Leivon harvoin leipää (joskus sämpylöitä). MeNaiset no 6:ssa oli ohje "vaivaamaton limppu". Se oli ihan outo, mutta päätin kokeilla. Kaupan lisäaineleivät muovipusseissa jotenkin inhottavat. Tosin syön yleensäkin vain vähän leipää, koska olen lievästi hiilarikammoinen, ja saan myös vatsanväänteitä leivästä (vaikka en ole keliaakikko). Em. leipä oli tavallaan hyvin helppo tehdä, vaikkakaan hätäiselle leipojalle ohje ei sovi.Yllättäen leipä onnistui loistavasti. Olen aivan ihmeissäni, sillä en todellakaan ole mikään synnynnäinen jauhopeukalo. Ko. leivän ohje löytyy myös googlaamalla esim. "kattilassa paistettu leipä".
Leipä
Ei jauhopeukalo
2351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olla jauhopeukalo, että leipä onnistuu. Monella on vaan liian korkea kynnys aloittaa mitään, aliarvioidaan vaan itseä. Ei kukaan ole jauhopeukalo syntyessään, se taito on kuitenkin helppo oppia. Rohkeasti vaan yrittämään ja ensimmäiseen epäonnistumiseen ei pidä hommaa lopettaa ja luovuttaa.
Olen nyt jo tehnyt monta kertaa tuota alussa mainittua taikinajuureen tehtyä leipää (kattilaleipää, amerikkalaista leipää tai miksi sitä kutsutaankaan). Joka kerta siitä tulee hyvää, eikä vatsavaivojakaan ole ilmennyt, vaikka leivät usein saavat vatsani "kuplimaan". Yksi ongelma em. leivän tekemisessä on. Kun taikina on tekeytynyt 12-18 t, se kaadetaan jauhotetulle leivinliinalle ja painellaan ilmakuplat pois. Itselläni taikina on kovin tarttuvaista, eikä sitä saa kokonaan kipattua kattilaan/pataan. Yksi pyyheliina jo meni roskiin, kun oli niin taikinassa. Nykyään kaadan taikinan taputeltavaksi jauhotetulle leivinpaperille, johon se myös ottaa kiinni, vaikka käytään jauhoa relusti. Onko kokeneemmilla neuvoa asian suhteen.