Jos ihminen ei ole vaaraksi muille ja pystyy elämään suhteellisen normaalia elämää, niin mitä hyötyä sellaisten ihmisten "parantamisesta" on, jotka eivät kroonisesti mielisairaita? Tietysti toivottomia tapauksia voidaan "hoitaa". Mutta mitä hyötyä on hoitaa ei toivottomia tapauksia monia vuosia kestävässä psykoanalyysissa, jos suhteutettuna ihmisen elinikään tämä aika on todella pitkä? Mitä hyötyä sellaisten ihmisten "parantamisesta" on, jos elämä kuluu siihen "parantamiseen"?
Mihin psykologiaa tarvitaan?
Pohtija
41163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitäs näille ihmisille sitten voitaisi tehdä. Laittaa mielisairaalaan jossa ovat poissa silmistä, mielestä? aijuu, mutta sehän onkin se yleinen käytäntö.
Eiköhän se ole se yleinen moraalinlaki ja etiikka jotka sanovat että ihmistä pitää auttaa vaikka siitä ei näkyvää "hyötyä" olisikaan.
Nykyinen lääkefirmojen voitonmarssi johtaa lopulta siihen että psykoanalyysiterapia käy ennenpitkää tarpeettomaksi. Meistä tulee myös suurkuluttajia lääkkeiden suhteen.
Miksi sinä sotket psykologian johonkin "ihmisten parantamiseen"? Sekö on sinun käsityksesi psykologiasta?
Jos pystymme testaamaan psykologisia teorioita ihmisen murtumisesta ja eheyttämisestä jo näin rauhan aikana, olemme paljon paremmassa asemassa sodan tullessa. Saavutamme psykologisen yliotteen vihollisesta.
Niin, ja onhan sitten vielä MORAALI.
Ensinnäkin tietysti on itsekunkin omat arviot omasta henkisestä tilastaan ja tarpeistaan. Monille varsinaisille häiriö- tai sairaustiloille on ominaista sairaudentunnon puuttuminen. Jos ulkopuolista arviointia tarvitaan, tarvitaan sitten psykologiaakin. Psykoanalyysi on yksi tapa kuvailla ihmisen psyykkistä rakennetta, ja analyysiin perustuva terapia yksi omaehtoinen terapiamuoto monien rinnalla.
Toisaalta sitten terapiana psykoanalyysi ei edes voi toimia ilman terapeutin ja analysoitavan molenmminpuolista motivoituneisuutta. Moni haluaa tuntea itsensä paremmin, saada selvyyttä sielunsa ongelmiin. Ihmiskäsityksenä tai -kuvailutapana psykoanalyysi voi myös olla yleistä ymmärrystä lisäävä ja siksi hedelmällinen. Kirjallisuus tai historia voivat aueta uudella tavalla psykoanalyyttisen tietämyksen kautta. Tätä tietämystä kuitenkaan ei voi omaksua pelkästään kirjoista, aina on oltava mukana jokin määrä omaa todellista persoonallisuutta ja sen analyysia.
Jos kärjistäen sanoisi: elämän käyttäminen yritykseen ymmärtää itseään ja ihmistä yleensä ei välttämättä ole hyödyttömin tapa käyttää elämä.