perinnöllisyys

Voiko lapsi periä huulten muodon (amorinkaari) esim. isovanhemmilta? tai vanhemmilta "sekoituksen" omanlaisensa huulet? Ei ole kivaa että saa aina kuulla keneltähän lapsi on perinyt huulensa.
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Puoliksi huumorina olen jutellut sukututkijoiden kanssa ulkonäön siirtymisestä.
Avarakatseiset hyväksyvät äitilinjan määräävyyden kasvojen piirteissä.
Oman DNA-näytteen X-kromosomin sukulaisissa ympäri maailmaa on samaa näköä vuosisatojen takaa.

Selitettäköön vaikka sillä, että lapsi ihailee äitiään, ja muuntautuu sitten idolinsa tyyliseksi.
Kyllähän koira ja isäntäkin muistuttavat toisiaan, kuten kauan yhdessä vanhentuneet puolisotkin.

Y-kromosomin perusteella ei löydy niin pitkälle kasvojen yhtäläistä tyyliä.
Luonne voisi kuitenkin isälinjassa jotenkin kopioitua, tai tulla myöhemmin uudestaan.
Toisistaan tietämättä, eri maissa, mieslinjani on samantyyppisissä tehtävissä.
Ja käyttäydymme kuin veljekset, vuosisatojen takaa, toisemme jälleen löytäen.

Muu perimä sitten sekoittuukin.
Eri asiat toimivat toisilleen kytkiminä. Sen vuoksi joku asia voi tulla sopivasti myöhemmin esille.

Näistä asioista kirjoittamalla tutkijat eivät uskalla vaarantaa arvovaltaansa.
Täällä voi keskustella myös maalaisjärjellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


susanna767 kirjoitti:

Voiko lapsi periä huulten muodon (amorinkaari) esim. isovanhemmilta? tai vanhemmilta "sekoituksen" omanlaisensa huulet? Ei ole kivaa että saa aina kuulla keneltähän lapsi on perinyt huulensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu