Olemme seurustelleet kolme kuukautta.
Olen itse 22v. 3v lapsen yksihuoltaja äiti.
Mies jota rakastan on 55v. Hänellä ovat kaikki kolme lasta jo aikuisia ja hän on myöskin vaari neljälle lapsen-lapselle 1v-8v.
Hän on kaikkea sitä, josta olen aina haaveillut: Ahkera, tunnollinen, hellä ja turvallinen.
Hän tykkää myöskin lapsestani.
Kertokaa vastaavan kokeneet, että mitä on odotettavissa?
Olen itse 22v. 3v lapsen yksihuoltaja äiti.
Mies jota rakastan on 55v. Hänellä ovat kaikki kolme lasta jo aikuisia ja hän on myöskin vaari neljälle lapsen-lapselle 1v-8v.
Hän on kaikkea sitä, josta olen aina haaveillut: Ahkera, tunnollinen, hellä ja turvallinen.
Hän tykkää myöskin lapsestani.
Kertokaa vastaavan kokeneet, että mitä on odotettavissa?
Vastaukset 19
Vanhimmat
makaavasi räkäänsä tukehtuvan ukkelin alaisena. Etsi tyttö pieni omaikäistäsi seuraa. Mikä hinku sinulla on hakeutuva lähes oman ukkisi ikäisen miehen elämän toveriksi?
Oletko edes varma, että onko tämä mies edes vapaa, vai hakeeko vain "nuorta lihaa", kenties vähän kuivahkoon avioelämäänsä?
Heillä on mennyt huonosti jo useamman vuoden, joten minä en ole se joka tuli heidän väliinsä. Ystäväni kertoi, että kun vaimo täytti viisikymmentä, niin kaikki muuttui! Uskon että vika on täysin siinä vaimossa, sillä mies on todella ystävällinen, auttavainen ja hyvä isä ja isoisä.
Tuo "Ikäero on melkoinen" on minun nimimerkki eikä tarkoita että heillä oliosi iso ikäero.
Aloittaja rakas, tämä on täysin sinun oma ratkaisusi, sataprosenttisesti. Jos nyt sinulla ja lapsellasi on hyvä olla, niin se on pääasia. Muillekin palstaystävillemme tiedoksi, että elämä on tässä ja nyt, ei hamassa tulevaisuudessa mahdollisine mörköineen. Nämä eieityypit varmaan ensin kieltävät sinulta tämän onnesi ja sitten toteavat että "itse en kuitenkaan ottaisi yksinhuoltajanaista kuin tilapäisseuraksi" mukafiksuina ikätovereinasi. Elämä on..omat ratkaisut on kunkin kuitenkin tehtävä itse. Jos haluatte naimisiin, menkää, jne. Turha sitä suomi24:n palstapäivystäjiltä on kysellä ellei halua pahan mielen itselleen.
Eräs parikymppinen ystäväni meni naimisiin viisikymppisen miehen kanssa, liitto kariutui kymmenisen vuotta myöhemmin, ei ikäeroon vaan eriäviin mielipiteisiin lastenteon suhteen. Varmasti olivat onnellisia siinä välillä, näin haluan uskoa.
naimisissa olevan miehen kanssa, joka panettelee vaimoaan (jota et varmaan edes tunne). Ennustan vaikeuksia, ainakaan miehen lapset eivät katso hyvällä silmällä suhdettanne jos vaikka vaimo olisikin petolliseen ukkoonsa jo kyllästynyt.
Tällähetkellä en jaksa ajatellakkaan eroa, kaipaan häntä niin, mutta silti pelkään, että mitä elämä tuo myöhemmin;( Ajattelen myöskin hänen vaimoaan ja sitä, että miltä hänestä mahtaa tuntua, mutta kuitenkin se olisi joku muu jos en minä, koska heillä ei ole vuosiin mennyt enää hyvin. En painosta miestä mitenkään eroamaan, koska mielestäni sen pitää tulla hänen omana päätöksenään, että ei sitten myöhemmin voi syyttää muita.
sillä niin se vain on, että joka on uskoton yhdelle on sitä toisellekin.
Tiedätkö edes, että kuinka monta hänellä on ollut jo ennen sinua?
Kehoittaisin edes keskustelemaan miehen vaimon kanssa ja kuuntelemaan hänenkin mielipiteet asiasta, samoin kuin niiden aikuisten jo sinuakin vanhempien lasten kanssa. Ehkäpä asia ei olekkaan niin mustavalkoinen kun mitä olet ymmärtänyt.
Ota ihmeessä selvää ennenkuin menet pitemmälle!
Minusta tuntuu, että monelta itkulta säästyt sitten myöhemmin jos nyt panet poikki ja annat ajan parantaa haavat. Ei kolmen kuukauden seurustelussa vielä ole mitään syvää kiintymystä ehtinyt edes syntyä, se on vain pintakiiltoa, kun on nähnyt toisesta vain parhaat puolet.
Kyllä se oikea sitten tulee sinunkin kohdallesi, jos on tullakseen. Keskitä nyt vain ajatuksesi lapseesi, kotiisi ja työhösi ja hae itsellesi ikäistäsi seuraa vaikkapa jostakin harrastuspiiristä.
>>>En painosta miestä mitenkään eroamaan, koska mielestäni sen pitää tulla hänen omana päätöksenään, että ei sitten myöhemmin voi syyttää muita.
En usko että tuo liitto kestää, en sitten millään. Etsit nyt vain turvaa vanhemmasta miehestä joka on kuin oma isäsi tai ukkisi. Kun alat seisomaan omilla jaloillasi ja miehestä on sinulle vain vaivaa hylkäät hänet. Neuvoni on sinulle: kasva aikuiseksi ilman tuota miestä!
ei voi olla 33 vuoden ikäerolla ukki, jos itse on 22v. Kellä teistä hyvät ihmiset on ennustamisen taito, etenkin, kun on kyse tulevaisuuden ja tuiki tuntemattoman ihmisen elämän ennustamisesta kyse. Ihan oikeasti, te ette voi tietää, hyvä jos oman elämänne, mutta ette mitenkään muutaman kriteerin perusteella toisten elämästä. En ymmärrä, miten jotkut uskaltavat ottaa neuvojan roolin asiassa, joka ei selviä kuin ajan kanssa, eikä se sittenkään välttämättä avaudu näillä palstoilla aikaansa kuluttaville.
Elämässä on jokainen päivä lahja, mahdollisuus, eikä sitä pidä tuhlata miettimällä liian pitkälle, puhumattakaan puntaroimalla, mitähän muut tästä miettivät. Aina on niitä jotka sanovat tietävänsä mihin elämä vie, etenkin toisen elämän, mutta voisi pysähtyä miettimään, miksi itse onkaan joskus ajanut harhaan, ja rankasti.
Sinä olet niin nuori sekä vietävissä... Muut varmasti huomaavat tekstissäsi sen minkä itse et: Mies VARATTU, naimisissa oleva jolla kirjoituksesi perusteella on "luulosairas" vaimo, ja mies on yli 30v vanhempi sinua.
Lueppa ajatuksella tuo yllä kirjoittamani lauseet, niin ehkä ymmärrät itsekin. Mies käyttää sinua täysin hyväkseen ja pitää vain hauskaa, ei todellakaan ole eroamassa vaimostaan jonkun pikkupimun vuoksi, joks siis on täysin kakara mieheen verrattuna. Seksilelu olet sekä sivussa tuomassa iloa taas hänen avioelämäänsä.
Sinun kannattaisi itsesi ja lapsesi takia unohtaa kyseinen mies. Varmasti löytyy ahkera, tunnollinen, hellä ja turvallinen mies vähän nuoremmastakin ikäluokasta. Kyseinen mies on liian vanha, yli 30 vuotta vanhempi kuin sinä. Hän ei ole ehkä elossa edes siihen saakka, että lapsesi olisi iso. Jos hankkisitte joskus yhteisiä, mies kuolisi hyvän aikaa ennen kuin lapset olisivat aikuisia. Ei se ole oikein kellekään lapselle. Mies on vaan iloinen siitä, että sinä, nuori nainen pidät hänestä ja olet häneen rakastunut. Se vahvistaa hänen itsetuntoaan. Sinä saatat luulla, että siinä on elämäsi mies, mutta usko pois, löydät sen elämäsi miehen vielä. Niin minäkin, ja saman ikäisenä olin yksinhuoltaja kuin sinäkin. Se päivä tulee vielä, usko pois!
Sitä olen itsekkin miettinyt, että miten minun käy parinkymmen vuoden kuluttua, kun itse olen vasta 42v ja mies jo olisi 75v ??? En vain ymmärrä, että miten saan hänet mielestäni, kun olen niin rakastunut tähän mieheen? En voi hetkeäkään olla ajattelematta häntä. Ei kukaan koskaan ole hellinyt minua, niinkuin hän.
Olen vähän vastaavassa tilanteessa. Olen 28 vuotta ja mies on yli 50, ehkä korkeintaan 55. Me ei olla koskaan puhuttu sen tarkemmin iästä, sanomattakin on selvää että ikäero on suuri. Mutta en mä sitä ikäeroa hänen seurassa juuri mieti. Olemme työkavereita,eli joka päivä nähdään toisia.
Pidämme toisistamme tosi paljon. Me ei kuitenkaan seurustella koska mulla on liikaa syitä miksi en suhteeseen lähde. Mies on suurinpiirtein isäni ikäinen ja tiedän että vanhempani ei ikinä hyväksyis tätä. Ja toinen iso asia mikä mietityttää on se, että haluasin ehdottomasti lapsia jossain vaiheessa. Mutta ei ole oikeen jos nuorella on 70-80 vuotias isä. Siksi yritän tukahduttaa tunteita...
viriili ja hyvännäköinen ja kuntoinen. Hän on nykyaikainen mies, joka treenaa ja hoitaa itseään, niin että ei kunto pääse laskemaan, eikä tulemaan ylipainoa. Siis hoikka, mutta vanttera.
Sehän se on, kun minunkin rakkaani on kaiken muun päälle vielä aivan hyvännäköinenkin, vaikka ohimoilla jo hieman harmaata onkin, niin se tekee mielestäni hänet vain entistä tyylikkäämäksi.
No ei teidän ikäero minusta kummoinenkaan ole, jos hän olisikin vasta 50v ja sinä 28v, niin eihän se ole kuin 22v. Meillä se on sentään 33v.
En tiedä, vaikeaa on ajatella elämää ilman häntä!
mun mielestä tuo 22 vuottakin on aika paljon, mut kyllä se on meidän kohdalla vielä vähän enemmän. Tuo 33v. ero kuullostaa kyllä hurjalta. Ymmärrän sua kuitenkin varsin hyvin..tunteille ei hirveästi mahda mitään :)
Välillä yksikseni mietin, että nyt otan järjen käteen ja lopetan tän, mutta sitte ku taas nähdään unohdan kaikki mitä päätin. "Mun mies" pitää myös ulkonäöstänsä huolta ja on varmasti paremmassa kunnossa kuin moni ikäiseni. Huoh...tuli ihan ikävä :)
"En tiedä, vaikeaa on ajatella elämää ilman häntä! "
Mies ei kuitenkaan ole sinun, vaan hän on naimisissa vaimonsa kanssa. Jos tämä tahtoisi elää sinun kanssasi, niin miksi hän ei eroa vaimostaan?? Tämä 55v mies asuu vaimonsa kanssa saman katon alla? Vaiko sinun?
Jos hän olisi tosissasi sinun kanssasi, hän ei olisi toisen aviomies vaan olisitte yhdessä rehellisesti sekä julkisesti. Nyt varmasti ette vietä aikaa yhdessä julkisesti?
Ymmärtäisin suhteenne ikäerosta huolimatta, jos mies olisi vapaa, mutta kun hän on toisen aviomies ja sinä siis olet toinen nainen, miksi siis tuhlaat aikaasi varattuun mieheen joka ei eroa vaimostaan ja käyttää sinua vain hyväkseen.
Tahtooko mies tavata sinun vanhempasi, entä ystäviäsi? Jos vastaus on kielteinen, tiedät itse miten tarinanne päättyy.
Minulla itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta seurustelusta itseäni vanhemman kanssa eikä oikeastaan seurustelusta ollenkaan, mutta tahdon silti sanoa, että toivon kaikkea hyvää teille täydestä sydämmestäni! :)
Tuo tilanne on kyllä erittäin kurja. Mutta olen myös sitä mieltä että tuosta ei seuraa mitään hyvää joten olisi parasta että unohtaisit hänet. Silti tierän että tuossa tilanteessa kun oot noin rakastunu se saattaa olla lähes mahdotonta ilman että tapahtuu jotain sellaista että haluat haluat unohtaa hänet. Vaikka tuo ikäero jo pelkästään pitäis olla sellanen asia joka sais haluamaan unohtaa.
Ja sen ikäeron lisäksi mies ei vaikuta kovin luotettavalta koska hänellä on jo toinen nainen ennenkö on edes eronnut jos meinaa ylipäätään sitten erota. Ja se että mies nimittää vaimoaan luulosairaaksi ei vaikuta kovin hyvältä kun hän voisi sen sijaan vain sanoa että suhde vain ei enää toimi.
Toivon että selviydyt ilman suurempia ongelmia.
Eihän suurin osa suhteista kestä, siis suurin osa suhteista päättyy, syystä tai toisesta ennenkuin kuolema erottaa, vaikka oikein vihkimällä olisi näin luvattu, ja usein siinä vakavammassakin suhteessa 3-10 vuoden sisällä. Ihmiset vaan on semmoisia, asiat muuttuu, elämä muuttuu, tilanteet muuttuu, kaikki muuttuu. Suhteen ylläpitäminen on vaikeaa tai siis kestämään saaminen. Samanikäisillä ja eri ikäisillä, tulee mielipide eroja, tulee eri tavoitteita, tulee mitä tulee. Kannattaako suhde silti elää, on toinen juttu.
Itse olen halunnut elää kaikki suhteeni. Yksi vakava suhteeni oli n. 25 vuotta vanhempaan mieheen, ja olin häneen hyvin rakastunut, ne vaihtaisi pois päivääkään. Eikä ikäerolla ollut väliä, meillä oli hauskaa, samat kiinnostuksen kohteet, keskustelimme paljon kaikesta, maailman menosta, politiikasta, suhteestamme, ystävistä ja tutuista, kulttuurista jne. kaikesta mistä nyt ihmiset keskustelevat. Oli meillä seksiäkin ja hyvää seksiä olikin, ei siinä ollut mitään vikaa. Hän ei koskaan ollut isämäinen eikä isän korvike. Mutta se päättyi, koska minä tiedän että haluan lapsia, hän tiesi, että ei koskaan enää. Kannattiko suhde elää silti ja rakastaa kunnes oli valmis päästämään irti? Todellakin kannatti. Irti on valmis päästämään, kun on. Elää sen realistisesti loppuun ja jos molemmat on rehellisiä, itselleen ja toiselleen, voi erokin olla kaunis.
Tapailin myös erästä toista vanhempaa miestä hetken joskus myöhemmin, hän taas oli aivan toisenlainen: vaikutti kiltiltä ja muuta, mutta olikin elämän tavoiltaan aivan liian huono, ei kiltti vaan määräilevä ja todellakin "isämäinen" mikä oli täysi turn off, eikä suhteesta tullut mitään. Meillä ikäeroa oli enää n. 15 vuotta. Ihmiset ovat siis yksilöitä! Se suhde tuli elettyä, mutta olisi pitänyt siinä kohtaa ehkä olla hieman enemmän silmät auki, se suhde oli turha ja vähän ajan haaskausta. Valheet on valheita, pitää katsoa mitä haluaa. Mutta vaikka mitä puliukkoa tapailisit aikasi, niin totuus on se, että omapahan on asiasi, ja siitä pääsee kyllä eroon. Voit katsoa ja tehdä päätöksesi sitten vasta.
Vakavin suhteeni oli 5 vuotta nuorempaan mieheen, jonka kanssa olimme menossa naimisiinkin. Hän oli elämäni suurin rakkaus. Eikä siitä sen enempää. Menetin sen suhteen, mutta iän takia? Tuskin. Vaihtaisinko sitä aikaa, koska nyt sitä ei ole? En todellakaan! En koskaan.
Olen myös tapaillut hetken 7 vuotta nuorempaa. Se kariutui, koska muutin työni perässä, hän ei.
He olivat täysin erilaisia ihmisiä, tämä 5 vuotta nuorempi oli jo n. 2kymppisenä valmis sitoutumaan vakavasti ja suhteessa tosissaan, toinen ei edes harkinnut. Itse en ole halunnut koskaan pelkkiä pinnallisia suhteita. Ikä ei siis sano sitäkään, ei kerro tunteista, eikä sitoutumishalusta. Ikä ei kerro tottuutta ihmisestä eikä suurillakaan ikäeroilla ole aina mitään väliä: on suurempiakin asioita kun pelkkä seksuaalinen suhde, joka sekin muuten on sovittavissa oleva asia, jos suhde on rehellinen. Mietit tuolla sitä 20 vuotta eteenpäin: no, sehän täytyy puhua. Ei, teillä ei varmaan ole seksiä sitten enää, mutta onko se liiton ainoa peruste ja miten sen sitten voi hoitaa ja elää? Tai voiko.
Se, missä sinun pitää kuitenkin olla realistinen on se, että hän todellakin on siis varattu eikä vapaa. Se, että kaikille ei todellakaan automaattiesti iän myötä kehity mitään korkeaa moraalia eikä arvoja (niin minäkin luulin nuorena...) ja vanhempi mies todellakin voi olla kaksinaamainen, arvoton ja lapsellinen petturi, joka etsii vain itsetunnolleen ja potenssilleen korotusta. Mieti siis tarkkaan, mikä teidän suhteenne on, mitä tunnet ja kuinka hyvin hänet tunnet... Suurikin ihastus-rakkaus voi olla ihastusta haavekuvaan! Ihania ihmisiä löytyy kaiken ikäisistä, mutta niin löytyy niitä paskapäitäkin. Suhteessa voi olla monta hyvää ja elämisen arvoista puolta, vaikkei se ikuinen olisikaan, mutta kannattaa silti harkita, mihin aikaansa laittaa.
Tiedän kaksi pariskuntaa, toinsessa mies vanhempi, toisessa nainen, joilla ikäeroa on noin 20 vuotta ja molemmat pariskunnat ovat olleet naimisissa lähes 30 vuotta. Eli, kaikki on mahdollista, mutta muista, ettei kaikilla.