Ikäero?? Niin päin, että nainen vanhempi...

Kertokaas kokemuksia, voikohan tää toimia edes teoriassa, käytännöstä puhumattakaan..

Eli, ite oon kolmekymppinen, kaks lasta edellisestä suhteesta, asuvat vuoroviikot minun ja isänsä kanssa, yhteishuolto siis toimii.. Nyt on erosta pari vuotta aikaa aikaa, ja tutustuin todella kiinnostavaan ihmiseen (fyys. vetovoimaa ja ns.henkinen yhteys puolin ja toisin). Pienoinen järkytys oli se, että mies osoittautui mua 6 vuotta nuoremmaksi.. Eikä tuo ikäero vielä pelkästään, mut aika erilaisissa elämäntilanteissa ollaan (mun lapset). Ei olla asiasta keskusteltu, tutustutaan vasta toisiimme, enkä ihan vielä halua asiaa puheeksi, mutta mietityttää silti.. Miks se ei voi olla viis vuotta vanhempi, murrr...
18721
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kerää vasta kokemuksia naisista.

Äänestä

sitä olisi yli 10v niin miehen täytyisi olla ihna kesken kasvuinen mutta tuo 6v on aika pieni.

Äänestä
  • Ihanan lohduttavaa kuulla, ettei ole NIIIN iso tuo ikäero.. Ja itse näytän aika paljon ikäistäni nuoremmalta (baarissa kysytään papereita usein vieläkin :P) ja miestä taas luulin suunnilleen oman ikäisekseni ulkonäön perusteella. Ja henkiseltä kypsyydeltään on ihan aikuinen. Vähän vaan tuntuu, että vaivaako miestä se että oon "vanha", jos hänen kavereilla on tyyliin parikymppiset tyttöystävät jne..

    Äänestä

  • mnbvcxz123321 kirjoitti:

    Ihanan lohduttavaa kuulla, ettei ole NIIIN iso tuo ikäero.. Ja itse näytän aika paljon ikäistäni nuoremmalta (baarissa kysytään papereita usein vieläkin :P) ja miestä taas luulin suunnilleen oman ikäisekseni ulkonäön perusteella. Ja henkiseltä kypsyydeltään on ihan aikuinen. Vähän vaan tuntuu, että vaivaako miestä se että oon "vanha", jos hänen kavereilla on tyyliin parikymppiset tyttöystävät jne..

    Miksi pohdit tuollaista? Kuusi vuotta ei oo aikuisilla mikään ikäero. Jos mies olisi 20 vuotta (tai enemmänkin) sinua nuorempi, olisit nyt niin muodikas puumanainen. Itse en kyllä tunne vetoa itseäni vanhempiin naisiin, mutta en missään nimessä paheksukkaan, oli ikäeroa kumminpäin vaan.

    Äänestä

  • mnbvcxz123321 kirjoitti:

    Ihanan lohduttavaa kuulla, ettei ole NIIIN iso tuo ikäero.. Ja itse näytän aika paljon ikäistäni nuoremmalta (baarissa kysytään papereita usein vieläkin :P) ja miestä taas luulin suunnilleen oman ikäisekseni ulkonäön perusteella. Ja henkiseltä kypsyydeltään on ihan aikuinen. Vähän vaan tuntuu, että vaivaako miestä se että oon "vanha", jos hänen kavereilla on tyyliin parikymppiset tyttöystävät jne..

    ei luulis vaivaavan tossa iässä ainakaan. parikymppiset mimmit kun ei oo kovin salaperäisiä/poikkeuksellisen kiinnostavia samanikäisten miesten mielestä. oikeastaan ainahan ne eri-ikäiset kiinnostaa kun niissä on sitä jotain toisin kuin samanikäisissä jotka on niin tutunolosia :D

    Äänestä

No eipä tuo nyt mikään kamala ikäero ole ja varsinkaan, kun et itsekään ole kovin vanha. Eikä hänkään nyt mikään teinipoika enää ole. En usko, että tuolla iällä on varsinaisesti merkitystä muutenkaan, jos viihtyy toisen seurassa ja ajatusmaailmat ja henkinen kypsyystaso kohtaavat jossain määrin. Itsellänikin on useita vuosia nuorempi mies ja hyvin on sujunut yhteiselämä ja avioliitto :).

Äänestä

Hah, eihän tuo ole ikäero eikä mikään!

Äänestä
  • itse aloin seurustelemaan 17vuotiaan jätkän kanssa kun olin 23.nyt meillä kohta kaksi lasta.suhde kyllä "kriisissä" mutta ei varmaan johu ikäerosta.

    Äänestä

  • trallallaaa kirjoitti:

    itse aloin seurustelemaan 17vuotiaan jätkän kanssa kun olin 23.nyt meillä kohta kaksi lasta.suhde kyllä "kriisissä" mutta ei varmaan johu ikäerosta.

    Monta lasta silloin?

    Äänestä

Mitäs tästä tuumitte, itse olen 33-vuotias nainen ja nyt on ollu pientä säätöä 20 (!) vuotiaan miehen kanssa! Oltiin aluksi työkavereita ja vietettiin paljon aikaa yhdessä vapaa-ajallakin. Alkuun ihan kaveri pohjalta ja nyt muutama viikko ollaankin tavattu joka päivä ja seksi on tullut mukaan kuvioihin! Apua, tunnen itseni ihan teinitytöksi taas ja taidan olla ihastunut... ei olla puhuttu mitään seurustelusta, eikä tästä jutusta vielä tiedä kukaan.
Itseä jännittää, että voiko tästä edes tulla mitään ku kuitenkin 13 vuotta ikäeroo!

Äänestä
  • No yli 10 vuoden ikäero on kyllä jo aika paljon jos pitkäaikaisesta parisuhteesta puhutaan. Ei sitä kuitenkaan kukaan ulkopuolinen voi kertoa onko se liikaa vai ei.
    Enemmän tai vähemmän lyhytaikaiseen seksisuhteeseen tuo ei ole mitenkään liian suuri ikäero.

    Äänestä

  • puumafani kirjoitti:

    No yli 10 vuoden ikäero on kyllä jo aika paljon jos pitkäaikaisesta parisuhteesta puhutaan. Ei sitä kuitenkaan kukaan ulkopuolinen voi kertoa onko se liikaa vai ei.
    Enemmän tai vähemmän lyhytaikaiseen seksisuhteeseen tuo ei ole mitenkään liian suuri ikäero.

    Höh, meillä on 12v ikäeroa naisen ollessa vanhempi ja yhdessä on oltu jo 22v, eikä haittaa mitään, lapsiakin on siunaantunut 4 kpl.
    Kun kemiat kohtaa niin iällä ei ole merkitystä, pysyypähän nainenkin nuorekkaana.

    Äänestä

6 vuotta ei ole iso ero, paitsi jos ollaan ihan nuoria parikymppisiä. Aikuisena ja myöhemmin se ei merkitse mitään. Sekin vaihe, että perheessä on eri-ikäisiä lapsia, menee yllättävän nopeasti ohi, ja sitten merkitsee vain teidän kahden suhde. Yli 10 vuoden ikäero voi olla hankala sitten kun ollaan vanhoja ja toinen käy väsyneeksi ja heikoksi ja toinen vielä elää täydellä vauhdilla. Mutta vanheneminenkin tapahtuu niin eri aikoina eri ihmisillä, että on vaikea ennustaa millaiseksi tilanne menee.

Joka tapauksessa: Älä mieti pientä 6 vuoden ikäeroanne, vaan sitä miten sovitte keskenänne ja viihdytte yhdessä

Äänestä
  • Tunnen parin 15 vuoden ikäerolla, pitkä suhde ja onnellisilta vaikuttavat. Kukaan ei arvaisi päältäpäin, että heillä on ikäeroa ollenkaan. Kylläkin niin että nuorempi osapuoli vaikuttaa vähintään yhtä vanhalta, mutta varmaan joillakin pareilla niinkin että nuori kumppani pitää nuorena....

    Äänestä

Kirjottelin jo toiseenkin viestiketjuun aiheesta ja minullakin on nuorempi mies. Ikäeroa meillä on on 12 vuotta. Mies siis 23 ja minä 35. Meillä on mennyt hyvin, kemiat kohtaa,meillä on hauskaa keskenämme ja viihdymme toistemme seurassa. Miehen kaverit ja perhe ovat suhtautuneet hienosti. samoin oma perheeni ja tuttavat. Edellisestä suhteestani minulla on 11-vuotias tytär ja tulee hyvin toimeen mieheni kanssa. Nyt kuitenkin mies on alkanut puhua lapsista ja niiden hankkimisesta, kun on itse isosta perheestä. Samoin naimisiinmenosta. Ymmärrän kyllä, mutta kun se on jo kerran koettu. Ja tämä asia uhkaa tulla väliimme. Elämme siinä suhteessa eri elämäntilannetta. Haluaisin todella mieheni olevan onnellinen mutta eihän lapsia voi kenenkään mieliksi hankkia. Ja olen miettinyt eroa, miehelläni olisi siis mahdollista saada ne lapset jonkun toisen kanssa. Jos taas jatkan suhdettamme niin pelkään että mies katkeroituu ja syyttää minua jossain kohtaa elämänsä pilaamisesta. Ollaan puhuttu asiasta, mutta mies ei halua eroa ja toivoo vaan että minä muuttaisin mieleni. Eli oman ikäiseni kanssa tätä tilannetta ei välttämättä olisi. Vaikka meillä on avoimet välit, puhumme kaikesta ja rakastan häntä todella paljon ja ehkä juuri siksi minun pitäisi erota hänestä.

Äänestä
  • Tee vaan ainakin 1 lapsi jos haluat olla miehen kanssa jatkossakin.
    Minulle kävi niin että erosin ja oli 2 lasta siitä liitosta.
    Nyk. mieheni ei edes halunnut lapsia ja heillä tuli ero siksi kun nainen olisi halunnut.
    Meni pari vuotta ja mies aloitti pommittaa minua haluavansa lapsen, minä siihen että ei, mutta jotenkin se "lipsahti" ja huomasin olevani raskaana.
    Meni taas pari vuotta ja sama tilanne, nyt meillä on sitten kaksi yhteistä lasta ja mies sanoo että ei varmaankaan oltais yhdessä jos ei olisi lapsia tullut.
    Eroa tai tee lapsi muuten huomaat "vanhana" akkana että yksin jäin...
    Meillä ikäeroa 11v ja olen jo yli 50v. joten kokemusta on ja lapset jo isoja.

    Äänestä

  • Kyllä kuule se ihan sama tilanne voi olla ihan saman ikäisen kanssakin, että sillee.

    Mutta jotenkinhan se tilanne on aina ratkaistava ja lapset on kyllä perustavanlaatuinen kysymys, eli ei mikään kevyt juttu. Mutta että, ei se 12 vuotta sitä kysymystä aiheuta.

    Äänestä

Juttlet sille sellaisella kiimaisen kiinnostuneen naisen äänellä, voin vain kuvitella sut. tuollaisia huvittavia kiimanaisia on tullut kohdalle ennenkin ja mikään ei ole niin huvittava kuin nainen, joka miettii antaako se pimppiään vai ei. usko pois, kundi näkee sussa helpon yh-akka pimpin ja kun löystynyttäsi mahdollisesti saa niin aikaa ja mielenkiintoa ei sulle riitä, kysy siltä tätä: onko sulla muita naisia, joita se tapailee ja nussiskelee, kokemattomuuttaan voi vaikka myöntääkin.

yh-naiset on niitä varten, joilla ei norminaisten vaatimustasoon ole mahdollista ponnistaa riman yli: lihavat, köyhät ( opiskelevat kelpaavat )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mnbvcxz123321 kirjoitti:

Kertokaas kokemuksia, voikohan tää toimia edes teoriassa, käytännöstä puhumattakaan..

Eli, ite oon kolmekymppinen, kaks lasta edellisestä suhteesta, asuvat vuoroviikot minun ja isänsä kanssa, yhteishuolto siis toimii.. Nyt on erosta pari vuotta aikaa aikaa, ja tutustuin todella kiinnostavaan ihmiseen (fyys. vetovoimaa ja ns.henkinen yhteys puolin ja toisin). Pienoinen järkytys oli se, että mies osoittautui mua 6 vuotta nuoremmaksi.. Eikä tuo ikäero vielä pelkästään, mut aika erilaisissa elämäntilanteissa ollaan (mun lapset). Ei olla asiasta keskusteltu, tutustutaan vasta toisiimme, enkä ihan vielä halua asiaa puheeksi, mutta mietityttää silti.. Miks se ei voi olla viis vuotta vanhempi, murrr...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu