Tapiolan Aslakissa mainostetaan että lounassetelit kelpaavat ruokaostoksiin mutta miten tarkkaan setelien käyttö on ohjeistettu kauppiaille? Aslak ei näet kelpuuttanut viikonvaihteessa hankittuja eväksiä lonareilla maksettavaksi. Onko niin että käyvät ainoastaan lounasaikana ja silloinkin vain valmisruokiin. Löytyykö tietoa?
lonarit
joni
5481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa hassulta. Paitsi jos viikonlopun eväät oli bisseä =)
Käsittääkseni kaupat, jotka ottaa kassalla vastaan lounareita, myy kyllä mitä tahansa _ruokaa_ niillä. Ei tietty bisseä ja tupakkaa.
Esim. Jumbon Prismassa saa lämmintä sapuskaa lounarilla, mutta vaan palvelutiskiltä. Lounarilla maksetaan samaiselle tiskille, ja kuitin kanssa sitten kassalta läpi. Ei siis kassa ei ota niitä lounareita. Olisko sama syndrooma?
kassissa oli ihan peruseineksiä eli joista oli tarkoitus loihtia lounasta seuraavalle viikolle. En tiedä onko jumbossa palvelutiski ulkoistettu ja tästä syystä lounassetelit kelpaavat vain siellä mutta Aslakissa sama kauppiasjässikkä pyörittää tiskejä. Jotenkin vain jäi kaivelemaan kun kassaneidillä tuntui olevan oikeus päättää mikä kuuluu lounaslistalleni. Tietenkin kaupat mielummin myyvät parempi katteisia maksalaatikkojaan palvelutiskeiltään kuin kylmäaltaasta mutta luulisi molempien maksuvälineeksi kelpaavan lounassetelin.
Eikö sun kannattais kysyä sieltä kaupasta että milloin ja miten ne lounassetelit kelpaa?
Käyn ostamassa aslakista lounareilla ruokaa ;esim. valmiskeittoja, tomaattipussi, omenapussi, valion mehukeitto, leipäpussi. Aina on lounari kelvannut.
kysyin jo kassalla lonaripolitiikasta mutta sain viittauksen johonkin ohjeistukseen joka on peräisin lounassetelikomitealta. Kauppias ei viitsinyt vastata sähköpostiin joten tilanne jäi auki. Joskus aikaisemmin setelit kelpasivat. En ole käynyt enää aslakissa tyrkyttämässä seteleitä. Ilmeisesti ei taida olla muita sääntöjä kuin tuo olut/tupakkikielto.