oman lapsen adoptio

elän loppuunkuluneessa suhteessa, joka kestänyt 3 vuotta. muutin 300km päähän kotikaupungista miehen takia, hänellä talo ja pihaa täällä.. mielen terveys on huono mulla. alkaen 2008 entisen "hajota ja hallitse" suhteen lopussa jouduin antamaan poikani 3-4kk lasten vastaanottokotiin, koska olin sisältä aivan romuna.. siinä tapasin nykyisen mieheni, ja jo puolenvuoden päästä olin raskaana, v.2009 kesällä syntyi poika, tänäpäivänä vanhempi 4v ja nuorempi 1,5v. en osaa sanoa, mikä on mennyt vikaan, onko mun päässä oikeasti niin paljon p**kaa vai onko asia niinkuin luulen sen olevan, eli nykyinen mies olisi ns. narsisti, ja tunteeton, joka söi mut elävältä, enää en joka tauksessa jaksa, tai kroppa kestää, pää ei. hän on hyvä isä, omalle lapselleen. ja nuorempi jää isälleen siis, kun saan kotikaupungistani asunnon, mutta vanhempaa omaa poikaani en pysty vain pitämään. ja se tuntuu niin helvetin pahalta, koska rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. joten arvostelijat huom, miettikääpä ennen kuin vittuilette, MIELENTERVEYSONGELMA ei ole leikin asia, eikä sitä sairastava kykene huolehtimaan tuskin itsestäänkään. olin reilu kk myös nyt kesällä osastolla psykiatrisella. nyt vknloppuna riita meni niin pitkälle, että mies heitti tavaroita päin, sain paniikin, menin autoon ja ajoin aika lujaa, ja hetken mielijohteesta väänsin ratin oikealle, ja ajauduin pellolle, auto meni vähän ruttuun jne, lunta oli niin paljon.. eli ei niin kovin normaalia äidin käytöstä..eikä muutenkaan tervettä.. siinä vain pari asiaa joita tapahtunut, niitä mahtuu kuitenkin paljon näin "pienelle" matkalle, ja kysynkin, miten helvetissä mun pitäis antaa lapseni ventovieraalle, vaikka mun on pakko niin tehdä???? mä silti haluan lapselleni parasta, ja joku toinen pystyy varmasti antamaan sille niin paljon enemmän vaikkei siltikään biologista äidinrakkautta.