Jotenkin tuntuu, että torjutuksi tulemisen tunne on asia, joka on monille palstalaisille tuttu. Kiinnostaa tietää, mitkä ominaisuudet sinussa ovat sellaisia, joiden vuoksi koet tulleesi torjutuksi/loukatuksi/hyljätyksi ja jääneesi ymmärrystä vaille. Voi koskea siis orastaneita suhteita tai pidempiä parisuhteita.
Minä olen sekä parisuhteessa että uusiin miehiin tutustuassani kokenut, etteivät miehet ole ymmärtäneet/hyväksyneet persoonani eri puolia. Sekä maskuliininen että feminiininen puoli ovat minussa olemassa aikalailla äärimuodoissaan ja olen kokenut, että minuun ihastuneet miehet ovat miehestä riippuen aina vain ihastuneet jompaan kumpaan puoleen, eivät koskaan kokonaisuuteen.
Esimerkki: tapasin vastoittain miehen erään harrastuksen merkeissä ja koska kyse oli siististä sisäharrastuksesta, olin yleensä pukeutunut mekkoon/hameeseen ja harrastus oli muutenkin "pehmo". Eräänä iltana olin sitten tulossa metsästä harjoittelemasta jäljestystä (syksyaikaa) kookkaan saksanpaimenkoirani kanssa maastohouisuihin pukeutuneena. Mies oikeasti jäi suu auki tuijottamaan minua ja kun seuraavan kerran tapasimme, hän oli vaivaantunut.
Tuossa oli kyse vain pinnallisesta pukeutumiseen liittyvästä asiasta, syvemmissä asiosa torjutuksi tulemisen tunne on tietenkin paljon pahempi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Minut on jätetty liian pienen varustuksen takia (se on keskikokoa) ja nainen sanoi sen syyksi ihan suoraan.
Ehkä se oli vaivaantunut koiran takia, kun eikös naiset yleensä hanki ison koiran tyydyttääkseen seksitarpeensa?
Olen kyllä oikea luuserien luuseri...En ole edes uskaltanut tilanteisiin, joissa olisin voinut tutustua johonkin mieheen, en ole osannut ajatella että voisin kelvata jollekin, mikä on hyvin surullista, tai jos joku jossain on lähestynyt niin olen välittömästi vetäytynyt. Ikään kuin minut olisi valmiiksi torjuttu. Se on hyvin syvällä minussa: valmiiksi torjuttu, valmiiksi ei hyväksytty.
Mitä joku mahdollinen mies ei hyväksyisi minussa? En tiedä.
Olen aina ollut jotenkin äärimmäisen vetäytyvä, vaikka toisaalta en haluaisin olla yksin. Tuntuu, ettei minulla ole mitään pohjaa epäonnistua, erehtyä tai tulla torjutuksi.
Välillä minulla on sellainen olo, että jos teen yhden ihan pienen virheen, joka ei jonkun muun ihmisen kohdalla olisi yhtään mitään, mutta minut voi sillä perusteella tuomita alimmaksi koiranpaskaksi mitä maailmassa on koskaan ollut. Olen aina vältellyt virheitä ja torjuntaa kuin ruttoa. Se tuhoaa tuhoaa tuhoaa minut.
Ja kun se mieheen tutustuminen ei vaatisi ellalta mitään, naps naps vaan ;)
Joo-o... naps? Nyyh.