Kuten tuntuu isolla määrällä tällä palstalla miehistä olevan, niin on myös monella naisellakin lapsuuden traumoja. Itse olin koulukiusattu niin ala- kuin yläasteella, haukuttiin norsuksi, läskiksi, bulgarialaiseksi kuulantyöntäjäksi ym. Olin toki reippaasti ylipainoinen, mutta laihdutin sitten parinkympin korvilla montakymmentä kiloa ja vaihdoin kaupunkia. Olin todella, siis todella järkyttynyt kun aloin saamaan miehiltä huomiota, omasta mielestäni sairaan hyvännäköiset miehet jollaisia olin aina nuorena turhaan ihaillut, alkoivat piirittämään ja pyytämään ulos. Norsusta paljastuikin kilojen karistua kauniskasvoinen- ja kroppainen nainen, ja meni pitkän aikaa ennenkuin itsekään edes tajusin sen, että olin kasvoista oikeasti todella kaunis.
Silloin, kun olin läski, läheiset ihmiset pitivät minusta mukavan ja luotettavan luonteen takia, enkä ole muuttunut sisäisesti mihinkään. Ongelma on vain se, että vuosia ja vuosia kestänyt koulukiusaaminen on saanut itsetuntoni sille tasolle, etten uskalla ruveta seurustelemaan kenenkään kanssa. Pelkään päästää toista ihmistä lähelle. Minusta tuntuu, että jos joku ihminen pääsee lähelleni, hän huomaakin, että olen ruma ja ällöttävä ja koulukiusaajani ovatkin olleet oikeassa koko ajan. Että ei kukaan minun kanssani halua olla. He tekivät selväksi, että olen niin ruma, ettei kukaan tule koskaan minua huolimaan.
Nyt vanhat koulukiusaajani yrittävät iskeä minua, ovat niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mutta minä en vain jostain syystä voi unohtaa. Miehet sanovat ihastuvansa minuun lempeän ja ystävällisen luonteen, ja kauniiden silmien vuoksi, mutta kun en omien estojen takia voi seurustella, he suuttuvat kun en sitten vastaa heille puhelimeen enkä viesteihin, ja haukkuvat ylimieliseksi. Ei se tunnu kivalta. Suomalaiset miehet ovat minusta ihania mutta tunnen itseni norsuksi ja riittämättömäksi heidän rinnallaan. Joten jokainen kiusaaja voisi miettiä muutaman kerran ennenkuin haukkuu. Se voi pilata toisen elämän.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"he suuttuvat kun en sitten vastaa heille puhelimeen enkä viesteihin, ja haukkuvat ylimieliseksi."
Kannattaa sosiaalisia taitoja ja toisten huomioimista kehittää sen verran että vastaat viesteihin kohteliaasti tyyliin että "sori beibi, mut nyt ei huvita" tai "sori hani, oot nasta kundi, mut et oo mulle tarpeex hot!". Tuollainen vaikeneminen ja välttely kieltämättä antaa ylimielisen kuvan. Eihän kukaan voi tietää mikset oikeasti vastaa. Jos taas haluat tutustua näihin kundeihin, niin niele myrkky ja käy siellä treffeillä. It's all in your head, baby.
"Joten jokainen kiusaaja voisi miettiä muutaman kerran ennenkuin haukkuu. Se voi pilata toisen elämän."
Kaunis ajatus, mutta kiusaajat ei piittaa siitä pilaavatko he toisen elämän. Todennäköisesti haluavatkin pilata.
Ei sinun elämäsi ole pilattu. Sinun pitää vain tajuta, että miehet näkevät sinussa vain sen mitä on nyt, miltä näytät nyt eikä joku baarissa tai harrastuksissa vastaan tuleva mies tiedä tietenkään yhtään mitään koulukiusaamisesta.
Sinulla on tavallaan kaksi identiteettiä ja niiden yhteensovittaminen on varmaan välillä vaikeaa. Annetaan niille identiteeteille vaikka nimet norsu-identiteetti ja joutsen-identiteetti... Pane norsu ja joutsen juttelemaan keskenään ja tulemaan toimeen. Voi tuntua yhteensovittamattomalta, mutta ristiriitaisuus, säröthän vain tuovat todellisinta kauneutta ihmiseen.
eikä huolen häivääkään skitsofrenian kehittymisestä
Normaalin ihmisen persoonassa on erilaisia puolia ja osatekijöitä ja leikkiäkin saa joskus.
panna painoa sille, miten itsevarmasti joku väärän ajatuksen esittää ja pahan sanan sanoo, eikä kadu. Olkoon sitten tyhmä, mutta sehän ei sinua sido. Sinulla on toivottavasti omat ja kunnolla perustellut näkemykset ihmisen itseisarvosta. Ei aikaisempia kokemuksiaan voi eikä kannatakaan unohtaa. Seuraa rauhassa tapaamiesi ihmisten suhtautumista esim. ylipainoisiin, niin tiedät keneen luottaa. Kyllä koulukiusaajatkin voi muuttua, varsinkin jos kyse on ollut puhtaasti lapsellisuudesta ja asioita on tullut pohdiskeltua ihan itse kouluajan jälkeen. En silti pystyisi ihastumaan entiseen sen alan ihmiseen, karvat rupeaa kumminkin ennen pitkää pilkottamaan. Mielestäni voit pitää tarvittavan määrän hajurakoa.