Sauna

Vuosi pari sitten oli kovasti puhetta siitä, että puulämmitteiset saunat pitää kieltää, koska ne saastuttavat liikaa. Onko edelleen näin vai poistuiko saasteet risupaketin myötä?
4134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tämä oli tyypillistä viherpiipertäjien fasismia. Jostain kumman syystä syitä piti keksiä muutaman leudon talven selitykseksi. Kuka vain keksi mitä mielikuvituksellisimpa syitä, tuntui saavan mediassa eniten palstatilaa.

Jostain kumman syystä (Hesalaiset) vitun onnettomat viherälyköt ovat olleet ihan hiljaa näistä kolmesta viime talvesta, jotka ovat oleet ihan oikeita talvia. Tällaistehan piti loppua jo 90- luvulla. Ja todellakin viime vuosi (2010) oli keskimääräistä vuotta kylmempi!!!!!

Imekää parsaa typerät viherpiipertäjäfasistit!

Äänestä

Hevonpaska on uhka Itämerelle, kuka hullu hevonkakkareita mereen heittää?
Itte oon joskus hakenut joltain talleita kasvimaalle, antavat ilmaiseksi.
Se tekee hyvää perunoiden kasvulle, eikä tule rupisia perunoita.
Eivätkö ympäristönsuojelijat tiedä sitä.
Onnistuivat kieltämään sen käytön polttamalla, ja on suunnitteilla nostaa sen jalosteastetta jotta
sitä voi polttaa.
Sitäpaitsi Itämerta on hoitamassa nykyään niin monta komiteaa, että asian selkeyttämiseksi
vaaditaan perustettavaksi uutta komiteaa.
Ihan totta, HS ekalla aukeamalla.
Uskokaa tai älkää!

Äänestä
  • Perustetaan komitea toisensa perään, niin uskotaan että jotakin selviää joskus. Ainakin komiteoitten jäsenillä on tekemistä.

    Äänestä

Joidenkin mielestä CO2 on saastetta ja silloin puun käyttö saastuttaa enemmän kuin esim. vesi- tai ydinvoimalla tuotettu sähkö.
Mutta ne todelliset saasteet ja myrkyt, mitä yhdestä saunan lämmityksestä puulla tulee, ovat paljon suuremmat kuin KAT-autolla ajo hesasta Inariin ja takaisin.

Jokainen ajattelee tyylillään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puusaunanlämmittäjä kirjoitti:

Vuosi pari sitten oli kovasti puhetta siitä, että puulämmitteiset saunat pitää kieltää, koska ne saastuttavat liikaa. Onko edelleen näin vai poistuiko saasteet risupaketin myötä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu