Olen elänyt jo kauan ja kokenut paljon, tosi paljon. Tutustunut ihmisiin työntekijän, työnantajan, valmentajan, kilpaurheilijan yms. rooleissa. Yhden havainnon ihmismielestä olen tehnyt:
On vain ITSEKKÄITÄ ihmisiä. Narsisteiksi kutsutut ovat itsekkäitä suoraan, näkyvästi ja usein päällekäyvästi. Muissa on aivan SAMA itsekkyys, mutta paremmin piilotettuna. Itsekkyyttään paremmin piilottelevat inhoavat narsisteja, koska nämä yleensä SAAVAT suoralla itsekkyydellään ne asiat, joita myös tavalliset itsekkäät haluavat. Kyse on siis vain keinojen ja käytöksen eroista, ei itsekkyyden erosta.
Sinä, joka luet tätä, olet TAATUSTI itsekäs, väitit mitä tahansa. Et siis eroa narsistista millään muulla tavoin, kuin siten, että omatunnoksesi kutsumasi neuroosikokoelmasi estää sinua käyttämöästä narsistin keinoja. Kun näet seuraavan kerran narsistin, katsot itseäsi, jolta on neuroosit riisuttu.
On vain ITSEKKÄITÄ ihmisiä. Narsisteiksi kutsutut ovat itsekkäitä suoraan, näkyvästi ja usein päällekäyvästi. Muissa on aivan SAMA itsekkyys, mutta paremmin piilotettuna. Itsekkyyttään paremmin piilottelevat inhoavat narsisteja, koska nämä yleensä SAAVAT suoralla itsekkyydellään ne asiat, joita myös tavalliset itsekkäät haluavat. Kyse on siis vain keinojen ja käytöksen eroista, ei itsekkyyden erosta.
Sinä, joka luet tätä, olet TAATUSTI itsekäs, väitit mitä tahansa. Et siis eroa narsistista millään muulla tavoin, kuin siten, että omatunnoksesi kutsumasi neuroosikokoelmasi estää sinua käyttämöästä narsistin keinoja. Kun näet seuraavan kerran narsistin, katsot itseäsi, jolta on neuroosit riisuttu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voitaisiinko puhua myös omanarvontunteen heilahteluista, itsekkyyden lisäksi? Voisivatko itsekkäät toimintatavat esim. oikeuttaminen, valehtelu, mustavalkoinen ajattelu, lohkominen jne. olla puolustuskeinoja sellaisilla minuuden osa-alueilla, joilla henkilö kokee (tunnistamattomia) riittämättömyyden-, alemmuuden- ja häpeän tunteita, siis omanarvontunnetta syöviä tunteita?
Mitä mieltä olet ajatuksesta: omanarvon- ja arvottomuuden tunteiden tasapainosta tässä yhteydessä? Mistä ihmiselle tulee omanarvontunne? Toisaalta samaan hengenvetoon pitää kysyä, mistä tulee arvottomuuden tunteet? Minkälainen on terve omanarvontunne? Millä tavalla se eroaa sairaalloisesta omanarvontunteesta?
Onko omanarvontunteella yhteys ahdistushäiriöihin?
" Minkälainen on terve omanarvontunne? Millä tavalla se eroaa sairaalloisesta omanarvontunteesta?"
En oikein jaksa uskoa "terveisiin ja sairaisiin" tässä yhteydessä. Paremminkin voisi puhua omanarvon tunnosta joka joko toimii tässä ihmisten luomassa järjestelmässä tai sitten ei toimi. Terveys ja sairaus on niiden ihmisten määritelmiä, joilla on systeemiin sopiva omanarvontunne ja mielen laatu. He ovat ns. suuri enemmistö, joka luokitelee itsensä normaaleiksi ja muut poikkeaviksi.
Sellainen ihminen pärjää tässä systeemissä, joka on riittävän kova (mielessä ripaus psykopaattia), riittävän itsekäs ja osaa peittää itsekkyytensä tai ei sitä edes huomaa. Pärjäävät, stabiililla omanarvontunnolla varustetut, ihmiset ovat lähempänä tunnotonta robottia, mutta he menestyvät systeemissä. Herkät ja epästabiililla omanarvontunnolla varustetut jäävät jalkoihin. Näin se vain on.
Siitä perheen tai (luokan) herkimmästä lapsesta tulee useimmiten se alkoholisti, neurootikko, huumeenkäyttäjä jne. Jäykän ja kovan mielen rakenteen omaavista tulee virkamiehiä, opettajia, poliiseja, psykologeja, veturinkuljettajia jne. Tämä viimeinen ryhmä sitten luokittelee omanarvontuntoja terveisiin ja sairaisiin.
Voisiko omanarvontunteen 'terveitä ominaisuuksia' olla vaikkapa realistinen minäkuva toisten suhteen kilpailu/työnhakutilanteessa?