ITL Vuodenaikaisennuste

Vuodenaikaisennuste

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) 15. helmikuuta julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan:

Lämpötila

* Kevään eli maaliskuusta toukokuuhun ulottuvan jakson keskilämpötilan arvioidaan olevan koko maassa 0,5-1,0 astetta tavanomaista korkeamman. Todennäköisyys tavanomaista korkeampaan keskilämpötilaan on 70-80 %, kun se tilastollisesti on 50 %.

Sademäärä

* Jakson sademäärässä ei ole suurimmassa osassa maata merkkejä suuntaan tai toiseen. Ainoastaan pohjoisimmassa Lapissa on jonkin verran tavanomaista sateisempaa, ja siellä todennäköisyys tavanomaista suurempaan sademäärään on 60-70 %.

Meteorologin arvio

Ilmanpaine-ennuste tukee lämpötila- ja sade-ennustetta, sillä sen mukaan ilmanpaine on Keski-Euroopassa tavanomaista korkeampi, mikä antaa viitteitä siitä, että vallitsevina ovat lauhat lännen puoleiset ilmavirtaukset ja sateita on odotettavissa pääosassa maan pohjoisosassa.

http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta
4171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Eihän nämä arvauslaitokset osaa ennustaa edes säätä viikon päähän ja ECMWF ja NOAA ennustaa joka kerta silmälaput silmillä vain ilmastonlämpeäminen on perusteena ennusteelle, vai mitä sanotte tammikuun lopussa tehdystä ennusteesta: Helmikuusta on tulossa selvästi tavanomaista leudompi maan pohjois ja keskiosissa...jos vaihtoehdot on Erittäin leuto, leuto, tavanomainen, kylmä, erittäin kylmä niin on jo huono tuuri arvata väärin. AGW Pakenee, Buahahaaaa!!

    Äänestä

  • Useimmiten viime vuosina todellinen tilanne on ollut TÄYSIN PÄINVASTAINEN.

    LUOTTAMUS ON MENNYT TÄYDELLISESTI ILMATIETEEN LAITOKSEEN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

Vuodenaikaisennuste

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) 15. helmikuuta julkaiseman vuodenaikaisennusteen mukaan:

Lämpötila

* Kevään eli maaliskuusta toukokuuhun ulottuvan jakson keskilämpötilan arvioidaan olevan koko maassa 0,5-1,0 astetta tavanomaista korkeamman. Todennäköisyys tavanomaista korkeampaan keskilämpötilaan on 70-80 %, kun se tilastollisesti on 50 %.

Sademäärä

* Jakson sademäärässä ei ole suurimmassa osassa maata merkkejä suuntaan tai toiseen. Ainoastaan pohjoisimmassa Lapissa on jonkin verran tavanomaista sateisempaa, ja siellä todennäköisyys tavanomaista suurempaan sademäärään on 60-70 %.

Meteorologin arvio

Ilmanpaine-ennuste tukee lämpötila- ja sade-ennustetta, sillä sen mukaan ilmanpaine on Keski-Euroopassa tavanomaista korkeampi, mikä antaa viitteitä siitä, että vallitsevina ovat lauhat lännen puoleiset ilmavirtaukset ja sateita on odotettavissa pääosassa maan pohjoisosassa.

http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu