classic possu

hanna-mari.h

tänään tuli kokeiltua classic possua. 4paksua kasler viipaletta, lisäksi pari sipulia ja omenaa pilkottuna pussiin.
ruoka onnistui hyvin ja maistui perheelle. uunissa possuista irtoaa sen verran nestettä ettei erikseen tarvitse kastiketta tehdä vaan paisto liemi käy sellaisenaan kastikkeeksi.
maku oli jotenkin perinteinen ja toi jonkinlaisen makumuiston lapsuudesta mutta, ruoka oli pikkaisen suolaista minun makuuni. joten toivottavasti suolan määrää tuotteessa vähennetään.

3

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HEI!

      Me emme käytä suolaa juurikaan ruuanlaitossa, mutta en itse kokenut tuotetta suolaiseksi? Oiskohan kasler ollut suolattua?

    • kokeiltu kylläkin viljapossulla, fileitä oli niin monta että jäivät läjään pussissa ja kaikkiin puoliin ei mausteet ollut tarttunut ja nestettä oli kieltämättä paljon.Tässä tapauksessa liha jäi sitkeäksi eikä pienet lapset tykänneet.

      • Not_a_Knight

        Oma mielipiteeni on, että muutamille kaslerviipaleille ko. maustemäärä on liiallinen.

        Kokeilin seuraavanlaista settiä ja sitten maku oli mielestäni kohdallaan:

        - Porsaan maustamaton lapa 800g. (myös uuniliha käy)
        - 4 norm. porkkanaa palasteltuna.
        - 7 norm. perunaa palasteltuna.
        - purjoa pilkottuna.

        Kamat pussiin ja jätä vähäksi aikaa maustumaan sekoituksen jälkeen.
        Lisää n. 1/2dl - 1dl vettä, niin saat höystöille sopivan kostukkeen!

        1,5 - 2,5 h 150-175 asteisessa uunissa (riippuu uunista ja kokin haudutus -haluista)

        Siisti ja hyvä tapa laittaa mureeta ruokaa kun itse peuhaa pihalla!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      212
      4050
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2563
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2275
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1390
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1278
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1149
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1027
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      883
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      844
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      44
      802
    Aihe