Työllisyyskoulutusten terveystutkimusten taso

Katselin haussa olevia ohjaavia työllisyyskoulutuksia, joissa on ns. terveystarkastus. Huomasin että tarkastukset teetetään joillakin yksityisillä tervydenhoitajilla.

Kerran olin tällaisessa tutkimuksessa ja hoitaja ei osannut edes verikoetta tehdä. Näiden pohjalta sitten määritellään työttömän tuleva palvelu ja työkunto.


Eli kouluttajat ostavat terveyspalvelut halvimmalta tuottajalta, kunnollisia firmoja ei käytetä, esim. työterveyshuolto työsssäkäyvillä tehdään Terveystalolla.
2246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen hakenut kursseille, joissa on luvattu pohtia työttömän terveydellisiä haittatekijöitä työllistymisensä suhteen. Pari tuollaista "hölynpölykurssia" olen sitten lävitse "istunut", kurssilla on pääsääntöisesti ollut vain ja ainoastaan tietotekniikan opetusta ( hyvä niin, se on ollutkin tarpeellista), mutta sitten niitä omia rajoitteita ajan myötä tulleiden terveydellisten esteiden pohdinta on ollut nothing eli suomeksi sanottuna ei mitään.
Se, että kurssin aikana on joku tyttönen jostain terveydenalan puljusta kävässyt antamassa liikuntaohjeita ja mitannut sen hetkisen veranpaineesi, ei kyllä ole mitenkään edes auttanut työttömän työllistymistä näiltä kursseilta mihinkään. Kurssiin liittyvien työharjoittelupaikkojenkin valinta on jätetty melkolailla kurssilaisen oman hakemisaktiivisuuden varaan. Viimeisellä kurssilla kylläkin näin ihmeen, että opettaja hankki joillekin kurssilaisille väkisin jostain ilmaistyöharjoittelijapaikan. Opettajassa ei ollut näillä kursseilla mitään vikaa, koska opettaja vaikutti käsittävän puheistaan päätellen, mistä tässä kaikessa on kysymys.

Äänestä
  • Tämä kouluttaja on joku springhouse, eli olen kuullut että vetää niitä pilipalikursseja. Terveystarkastukset ostetaan joltain yksdityiseltä puljulta eli tason voi vain arvailla.

    Kerran olin toisen firman vastaavalla ja terveydenhoitaja ei osannu edes verikoetta ottaa, oli yksityiseltä firmalta

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SairasTyötön kirjoitti:

Katselin haussa olevia ohjaavia työllisyyskoulutuksia, joissa on ns. terveystarkastus. Huomasin että tarkastukset teetetään joillakin yksityisillä tervydenhoitajilla.

Kerran olin tällaisessa tutkimuksessa ja hoitaja ei osannut edes verikoetta tehdä. Näiden pohjalta sitten määritellään työttömän tuleva palvelu ja työkunto.


Eli kouluttajat ostavat terveyspalvelut halvimmalta tuottajalta, kunnollisia firmoja ei käytetä, esim. työterveyshuolto työsssäkäyvillä tehdään Terveystalolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu