Olen todellakin kuten jo otsikosta voi päätellä perheestä jossa on väkivaltaa...sekä fyysistä että henkistä..
Pakenen elämää tällä kertaa kirjoittamalla nettiin kokemuksiani asioista joita viikoittain kohtaan tässä minulle normaalissa perheessä.
En tiedä mistä aloittaisin kertomaan tarinaani ja todennäköisesti hyppelen paikasta toiseen,mutta toivottavasti se ei haittaa.
Olen kestänyt elämässäni paljon eteenkin henkistä väkivaltaa jota minulle ja äidilleni ja pikkuveljelleni on suonut isäni..
Asiasta ei tietenkään ole puhuttu avoimesti missään ennekuin pikkuveljeni oli niin uuvuksissa että meni luottamaan terveydenhoitajaan ja kertomaan pelkäävänsä isää.
Terveydenhoitaja vaitiolo velvollisuudestaan huolimatta kertoi tämän äidilleni..(VAikkakin äitini on hyvin ihana ihminen joka ymmärtää ja sietää erillaisia asioita monia ihmisiä paremmin)JA pyysi että Äitini ja isäni menisivät juttelemaan asiasta hänen kanssaan. (Isäni on hyvin sulkeutunut ja hyvin agressiivinen henkilö) Äitini ei voinut pyytää isääni mukaansa vaan meni yksin ja kirjaimellisesti hänelle ensimmäisen kerran kaadettiin paskat niskaan.
Äitini lupasi varata itselleen ja pikku veljelleni ajan paikasta jossa voi puhua LUOTETTAVAN ihmisen kanssa ahdistavista asioistaan. Pikkuveljeäni oli vaikea saada juttelemaan enää kenenkään kanssa,olihan hänen luottamuksensa jo kerran petetty.By terveydenhoitaja.
Tämä "luotettava" ihminen jutteli kuitenkin pikkuveljeni kanssa puoli tuntia niitä näitä ja ja päätti heti kutsua Lastensuojelu viranomaiset tutkimaan asiaa.Ja niin pikkuveljeni luottamus petettiin jo toisen kerran kahden viikon sisällä.
Ja todellakin näin alkoi perheemme ehkä jopa vieläkin suurempi kärsimys... vaikkakin nyt jo tiedettiin että apu oli tulossa.
tämä "helvetti jatkuu ja jatkuu aivan tähän päivään saakka....
Nyt tietenkin herää kysymys millaista perheväkivaltaa olemme kokeneet...
En tietenkään voi luetella tähän kaikkea mutta haluan saada taakkaani pienemmäksi kertomalla millainen elämä minulla ja äidilläni ja pikkuveljelläni on.
Pahin fyysinen väkivalta mitä olen joutunut kokemaan perheessäni ja jonka minulle on todellakin suonut isäni on noin kahden vuoden takaa.Isäni oli tuolloin kännissä mutta ei alkoholi voi poistaa vastuuta..Eihän?
Hän oli tullut illalla kuuden aikaan kotiin ja hän heräsi kahdeksalta.Luuli myöhästyneensä töistä sillä hänen työnsä alkoi seitsämältä AAMULLA.
Hän syytti minua siitä etten ollut herättänyt häntä. Hän kaatoi minut lattialle ja paiskasi tuolloin noin viisivuotiaan pikkuveljeni päin seinää ja potkaisi häntä ja minua.
Äitini ei ollut tuolloin kotona.
Äitini on myös joutunut kokemaan perhe väkivaltaa kuten esimerkiksi saadessaan sinappi purkin päin itseään koska isäni heitti sen.
Tämä on vain fyysistä mutta psyykinen väkivalta on paljon kamalampaa.
Äitini itsetunto on litistetty aivan maahan, voisi melkein sanoa että äidilläni ei enää ole sellaista.
Äitini ei saa käydä kavereidensa kanssa missään, sillä isäni on niin musta sukkainen.Hän ei saa puhua puhelimessa rauhassa jollei isäni tarkkaan tiedä kuka puhelimessa on.Äitini ei myöskään voi pitää tekstiviestin ääniä päällä, sillä jos isäni kuulee äitini saavan viestin hän pakottaa äitini näyttämään viestin myös hänelle.
Isäni luulee jopa välillä että äitini lähtee pettämään häntä mennessään töihin.
Isäni puhuu hyvin alistavasti naisista..jos suoraan sanon hän on pahimmasta päästä oleva sovinisti.
Esimerkiksi.Minulla on mopo jonka olen täysin omilla rahoillani ostanut ja joka on nimissäni isäni on muutaman kerran antanut minulle bensarahaa.Ei muuta.
Silti en saa korjata tai koskea mopooni ilman isäni lupaa tai....
Isäni sen sijaan "korjailee" mopoani ilman lupaani.
Mikä hulluinta isäni ei tiedä mopoista mitään.
Ja minulla taas olisi poikaystävä joka on koko pienen ikänsä korjaillut mopoja ja jonka kanssa voisin opetella korjaamaan omaa mopoani.
Isäni ei myöskään tee mitään kotitöitä tai muita vastaavia.
Äitini tekee lähes kaiken ja minä yritän auttaa häntä.
Isälläni on mitä todennäköisemmin myös alkoholismi...ainakin minusta näyttää siltä sillä hän juo joka viikonloppu molempina päivinä itsensä humalaan ja myös aina kun hänellä on vapaata.
Äitini haluaisi lähteä tästä helvetistä mutta hänellä ei vain ole enää voimia toimia.Hän on lopen uupunut.Kuin myös pikkuveljeni ja pikkuhiljaa myös minä...
Yritämme kuiten selvitä eteenpäin päivä päivälta ja viikko viikolta.
Minä olen päättänyt parantua syömishäiriöstäni ja olen lähes jo onnistunut siinä ja tukea äitiäni ja pikkuveljeäni mahdollisimman paljon.
Onneksi minulla ja äidilläni on ammattiauttajat tukemasaa meitä.
Jos joku huolestui teksistäni niin voin omaksi ja sinunkin lohdutukseksi sanoa että todellakin perhettämme pidetään silmällä lastensuojeluviran omaisten voimalla.
Toivottavasti tekstini sai jonkun ajattelemaan....
Miten sitten ajatteleekin asiaa.
Otan mielelläni tukea ja "kommentteja" vastaan...
Loppuun vielä haluan sanoa että jos minulla ei olisi ollut äitiäni tukemassa minua en todennäköisesti olisi jaksanut tätä.
Kiitos Äiti!!
Pakenen elämää tällä kertaa kirjoittamalla nettiin kokemuksiani asioista joita viikoittain kohtaan tässä minulle normaalissa perheessä.
En tiedä mistä aloittaisin kertomaan tarinaani ja todennäköisesti hyppelen paikasta toiseen,mutta toivottavasti se ei haittaa.
Olen kestänyt elämässäni paljon eteenkin henkistä väkivaltaa jota minulle ja äidilleni ja pikkuveljelleni on suonut isäni..
Asiasta ei tietenkään ole puhuttu avoimesti missään ennekuin pikkuveljeni oli niin uuvuksissa että meni luottamaan terveydenhoitajaan ja kertomaan pelkäävänsä isää.
Terveydenhoitaja vaitiolo velvollisuudestaan huolimatta kertoi tämän äidilleni..(VAikkakin äitini on hyvin ihana ihminen joka ymmärtää ja sietää erillaisia asioita monia ihmisiä paremmin)JA pyysi että Äitini ja isäni menisivät juttelemaan asiasta hänen kanssaan. (Isäni on hyvin sulkeutunut ja hyvin agressiivinen henkilö) Äitini ei voinut pyytää isääni mukaansa vaan meni yksin ja kirjaimellisesti hänelle ensimmäisen kerran kaadettiin paskat niskaan.
Äitini lupasi varata itselleen ja pikku veljelleni ajan paikasta jossa voi puhua LUOTETTAVAN ihmisen kanssa ahdistavista asioistaan. Pikkuveljeäni oli vaikea saada juttelemaan enää kenenkään kanssa,olihan hänen luottamuksensa jo kerran petetty.By terveydenhoitaja.
Tämä "luotettava" ihminen jutteli kuitenkin pikkuveljeni kanssa puoli tuntia niitä näitä ja ja päätti heti kutsua Lastensuojelu viranomaiset tutkimaan asiaa.Ja niin pikkuveljeni luottamus petettiin jo toisen kerran kahden viikon sisällä.
Ja todellakin näin alkoi perheemme ehkä jopa vieläkin suurempi kärsimys... vaikkakin nyt jo tiedettiin että apu oli tulossa.
tämä "helvetti jatkuu ja jatkuu aivan tähän päivään saakka....
Nyt tietenkin herää kysymys millaista perheväkivaltaa olemme kokeneet...
En tietenkään voi luetella tähän kaikkea mutta haluan saada taakkaani pienemmäksi kertomalla millainen elämä minulla ja äidilläni ja pikkuveljelläni on.
Pahin fyysinen väkivalta mitä olen joutunut kokemaan perheessäni ja jonka minulle on todellakin suonut isäni on noin kahden vuoden takaa.Isäni oli tuolloin kännissä mutta ei alkoholi voi poistaa vastuuta..Eihän?
Hän oli tullut illalla kuuden aikaan kotiin ja hän heräsi kahdeksalta.Luuli myöhästyneensä töistä sillä hänen työnsä alkoi seitsämältä AAMULLA.
Hän syytti minua siitä etten ollut herättänyt häntä. Hän kaatoi minut lattialle ja paiskasi tuolloin noin viisivuotiaan pikkuveljeni päin seinää ja potkaisi häntä ja minua.
Äitini ei ollut tuolloin kotona.
Äitini on myös joutunut kokemaan perhe väkivaltaa kuten esimerkiksi saadessaan sinappi purkin päin itseään koska isäni heitti sen.
Tämä on vain fyysistä mutta psyykinen väkivalta on paljon kamalampaa.
Äitini itsetunto on litistetty aivan maahan, voisi melkein sanoa että äidilläni ei enää ole sellaista.
Äitini ei saa käydä kavereidensa kanssa missään, sillä isäni on niin musta sukkainen.Hän ei saa puhua puhelimessa rauhassa jollei isäni tarkkaan tiedä kuka puhelimessa on.Äitini ei myöskään voi pitää tekstiviestin ääniä päällä, sillä jos isäni kuulee äitini saavan viestin hän pakottaa äitini näyttämään viestin myös hänelle.
Isäni luulee jopa välillä että äitini lähtee pettämään häntä mennessään töihin.
Isäni puhuu hyvin alistavasti naisista..jos suoraan sanon hän on pahimmasta päästä oleva sovinisti.
Esimerkiksi.Minulla on mopo jonka olen täysin omilla rahoillani ostanut ja joka on nimissäni isäni on muutaman kerran antanut minulle bensarahaa.Ei muuta.
Silti en saa korjata tai koskea mopooni ilman isäni lupaa tai....
Isäni sen sijaan "korjailee" mopoani ilman lupaani.
Mikä hulluinta isäni ei tiedä mopoista mitään.
Ja minulla taas olisi poikaystävä joka on koko pienen ikänsä korjaillut mopoja ja jonka kanssa voisin opetella korjaamaan omaa mopoani.
Isäni ei myöskään tee mitään kotitöitä tai muita vastaavia.
Äitini tekee lähes kaiken ja minä yritän auttaa häntä.
Isälläni on mitä todennäköisemmin myös alkoholismi...ainakin minusta näyttää siltä sillä hän juo joka viikonloppu molempina päivinä itsensä humalaan ja myös aina kun hänellä on vapaata.
Äitini haluaisi lähteä tästä helvetistä mutta hänellä ei vain ole enää voimia toimia.Hän on lopen uupunut.Kuin myös pikkuveljeni ja pikkuhiljaa myös minä...
Yritämme kuiten selvitä eteenpäin päivä päivälta ja viikko viikolta.
Minä olen päättänyt parantua syömishäiriöstäni ja olen lähes jo onnistunut siinä ja tukea äitiäni ja pikkuveljeäni mahdollisimman paljon.
Onneksi minulla ja äidilläni on ammattiauttajat tukemasaa meitä.
Jos joku huolestui teksistäni niin voin omaksi ja sinunkin lohdutukseksi sanoa että todellakin perhettämme pidetään silmällä lastensuojeluviran omaisten voimalla.
Toivottavasti tekstini sai jonkun ajattelemaan....
Miten sitten ajatteleekin asiaa.
Otan mielelläni tukea ja "kommentteja" vastaan...
Loppuun vielä haluan sanoa että jos minulla ei olisi ollut äitiäni tukemassa minua en todennäköisesti olisi jaksanut tätä.
Kiitos Äiti!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
..jollaista ei kenenkään tarvitsisi ikinä kokea tai kestää. Mutta se on arkipäivää monessa perheessä, vaikka niin "hyvinvointivaltiossa" muka ollaan... Olen ollut lastenkodissa näkemässä tätä arkea (siis työharjoittelijana) ja se on kaukana ruusuisuudesta, joten voin kuvitella millaista helvettiä joudut kestämään.
Tuntuu, että teidät (tai pikkuveljesi) on petetty, kun nyt lastensuojeviranomaisetkin tietävät mitä perheessänne tapahtuu, mutta on vain hyvä, että he tietävät. Usko pois. Teidän kaikkien pitäisi saada selvitettyä asiat, ette voi elää noin.
Varmasti tekstisi sai monet ajattelemaan. Ja toivon, että teillä asiat paranevat! Ne jos ketkä ovat sankareita, jotka tuollaisesta helvetistä selviävät.
Voitteko ajatella menevänne esimerkiksi turvakotiin, lähteä pois sen despootin luota, koska hän ei aivan varmasti lähde mihinkään. Sieltä saisitte apua elämänne uudelleen järjestämiseen.
Surullista luettavaahan tuo juttusi oli, mutta yhdessä asiassa olet ymmärtänyt tilanteesi aivan väärin. Eivät viranomaiset ole mitenkään pettäneet pikkuveljesi luottamusta alkamalla toimia niin, että perheenne tilanne paranisi. Viranomaiset on palkattu juuri siksi, että heillä on halua ja rohkeutta puuttua sellaisiin ongelmiin, joihin alistetulla äidilläsi ei enää riitä voimia.
Yhteiskunnassamme monet parisuhdeongelmat johtuvat juuri siitä, että kouluissa ei ole minkäänlaista parisuhdekasvatusta. Tällöin parisuhteeseen menevät sellaisetkin ihmiset, joilla ei ole mitään henkisiä valmiuksia elää toisen ihmisen kanssa tasavertaisesti. Kun nämä henkisesti keskenkasvuiset ihmiset vielä saattavat lapsia maailmaan, niin koko paska kaadetaan pienten lasten niskaan. Elleivät lastensuojeluviranomaiset tarpeeksi ajoissa "pääse pettämään näiden kärsivien lasten luottamusta", niin lapsien selviämismahdollisuudet elämässä tulevat olemaan erittäin heikot.
Yhteiskunnan pitäisi paljon herkemmin ottaa lapset huostaan näiltä ongelmavanhemmilta, mutta yksilönvapauden nimissä kaikki "sivistyneet" ihmiset ja julkinen sana sitä suuresti vastustavat. Aina vannotaan sen nimiin, että kyllä jokaisella ihmisellä on oikeus kasvattaa omat lapsensa itse, vaikka heikkolahjaiset juopot eivät kykenekään ohjaamaan lapsiaan tasapainoisina oikealle tielle.
Lastensuojeluviranomaiset pystyisivät joitakin lapsia pelastamaan, mutta heidän toimiaan rajoitetaan liian paljon juuri yksilönvapauden nimissä.
Tiedän toki,ettei lastensuojelu viranomaiset ole tehneet mitään Suomen lain vastaista.
Ja tottakai perhetilanteeseemme oli pakko puuttua ennemmin tai myöhemmin.
Mutta kaikki minkä kerroin tapahtuneen tapahtui todella nopeasti,sillä kun pikku veljeni oli kertonut terveyden hoitajalleen äitini ja isäni tapelleen koko edellisen yön niin seuraavalla viikolla lasten suojelu viranomaiset jo tiesivät asiasta.Riitelyyn ei tällä kertaa liittynyt fyysistä väkivaltaa...
Oma psykiatrini oli tilanteesta tuolloin hyvin pahoillaa sillä hän oli jo kuitenkin kauttani tiennyt asiasta jo jonkin aikaa, mutta oli ajatellut olevan tärkeämpää säilyttää luottamus suhde ja edetä asioiden kanssa rauhallisesti, sillä koska väkivaltaa kuitenkin oli kestänyt jo jonkin aikaa niin hän ajatteli että perhetilanteemme ei voi kärsiä niin paljon että luottamus täytyy pettää.
Pikku veljeni on vielä niin pieni että ei tajunnut miksi luotettava henkilö, joka lupaa olla kertomatta asioita kenellekkään kertookin asiat monelle ihmiselle.
Nyt pikkuveljeni on hyvin sulkeutunut eikä puhuasioistaan kenellekkään ja itkee äidilleni usein sitä miksi kehenkään ei voi luottaa.
Minulla on myös vahva aavistus siitä että pikkuveljeäni koulu kiusataan, mutta enää hän ei voi kertoa asioitaan kenellekkåään.
Hän ei enää osaa luottaa kehenkään. Ja pyydän anteeksi mielipidettäni mutta ymmärrän sen häneltä aivan hyvin.
Kiitos kommentistasi asiaan..on hyvä saada vieraiden ihmisten näkökulmia asioihin sillä itse niitä ei osaa tarkastella niin monesta erillaisesta kulmasta.
Tarinasi toi mieleen menneisyyteni ja olen ehdottomasti sitä mieltä että äitisi olisi kannettava nyt aikuisena vastuu tilanteesta, sillä hänhän on nyt ainoa järkipäässä oleva aikuinen teidän tilanteessanne. Äitinne on lähdettävä ja erottava isästänne.
Ikäviä tietysti on nämä tapaamisoikeusasiat, kun isällä on tapaamisoikeus. Ei lapsi välttämättä halua edes tavata väkivaltaista isäänsä. En ainakaan minä olisi aikoinani halunnut.
Minunkaan äitini ei jättänyt isääni. Perhehelvettiä kestin siihen saakaa kun muutin yli kaksikymmpisenä kotoa pois. Sitten sairastuinkin psyykkisesti. Kaikki ikäänkuin levisi sisälläni kun ei tarvinnutkaan jatkuvasti pelätä. Nyt olen nelikymppinen ja terapiassa olen onneksi saanut käydä ihan näihin päiviin asti. Nyt terapia on muutama kuukausi sitten loppunut ja elämä jatkuu.
Isäni oli aikoinaan aika saman tyypinen kuin omasi. Alkoholisti (isäsi taatusti on sitä), joskus kuitenkin harvemmin ehkä noin parikertaa vuodessa väkivaltainen, henkistä väkivaltaa oli paljon, sairaanloisen mustasukkainen (siitä ei parane), lisäksi hän oli seksuaalisesti kieroutunut (henkinen insestitaipumus).
Jälkeenpäin ajateltuna en voi muuta kuin katsoa järkyttyneenä menneisyyteeni. Ja kaikkihan oli minusta riippumantonta, olin uhri, niin kuin nyt sinä ja pikkuveljesi olette.
Mielestäni vastuu on valitettavasti täysin äitisi. Isääsihän ei voi muuttaa, se on varmaa. Ja pitkätie on siihenkin että hän itse sitä haluaisi. Kysymys mielestäni kuuluu, miksi äitisi haluaa olla uhri. Ymmärrän kyllä vaikeuden irrottautua tilanteesta kun on jatkuvan pelon alla. Sitähän pelkää jo henkensäkin puolesta jos päättää lähteä ja jättää sen ukkokullan.
Jos minä olisin äitisi muuttaisin niin pitkälle kun pippuri kasvaa. Toiseenpäähän Suomea. Jättäisin kaiken muun. Ottaisin vain lapseni ja muuttaisin.Millään irtaimella omaisuudella tai tavaralla ei ole tälläisessa tilanteessa mitään merkitystä. Sitä kyllä kertyy lisää. Rakentaisin sinne elämäni, tyhjästä. Ensin etsisin vuokra-asunnon. Menisin rahattomana asuntooni lasteni kanssa. Kävelisin soskuun. Alkuun päästyäni, lapset jatkaisivat syksyllä koulujaan uudessa ympäristössä ja minä etsisin itselleni työtä. Siitä se sitten alkaisi. Jos en saisi heti työtä, eläisin työttömänä. Kyllä kaikki aina järjestyy.
Mies tietysit alussa saattaisi jopa käydä tai pyydellä lapsia käymään ym. Tapaamisoikeuksista tapeltaisiin ym. Mutta uskon että alkoholisoituuneella isällänne alkaisi löytyä ihan muuta tekemistä kun te häviäisitte hänen elämästään vähän kauemmas. Voipa jopa olla että hän ryyppäsi rahansa eikä näin ollen pääsisi teitä tapaamaan.
Tekisin tämän kaiken salassa alkoholisti mieheltäni etten joutuisi kärsimään hänen kohtauksistaan. Häviäisin vain hänen elämästään. Eroa hakisin vasta muutettuani pois. Sehän olisi sitten hänen työnsä etsiä entinen perheensä jos nyt sattuisi elämältään kerkeämään. Jos hyvin käy voi olla ettei hänellä liikene aikaa.
En ymmärrä miksi minun äitini halusi olla uhri. Mikä hänessä vaati tilanteemme jatkumista. Muistan kun jopa veljeni kanssa joka on vähän minua vanhempi, kerjäsimme että äiti eroaisi isästä. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut.
Toivoin jopa että pääsisin lastenkotiin tas vastaavaan paikkaan kotiolojeni takia, sekään ei toteutunut koska äitini oli kuitenkin työssäkäyvä ja elämää koossapitävä voima joten perheessämme oli aikuinen joka huolehti lapsista. Siihenaikaan se ei ollut mahdollista lapsen pyynnöstä. En tiedä sitten nykyisin. Oli silloin 12 -vuotias kun tälläisen asian otin esille nimenomaan terveydenhoitajalla.
Jälkeenpäin ajateltuna monet perheet elävät aivan turhaa helveteissään. Valitettavasti helvetistäkin tulee olotila johon tottuu ja joka tietämättään voi tuntua niin tutulta ettei muuten osiaisi elääkään. Tämä näyttää vain ainakin kohdallani ja veljeni kohdalla kostautuvan näin aikuisena. Ei tahdo osata elää normaalia elämää johon ei kuulukaan kaikki se mitä lapsuuteen kuului. Elämä tuntuu jotenkin tyhjältä ja on vaikea edelleenkin käsittää että elämä on eteenpäin menevä jatkumo jossa voi jopa jotain rahkentaakkin ja tehdä kauaskantoisia suunnitelmia. Vieläkin taistelen sitä lapsuuden helvettiäni vastaan. Vieläkään en ole löytänyt tulevaisuutta vaikka se ihan oikeasti on jo olemassa. Minulla ei ole enää pelättävää. Isäni on kiitos ja ylistys kuollut. Ja vaikka olen aikuinen ihminen ja saanut vähän elämästikin kiinni aika-ajoin romahdan ja käyn läpi osan helvetistäni.
Eikä ihmisen tarvi nykyisin olla yksin, kyllä tukea löytyy kun osaa etsiä. JOs ei osaa itse toimia voi vaikka hakea tukikodista neuvoa ja henkistätukea irtautumisprosessiinsa.
Äitisi olisi nyt irtauduttava henkisesti tilanteesta. Kasvettava itse henkisesti ja löydettävä ulospääsytie. Hänen henkinen tuomitsematon tukeminen olisi nyt tärkeää, että hän pääsisi itsensä kanssa kasvuun niin ettei enää tarvitsisi tälläsitä suhdetta.
Turha pelätä yksinäistä tulevaisuutta, kun jollekin tielle lähtee kaikki kyllä järjestyy.
Elämässä asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, mikään helvetti ei voi jatkua ikuisesti. Sitä miten helvetti tai mikä tahansa elämässä loppuu tai alkaa voi joko itse yrittää ohjailla tai sitten antaa sattuman kuljettaa. Kriisivaihe helvetistä irtautuessa voi olla kauheampi kuin itse helvetti, mutta uskon että sen jälkeen edessä on varmasti seesteisempi tulevaisuus.
Voi kumpa äitisi ymmärtäisi tälläisen asian ja uskaltaisi lähteä eteenpäin irti uuteen elämään.
Kunpi on pahempi tai parempi hetken helvetti vai ikuinen pelko?
Toivon sinulle jaksamista. On todella ikävää että joudut kantamaan näin suurta taakaa ja jatkuvaa huolta perheestäsi sisälläsi. Sinä olet jo jonkin verran irtautunut äidistäsi näkemään tilanteen.
Toivon sinulle voimaa itsenäistyä elämään myös omaa elämääsi.
Terveisin AAL, Alkoholistin aikuinen lapsi.
voi sua...... mul on ollu vähän saman tyylistä ennenku vanhemmat eros, paitsi et mutsi veti mua turpiin....
voimia sulle