Olen vähän miettinyt pohjoisten alueitten isojen nisäkkäitten, miksei muidenkin otusten veden tarpeen tyydyttämistä talvipakkasilla. jota saattaa kestää kuukausia. Jos ja kun kaikkialla ei ole avoimia vesistöjä ja aina ei edes lunta, entä sitten. Ja vaikka lunta olisikin, miten vaikkapa hirven kokoinen otus pystyy hankkimaan tarvitsemansa vesimäärään. Lunta pitäisi ehkä syödä kuutio riittävän nestemäärän saamiseksi. Mitä sellainen vaikuttaisi 40 asteen pakkasessa?
Onko kenelläkään tietoa tai järkeviä ehdotuksia nesteongelman ratkaisemiseksi?
Onko kenelläkään tietoa tai järkeviä ehdotuksia nesteongelman ratkaisemiseksi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eiköhän hirven ja poron kaltaiset eläimet saa kaiken nesteen ruuan mukana kulkeutuvasta lumesta ja jäästä. Koirien olen nähnyt haukkaavan hangesta hiukan kurkun kostuketta, joten eiköhän tuo janon tyydyttäminen ole niitä villielukoiden pienimpiä murheita Suomen talvessa...
Mielenkiintoinen kysymys, ja mahdollinen vastaus. Mutta kun tietää, kunka paljon hirven kokoiset eläimet, kuten hevonen, tarvitsee vettä, myös talvella, tarvittavan lumen määrä panee epäilemään.
Metsäpeura/Poro kierrättää talvella rasvan palamisesta syntyneen veden elimistössään. Näin sen ei tarvitse syödä kuutiokaupalla lunta.
Hirvi taas koettaa olla liikkumatta, jolloin vettä ei pääse haihtumaan elimistöstä.
Karhu puolestaan nukkuu talvella, eikä kuseksi. Eli vettä ei tarvita.
Susi juo vain lämmintä verta eli ei senkään tarvi kovin suuria kinoksia sulatella vedeksi.
Tämmöinen on tilanne Suomen suureläinten osalta.