WWF Hesarissa

"Energian säästäminen ei onnistu ilman pakkoa"
"Ettei mitään fossiilisia lähteitä, eikä myöskään ydinvoimaa enään tarvita"
WWF,n ohjelma tähtää siihen että hiilidioksidipäästöjä vähennetään 80% vuoteen 2050 mennessä.
Energian säästäminen ei WWF,n mukaan onnistu vapaaehtoisesti, vaan pakolla.
"Lisäksi tarvitaan tehokas mittaus ja rahoitusjärjestelmä".
Ruuan tuotantoa pitäsi uudistaa.
"Kehittyneissä OECD maissa lihankukutukksen tulisi puolittua henkeä kohden 40 vuodessa raportti arvioi".
Tälläisellä Fasistisella pläjäyksellä HS palvelee lukijoitaan tänään.
Älykääpiöt eivät elä tässä maailmassa, eivät tajua että ilmastorahasto tyrmättiin Köpiksessä, ja sen jälkeen ConCanissa, ja Kioton sopimus purkaantuu ensi vuonna.
Vaikka Petteri Taalas kuuluukin WWF,n johtoon, onko hän enään kauan FMI,n johdossa.
Minusta ihmisten pitää alkaa puolustautua ekoterrorismia vastaan. Ne ovat menettäneet pelin,
mutta eivät tajua sitä. Kunnon kansalaisten pitää varautua mitä epätoivoisimpiin ekoterroritekoihin koht´puoleen.
15337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

WWF ilmeisesti haluaa että kaikki alkaisivat elää kuin siperialaisessa uskonlahkossa:

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=10927:qsiperian-jeesusq-on-saarnannut-kaksi-vuosikymmentae&Itemid=8

"Lahkolla on todellisia vaikeuksia ruokkia itsensä kasvimaidensa avulla. Pähkinät, marjat ja sienet eivät riitä. He asuvat liian syrjässä, sanoo uskonnollisten yhteisöjen seurannasta alueella vastaava Rashid Rafikov.

Onneksi tiukasta vegaanilinjasta on nyttemmin luovuttu ja esimerkiksi naiset ja lapset saavat syödä maitotuotteita. Lihaton ruokavalio on silti haaste alueella, jossa lumi peittää maan puolet vuodesta.

Lisäriesana ovat punkit, jotka ovat tartuttaneet borrelioosin suureen osaan uskovaisia. Mutta heidän mielestään tämä on juuri oikea paikka olla kun ihminen on tuhonnut oman maailmansa."

Äänestä
  • Suomessa ei tämän tyyppinen hihhulointi iske tulta. Elämäntapa intiaanit olivat tuontitavaraa ja surkeaa "urbaani-intiaanien" sekoilua.
    Uskonnon varjolla saadaan porukka sitoutumaan asiaan ja uskonnonvapauden suoja, suojaa myös johtajien rötöstelyt ja se voi tehdä tämän puuhastelun vaaralliseksi rivijäsenille.

    Äänestä

  • Outoa porukkaa nämä fanaatikot. Ja knnattajat seuraavat heitä kuin lampaat.

    Äänestä

oli pari iltaa sitten, että WWF toivoo kaikkian luopuvan fossiilisista polttoaineista ja alkavan käyttää sähköä sen sijasta.

Hei ystäväiseni...Tämä on suoraan Spede-showsta "mitä me ydinvoimalla tehdään, onhan meillä sähkö".

Äänestä
  • Ydinvoimasta ei voida luopua pitkään aikaan. Sen käyttöä on pakko lisätä, varsinkin kun uudet fossiilittomat ratkaisut lisäävät sähkön käyttöä huimasti.

    Äänestä

  • Tuolla 80-luvulla oltiin kaverin kanssa Koilliskairassa vaeltamassa ja tavattiin saksalainen ympäristöhippi. Kauhean ystävällinen oli ja silleen mutta pikkusen kateltiin että kuinkakohan pärjää. Jututettiin sen verran että saatiin selville minne on menossa ja mitä kautta, siltä varalta että katoaa ja pitää osata etsiä. Kun tultiin kairasta kaks viikkoa myöhemmin löydettiin sama heppu Luulammilta eksyneenä, kesäkuisen lumisateen yllättämänä, kuputeltassaan palelemassa. Ei ollu saanu tulta autiotuvan kaminaan kun oli mukana sellainen kyynärän pituinen turistileuku. Yritti lääkitä ihteään tiikeribalsamilla ja suitsukkeilla, annettiin pojalle säälistä särkylääkettä ja mitattiin kuumeet. Kertoi eksyneensä ja katottiin et jaahas, mukana onkin GT kartta. Oli hyvä ettei ehtiny yhtään pidemmälle kairaan se kartta pykälässään. Kaveri haki Kiilopäältä apujoukot hätiin ja pelastui tämä saksalainen hippi. Jaa että mitenkä liittyi WWF:ään? Oli merkki hihassa ja jäsenyys kuulema. Haaveili muutosta Alaskaan. Sanottiin, että harjoittelepa ensin sitä eräelämää vaikkapa Schwarzwaldissa.

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Tuolla 80-luvulla oltiin kaverin kanssa Koilliskairassa vaeltamassa ja tavattiin saksalainen ympäristöhippi. Kauhean ystävällinen oli ja silleen mutta pikkusen kateltiin että kuinkakohan pärjää. Jututettiin sen verran että saatiin selville minne on menossa ja mitä kautta, siltä varalta että katoaa ja pitää osata etsiä. Kun tultiin kairasta kaks viikkoa myöhemmin löydettiin sama heppu Luulammilta eksyneenä, kesäkuisen lumisateen yllättämänä, kuputeltassaan palelemassa. Ei ollu saanu tulta autiotuvan kaminaan kun oli mukana sellainen kyynärän pituinen turistileuku. Yritti lääkitä ihteään tiikeribalsamilla ja suitsukkeilla, annettiin pojalle säälistä särkylääkettä ja mitattiin kuumeet. Kertoi eksyneensä ja katottiin et jaahas, mukana onkin GT kartta. Oli hyvä ettei ehtiny yhtään pidemmälle kairaan se kartta pykälässään. Kaveri haki Kiilopäältä apujoukot hätiin ja pelastui tämä saksalainen hippi. Jaa että mitenkä liittyi WWF:ään? Oli merkki hihassa ja jäsenyys kuulema. Haaveili muutosta Alaskaan. Sanottiin, että harjoittelepa ensin sitä eräelämää vaikkapa Schwarzwaldissa.

    Olet hyvä kertoja.

    Äänestä


  • Sähköteurastaja kirjoitti:

    Mutta katsokaas tämä hauskuuspläjäys.
    Minä ainakin olen syytön moiseen!
    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=2&t=&a=8891

    Pulliainenkaan ei varmaan jaksa enää kauaa katsella Vihreän puolueen femakoitumista. Veikkaisin että tekee piakkoin saman tempun kuin kaverinsa Paloheimo, eli loikaa persuihin.

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Tuolla 80-luvulla oltiin kaverin kanssa Koilliskairassa vaeltamassa ja tavattiin saksalainen ympäristöhippi. Kauhean ystävällinen oli ja silleen mutta pikkusen kateltiin että kuinkakohan pärjää. Jututettiin sen verran että saatiin selville minne on menossa ja mitä kautta, siltä varalta että katoaa ja pitää osata etsiä. Kun tultiin kairasta kaks viikkoa myöhemmin löydettiin sama heppu Luulammilta eksyneenä, kesäkuisen lumisateen yllättämänä, kuputeltassaan palelemassa. Ei ollu saanu tulta autiotuvan kaminaan kun oli mukana sellainen kyynärän pituinen turistileuku. Yritti lääkitä ihteään tiikeribalsamilla ja suitsukkeilla, annettiin pojalle säälistä särkylääkettä ja mitattiin kuumeet. Kertoi eksyneensä ja katottiin et jaahas, mukana onkin GT kartta. Oli hyvä ettei ehtiny yhtään pidemmälle kairaan se kartta pykälässään. Kaveri haki Kiilopäältä apujoukot hätiin ja pelastui tämä saksalainen hippi. Jaa että mitenkä liittyi WWF:ään? Oli merkki hihassa ja jäsenyys kuulema. Haaveili muutosta Alaskaan. Sanottiin, että harjoittelepa ensin sitä eräelämää vaikkapa Schwarzwaldissa.

