etsintä
NASA:n kunnianhimoisin tavoite on päästä kuvaamaan kohdetta 13,6 miljardin valovuoden päästä. Silloin katseltaisiin maailmankaikkeuden syntyhetkeen. On aivan sama mihin suuntaan katse suunnattataan, kunhan kohde löytyy tuolta etäisyydeltä, ollaan tuossa alkuhetkessä.
Ihmettelen vain, olemmeko tuossa pisteessä itsekin mukana( aine, josta me olemme koostuneet) ja onko esimerkiksi havaittavan maailmankaikkeuden piste, jonka löydämme tuolta etäisyydeltä toisaalta pohjoiselta ja toisaalta eteläiseltä taivaalta ( jolloin niiden välinen etäisyys on 27,2 miljardia valovuotta) samaa kohdetta.
Kumpaakaan noista kaukaisista kohteista ei enää ole. Kun maailmankaikkeus laajeni kohteet jäivät kauas taakse ja valo sieltä on nyt saavuttanut maapallon ja kertoo, mitä siellä oli tuolloin.
Jos alkuräjädys näkyy jostakin suunnasta, eikö sen pitäisi näkyä sitten kaikista suunnista , jolloin olisimme ikäänkuin menneisyyden materiaalin koteloimia.
Ilmapallovertaus vähentaa ulottuvuukisa. Maapallokin mielestäni käy tähän. Jos asetamme pallon päiväntasaajavyöhykkeelle jättiläispeilit pallon vastakkaisille puolille ja olisimme toisella kalotilla, niin voisimme tarkastella toista kalottia katsoessamme kumpaan tahansa peiliin. Joko pohjoiseen tai etelään.
Toisaalta, jos peilejä olisi ympäri päiväntasaajaa, muodostuisi toisesta kalotista nauhamainen kuva, se näkyisi, mihin suuntaan vain katsoisikin. Eikö?
Maailmankaikkeuteen pitää lisätä esimerkkiin yksi ulottuvuus lisää. Aika.
Miksei sitten 13,6 miljardin valovuoden päässä näy yhtenäinen materiaaliseinämä?
maailmankaikkeuden alkupisteen
6+4
1
176
Vastaukset
- LL E
"Jos asetamme pallon päiväntasaajavyöhykkeelle jättiläispeilit pallon vastakkaisille puolille ja olisimme toisella kalotilla, niin voisimme tarkastella toista kalottia katsoessamme kumpaan tahansa peiliin. Joko pohjoiseen tai etelään.
Toisaalta, jos peilejä olisi ympäri päiväntasaajaa, muodostuisi toisesta kalotista nauhamainen kuva, se näkyisi, mihin suuntaan vain katsoisikin. Eikö?"
Vastakkaista kalottia ei voisi nähdä yhdellä peilivyöhykkeellä. Peilivyöhykkeitä pitäisi olla kolme ja niiden pitäisi leijua korkealla avaruudessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961512
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646