hän on pitkän linjan nisäkästutkija, jonka havainnot eläinten käyttäytymisestä nousevat vankasti empiiriseltä pohjalta.
Hän omistaa kirjansa kahdelle rotalle ja kuolleelle koiralle, "sosiaalisille eläinystävilleen".

Psykoretoriikan sumun keskellä Viitalan luonnontieteellinen todellisuuskuvaus virkistää ja kirkastaa.
Käyttäytymisen biologian tunteminen auttaa hänestä tajuamaan ihmistä sosiaalisena eläimenä, joka ei koskaan pääse eroon agressiivisuudesta ja kilpailusta. Juuri siksi tarvitaan eettistä normia.
Paluu biologiaan ihmiskäyttäytymisen tutkimuksessa voi auttaa myös valtavan väestönkasvun nostamisessa pöydälle. Nyt se on torjuttu ja sensuroitu sen näkyvimmän seurauksen takia, joka on kasvava pakolaisuus.
Siitä on syntynyt nykyinen paradoksi, että liikalisääntymistä käsitellään ihmisoikeutena.
Humanistisesta puheesta poiketen käyttäytymisekologia näkee, että rajattomasti lisääntyvien väestöjen levittäytymistä kaikkialle ei voi loputtomiin käsitellä vain humanitaarisena asiana.
Ja sosiaaliekologia tietää, että ihmiset saavat "laumasta" edun ja suojan. Siksi he haluavat yhteenkuuluvuuden symboleja kilpailussa elintasosta muiden laumojen kanssa.
Johan Lahdenperä

Jussi Viitala:Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen. Sosiaalisen käyttäytymisen avaimet. Atena. 266s. "