Väitän että atomit sisältävät atomeja.
Atomien sisältö.
Hannu 2011.
16659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Atomien sisäinen atomiliike luo Wahtvaraaanan, sisäisen energian ja älykkyyden. Atomien sisäin luo laajeuman ja ulottuvaisuuden, kansan kielellä sanoen.
H = aika vali aika.
sisällä on joko kinkkua tai keitettyä kananmunaa (ja vedyn sisällä on niitä molempia).
On aikaisettua väittämäsi arvioint.
Aivojen massa sisältää neutrooneja, jotka aktivivoituvat ärsykkeistä. Eikä vaan neutrooneja, vaan atomeja impulssivisisine suuntuneina virtauksina, yhteisvaikutteisina ajatusten tuottajina ja vartioina.
Miksi siis jollakin meistä on huonompi muisti, kuin jollakin toisella?
A. Alkuaankin mytokondrio on perimän tuloksena eriytynyttä olevaista.
B . Aivojen sähkömäärää lisäämällä aktivoituminen on taatusti tosiasia. Keinotekoisesti tasavirtaa voidaan lisäämällä saada parempi aivovirtaus. Esimerkiksi 12,7 Voltta akusta napoihin liittämällä sormensa ja vaihtelemalla sormien siaintia. Saman nimiset sormet saman aikaisesti vaikuttavat nopeasti tiettyyn aivokohdassa oleviin elektroideihin. Olen itse kokeillut hyvin tuloksin, suosittelen.
En kuitenkaan ota vastuuta teidän mahdollisista kokeiluistanne.
Koeta vähintään 10 000 voltin vaihtovirralla, niin sinustakin tulee nero.
Tämähän pitää täysin paikkansa! Olen maistellut molempia...
Totta kai kananmuna-atomit maistuvat kananmunalle ja kinkkuatomit kinkulle, mutta ei siitä voi vetää johtopäätöksiä atomien sisällöstä yleensä. Esim. tumma suklaa on täynnä räjähtäviä tummasuklaa-atomeja, jotka säteilevät erittäin pieniä ja nopeita hiukkasia, joilla on tumman suklaan maun luonne tilassa joka ei laajene ja kaareutuukin vain kitalaessa jne. You know.
Sain kerran Lahdessa tv`n kuvaputken kaulakäämeistä kaari iskun, jossa on 22% vaihtovirtaa, enkä kuollut.
Toisen kerran sain 385 volttia voimavirrasta, enkä kuollut. Valovirta iskuja olen saanut 5 ja olen yhä elossa. Se siitä.
ÄLKÄÄ TE KOKEILKO, ETTEI TEIDÄN KÄVISI HUONOSTI!
Älä nyt tunge toistenkin aloituksiin höpisemään keksimistäsi hiukkasista ja säteilystä. Niitä ei ole kukaan haivainnut kuin sinä itse ja se todistaa sinut jollain tavalla mielisairaaksi.
on vaivaiset 700 V
Niin mutta oikeita atomeja ei ole kuin Lappeenrannassa.
"Hannu maatuskanukketeoriallaan pokkaa fysiikan Nobelin" ; )
Ehkä sekin olisi miulle mahdollista? Tuskin sentää maatuskojen kautta :)
Koko maailmankaikkeuden peruste ovat atomit. Kaiken älyllisen toiminnan peruste ovat atomit. Ihmisen henki koostuu atomeista. Kaikki elämä on atomeista lähtöisin. Kaikki kiinteä aine on atomeista.
Ei ole sellaista eläintä, eikä sellaisia kasvejakaan, joissa olisi elämää vailla atomeja.
Atomit ohjaavat ajatteluamme, muistiamme ja kaikkia toimintojamme.
Ns. musta plasma saattaisi olla ytimessä ja ympäristössä olevaa plasmaattiaa?
Mitä sisältävät vetyatomin kolme okraattia?