Onko kenelläkään sellaista tilannetta, että viimeaikainen työkokemus on hiukka vähäistä, mutta on taas muuten korkea koulutustaso?
Itse olen opiskellut ja hoitanut lasta viimeiset kaksi vuotta, olen melkein valmis maisteri. Olen nyt huomannut, että työkokemus painaa melkeinpä enemmän kuin itse koulutus. Tai ainakin niin, että ilman työkokemusta maisterin papereilla ei tee mitään.
Tässä on pakko alkaa hakea ihan myyntihommia, että saa sitä työkokemusta. onko täällä muita korkeakouluopiskelijoita, jotka joutuvat tehdä ns. alemman tason töitä. Onko sitten edes sillä myyntityökokemuksella mitään merkitystä kun alkaa hakea parempia vakansseja? Vähitellen pystyy sitten hankkimaan paremman tason töitä?
Ei edes toimistotyötä saa, kun ei ole aikaisempaa toimistotyökokemusta, mutta miten kokemusta voi saada, kun ei saa edes sitä ensimmäistä mahdollisuutta? Eihän kukaan ole syntynyt tähän maailmaan "työkokemusta omaavana". Joskus tulee mieleen, että rekrytoijat voisivat vähän ajatella myös sitä, että he itsekin ovat olleet joskus aloittamassa uraansa, ja joskus ihmisille pitää antaa vain se ensimmäine mahdollisuus, joku on myös heille sen ensimmäisen mahdollisuuden antanut.
Itse olen opiskellut ja hoitanut lasta viimeiset kaksi vuotta, olen melkein valmis maisteri. Olen nyt huomannut, että työkokemus painaa melkeinpä enemmän kuin itse koulutus. Tai ainakin niin, että ilman työkokemusta maisterin papereilla ei tee mitään.
Tässä on pakko alkaa hakea ihan myyntihommia, että saa sitä työkokemusta. onko täällä muita korkeakouluopiskelijoita, jotka joutuvat tehdä ns. alemman tason töitä. Onko sitten edes sillä myyntityökokemuksella mitään merkitystä kun alkaa hakea parempia vakansseja? Vähitellen pystyy sitten hankkimaan paremman tason töitä?
Ei edes toimistotyötä saa, kun ei ole aikaisempaa toimistotyökokemusta, mutta miten kokemusta voi saada, kun ei saa edes sitä ensimmäistä mahdollisuutta? Eihän kukaan ole syntynyt tähän maailmaan "työkokemusta omaavana". Joskus tulee mieleen, että rekrytoijat voisivat vähän ajatella myös sitä, että he itsekin ovat olleet joskus aloittamassa uraansa, ja joskus ihmisille pitää antaa vain se ensimmäine mahdollisuus, joku on myös heille sen ensimmäisen mahdollisuuden antanut.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sama tilanne on tuttu minulle. Itse tein sen virheen, että aloin maisterin tutkinnon päälle tekemään omaksi ilokseni jatko-opintoja, ja ulkomaillakin opiskelin apurahan turvin. Uskomatonta kyllä, saan lähinnä kahdenlaisia vastauksia työhakemuksiini:
1) Olet kyllä todella pätevä, haemme enempi suorittajaa, mutta kyllähän sinä aina muualta töitä saat.
2) Olet liian koulutettu, hae hieman vaativampia (ks. yllä) tehtäviä, nehän ihan repivät sinut käsistä.
Summa summarum, tilanne on se, että olen joko liian koulutettu tai sitten en suorittaja; miten kuitenkaan voin hankkia nk. suorittajan mandaatin (lue: työkokemus ei-esimies tehtävistä), kun kukaan ei suostu palkkaamaan. Tilanne on surkuhupaisa, mutta samalla v-mäinen.
Ilmeisesti minäkään en ole sitten ns. "suorittaja" kun olen opiskellut ja hoitanut lasta. Lasten hoitohan ei ole yhteiskunnassamme työtä, vaan se tulkitaan suoraan "kotona makaamiseksi".
Itse olen hakenut vähän alemman tason töihin, en siis projektipääliköiksi yms., koska ymmärrän, että työhistoriani on heikko. Voi olla, että sitten niihin mihin tällä hetkellä haen, olen niihin ylikoulutettu.
Itse aijon nyt jatko- opiskella "professionaalisemman pätevyyden" samassa tiedekunnassa, koska minulla on hyvin yleissivistävä koulutus. Samalla koitan saada työtä jostain; hankin työkokemusta. Kun vain tärppäisi jostain.
Työelämä ja kouluelämä eivät kohtaa, miten hieman yli kaksikymppisellä voi olla monen vuoden työkokemus ja hyvät paperit? Eihän vasta valmistuneella voi tietenkään olla esimieskokemusta.
Nyt sitä vasta tajuaa, että on lukenut vääriä sivuaineita, jopa pääaine on ihan väärä ajatellen työelämää, liian laaja ja liian teoreettinen.
Myös minulla on ns. akateeminen sivistystutkinto, mutta en suostu tunnustamaan sitä 'vääräksi' valinnaksi. Miksi opiskella sellaisia aineita, jotka takaavat hyvän toimeentulon ja takuuvarman henkisen tyhjiön työelämässä? Tiedän useita esimerkkejä; tietyillä aloilla työskentelevät muuttuvat ihmisenä huomattavasti, näin on käynyt monelle ystävälleni. En sano olevani heitä parempi, mutta 20-30 vuoden päästä olen varmasti ainakin tyytyväisempi. Arvostusasia toki tämäkin.
Omalla kohdalla tuntuu kuitenkin uskomattomalta, että nimen omaan tuo liian pitkälle mennyt erikoistuminen on ajanut minut mahdottomaan työtilanteeseen; saa kuunnella 'olet liian pätevä' ja muuta skeidaa. Monien organisaatioiden palveluksessa olevat henkilöt pääsääntöisesti pitävät seurastani ja ehkä arvostavatkin mielipiteitäni joille löytyy ihan konkreettista painoarvoakin, mutta eipä näytä auttavan työpaikan saannissa.
Lisäksi minua korpeaa todella laajan sivistyksen arvostuksen puute; esimerkiksi Aasiassa ja Lähi-Idän alueella kaupankäynti on henkilökohtaisten suhteiden hoitoa, johon ei suomalainen pökkelöinsinööri pysty.
Ei sellaista olekaan. Se tarkoittaa usein rivien välistä luettuna:
"Emme halua maksaa työntekijällemme liian suurta palkkaa vaan päästä mahdollisimman vähällä, siksi etsimme "suorittajaa", joka tyytyy vähempään. Haluamme ainakin katsoa josko sellaisia hakijoita tulisi, joka tyytyisi vähempään ja jolla kuitenkin olisi loistavat paperit ja pitkä työhistoria taustallaan. Jos ei tule, pakko se kai on sitten ottaa joku maisteri jolle maksaa kalliisti."
"Pelkäämme, että lähdet samantien firmasta, kun jotain uutta mielenkiintoisempaa ilmaantuu. Siksi emme voi ottaa riskiä."
"Toisin sanoen etsimme korkeasti koulutettua ja pitkän työkokemuksen omaavaa henkilöä, jolla olisi korkeintaan merkonomin paperit, joka tyytyisi paskapalkkaan ja joka ei olisi vaihtanut koskaan työpaikkaa."
Minä olen kuunnellut tuota samaa haastatteluissa jo vuosia, kun tuli jo ihan alle parikymppisenä hommattua tutkinto jos toinenkin, ammatillista pätevyyttä siis löytyy. Työttömyysaikanakin olin "liian pätevä" jopa työkkärin monille kursseille!
Maisterintutkinto hyvillä arvosanoilla ja pari vuotta alan työkokemusta takana. Seuraavanlaisia kommentteja on tullut työnantajilta hakemukseen liittyen:
"työkokemuksesi on erilaista kuin se mitä kaipaamme"
"haemme ensisijaisesti insinööriä"
"osaamisesi on keskittynyt X, haemme Y"
"sinulla ei ole aiempaa työnjohtokokemusta"
Ei ole töitä maistereille. Ja kokemusta ei saa, kun ei oteta töihin. Ikävä, v-mäinen kierre.
Opintolainat pitäisi saada maksettua, vaan ei onnistu, kun ei ole tuloja.
Jatkokoulutuspaikkojakaan ei ole juuri tarjolla, paitsi jos opiskelija itse pystyy hankkimaan rahoituksen tai saa apurahan hankittua. Palkoille ei pääse kuin harvat.
Myynti -ja opetushommia en hae, koska luonteeltani en sovellu niihin tehtäviin, ja kiinnostukseni on 90% tutkimuspuolella.
Alan vaihto on edessä, muuta ei voi. Odottaa en jaksa enää yhtään päivää.
Tänäkin keväänä sadat ja tuhannet nuoret hakevat lukemaan tänne samaan tiedekuntaan aineita, joilla ei pärjää työelämässä. Pitäisi varmaan mennä pääsykokeisiin ovelle julistamaan, että väärä valinta. Työttömäksi joudutte.
Olisi aikoinaan pitänyt lukea sellaiseen ammattiin, jossa varmasti on selkeä työnkuva; opettaja, psykologi, juristi, lääkäri.
Onneksi mulla on vielä lopputyötä tekemättä ja vielä voin lukea ns.pätevyyden sellaiselle alalle, josta nyt töitä luulisi löytyvän. Tutkijaksi en varmaan rupea, ellei ole pakko.
...kun OPM näkyy yrittävän edelleen nostaa kiintiöitä; tavoitteena oli muistaakseni sellainen 70-80%:n kouluttaminen maistereiksi. AMK:t kun vielä saavat oikeuden kouluttaa maistereita, niin kymmenen vuoden kuluttua voidaan kysyä mihin kaikki maisterit laitetaan ja kuka tekee ne 'oikeat' työt. Minä LEIKKAISIN kiintiöitä rajusti, sellaiset 50%.
Ja tuosta tutkijan hommasta vielä; määräaikaisuuksia määräaikaisuuksien perään, EI lasketa järkeväksi työkokemukseksi ja ei voi missään tapauksessa 5-10 vuoden jälkeen vaihtaa alaa. Työantajat karsastaa; been there, done that.
