Painostavat olemaan "Normaali"

Pieni tilitys ei ole vain suvusta vaan, myos vanhoista suomen kavereista. Eli olemme avopuolisoni kanssa asuneet Lontoossa viimesen 4 vuotta. Heti lahdimme kun maisterin paperi oli kourassa molemmilla ja talle tielle on jaaty.

Palasimme juuri ensimmaiselta pitkalta lomalta suomesta. Tata ennen kayty joka vuosi viikko jouluna ja juhannuksena.

Tuli vastaan ihan kasittamaton asenne siita ,etta olemme jotenkin ulkomailla seikkailemasssa ja olisi aika palata suomeen ja hankkia se omakotitalo ja pari mukulaa. Tata kasitysta tyrkysettiin ennen kaikkea tyttoystavalleni seka kavereisensa, etta perheen puolelta. No seikkailemaanhan tanne kylla lahdettiinkin ja 30 alkaa lahestya meilla molemmilla mutta...

Tilanteemme verrattu suomeen jaaneisiin kavereihin on taloudellisesti niin paljon parempi, etta mitaan jarkea suomeen paluussa ei olisi. Meilla on molemmilla hyvapalkainen vakityo ja velaton rivitalon patka 3 makuuhuoneella ja autotkin on maksettu. Uusi ystavapiiri on Lontossa karttunut nopeasti ja lapsia emme halua kumpikaan. Miksi siis palata?

Lisaksi saammeko suomessa heti vakityot mihinkaan patka hommiin en nimitten lahde? Kaikki paitsi asuminen on suomessa Lontoota kalliimpaa ja en taatusti paase suomessa 64000£ vuosipalkkaa 4 vuoden kokemuksella ja laskentatoimen papereillani, niin ja ilman suhteita. Niin ja verojakin pitaa maksaa ihan eri tavalla siita palkasta suomessa.

Ainoa poikkeus tasta kuorosta oli isani joka totesi vain saunanlauteilla, etta ”kuule poika unohda muiden jorinat ei kannata suomeen palailla mene ja tee kun pystyt niin minakin olisin sinun iassasi jos olisi ollut kykya”.
181584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kun teillä menee hyvin ja ei ole lapsista tietoakaan. Lapsethan on kivoja kun ne eivät ole omia ja vastuu lapsesta pitää ottaa ja älä missään nimessä muuta takaisin suomeen kun olet päässyt hyvään hommaan ulkomailla ja kun olet tarpeeksi kauan ollut ja on jo oma uusi ystäväpiiri ulkomailla niin suomalaiset sukulaiset ovat vain kateellisia kun eivät itse aikanaa lähteneet ulkomaille nuorena, Ja jos ei halua niin ei kannata jälkikasvua hankkia jos ei itse niitä halua.

Äänestä

Tehkää kuten itse haluatte ja antaa niiden sukulaisten urputtaa. Teidän elämänne on vain ja ainoastaan teidän päätettävissänne.

Ja vaikka veroja Suomessa maksetaan enemmän niin veroilla myös saa jotain! Tosin jos ette aio lapsia hankkia niin päivähoidon ja koulutuksen kustannukset eivät teitä koske.

Äänestä
  • Jo tulee koti-ikävä, niin lukekaa tätä "Suku on pahin" palstaa. Se auttaa .

    Äänestä

Luulen, että syynä on peruskateus. Ainakin omasta mielestäni teidän elämähän vaikuttaa unelmalta, älkää nyt joidenkin urpojen takia Suomeen tulko. Täällä ei ole kenellekään enää mitään. Itselläni on taskussa amk-tukinto, mieheni maisteri ja kumpikin ansaitsemme hanttihommilla, mitkä ei aina liity omaan alaamme mitenkään...ja voi sitä sukulaisten piilo-ivaa. Pitävät meitä saamattomina, kun emme ole löytäneet oman alan töitä. Kun totuus on se, että tällä hetkellä ne nuoremmat 25 vetää ohi niistäkin muutamista paikoista mitä on tarjolla.

Mekin olemme lapsettomia omaehtoisesti, ja tiedän tuon tuputtamisen kulttuurin tälläkin saralla. Luulen että urbaanielämässä tuolla rajojen ulkopuolen tämäkin valinta ymmärretään paremmin.

Nauttikaa elämästänne ja unohtakaa katkerat elämäänsä jumittuneet suomi-hörhöt. Mukavaa kevättä sinne :)

Äänestä

Teillä jo on koti ja tyo Englannissa. Suomi on niin lähellä että sinne voi pompata vaikka joka viikonlopuksi.(VARSINKIN kun lennot eivät maksa juuri mitään) Nuo puheet perheen perustamisesta ovat jokaiselle hyvin henkilokohtaisia asioita, muiden niistä mainitessa, siihen ei tarvitse edes ottaa kantaa! Tai mainita jotain hyvin yliolkaista, " niin ehkä sitten joskus" - tyyliin.

Pitäkää vain Suomen lippua korkealla Englannissa, tehän edustatte meitä kaikkia siellä.

Äänestä
  • Voi ei. Minä olen omille lapsilleni sanonut että lähtekää ainakin täältä keskisuomen tuppukylästä pois ja jos vaan innostusta riittää niin maailmalle vaan. Siellä tienaa paremmin ja on mahdollisuuksia. Eikä haittaa jos ei halua mutta en estele.

    Äänestä

Juuri niin perisuomalaista yhdenmukaisuus -pelleilyä. Minua ärsyttää jo täällä Suomessa asuessa kun miehen vanhemmat tekivät meidän puolestamme päätöksen hankkia se OMAKOTITALO. Anoppi pankissa töissä ja sieltä käsin suostutteli poikansa omakotitalon hankintaan. Prosessi kesti kymmenen vuotta. Anopin elämäntehtävä ilmeisesti.

Näin ollen emme siis toteuttaneetkaan nuoruuden ihannetta ulkomaille muuttamisesta.

Äänestä
  • Juuri näin. Suomalaisen juntin unelma: naimisiin, kaksi lasta ok-talo, iso terassi ja tramboliini kehystämään sitä huolella valittua talopakettia farmari ja paljon velkaa... Ihan sama sitten oletko onnellinen, mutta näytätpä siltä ainakin ulospäin... muka

    Ei kiitos tännekään...valitsen jotain ihan omaa :)

    Äänestä

  • oma pää kirjoitti:

    Juuri näin. Suomalaisen juntin unelma: naimisiin, kaksi lasta ok-talo, iso terassi ja tramboliini kehystämään sitä huolella valittua talopakettia farmari ja paljon velkaa... Ihan sama sitten oletko onnellinen, mutta näytätpä siltä ainakin ulospäin... muka

    Ei kiitos tännekään...valitsen jotain ihan omaa :)

    Hah hah, hieman räjähdettiin nauramaan täällä " iso terassi ja tramboliini kehystämään sitä huolella valittua talopakettia "
    kiitos päivän piristyksestä! Just noinhan se menee ! kaikilla sama standardiunelma!

    Äänestä

  • TRAMBOLIINI-ko kirjoitti:

    Hah hah, hieman räjähdettiin nauramaan täällä " iso terassi ja tramboliini kehystämään sitä huolella valittua talopakettia "
    kiitos päivän piristyksestä! Just noinhan se menee ! kaikilla sama standardiunelma!

    Trampoliinit näkyy ilmakuvissakin, naureskelen joskus kun huviksemme katselemme asuinalueita tai etsimme jotain paikkaa. Meillä tosin on se omakotitalo, mut mepäs muutimme maalle elämään ihan omanlaistamme elämää ja olemme täysin velattomia. Kun on vain se yksi elämä, niin eihän sitä voi toisten toiveita ruveta toteuttamaan. He tekevät omat päätöksensä, me omamme.

    Olemme varsinkin sukulaisten silmissä aivan hirveitä, koska emme ole hankkineet vähintään kahta mukulaa. Ei paljon ole kiinnostanut, kun on nähnyt sisarusten tekevän sen.

    Äänestä

Isäs on fiksu mies

Äänestä

Choose life. Choose a job. Choose a career. Choose a family. Choose a fucking big television, Choose washing machines, cars, compact disc players, and electrical tin openers. Choose good health, low (From a movie called Trainspotting)

Choose chlesterol and dental insurance.
Choose fixed- interest mortgage repayments.
Choose a starter home.
Choose your friends.
Choose leisure wear and matching luggage.
Choose a three piece suite on hire purchase in a range of fucking fabrics.
Choose DIY and wondering who you are on a Sunday morning.
Choose sitting on that couch watching mind-numbing sprit- crushing game shows, stuffing fucking junk food into your mouth.
Choose rotting away at the end of it all, pishing you last in a miserable home, nothing more than an embarrassment to the selfish, fucked-up brats you have spawned to replace yourself.
Choose your future. Choose life...


But why would I want to do a thing like that? I chose to choose something else!!

Äänestä

Tää on niin tätä, suomi on aivan uskomattoman tylsämielinen maa, jos vähänkään uskallat poiketa massasta niin lannistajia riittää, minutkin on lytätty melkein hengiltä, olen reissari ja matkustamiseni ja ulkomailla työskentelemiseni on aiheuttanut sen että en uskalla puhua enää sanaakaan kulkemisistani koska se aiheutttaa niin valtavaa kyräilyä ihmisissä.
Älä hemmetissä edes uneksi suomeen paluusta, ei näitä v-ttumaisia talvia jaksa ja eikä varsinkaan kateellisia ihmisiä. Pysy suuressa maailmassa jossa ilmapiiri on rennompi ja siellä on helpompi hengittää ja olo on vapaampi.

Äänestä

Isäsi on oikeassa.

Jätä ne muut omaan arvoonsa.

Äänestä

Hyvin ootte kyllä hommat hoitaneet ja pärjänneet !
Ja kaiken lisäksi vaikutatte tosi onnellisilta.
Lontoo on ihan huippu.
Kuka himputti vaihtaisi tuollaista asetelmaa tänne työttömyyden ja pätkätöiden ja masentuneiden sekä työpaikkakiusauksen luvattuun maahaan täyttämään jotain ihme kuvitelmaa unelmasta ja onnesta : se talo , koira ja muksut sukulaiset sekaantumassa rasittavassa määrin (niin kuin tuostakin huomasitte) mielipiteillään yksityisasioihin ja elämäntyyliin?

Äänestä

Heh tässä ketjussa nyt tylysti mätätään kaikki suomalaiset. Kyllä suomessakin on onnellisia ihmisiä.
Minä ainakin olisin onnellinen jos minulla olisi omakotitalo, pari muksua ja volvo. Lapsilla tramboliini jne.

Ei saa sanoa toisten elämää täällä suomessa jotenkin huonommaksi kuin ap tai muiden ulkomaaneläjien.

Mutta tosiaan, ei teidän kannata suomeen muuttaa ainakaan sukulaisten painostuksesta :P Kaikilla saa olla unelmia ja teidän voi olla siellä englannissa joten eläkää ja olkaa siellä missä olette onnellisia, muuiden puheista välittämättä :)

Minä olen täällä suomessa ja yritän päästä tuohon omaan unelmaani, omaan taloon ja pariin, kolmeen muksuun :)

Äänestä

Eipa taalla tule joka paiva kaytya, mutta kun nyt tulin niin pitaa kommetoida sen verran etta ei sita olla kylla takaisin tulossakaan. Tai koskaan ei kannata sanoa ei koskaan, mutta mitaan suunnitelmia siihen suuntaan ei ole.

Se mita sukulaiset miettii on minulle loppujen lopuksi aivan sama. Itse olen onnellinen nykytilaan minulla on elamani nainen vierella varma mielenkiintoinen tyo josta maksavat viela ihan kunnon palkkaakin.

Olen saanut mahdollisuuden elaa hyvin ja olla onnelinen tekemalla rohkeita paatoksia 4 vuotta takaperin. Hulluhan mina olisin jos sen pois vaihtaisin vain siksi etta jonkun muun mielesta se ei ole oikea tapa elaa.

Äänestä

Juu toisten painostus pitää jättää ihan omaan arvoonsa!
Sehän on ihan jokaisen oma asia miten elää elämäänsä, eikä kenenkään valinnat muille kuulu, sukua tai ei.

Miksi jokaisen pitäisi haluta se ok-talo, pari kersaa, koira, farmariauto ja helvetillinen velka? Suomalainen versio "American Dreamista?" Joo, ehkä jollekin.
Itse olen aivan tyytyväinen sooloelämääni rivarinpätkässä, lapsia en halua ja tavallinen pikku-Honda riittää "kauppakassiksi" silloin kun en fillarilla aja. Paria sukulaista se tuntuu risovan mutta ne jätän ihan omaan arvoonsa. En rupea elämään kenenkään toisen elämää vaan pysyttelen ihan omassani :P

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eitulossatakaisin kirjoitti:

Pieni tilitys ei ole vain suvusta vaan, myos vanhoista suomen kavereista. Eli olemme avopuolisoni kanssa asuneet Lontoossa viimesen 4 vuotta. Heti lahdimme kun maisterin paperi oli kourassa molemmilla ja talle tielle on jaaty.

Palasimme juuri ensimmaiselta pitkalta lomalta suomesta. Tata ennen kayty joka vuosi viikko jouluna ja juhannuksena.

Tuli vastaan ihan kasittamaton asenne siita ,etta olemme jotenkin ulkomailla seikkailemasssa ja olisi aika palata suomeen ja hankkia se omakotitalo ja pari mukulaa. Tata kasitysta tyrkysettiin ennen kaikkea tyttoystavalleni seka kavereisensa, etta perheen puolelta. No seikkailemaanhan tanne kylla lahdettiinkin ja 30 alkaa lahestya meilla molemmilla mutta...

Tilanteemme verrattu suomeen jaaneisiin kavereihin on taloudellisesti niin paljon parempi, etta mitaan jarkea suomeen paluussa ei olisi. Meilla on molemmilla hyvapalkainen vakityo ja velaton rivitalon patka 3 makuuhuoneella ja autotkin on maksettu. Uusi ystavapiiri on Lontossa karttunut nopeasti ja lapsia emme halua kumpikaan. Miksi siis palata?

Lisaksi saammeko suomessa heti vakityot mihinkaan patka hommiin en nimitten lahde? Kaikki paitsi asuminen on suomessa Lontoota kalliimpaa ja en taatusti paase suomessa 64000£ vuosipalkkaa 4 vuoden kokemuksella ja laskentatoimen papereillani, niin ja ilman suhteita. Niin ja verojakin pitaa maksaa ihan eri tavalla siita palkasta suomessa.

Ainoa poikkeus tasta kuorosta oli isani joka totesi vain saunanlauteilla, etta ”kuule poika unohda muiden jorinat ei kannata suomeen palailla mene ja tee kun pystyt niin minakin olisin sinun iassasi jos olisi ollut kykya”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu