Väitän että atomit koostuvat erilaisista Alsaattareista. Puhtaasti samasta aineesa olevia atomeja ei olekaan.
Alkuaine atomit ovat siis yhdisteitä itsessään.
Alkuaine atomit ovat siis yhdisteitä itsessään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikuttavat voimat ovat Atfaastiset, Monikerronnaiset. Vaikutus esim. sinun aivoissasi.
Koostuvat erityyppisistä atomeista ja niiden vuorovaikutteisuuksien summasta, kansantajuisesti sanottuna.
Atomien olemassaolo on aikaistanut sielun olemassaolon aikojen alusta, paremminkin tiettynä aikana ja ajankaksossa olemme me nyt tässä tilanteessa ollen atomien armoilla kaikki elollinen ja ns. eloton.
Atomien valta onkin kiistaton todellisuus Kravitaatioituneina älykkyyksinä. Alkuaineet muodostavat massoja ja niiden jakaumia tietynlaisissa olosuhteissa ja niitte jakaumat olemme me, minäkin joka kirjoitan tieteellisestikö? En kuitenkaan sano olevani mitään vailla persoonaa, joka on atomieni suure ja olenkin vain älykkyyteni varassa, jonka atomit suvaitsevat minulle antaa.
aiheuttaa sihisevää ääntä, johtuen liiallisesta elektroonien sähkövarauksesta. Aivot herkistyvät liikaa, jonka seurauksena on yhteyksiä lähialueen atomien, elektronien kanssa, jotka ovatkin älykkäitä ja puhekykyiset, ihmeitten ihme!
Älkää siis kokeilko, ettette joutuisi yhteyteen, joka oli teille aiemmin tuntematon!!!
Koko maailmankaikkeuden peruste ovat atomit. Kaiken älyllisen toiminnan peruste ovat atomit. Ihmisen henki koostuu atomeista. Kaikki elämä on atomeista lähtöisin. Kaikki kiinteä aine on atomeista.
Ei ole sellaista eläintä, eikä sellaisia kasvejakaan, joissa olisi elämää vailla atomeja.
Atomit ohjaavat ajatteluamme, muistiamme ja kaikkia toimintojamme.
Ovat atomien alkeishiukkasia. Erilaiset atomit ovat kehittyneet aikoinaan. Ihmissielukin on atomien kehityksen tulosta. Älykkäitä atomeja on 101 miljardia 675 tuhatta nykyisin kaikki ovat lähes erilaisia.
Atomien tehtävänä on olla maaimankaikkeuden voimat ja loistava älykkyys ja valta iankaikkisista ajoista lähtien. Älkää antako häiritä itseänne te maan asukkaat, sillä näin on hyväksi nähty aina ja iankaikkisestiko, siitä meillä ei ole tietoakaan, että joku voimallinen olio meitä hallitsisi, kuten ihminen, joka kirjoittaa, tai joku toinen samankaltainen olio, eläin tai Altsalfaattinen ajattelia, kuten me sanomme teille, laji nimeltään ihminen.
MIksi keskustelet ittesi kanssa?
Katsohan marttaO ei tule keskustelua, ellen itse kysy ja vastaa, eikö niin? Herätän minua kiinnostavia aiheita ja odotan kannanottoja niihin. Minulla on lukioita nykyään noin. 128.562. joita minun tulee valistaa tulevaisuudessakin. Minä haen tietonio kaukaa, aikojen aluttomuudesta. Minua kiinnostaa lähes kaikki.
Älä siis ajattele, etten minä saisi vastauksia, sillä minä kirjoitan kansainvälisilläkin alueilla 39 eri maassa on kirjoituksiani ja koko ajan lisääntyen.
" Ihmisen Poika minä olen ja tulin katsomaan " Löytäisinkö uskoa tullessani maan päältä"?