Joel Lehtonen on suomalaisen kirjallisuuden suuria klassikoita ja samalla suuria pessimistejä. Teosten humoristisen pintatason alla vaanii äärimmäisen synkkä pohjavire, ja päättipä kirjailija itse henkensä 52-vuotiaana - kirkonkirjoista löytyy kohta "muistutuksia: melancholia". Vuonna 1922 ilmestynyt Rakastunut rampa noudattaa muun tuotannon linjaa, ja sopii aihepiiriltään täydellisesti palstalle. ATM-analyyttista näkökulmaa ei voinut välttää teosta lukiessa.
Ensinnäkin päähenkilö Sakris Kukkelman on selkeä ATM monella tapaa: hän on kampurajalkainen, kyttyräselkäinen ja muutenkin fyysisesti vastenmieliseksi ja pilkan kohteeksi kuvattu. Mitä tulee hänen sosiaaliseen statukseensa, jo teoksen alaotsikko sisältää maininnan "köyhä polseviikki". Lisäksi hänellä on ristiriitainen, palstalta tuttu suhtautuminen naisiin: yhtäältä hän syyllistää naisia - etenkin äitiään - omasta tilastaan, mutta toisaalta pitää itsestäänselvyytenä, että hänelle kuuluu nuori ja kaunis impi. Jos hän sellaisen saisi, voisi hän säästää, ostaa maata ja oman tuvankin heille rakentaa.
Valitettavasti kaikki asiat, joiden varaan Kukkelman rakentaa, osoittautuvat vääriksi. Hän muun muassa uskoo olevansa suuri naistenmies ja rakennusmestari (vaikka onkin pelkkä timpuri), vegaaniruokavalion parantavan kyttyränsä, neuvostokommunismin tuovan onnen maan päälle, maapalstaa olevan myynnissä köyhille edullisesti... Kun kaikki nämä mielikuvitukselliset harhaluulot törmäävät lopulta karuun todellisuuteen, henkilö ajautuu tuhoon, joka vaikuttaa väistämättömältä jopa romaanin keskeisintä rakkausjuonta.
Kuten arvata saattaa, myös rakkaus jää teoksessa yksipuoliseksi harhaksi: Sakriksen mielitietty lähtee hänen mukaansa vain pelastaakseen itsensä tukalasta tilanteesta, ja jättää surkean ja inhottavan ukon heti tilaisuuden tullen. "Nietseke-kirjan Sara Hustan" ohje ottaa ruoska mukaan naisen luo on päähenkilölle tuttu jo kirjan alussa, mutta kun totuus lopussa valkenee, naisviha ja itseinho saavuttavat patologisen ja kestämättömän tason.
Lehtosen sanoma on selkeä: on ihmisiä, joille onni ei vain kuulu; jos he sitä tavoittelevat, heille nauretaan; jos he luovat oman fantasiamaailman selvitäkseen, julma ja petollinen reaalitodellisuus pitää kyllä huolen siitä ettei illuusio kauaa kestä. On aina ilo lukea kirjoittajia, joiden maailmankuvaan pystyy täydellisesti samastumaan, joten suosittelen lämpimästi myös palstan muille pessimisteille.
(Optimistit sen sijaan... Katsoitteko eilen John Carpenterin elokuvan Starman? Minä en muistanut, mutta olen sen aiemmin pariinkin kertaan nähnyt. Sekin käsittelee mielestäni ATM-tematiikkaa ainakin sikäli, että "nimihenkilöön" on helppo samastua toiveajattelussaan: oppiihan siinä kaikesta maanpäällisestä - rakkaus mukaanlukien - täysin pihalla oleva alien-päähenkilö ihmisyyttä rakastavan ja ymmärtävän naisen avulla. Lisäksi leffassa on äärettömän hieno loppukohtaus ja road movie -elementtejä. Mitä muuta leffalta voisi vaatia?)
Ensinnäkin päähenkilö Sakris Kukkelman on selkeä ATM monella tapaa: hän on kampurajalkainen, kyttyräselkäinen ja muutenkin fyysisesti vastenmieliseksi ja pilkan kohteeksi kuvattu. Mitä tulee hänen sosiaaliseen statukseensa, jo teoksen alaotsikko sisältää maininnan "köyhä polseviikki". Lisäksi hänellä on ristiriitainen, palstalta tuttu suhtautuminen naisiin: yhtäältä hän syyllistää naisia - etenkin äitiään - omasta tilastaan, mutta toisaalta pitää itsestäänselvyytenä, että hänelle kuuluu nuori ja kaunis impi. Jos hän sellaisen saisi, voisi hän säästää, ostaa maata ja oman tuvankin heille rakentaa.
Valitettavasti kaikki asiat, joiden varaan Kukkelman rakentaa, osoittautuvat vääriksi. Hän muun muassa uskoo olevansa suuri naistenmies ja rakennusmestari (vaikka onkin pelkkä timpuri), vegaaniruokavalion parantavan kyttyränsä, neuvostokommunismin tuovan onnen maan päälle, maapalstaa olevan myynnissä köyhille edullisesti... Kun kaikki nämä mielikuvitukselliset harhaluulot törmäävät lopulta karuun todellisuuteen, henkilö ajautuu tuhoon, joka vaikuttaa väistämättömältä jopa romaanin keskeisintä rakkausjuonta.
Kuten arvata saattaa, myös rakkaus jää teoksessa yksipuoliseksi harhaksi: Sakriksen mielitietty lähtee hänen mukaansa vain pelastaakseen itsensä tukalasta tilanteesta, ja jättää surkean ja inhottavan ukon heti tilaisuuden tullen. "Nietseke-kirjan Sara Hustan" ohje ottaa ruoska mukaan naisen luo on päähenkilölle tuttu jo kirjan alussa, mutta kun totuus lopussa valkenee, naisviha ja itseinho saavuttavat patologisen ja kestämättömän tason.
Lehtosen sanoma on selkeä: on ihmisiä, joille onni ei vain kuulu; jos he sitä tavoittelevat, heille nauretaan; jos he luovat oman fantasiamaailman selvitäkseen, julma ja petollinen reaalitodellisuus pitää kyllä huolen siitä ettei illuusio kauaa kestä. On aina ilo lukea kirjoittajia, joiden maailmankuvaan pystyy täydellisesti samastumaan, joten suosittelen lämpimästi myös palstan muille pessimisteille.
(Optimistit sen sijaan... Katsoitteko eilen John Carpenterin elokuvan Starman? Minä en muistanut, mutta olen sen aiemmin pariinkin kertaan nähnyt. Sekin käsittelee mielestäni ATM-tematiikkaa ainakin sikäli, että "nimihenkilöön" on helppo samastua toiveajattelussaan: oppiihan siinä kaikesta maanpäällisestä - rakkaus mukaanlukien - täysin pihalla oleva alien-päähenkilö ihmisyyttä rakastavan ja ymmärtävän naisen avulla. Lisäksi leffassa on äärettömän hieno loppukohtaus ja road movie -elementtejä. Mitä muuta leffalta voisi vaatia?)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tuo täytyy lähteä lainaamaan kirjastosta lähiaikoina. Samaistuin päähenkilöön jo tuon esittelysi pohjalta.
Hämis! Mä olen odottanut sua koko illan. Olen päättänyt vaihtaa Einon sinuun. Eino saa pitää ne kahvilantytöt.
eATMe uhkasi poistattaa ketjut, jotka karkaisivat kauas palstan aihepiiristä. En halua tämän katoavan sellaisen seurauksena (vaikka unohdinkin "ilman"-sanan kolmannen kappaleen viimeisestä lauseesta).
Ei käy.
Tuo ylempi jungfrau ei ollut minä. Juurihan pääsin sanomasta, että asiapitoisten ketjujen joutuminen sivuraiteille ärsyttää.
En ole vielä lukenut kirjaa enkä nähnyt elokuvaa, joten en osaa kommentoida, mutta kiitos mielenkiintoisesta suosituksesta ja arviosta. Täytyy kirjoittaa nimet muistiin.
"Katsoitteko eilen John Carpenterin elokuvan Starman?"
Katsoin pätkän, ostan sen leffan dvd:nä ja säästän katselu nautinnon paremmalle ajalle. John Carpenter on minun suosikkeja, aivan huippu leffoja.
Snake Blisken! Kurt Russel tässä luunkovan lonerin roolissa ;)
Ihmettelinkin hieman, miksi sanoit Hämis etkä Hämsy.
Tällainen viileä asiallinen sävy ilman mitään turhia kevennyksiä, asiattomuuksia tai sivupolkuja ilahduttaa minua ja arvatenkin myös muita palstalaisia kovasti!
(Kuvassa ilkamoiva ilmeeni kun riemuitsen täysin rinnoin tapahtuneesta tyylillisestä muutoksesta: http://2.bp.blogspot.com/_W37B_Ajwl0g/THlgVeq1kJI/AAAAAAAAAAM/0B2ocbjkrdY/s1600/127071796884.jpg )
Onko sinulla tuo parta myös? Parta on oleellinen osa mielikuvaa.
Minun mielestäni tämä maailma olisi parempi paikka, jos kaikki puhuttelisivat toisiaan titteleiden kera, niiaisivat tai kumartaisivat kohdatessa, eivätkä miehet koskaan nousisi portaita naisten takana.
Olen tätä ennenkin täällä suositellut, mutta yksi AT-elokuvan klassikko on Sam Peckinpahin Olkikoirat (http://www.imdb.com/title/tt0067800/), jota vilpittömästi suositan. On meinaan muutenkin hyvä elokuva kuin vain AT-näkökulmasta.