Ensimmäistä suhdetta lukuunottamatta kaikki elämäni viritykset ovat alkaneet sillä että ensimmäisten treffien myötä harjoitetaan seksiä. Sitä on halunnut joko mies tai molemmat. Ne treffit joilla en ole kiinnostunut miehestä seksuaalisella tasolla eivät koskaan ole johtaneet suhteeseen.
Mutta mistä pirusta voi olla niin varma että ei kannata yrittää seurustella jos ei heti rynnätä sänkyyn tai ole jotain eroottista virettä ilmassa? Tapasin juuri kaikin puolin soveliaan ja ihan ok miehen, mutta hänen seurassaan tuli tunne ikäänkuin hän olisi veli minulle, ja kun ei hän tehnyt minkäänlaista elettäkään intiimiin kanssakäymiseen päin, en saanut minkäänlaista fiilistä että voisin ihastua häneen. Kuitenkin kun mietiskelin että tuleekohan tästä mitään hän oli pettynyt ja aika paha mieli minullekin sitten myöhemmin tuli.
Taloudellisistakaan syistä ei oikein onnistu että tapailisimme toisiamme jos ei ole varmuutta että jutusta voi muodostua jotain, joten tuntuu siltä kuin pitäisi yhtäkkiä osata päättää että kannattaako edes yrittää vai ei, ja ottaa päähän että minun pitäisi sekunnissa tietää tämä asia. Olen muutaman miehen kanssa elämäni varrella seurustellut "väkisin" eli olemme päättäneet ja sopineet olla yhdessä, mutta nämä jutut kaatuivat aina siihen että yhtäkkiä huomasin että en kykene olemaan toisen kanssa kun en oikeasti välitä hänestä. Helvetin vaikea tietää voisiko tästäkin muodostua pakkosuhde jossa yrittäisin olla vain jottei mies joudu olemaan yksin, hän kun on niin korostanut kuinka kaikista tapaamistaan naisista olen vaikuttanut lupaavimmalta.
Sekin mietityttää että onko minulla sellaiset apinan aivot jotka salaa järkeilevät että
> ei seksiä > tyypin on pakko olla perheenjäsen > en edes voisi kiinnostua hänestä > ei seksiä...
- mikä olisi tietysti naurettava noidankehä. Eiväthän kaikki miehet halua heti uida iholle, mikä tietysti on kiva, mutta kun harvemmin olen sellaisia tavannut ja yleensä he kaikki ovat aina olleet sitten sellaisia jotka eivät kiinnosta niin olen ehkä siitäkin oppinut yhdistämään fyysisen välimatkan ylläpysymisen siihen että suhdetta ei voi kokeillakaan.
Kannattaako aina vaan kokeilla ja kokeilla? Kuinka yleistä se on että kiinnostus tulee varsinaisesti vasta myöhemmin, eikä niiden parin ekan päivän aikana jotka vietti yhdessä?
Mutta mistä pirusta voi olla niin varma että ei kannata yrittää seurustella jos ei heti rynnätä sänkyyn tai ole jotain eroottista virettä ilmassa? Tapasin juuri kaikin puolin soveliaan ja ihan ok miehen, mutta hänen seurassaan tuli tunne ikäänkuin hän olisi veli minulle, ja kun ei hän tehnyt minkäänlaista elettäkään intiimiin kanssakäymiseen päin, en saanut minkäänlaista fiilistä että voisin ihastua häneen. Kuitenkin kun mietiskelin että tuleekohan tästä mitään hän oli pettynyt ja aika paha mieli minullekin sitten myöhemmin tuli.
Taloudellisistakaan syistä ei oikein onnistu että tapailisimme toisiamme jos ei ole varmuutta että jutusta voi muodostua jotain, joten tuntuu siltä kuin pitäisi yhtäkkiä osata päättää että kannattaako edes yrittää vai ei, ja ottaa päähän että minun pitäisi sekunnissa tietää tämä asia. Olen muutaman miehen kanssa elämäni varrella seurustellut "väkisin" eli olemme päättäneet ja sopineet olla yhdessä, mutta nämä jutut kaatuivat aina siihen että yhtäkkiä huomasin että en kykene olemaan toisen kanssa kun en oikeasti välitä hänestä. Helvetin vaikea tietää voisiko tästäkin muodostua pakkosuhde jossa yrittäisin olla vain jottei mies joudu olemaan yksin, hän kun on niin korostanut kuinka kaikista tapaamistaan naisista olen vaikuttanut lupaavimmalta.
Sekin mietityttää että onko minulla sellaiset apinan aivot jotka salaa järkeilevät että
> ei seksiä > tyypin on pakko olla perheenjäsen > en edes voisi kiinnostua hänestä > ei seksiä...
- mikä olisi tietysti naurettava noidankehä. Eiväthän kaikki miehet halua heti uida iholle, mikä tietysti on kiva, mutta kun harvemmin olen sellaisia tavannut ja yleensä he kaikki ovat aina olleet sitten sellaisia jotka eivät kiinnosta niin olen ehkä siitäkin oppinut yhdistämään fyysisen välimatkan ylläpysymisen siihen että suhdetta ei voi kokeillakaan.
Kannattaako aina vaan kokeilla ja kokeilla? Kuinka yleistä se on että kiinnostus tulee varsinaisesti vasta myöhemmin, eikä niiden parin ekan päivän aikana jotka vietti yhdessä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Se riippuu pitkälti sun apinan aivoista,peittääkö sitä nuppiasi vaaleat vai tummat hiukset?
Blondina saat takuuvarmasti sitä munaa,ainakun muistat levittää sitä jalkaväliä-
saat siinä sivussa huoran maineen.Nonii,eiköhän täällä melkein kaikki tiedä millasia blondit on.Maine kasvaa,kunnia ei.
En iske miehiä baareista ja tanssilavoilta kännipäissäni, enkä ole juurikaan naapureidenkaan kanssa missään tekemisissä. Tutustun miehiin kirjeitse tai netin kautta.
Paljon on ihmisillä ongelmia jos asuu jossain perähikiällä ja siellä kaikkien nähden etsii seuraa. Isommassa paikassa teknisin välinein ja anonyymina omalla asuinaluellaan on aivan sama mitä tekee. Ja jos joku kyylä sitä alkaa kytätä että ketkä kaikki rapussa liikkuvat niin omapahan on ongelmansa jos ei ole muutakaan tekemistä.
Ei ei tuo "huoraus"puoli tässä nyt se varsinainen asia ole, vaan se että voiko mieheen ihastua jos ei ihastunut heti (eikä myöskään nainutkaan heti).
Kyllä sun panomiehet pitää huolen, että juttu kulkee eteenpäin kenen haarat aukee helpolla.....
No haista nyt HOME. On se sitten kumma ettei koko aloituksesta muka löytynyt mitään muuta oleellista kuin pano pano pano.
Miehet jotka olen tavannut ovat olleet asiallista porukkaa, minä kun en tosiaankaan räkälöistä etsi mitään juoruakka-miehiä. Sitäpaitsi jos tapaa jostain toiselta puolelta maata olevan tyypin, niin riekkukoon siellä ihan mitä tykkää, eihän se sitä tarkoita että sieltä jostain kaukaa ryntää mieslauma ovelleni omaa osaansa määkymään. Ei ole ainakaan tähän päivään mennessä rynnännyt. Voi toki johtua siitäkin etten ole mikään leikki-ikäinen enää, vaan jo keski-ikäinen. Luojan kiitos.
Ihmiset ovat erilaisia.
Itse olen myös keski-ikäinen (40) ja voisin sanoa, että ihan potentiaalinen kumppaniehdokas, vaikka viimeaikoina olenkin ollut sinkkuna.
Kokemukseni on kuitenkin se, että omalta kohdaltani vakavampi suhde helposti jää toteutumatta, jos seksi tulee liian pian kuvioihin. Syy tähän ei suinkaan ole se, että seksi ei olisi kivaa ja en sitä haluaisi, mutta seksi itsessään helposti sumentaa kaiken muun alleen.
Toivoisin kuitenkin, että kumppanini olisi kiinnostava myös muidenkin syiden takia. Suurimmat elämäni ihastukset/rakastumiset ovat aina syntyneet "hiljaa hyvä tulee"-periaatteella. Tässä on tietenkin se riski, että toinen alkaa ajattelemaan juuri kuten yllä on kuvailtu ja suhteesta muodostuu platooninen. Se on harmi, sillä haluaisin tutustua naiseen nimenomaan ihmisenä aluksi ja minusta seksi sitten tulee itsessään mukaan oikeastaan automaattisesti, jos tunnetta syntyy. Kuitenkin minulle on käynyt aiemmin juuri kuten ensimmäinen kirjoittaja kirjoitti eli olen saanut kuulla, että kemiaa ei ole ja ikävintähän asiassa on juuri se, että silloin minulla itselläni on ollut oikeasti tunnetta mukana.
Toki en sano, että suhde välttämättä heti kaatuu siihen, että mennään välittömästi vällyjen väliin, sillä ihmiset ovat toki erilaisia. Mielestäni asiassa on kuitenkin iso riski. Se kuuluisa kemia pitäisi syntyä ennemminkin korvien välissä kuin alapäässä. Kemian muodostuminen vaatii myös itseltään päätöstä heittäytyä ja uskaltaa ottaa sen riskin, että tulee sitten satutetuksi. Toisin sanoen en usko, että on mahdotonta, että kemiaa syntyisi myöhemminkin kahden ihmisen välillä, mutta silloin se on mahdotonta, jos itse on niin päättänyt tietoisesti tai alitajuisesti.
Olen miettinyt pääni puhki että voisiko suurempaa tunnetta jatkossa kehittyä, ja aloin ajatella että voisihan se kyllä niinkin olla että yleensä ihmiset ensin tutustuvat aika pitkäänkin välillä ennen kuin tietävät onko joku omaa itseä miellyttävä parisuhde-mielessä. Pelkään niin kovasti sellaista tilannetta että juoksuttaisin miestä luonani viikosta toiseen ja kokoajan olisin kahden vaiheilla että kannattaako yrittää suhdetta vai ei. Emme ole kumpikaan kauhean varakkaita ja mies olisi se joka joutuu ne matkat maksamaan, joten koen tekeväni väärin jos hyppyytän häntä täällä "enkä osaa päättää". Pitäisi tietysti kysyä häneltä itseltään että mitä mieltä hän itse on, kokeeko että menee rahat kankkulan kaivoon.
Edellinen suhde minulla oli juuri sellainen että toisen tapaamisen aikana jo huomasin ettei jutusta tule mitään, mutta en saanut sanottua siinä vaiheessa sitä ja jokaisen tapaamiskerran myötä äijä ärsytti aina vaan enemmän ja enemmän, ja pitkälti sen takia ettei minulle kehittynyt tunnetta häntä kohtaan. Tämä oli vielä sellainen sopimussuhde että "leikitään" parisuhdetta; mies oli ns. vapaan rakkauden kannattaja eli halusi pitää useita naisia kerralla ja itse ajattelin että pitäisin yllä jonkinlaista sosiaalisuutta tapaamalla häntä, etten vallan erakoidu (kun olen erittäin pitkän parisuhteen perään tullut jätetyksi ja täten yksin). Eihän se tietysti toiminut, kun ei tunneasioita voi järjellä päättää.
Minulla on voimakas tarve pelata varman päälle, ja siksi yritän nyt välittömästi tietää että tulisiko tästä jotain vai ei. Kuitenkaan en voi väittää että aiemmissa pidemmissä suhteissani olisin välittömästi ihan jo alussa ollut varma tuleeko jutusta jotain. Nuorena olin sellainen etten edes miettinyt että kannattaako tavata jotakuta vai ei, kunhan vaan tapasin ja oli itsestäänselvää että ollaan pari, varsinkin jos oli jo seksiäkin ollut. Nyt vanhempana sitä yrittää harkita kaiken mahdollisen ja alkaa tuntua että liiallisella ajattelullaan näivettää jo alkuunsakin kaiken niin ettei mitään tunnetta edes voi kehittyä.
Ongelma kai pääasiassa onkin ahdistuvainen luonteenlaatuni niin että teen asioista vaikeampia kuin niiden pitäisi ollakaan. Kauhea kiire aina saada kaikki selväksi että ei tarvitse olla harmaalla alueella ottiatuota-vaiheessa.
Kun nyt anonyymiltä kanssaeläjältä kysyit, niin vastausta saamasi pitää: -anna miehelle mahdollisuus. Tässä saattaa olla elämäsi mies, jonka kanssa vanhanakin on hyvä yhdessä köpötellä toinen toista tukien. Ehkä hänet on kotikasvatettu toisin kuin edeltävät instant-miehesi, kunnioittamaan naista. Ja sen takia nyt hänet hylkäät (jätän osan mielipiteistäni kirjoittamatta). terv. toinen keski-ikäinen nainen.
ei tule mitään. Jos joutuu miettimään onko toinen kiinnostava/haluttava, niin hän ei ole. Kokemusta väkisin yritetyistä suhteista on, enkä enää lähtisi sellaista yrittämään.
Niin, olin käsittänyt että miehen ulkomuoto ei ollut ongelma, vaan se, että hän ei heti kättelyssä halunnut seksiä? : )
Siis näinollen tapaaminen jäi sisarelliseksi ja veljelliseksi. Ymmärsinkö oikein?
Ehdotan että kutsut hänet treffeille kotiisi illaksi ja sitä ennen ihan suoraan kerrot tykkääväsi määrätietoisista ja rohkeista otteista miehellä tms. Jos kemia taas jää syntymättä, pienistä lähentelyistäsi huolimatta, niin se oli ainakin hyvä yritys suhteeksi.
Ei seksin väliinjääminen ollut se ongelma, vaikka se äkkiseltään onkin outo juttu kun harrastin välillä ikuiseen ihmeprinssin odotteluun tympiintyneenä irtosuhteita.
Ongelma oli se ettei tullut välitöntä ihastumista ja tykästymistä sillä tasolla että toinen kiinnostaisi nimenomaan miehenä eikä vain ihmisenä. Ei tämän ihastumisen tarvitse välttämättä seksiin kytkeytyä, olen pystynyt nuorempana olemaan ihastunut myös seksittäkin.
Jännitin kyllä sen verran ja koin oman esiintymiseni tönkkönä ja epäluontevana, että voi olla että turhauduin tilanteeseen epäoikeudenmukaisesti kokien miehen ei-kiinnostavana.
Ehkei sitä aina ekasta tapaamisesta voi päätellä koko loppuelämän skenaariota.
... keskustelleet seksistä? Tuntuu jotenkin kummalliselta, että arvuuttelet hänen seksuaalista vireyttään ja kiinnostuneisuuttaa täällä, jos hän on ollut luonasi vierailulla useamman kerran. Hänhän voi olla aluksi fyysisesti pidättyväinen tai ei ole uskaltanut tehdä aloittetta, jos on tulkinnut ilmeistäsi tais eleistäsi, ettet ole kiinnostunut. Mistä tiedät, että millainen seksipeto hän puhjimmiltaan on? Jutelkaa keskenänne hyvät ihmiset, ei siinä mitään menetä. Saatan itsekin olla aika pidättyväisen oloinen, ellei nainen esimerkiksi vastaa katseisiini odottamallani tavalla. Kun jää on sitten murrettu keskustelemalla, niin homma päätyy seksiin lähes väistämättä.
Vasta ekan kerranhan me tapasimme. Olemme kauheasti kumpikin korostaneet sitä ettemme haluaisi enää mitään lyhyitä suhderääpöstelmiä. Minulle taisi tulla vähän turhan paljon paineita kun alkoi päässä pyöriä että on päätettävä heti alammeko seurustelemaan vai emme, ettei taas käy niin kuin minulle taannoin että tapailin jotakuta useamman kerran ja toisesta tapaamisesta eteenpäin aloin vakuuttua siitä etten halua olla hänen kanssaan. Koin sen äärimmäisen turhauttavana että toisesta ihmisestä tulee vain huonoja asioita mieleen, ja pelkäsin että alkaa taas sama laulu, jos ei ole heti alkuunsa varma että onko tämä joku tärkeä.
Nyt vaan tuntuu siltä ettei sitä ehkä voikaan olla välittömästi varma. Ei seksillä niin väliä ole loppujen lopuksi, paitsi tietysti jos se on aivan fiasko niin en ehkä pystyisi olemaan sellaisen kanssa. On tässä jotain siitäkin asiasta puhuttu, mutta jotenkin olen saanut käsityksen ettei hän ihan niitä estottomimpia ihmisiä ole, joten en kyllä tohdi ainakaan itse alkaa mitään ehdottelemaan. Ehkä kannattaisi tosiaan tutustua pidempään, vaikka epävarmuutta vihaankin.
Olen huomannut joka kerta, että jos ensimmäistä kertaa miehen tavatessa ei tule sellaista fiilistä, että wau miten huipputyyppi, sukat pyörii jaloissa jne, ei sitä tunnetta tule koskaan myöhemminkään.
Itse yli neljäkymppisenä on jo liian monta kokemusta miehistä, jotka on "ihan jees", muttei pahemmin sytytä, vähän kuin oman veljen kanssa olisi... :-) Ja kaikki tarinat on päättyneet siihen, että ollaan tavattu kerran, kaksi ja sitten olen lopettanut koko suhteen. Yrittänyt olen siksi, että jos sieltä fiksulta vaikuttavan kuoren alta sittenkin löytyisi mies, joka minua kiinnostaa... Mutta ei...
Nyt olenkin päättänyt, että ei treffeille eikä puhelinnumeroa miehelle, joka ei heti alun alkaen saa innostumaan!!
Itselläni ollut varmaan alitajuntaisesti etten halua/voi naiseen ihastua jos ensimmäisillä sänkyyn on menty..
Toiset tai kolmannet treffit on mielestäni hyvä aika harrastaa seksiä.
Seksi on vain suhteen lisäkiv, jonka varaan valitettavan usein monet suhteet rakentuvat. Se ei kuitenkaan johda mihinkään kestävään vaan pelkkään romanssiin. Jos haluat elämänkumppanin, niin kannattaa keskittyä kaikkeen muuhun ku niihin seksijuttuihin. Seksillä ei ratkaista mitään ongelmia. Kumppanin tulee ennenkaikkea olla ystävä, ei mikään hyödyke, jolla tyydytät himojas.
Ja hei pahoittelut jos toi mun kommentti kuulostaa hirveen moittivalta. Mulla on sellanen aika pistävä tyyli ilmaista asioita.
Ja pitkässä parisuhteessani ah niin totta. Kaikki oli kivaa kun yhdessä oli kivaa, ei siinä mitään jatkuvaa nuohoamista tarvittukaan.
Se vaan se että miten tutustua uuteen ihmiseen? En ole koskaan ollut siinä mikään mestari. Helposti puhun paljon ja lopulta itseni niin pyörryksiin etten tiedä mitä siitä toisesta ajattelen, kun ajattelen vain itseäni ja olenko aivan ällöttävä toisen mielestä. :P
sulla on kiire? Tuskin se elämäsi prinssi menee sivu suun, jos katsot toiset treffit ja vaikka viidennetkin... Montako tuntia olette olleet yhdessä? Kaksi?
Mulla ei ikinä ole ekoilla treffeillä ollut seksiä. Ekojen treffien jälkeen olen osannut pelkästään jakaa vuohiin ja lampaisiin - siis ookoo-tyyppeihin ja yök-tyyppeihin. Joskus neljännen-viidennen kerran jälkeen olen ollut enemmän kartalla.
On muuten hassua puhua mistään suhteesta, jos on kerran treffattu. Tuolla kielenkäytöllä kuulostat kyllä ihan teiniltä, joka "seurustelee", kun luokkaa ylempänä ollut jäbä on kerran hymyillyt. Kyllä se suhde vaatii musta pitempää ajallista tuntemista, sitä ennen on "vain" oltu treffeillä. Toki sitä voi puhua suhteesta ääneen toisen kanssa ja on hyvä miettiä, millä odotuksilla kumpikin on liikkeellä, mutta vasta ajan kanssa se teidän olotilanne muuttuu suhteeksi.
Höh, enhän minä käsittääkseni ole puhunut että tässä on NYT suhde, vaan miettinyt että _voiko_ sitä suhdetta kehittyä (tulevaisuudessa) sen kanssa jonka kanssa tuli vietettyä lähes 24 t putkeen.
En muista mitä jo ketjuun pölötin, mutta nuorempana olin sellainen etten koskaan edes miettinyt että alanko suhteen vai en, jos mies vaan itse vaikutti halukkaalta. Eikä ollut ihan helvetin rasittava tylsimys. Minulla oli niin huono itsetunto että kelpuutin kenet vain joka minut huoli. Turhan usein se "velimäisyys" saatiin ehkäistyä juurikin sillä että mies halusi tai molemmat halusivat seksiä. Ehkä minulla on vaan niin simppelit aivot etten osaa mieltää sellaista tapailua oikein mitenkään missä ei tehdä heti selväksi että kiinnostanko vai en. Vaikka jälkikäteen kyllä epäilen ettei edes pitkissä vuosikausia kestäneissä parisuhteissani mieskään mitenkään automaattisesti juuri minusta innostunut, vaan kunhan vaan kokeili että saako naista ettei tartte puutteessa olla, ja sitten kun sitä sai ja aina vaan sai niin mies (eksäni) sitten hänkin tavallaan jämähti suhteeseen aivan kuten minäkin. Eli ei ollut mitään vakavaa harkintaa puolin ja toisin.
Voihan se olla että nuorena kaikki on vaan niin helppoa, ei paljon mieti mitä tekee. :P
Tuo on totta. Kypsemmällä iällä ihmisillä on kaikenlaisia reunaehtoja suhteelle ja niitä joutuu puntaroimaan aika pitkään. Itse romantikkona koen tosi ärsyttäväksi kyseisen puntaroinnin ja erityisesti sen kohteena olemisen. Onhan tietysti mietittävä, mikä on hyvää, minkä voin sietää ja löytyykö ylitsepääsemättömiä esteitä. Ainakin mulla tahtoo fiilis hiipua moisessa puntaroinnissa, varsinkin jos toinen puntaroi pitkään, eikä uskalla ottaa tarvittavia askeleita eteenpäin. Tulee helposti "antaa olla" -olo.
Sitä voi kuvitella tekevänsä toisellekin palveluksen, kun yrittää miettiä tarkkaan että aletaanko suhteeseen vai ei, ettei sitten tarvitse parin kk päästä ilmoittaa että ei tästä mitään tule. Mutta se jumalaton pähkäily on ahterista. Ehkä sitä ei vaan kertakaikkiaan näe kokeilematta sopiiko jonkun kanssa yhteen vai ei. Voihan siinä niinkin käydä että kumminkin tulee ero, vaikka olisi miten laskelmoinut ja tutkinut etukäteen.
Tietenkään sitä asiaa ei miettisi niin kauheasti jos ei nimenomaan olisi vanhoja eroja takana ja hinku välttää ne jatkossa. Mutta eihän tässä maailmassa kai voi luvata kellekään varmuudella oikein mitään.