Ite oon tällä hetkellä myyntihommissa ku ei ole löytynyt/en ole saanut koulutustani vastaavaa työtä. Maisteri oon ja tosiaan oon ollu nyt myyntihommissa kohta pari vuotta. Suoraan sanottuna ottaa pannusta kun tuli luettua väärää alaa väärään aikaan. EI ollu järkeä päässä kun tälle tielle ryhdyin. En tiedä, mitä tässä oikein tekis. Työhaastatteluissa oon ollu ja aina on tullu bumerangi.
Minulle on tullut pahimmaksi esteeksi töihin pääsyyn se, että olen kuulemma pahimmassa lapsen teko iässä. Revi siitä sitten huumoria, kun ei itsellä ole mitään aikomusta niitä vielä hankkia (työnantajat eivät ihan taida uskoa!!!)ja kun olen jo muutenkin aivan ilman omaa syytä joutunut vakkarityöstä työnhakuun, niin katkera olen, syystäkin.Jouduin työpaikkakiusaajan hampaisiin koeajalla, vaihdoin vakkarista vakkariin työhön ja nyt ei sitten tartte tehdä töitä.
Olen kanssasi samaa mieltä pääasiasta, kuten muidenkin kirjoittajien. Ylikouluttautujaksi leimaaminen on minullekin aika tuttua kauraa. Ikävää ajankuvaa maasta, jossa kuitenkin virallisesti toitotetaan, että pitää opiskella jatkuvasti ja elämän mittaisesti.
Sen olen tästä oppinut, että pitää vaan hakea ja hakea ja uskoa itseensä ja tekemiinsä valintoihin. Turha enää itkeä sitä, mitä ei voi muuttaa. Jos on paljon koulutusta, mutta vähän työkokemusta niin asia nyt on sitten niin. Tilanne on paras vaan hyväksyä. Eria asia tietysti kokonaan on se, onko työkokemuksen painottaminen edes työnsaamattomuuden oikea syy, vai käytetäänkö sitä vain sumuverhona. Kokemukseni mukaan useinkaan se ei ole valinnan peruste vaan helppo tapa karistaa ei-toivottu hakija lauteilta. Relevantti työkokemus kun on kokonaan eri asia kuin mikä tahansa työkokemus ja asiat usein saadaan näyttämään siltä, miltä ne halutaan saada näyttämään. Joskus jopa keinoja kaihtamatta. Julkisen puolen virkavalinnat kumoutuvat silloin tällöin oikeuksissa.
Itse sain tsägällä lähes heti valmistuttuani oman alani osa-aikaisen duunin. Täysipäiväistä ei vaan millään tahdo löytyä. Tiedän, että tilanteeni on parempi kuin joidenkin, mutta heikommillakin tiedoilla ja tutkinnoillakin on saatu kokoaikaista duunia. En tiedä missä mättää, mutta kerron heti kun sen oivallan. Tällä hetkellä ajattelen niin, että täysiaikaisia töitä ei vaan ole kaikille halukkaille tarjolla. Ainakaan minun alallani.
Minusta vaikuttaisi myös siltä, että ainostaan itsetunnoltaan vahva työnantaja rohkenee palkata itseään selvästi akateemisesti korkeammin koulutetun nuoren ihmisen duuniin. Ennakkoluulot ovat vahvassa, sillä harhainen uskomus ja keinotekoinen rajaus käytännön ihminen - teoreetikko, on niin leimallinen. Tosiasiassahan tällainen rajaus on naurettava ja mahdotonkin. Eihän vähänkään monimutkaisempaa hommaa voi tehdä ilman teorian hallintaa. Ja useiden alojen relevanttia teoriaa opetetaan vain yliopistoissa. Tosiasiassa kyse lieneekin lähinnä siitä, että itseään heikommin koulutetun alaisen kanssa arvioidaan pärjättävän paremmin kuin kunnianhimoisemman tyypin kanssa. Miellyttävyys, usein tosiasiallisesti lipevyys, irrelevantti mutta pidempi työkokemus mutta alhaisempi koulutustaso vie harmittavan usein voiton korkeammasta ammattitaidosta, relevantimmasta työkokemuksesta ja tosiasiallisesta solidaarisesta luonteenlaadusta. Itseään voi lohduttaa ehkä hieman sillä, että näin typerästi menettelevä työnantaja kusee lopulta omaan kumisaappaaseensa ajan kuluessa. Työn jälki ei heikommin eväin valitun kohdalla ole ehkä kuitenkaan lopulta sitä mitä toivottiin ja työpaikan henkikin saattaa sen seurauksena alkaa rakoilemaan. Kerran tulee varmasti jokaisen kohdalle se rekrytoija, jolla kantti kestää ja joka näkee asioiden oikean laidan. Siihen asti, rohkeutta ja uskoa teille kaikille!
Laitahan emailosoitteesi meille
[email protected]
niin lähetämme infosivujemme osoitteen Sinulle hetimmiten, kiitos.