Varoitan täällä aiemmin profiilia pitäneestä miehestä. Hän on olevinaan menestyvä yrittäjä. Todellisuudessa on ilmeisesti narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä patologinen valehtelija.
Viime syksystä asti seurustelin hänen kanssaan mutta en ollut ainoa! Naisia on muitakin, 2-3 ainakin pyörittää yhtäaikaa.
Puhuu todella uskottavasti, on iloinen, huomaavainen ja hellä. Kaikki on roolia.
Kun jäi kiinni, narsistin tapaan ei pyydellyt anteeksi, ei ollut katuvainen. Se vain siitä.
Melkoinen järkytys tajuta että joka ikinen asia ja sana mitä on sanonut, on keksittyä.
Viime syksystä asti seurustelin hänen kanssaan mutta en ollut ainoa! Naisia on muitakin, 2-3 ainakin pyörittää yhtäaikaa.
Puhuu todella uskottavasti, on iloinen, huomaavainen ja hellä. Kaikki on roolia.
Kun jäi kiinni, narsistin tapaan ei pyydellyt anteeksi, ei ollut katuvainen. Se vain siitä.
Melkoinen järkytys tajuta että joka ikinen asia ja sana mitä on sanonut, on keksittyä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Sinulla taisi olla uskonto koulussa 10, muuten järkevä kerrottuja asioita mielessään punnitseva ihminen huomaa valehtelijan melkeimpä ensitapaamisella.
Ei ole varmaankaan sama, jonka kanssa minä pyörin pari vuotta sitten. Hän oli Julkulasta. Puhelin soi jatkuvasti, vastasi lupaamalla soittaa takaisin. Selitteli lasten soittavan. Luulin vapaapäivänä, että ollaan koko päivä yhdessä mutta aina tuli jotain muuta, että voitiin tavata vain hetki. Syli auki oli ottamassa vastaan mutta lähtöhetkellä oli hermostunut oli kuin olisi ollut heittämässä ulos. Yhdessä ei näyttäydytty ulkosalla kuin jossain syrjäisillä, pimeillä teillä. Odotteli polvileikkaukseen pääsyä. Juuri ennen leikkausta paljastui, että hänellä oli rivi naisia ja jokaiselle tehtävänsä. Meidät oli aikataulutettu, kuka tulee pitämään milloinkin seuraa hänelle kun hän leikkauksen jälkeen on jonkun aikaa liikuntakyvytön, kuka käy kaupassa, kuka laittaa ruokaa. Aivan älytön juttu, johon edes minun mielikuvitus ollut yltänyt etukäteen. Bodarityyppi, ikää taitaa olla nyt n. 55.
Ja huijattuja on todellakin 3-4 ainakin. Kyseessä on narsistinen persoonnallisuushäiriö ja sellainen patologinen valehtelija pystyy huiputtamaan jopa psykologia. Kyseessä on todellinen sairaus, pelottava sellainen joka tuhoaa narsistin uhriksi joutuvat ihmiset.
Niin, mikäs se vanha sanonta olikaan...
"Sitä saa mitä tilaa!"
Totuuden nimissä sinä - ja satatuhatta muuta - haette juuri sitä ihanaa seikkailua nettideitistä. Vaikka juuri Sinunkin profiilisi oletettavasti aivan muuta kertoo.
Mene peilin eteen ja tunnusta sille vastapuolelle tuo asia.
Eikös se valelääkärikin ollut `ihana`lääkäri - kuunteli potilasta.
Sinun panomiehesi ylisti naisellisuuttasi - hetken aikaa.
Sitähän sinä oikeasti haet. Et sellaista muualla koe kuin pelimiehen sylissä.
Myönnä siis asia äläkä ole niiiiin loukkaantunut :)
Tampereella liikkuu myös samalainen tyyppi mutta pyydystää ravintoloista naisia ja lupailee vaikka mitä, todellisuudessa asuu avoliitossa ja pyörittää useampaa naista yhtä aikaa. Olkaa naiset varovaisia
Jos mies kertoo ja kehuskelee varallisuudella ja menestyksellä niin hän on paskanjauhaja!
Miehellä joka menestyy elämässä ei ole mitään tarvetta päteä- sellainen ei koskaan sano olevansa
menestyvä yrittäjä tms.
Mies jolla on "aina kiire" on valehtelija, miehellä ei ole sellaista kiirettä ettei ehtisi naisensa kanssa
viettää aikaa.
Ensinnäkin sanottakoon, että minua ärsyttää ylikaiken kaikkien luokitteleminen narsisteiksi. Toisekseen minua häiritsee nyky-yhteiskunnan medikalisoituminen, jokainen tunari luokittelee muita ihmisiä tyylikkään kuuloisilla lääketieteellisillä termeillä.
Sinulla ei ole sellaista osaamista, että pystyt luokittelemaan toisen ihmisen "narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsiväksi patologiseksi valehtelijaksi". Kyllä, pystyn jo tuon yhden viestin perusteella sanomaan, että sinä et ole psykiatri, etkä ole tuskin lääkäriäkään nähnyt muuta kuin arvauskeskuksessa. Älä loukkaannu, mutta sinä et muutenkaan vaikuta mitenkään erityisen kouluteltulta...
Narsisteja on muutama prosentti ihmisistä ja vaikka onkin hauskaa/helpottavaa syyttää omasta typeryydestä tai sinisilmäisyydestä toisen osapuolen keksittyä mielisairautta, ei se taida olla oikea tie. Ainoa vinkki minkä voin sinulle antaa on, että lopeta olemasta noin tyhmä.
Se, että pyörittää useita naisia samaan aikaan EI tee vielä ihmisestä narsistia. Se, että ei kadu tai pyydä anteeksi ei myöskään tee ihmisestä narsistia. Sanottakoon vielä, että hampaiden narskuttelukaan ei tee ihmisestä narsistia. Niin joo, se että onnistuu huijaamaan psykologia ei ole suuri saavutus, se ihmisryhmä (kallonkutistajat) on yleensä kaikkein pahiten pihalla tästä maailmasta.
Narsistinen persoonallisuushäiriö muuten poistuu tautiluokituksista (tms.) vuonna 2014, miten aiot silloin diagnosoida miehet, jotka eivät haluakaan perhettä kanssasi?
Yksi parhaista viesteistä mitä olen tällä paskafoorumilla koskaan lukenut. Olet asian ytimessä.
Nykyään kaikki pikku kotipsykiatrit luokittelevat toisen narsistiksi pelkästään vaikka sillä perusteella että toinen sattuu olemaan erimieltä jostain. Kinastelun kohteena olevan asian ei edes tarvitse olla mikään kummoinen juttu niin jopa aletaan luettelemaan narsistin tuntomerkejä tai tulee linkkiä narsistin määritelmään jonnekin wikipediaan tai vastaavaan.
Narsistiksi räkyttäminenhän on nykyään muoti-ilmiö. Sitä kuulee joka paikassa. Onhan se hienon kuuloinen sana eikä moni varmasti edes tiedä mitä se edes tarkoittaa, niinpä sitä on hyvä käyttää lyömäaseena ja tietämättömän korvissa saattaa kuulostaa vakuuttavaltakin. Vähän sama kun jeesustelijat viljelevät propagandasaarnoissaan tieteellisiä termejä yrittäen saada valheensa kuulostamaan siten edes vähän uskottavalta.
Hupaisaa tässä on myös se, että yksi narsismin tuntomerkeistähän on se, että näkee narsismin oireita kaikissa muissa paitsi itsessään. Tätä kannattaa näiden narsismin viljelijöiden miettiä...
Useimmat mielenterveysongelmaiset on helppoa seuloa seuraavalla tavalla.
Sujauta jokin tuhti malarialääke (kuten esim. Lariam, meflokiini) tutkittavan juomaan niin että hän ei huomaa sitä, ja katso reaktioita (saattaa kestää muutaman tunnin, ennenkuin vaikuttaa) On epäilty että toksoplasma gondii niminen malarialle sukua oleva erittäin yleinen loinen on monien mielenterveysongelmien ja käyttäytymisongelmien taustalla, ja tällä lääkkeellä onkin tosi tuhdit sivuvaikutukset, mikäli sitä loista löytyy enemmän elimistöstä. Se on oireeton loinen, ja infektoi pääasiassa aivokudosta. mutta myös kaikkia muita osia elimistöstä.
Muistaakseni noin 30% kaikista ihmisistä saa sivuvaikutukset tästä lääkkeestä, naiset jopa yli 40%.
Olkaa ystävällisiä ja laittakaa vain pieni annos, koska tämä lääke voi pilata uhrin elämän moneksi kuukaudeksi jos huono tuuri käy, eivätkä lääkärit osaa edes sanoa mikä uhria vaivaa :-)
Tutkimus:
Neuropsychiatric events during prophylactic use of mefloquine before travelling
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12242605
Sanotaan jokaisessa ihmisessä olevan myös narsistisia piirteitä, se ei tee kuitenkaan ihmisestä varsinaista narsistia. Joissakin näitä piirteitä on enemmän ja toisissa taas vähemmän.
No naiset menee aina näihin "menestyjiin" mitäs etsitte niitä profiilejqa joissa on "maisterin tutkinto" "yrittäjä" ja "yli 51-000EUR"..oma häpeänne
Itseään pitää rakastaa niin paljon ettei anna koskaan missään minkään tuhota elämäänsä eikä koskaan misään tuhoa toisen elämää sillä nekin jäävät omaan muistiin tiedosti sen tai ei.