    Historia näköjään toistaa itseään. Myös 40-luvulla Lapissa harhaili palelevia sakemanneja merkki hihassa ja eksyneenä.

    Äänestä

  • 20+3 kirjoitti:

    Historia näköjään toistaa itseään. Myös 40-luvulla Lapissa harhaili palelevia sakemanneja merkki hihassa ja eksyneenä.

    :-DDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • 20+3 kirjoitti:

    Historia näköjään toistaa itseään. Myös 40-luvulla Lapissa harhaili palelevia sakemanneja merkki hihassa ja eksyneenä.

    Kasvistutkijoita Alppiruusua(edelweiss) etsimässä Hillerille.
    Kun Hitler on maailman kuuluisin vegaani, voittaa jopa vegetaristi Mathama Gandhin.
    Tykkäsi kasviksista ja eläimistä, muttei ihmisistä.

    Äänestä

  • Sähköteurastaja kirjoitti:

    Kasvistutkijoita Alppiruusua(edelweiss) etsimässä Hillerille.
    Kun Hitler on maailman kuuluisin vegaani, voittaa jopa vegetaristi Mathama Gandhin.
    Tykkäsi kasviksista ja eläimistä, muttei ihmisistä.

    Täytyy muistaa sekin tuosta raivoraittiista vekkulista, että hänen ja natsien johdolla laaditut luonnonsuojelulait ovat suurimmaksi osaksi edelleen voimassa Saksassa. Niin hyviä olivat, että kelpaavat nykyajan nahkahousuvihreillekin!

    Äänestä

  • scepdius kirjoitti:

    Täytyy muistaa sekin tuosta raivoraittiista vekkulista, että hänen ja natsien johdolla laaditut luonnonsuojelulait ovat suurimmaksi osaksi edelleen voimassa Saksassa. Niin hyviä olivat, että kelpaavat nykyajan nahkahousuvihreillekin!

    viehtymys kurinalaisuuteen ja asketismiin on suurta...

    Äänestä

hmm, vai 80% vuoteen 2050 mennessä, siihen ei riitä edes se että 80% maapallon ihmisväestä lahdataan,
haja-asutushan jättää suuremman hiilijalanjäljen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sähköteurastaja kirjoitti:

"Energian säästäminen ei onnistu ilman pakkoa"
"Ettei mitään fossiilisia lähteitä, eikä myöskään ydinvoimaa enään tarvita"
WWF,n ohjelma tähtää siihen että hiilidioksidipäästöjä vähennetään 80% vuoteen 2050 mennessä.
Energian säästäminen ei WWF,n mukaan onnistu vapaaehtoisesti, vaan pakolla.
"Lisäksi tarvitaan tehokas mittaus ja rahoitusjärjestelmä".
Ruuan tuotantoa pitäsi uudistaa.
"Kehittyneissä OECD maissa lihankukutukksen tulisi puolittua henkeä kohden 40 vuodessa raportti arvioi".
Tälläisellä Fasistisella pläjäyksellä HS palvelee lukijoitaan tänään.
Älykääpiöt eivät elä tässä maailmassa, eivät tajua että ilmastorahasto tyrmättiin Köpiksessä, ja sen jälkeen ConCanissa, ja Kioton sopimus purkaantuu ensi vuonna.
Vaikka Petteri Taalas kuuluukin WWF,n johtoon, onko hän enään kauan FMI,n johdossa.
Minusta ihmisten pitää alkaa puolustautua ekoterrorismia vastaan. Ne ovat menettäneet pelin,
mutta eivät tajua sitä. Kunnon kansalaisten pitää varautua mitä epätoivoisimpiin ekoterroritekoihin koht´puoleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu